Mieheni ei osaa valita
Tilanne on siis tämä, ollaan oltu 26v. yhdessä ja meillä on kaksi teini-ikäistä lasta.
Reilut kaksi vuotta sitten mieheni ihastui työkaveriinsa (joka on myös varattu) ja siitä alkoi puolitoista vuotta kestänyt salasuhde.
7kk sitten kun mieheni jäi kolmannen kerran kiinni suhteestaan, he päättivät lopettaa yhteydenpidon koska kumpikaan ei ollut valmis lähtemään omista parisuhteistaan.
Siitä lähtien mieheni on kuitenkin kokoajan surrut ja ikävöinyt tätä salarakasta, sekä muuttanut kokoajan mieltään haluaako olla minun kanssa vai lähteä kuitenkin yrittämään salarakkaan kanssa.
Itse olen ollut kaikesta aivan totaalisen rikki, olen joutunut turvautumaan terapiaan että olen päässyt edes osittain ylös sieltä kuopasta johon putosin.
Se 7kk on mennyt yhteydenpidon lopettamisesta ja edelleenkään mieheni ei pysty päättämään kumman haluaa.
Itse olisin kaikesta huolimatta valmis meidän parisuhdetta jatkamaan jos mieheni sen valinnan tekisi ja olisi halukas korjaamaan syntyneitä vaurioita. Olen myös sanonut että jos haluaa sen toisen niin on vapaa lähtemään, mutta ei ole lähtenyt.
Myöskään pariterapiaan ei suostu menemään. Sanoo vain että tarvitsee aikaa.
Paljon on asiasta puhuttu, mutta sekin menee yleensä siihen että minä puhun ja mieheni kuuntelee, myöskään ei itse tee aloitetta keskusteluun.
Mitä tässä nyt sitten voi tehdä kun toinen vaan työntää päänsä puskaan ettei tarvisi edes ajatella aihetta ja itse olen tähän vatvomiseen jo ihan loppu?
Tilannetta hankaloittaa vielä tämänhetkiset työ, asunto ja raha asiat, joiden takia itse en pysty yhteisestä asunnosta pois muuttamaan.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: Sanamuoto
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: Sanamuoto
Kahdeksan kuukautta sitten mieheni kertoi minulle rakastuneensa toiseen naiseen. Hän muutti välittömästi sen toisen luo. Olen käynyt todella pohjalla, tarvinnut terapiaa, osastohoitoa ja monet lääkkeet että olen päässyt eteenpäin. Mutta nyt asia alkaa olla käsitelty minun osaltani. Uusi elämä ja tulevaisuus odottaa minua ja tämän koettelemuksen jälkeen koen olevani vahvempi kohtaamaan mitä ikinä tulee vastaan.
Se mitä sinulle haluan sanoa on että älä tuhlaa sinun ainutkertaista elämääsi tähän mieheen. Kun se kolmas on päässyt miehesi elämään niin mikään ei tule koskaan olemaan ennallaan. Jo tuo aika mitä tähän asiaan olette tuhlanneet kertoo että miehelläsi ei ole halua tai kykyä selvittää asiaa. Sinä olet mukana vain ettei tarvitse olla yksin.
Irrota itsesi tuosta miehesi parisuhdesirkuksesta ja aloita oma toipumisesi. Tuollainen löyhässä hirressä roikkuminen on väärin sinua kohtaan. Vaikeaa se on ja monet itkut vielä itket, mutta 7kk päästä olet jo paremmassa elämäntilanteessa.
Minulla vähän sama tilanne, mutta ei aivan kuitenkaan.
Voimia teillekkin koitoksissanne, ja koitetaan ajatella ensin tunteilla, mut sit jos se sattuu liikaa niin täytyy tehdä kylmiä päätöksiä.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi sitten. Syy: vaimo löysi keskustelut ja piti liian tunnistettavana
Ikävän kuuloinen tilanne.
Pystyisitkö itse tekemään jonkun valinnan/päätöksen? Voisiko sinulle tehdä hyvää ero miehestäsi?
Jotta tuota ei tarvitsisi koko ajan vatkata niin varmaan tarvitsisitte jonkun ratkaisun, joka katkaisee tilanteen. Koska miehesi on nyt tämä epävarma, päättämätön osapuoli niin voisitko pyytää häntä muuttamaan toisaalle siksi aikaa, että saa päänsä ja asiansa kuntoon? Miksei hän voisi muuttaa johonkin toisaalle siksi aikaa tosiaan, että saa omat ajatuksensa kuntoon? Koska nyt hän tietyllä tapaa syö sinulta voimavaroja, energiaa ja elämästä iloa ja vakautta pitämällä teitä molempia tuollaisessa epävarmassa hähmä tilanteessa, joka ei etene mihinkään. Ja tietyllä tapaa tuo on hyvin kuluttavaa ja epäreiluakin sinun kannalta. Eihän ole normaalia, että vuosikausia pysytään tilanteessa, jossa ei oikein olla.
Voisiko tälle miehelle tehdä hyvää olla yksin? Jos hän on noin epävarma asioista. Mitä hän vatkaa tuota asiaa noin kauan? Mistä hän edes tietää, haluaisiko tämä salarakas jatkaa hänen kanssaan mitään kun ovat jo lopettaneet yhteydenpidon? Miten pitkään sinä itse jaksat tuollaista, että "no en oikein tiedä haluanko olla sinun kanssa"? Jos ei tiedä, niin olkoon sitten yksin.
Tarvitsette vakaan arjen myös noiden nuorten lastenne vuoksi. Ei tee välttämättä heillekään hyvää tuollainen vanhempien pahoinvointi.
Rohkeita, ehkä hieman jämeriäkin ratkaisuja saatatte tarvita. Voimia niiden tekemiseen. Loputtomastihan ei tarvitse olla jonkun toisen ihmisen mielialaoikkujen sivusta seuraaja vaan voithan tehdä itsenäisiä ratkaisuja, vaikkei hän mihinkään kykene.