Miehen työuupumus ja parisuhde kriisissä
Olemme nelikymppinen lapseton pariskunta, yhdessä 5 vuotta. Hieman yli vuosi sitten mieheni sai johtajatason pestin ja oli innoissaan työstään. Työn imu vei mieheni ja erkaannuimme vuoden aikana pikkuhiljaa toisistamme (toki mukana oli myös luonnollista parisuhteen vaiheeseen liittyvää eriytymistä), mutta vähäinen yhdessäoloaikamme oli kuitenkin vielä mukavaa. Tosin työuupumuksen oireista puhuttiin jo alkuvuodesta, mies nämä myönsi. Liukuva työaika, mahdoton työmäärä ja työntekijöistä/alaisista johtuvat ongelmat olivat arkipäivää. Viime kesänä (2016) meillä ei ollut juuri yhtään yhteistä aikaa, mies ei ottanut vuokseni vapaapäiviä/lomaa, vaikka lomia miehelle oli kertynyt sekä paahtoi myös viikonloput töiden/työsähköpostin/puhelimen kimpussa. Kollegoiden kanssa vapaapäiviä/lomapäiviä ja virkistystoimintaa järjestyi kyllä arkenakin, mistä katkeruuteni alkoi nousta. Mies kyllä totesi, että hänelle parasta ja laadukkainta aikaa on vain maata ja rentoutua kotisohvalla ja kaiken menemisen hän koki ei-niin-mukavana. Myös kotihommat ym. jäivät vuoden aikana luonnollisesti hoidettavakseni oman työni ohella. Elokuun lopussa omalla kesälomallani mittani täyttyi ja ilmaisin tyytymättömyyteni tilanteeseen ja miehen ajankäyttöön riidassa ei-rakentavalla tavalla eli huutamalla, mitä kadun syvästi. Oma turhautumiseni tilanteeseen vain saavutti lakipisteensä, mikä ei tosin oikeuta raivoamistani. Mieheni raivostui huutamisestani, mutta seuraavan kuukauden hän oli täysin lukossa ja muuttui etäiseksi. Emme puhuneet yrityksistäni huolimatta ja mieheni totesi vain, ettei enää tiedä mitä haluaa. Lopulta mieheni halusi muuttaa erilleen, ei tuolloin osannut sanoa onko ero lopullinen. Nyt olemme asuneet toista kuukautta erillään. Elokuun lopusta-lokakuun loppuun mies ei ollut juuri tekemisissä kanssani, vaikka yritinkin keskustella asiasta ja suhteestamme. Totesin, että asiat ovat mielestäni korjattavissa, mies ei ollut varma. Miehen muutettua pois lopetin yhteydenpidon mieheeni ja se sattui paljon, kuten koko tilannekin. Aloitin eron työstämisen tuon yhteydenpidon lopettamisen myötä. Mies otti sitten yhteyttä ja kysyi, olenko luovuttanut meidän suhteemme suhteen. Oli loukkaantunut siitä, ettei minusta kuulunut enää mitään. Halusi pitää yhteyttä päivittäin. Tämän jälkeen puhuimme välillä puhelimessa tunninkin, josta osan riidellen. Saimme tuolloin puhuttua siitä, missä kummankin mielestä mätti. Mies koki riitelyn pääongelmaksi. Riitelemme miedommin n. 1x kk, tuo iso riita oli pahempi kuin mikään aikaisemmin. Itse toin esiin toiveen yhteisestä ajasta. Mies oli sitä mieltä, että suhteemme oli ollut riitaan saakka hyvä.
Viikko sitten mieheni sai tekemäni ”virheen”/huolimattomuuden vuoksi raivokohtauksen, huusi ja raivosi minulle. Siinä riidellessämme sain sanottua olevani surullinen siitä, että mies oli unohtanut syntymäpäiväni. Mies totesi kylmästi unohtaneensa paljon muutakin ja alkaneensa tehdä virheitä töissäkin. Kertoi myös olevansa välinpitämätön kaikkea kohtaan. Kyynisyys ja ilottomuus paistoivat miehestä kauas, miehen ulkonäkö on muuttunut: mies on väsyneen näköinen zombie. Miehellä oli jossakin vaiheessa myös lähes 3vkon unettomuusjakso sekä ahdistusta. Kaikenlaista fyysistä vaivaakin on ollut koko ajan:pitkään jatkunut flunssa, yskä, ripuli, päänsärkyä yms. Ja tämä miehellä, joka ei sairasta ikinä. Puhuin jälleen työuupumuksesta, jonka mies lopulta myönsi. Oli valmis menemään työterveyteen ja toivoi pääsevänsä lepäämään. Mies ei ole kuitenkaan saanut mentyä sinne tai haettua muutakaan apua, vaikka olen patistellut, tarjoutunut auttamaan ajan varaamisessa yms. Nyt miehen yhteydenotot ovat harventuneet, ja hän käy vain lyhyillä piipahduksilla luonani kerran viikossa, soittelee ja viestittelee n. joka toinen päivä. Ei tunnu muistavan sitä, että itse aikaisemmin toivoi jokapäiväistä yhteydenpitoa ja suhteen uudelleen rakentamista. Mies toivoi, että antaisimme suhteen edetä omalla painollaan ja niin, etten pumppaa miehestä koko ajan tietoja siitä, missä parisuhteessa mennään. Välillä joudun valitettavasti varmistelemaan suhteen tilaa mieheltä, koska oma olo on niin epävarma. Tiedän, ettei se ole järkevää, mutta itse hulluuden partaalla olevana en pysty muuhun. Nyt en ole enää kysellyt tai varmistellut. Mies paahtaa töissä entiseen malliin, kuitenkin on kertonut etsivänsä koko ajan uutta työtä. Itse olen tilanteesta ja parisuhteeni kohtalosta täysin rikki. En tiedä, johtuuko tuo mieheni käytös ja vähäinen yhteydenpito minusta ja miehen toiveesta kuitenkin lopettaa suhteemme vai onko mies yksinkertaisesti niin lopussa, ettei jaksa pitää enempää yhteyttä. Toisaalta tuntuu jotenkin välttelevän minua, toisaalta taas ei. Yritän antaa miehelle aikaa ja tilaa. Puhelimessa mies kuitenkin jakaa asioitaan ja tekemisiään, kyselee myös minun kuulumisiani/tekemisiäni. Oma jaksamiseni on välillä kortilla ja tämä epätietoisuus kalvaa sisältä. En tiedä, mitä suhteellemme käy, roikun löysässä hirressä.
Voisiko joku työuupumuksesta kärsinyt kertoa minulle, miten käyttäytyi uupumuksen aikana kumppaniaan kohtaan? Onko tuo etäisyyden ottaminen puolisoon normaalia? Jos on, mistä se johtuu? Mieluusti saa myös kommentoida, miltä tilanteemme kuulostaa, onko suhteellamme enää mitään toivoa? Itse roikun mukana rakkaudesta miestäni kohtaan sekä toivosta, että kaiken käytöksen takana on työuupumus, eli mies on nyt sairas, eikä pysty parempaan. Mun on katsottava tämä suhde loppuun asti.. Alkoholia mieheni ei käytä, eikä kuviossa ole toista naista, jos joku sitä miettii.
Mistä saisi toivoa ja uskoa jatkaa? Pelkään hajottavani vain itseni tällä roikkumisella. Pidän kyllä itsestäni huolta, olen puhunut ystävilleni ja hakenut apua. Ja itseäni olen käytöksestäni(riidassa raivoaminen) syyllistänyt ihan tarpeeksi, joten sitä en nyt toivo täältä. Tiedän käyttäytyneeni huonosti ja jälkiviisaana omaa käytöstään katselee kauhistuneena.
Moikka,
Nuo mieluisat vapaa/loma/virkistyspäivät kollegojen kanssa ja vakuuttelu, että oikeasti haluaisi vain maata kotisohvalla soittelevat mulla muistojen kelloja. Ehkä työuupumus on uusi eufemismi romanssille työkaverin kanssa?
Toivotaan parasta! Siniset silmät ja ruusunpunaiset lasit on kuitenkin riskaabeli yhdistelmä naisella...
Niin, kyllähän olen kaikenlaisia mahdollisuuksia epäillyt, mutta mies on kyllä joka menoltaan (ennen erilleen muuttamista) lähettänyt kuvia, soitellut/ soittanut facetime-puheluita. Ja muut menot ovat tapahtuneet yhteisten luotettujen tuttujen kanssa, jotka ovat myös reissuista kertoneet.
Su 4.12 ja 6.12 mieheni soitti mulle tosi ahdistuneena, kertoi olon olevan tosi paha ja ahdistunut koko ajan. Puhuttiin pitkään. Olisi halunnut tavata itsenäisyyspäivänä, mutta olin töissä, joten ei onnistunut. Se, että mies kertoi tuosta ahdistuksesta ja pahasta olostaan oli mulle tosi iso juttu, jotenkin koin sen meitä lähentävänäkin asiana. En usko, että mies on kenellekään pystynyt näyttämään tällaista haavoittuvuuttaan. Lähimmille ystävilleenkin esittää edelleen kaiken olevan kunnossa, ei ole kertonut asumuserosta tai oireilustaan. Toki sen huonon olon kykenee kuka tahansa selväjärkinen näkemään pelkästään katsomalla miehen zombiemaista olemusta (jos miehellä olisi toinen, eikö sen kuuluisi kukoistaa/voida hyvin?) Noissa ahdistuspuheluissaan mies kertoi ainoastaan puhumisen mun kanssa sekä autolla ajelun helpottavan oloa edes vähän. Ihmettelin sitten, miksi ottaa etäisyyttä välillä minuunkin, jos kerran kokee mun kanssa puhumisen helpottavan. Kertoi ottaneensa etäisyyttä kaikkiin läheisiinsä, kun kaikki ihmiset, varsinkin läheiset, ahdistaa. Töihin on jaksanut raahautua, vaikka paniikkituntemuksia ja huonoa unta ollut paljon. Kertoi ahdistuksen olevan koko ajan taustalla, vaikka tekisi mukaviakin juttuja. Kertoi myös, ettei saa enää mielihyvää asioista, joiden pitäisi sitä normaalisti tuottaa. Vanhempiensa luona käy enää harvoin, aikaisemmin vähintään 1x vko. Kertoi kaipaavansa aikaa meidän suhteessa ennen tuota elokuista riitaa, haluaisi palata "entiseen". Ei ole kuulema kyennyt koko riitaa tai sen jälkeisiä tapahtumia käymään läpi, kun"pää on niin jumissa." Ei ole kyennyt myöskään pakkaamaan loppuja kamojaan täältä meidän yhteisestä asunnosta, kun ei siihen kykene/jaksa ja se ahdistaa liikaa. Lupasin auttaa, koska pakkohan tää kämppä on tyhjentää tammikuun aikana, kun muutan yhteisestä kodista pois. Ei ole varaa tässä yksin asua. Mies olisi halunnut pitää tämän asunnon ja muuttaa jo takaisinkin, mutta kun se on irtisanottu niin minkäs teet. Enkä tiedä, olisiko se ollut järkevääkään, liikaa on ehtinyt tapahtua, joten ei asiat palaudu ennalleen tai hyviksi vain sillä, että mies muuttaisi takaisin.
Itsenäisyyspäivän jälkeen mies lähti ulkomaille työmatkalle, eikä hänestä juuri kuulunut, tosin siellä oli kiireinen aikataulu. Tällä viikolla miehellä on ollut paljon kotimaan työkiireitä, pari viestiä ja soittoa tullut hältä tämän viikon aikana. Kysellyt kuitenkin mun kuulumisis ja kertonut normaalisti mitä työhommia on meneillään. Sapettaa vaan, että mies tuntuu ottavan yhteyttä/antavansa mulle aikaa vain pyhinä, kun joutuu olemaan yksin ja pysähtymään. Sitten, kun töitä on paljon, miehellä tuntuu olevan niin kova vauhti päällä, että unohtaa minut lähes kokonaan. Ja kuitenkin miehen toive oli silloin kun itse otin etäisyyttä, että oltaisiin päivittäin yhteydessä. Asumuserossa toivoisi, että molemmat oikeasti työstäisi parisuhdetta, mutta alkaa tuntumaan siltä, ettei mies ole "parisuhdekuntoinen", joko työuupumuksen tai jonkin muun syyn vuoksi. Viime viikolla miehen "heikkona hetkenä" sovittiin tälle viikonlopulle tapaamista ja yhteistä ruoanlaittoa. Tänään kun asiasta kyselin (mies soitti) oli mies sen ilmeisesti unohtanut ja kertoi tulleen työkiireitä (vuoden loppuun mennessä saatava valmiiksi tietyt jutut, tänään valmistelevat, huomenna kokoustavat asiasta. Tämä kokouksen paikkansapitävyyden varmistin luotettavalta taholta), eikä meidän tapaaminen onnistu tänään eikä huomenna. Mies ehdotti tapaamispäiväksi sunnuntaita, mutta itselläni on silloin töitä. Mies totesi, että yritetään järjestää treffausta lähipäivinä. Itselläni ei ole enää odotuksia tuon yhteisen ajan löytymiseksi ennen joulua. Miehen kanssa kyllä puhuimme näistä aikatauluista viime viikolla, mutta miehellä tuntuu olevan tätä nykyä kultakalan muisti=ei muistia ollenkaan. Ei myöskään tajunnut, että joulu on viikon päästä, ihan kuin miehen ajantaju olisi täysin kateissa. Itse kurvaan jouluksi perheeni luo toiselle paikkakunnalle, en halunnut jättäytyä jouluksi miehen ja mahdollisten oharien varaan.
Oma oloni vaihtelee, vaikka omaa elämää rakennankin tässä sivussa koko ajan eteenpäin. Voiko uupunut käyttäytyä näin, vai vedetäänkö mua vaan höplästä? Itse muutan uuteen asuntoon tammikuun aikana. Mies sanoi aikaisemmin, että mietitään meidän suhdetta tarkemmin sitten, kun olen muuttanut. Tiedän, että olen joustanut ja sopeutunut ihan liikaa, mutta se mies johon aikanaan rakastuin ei ollut tällainen ja pieniä pilkahduksia siitä miehestä on välillä näkyvissä, siksi olen tässä edelleen.
Anteeksi pitkä sepustus..
Miten tässä kävi? Nimimerkillä uupumuksen itse kokenut.
Hei Munakoiso,
Kyllä työuupumus voi noin näkyä ja aika usein tuon tapaisia oireita on. Ja kyllä moni työuupumus on rasittanut liikaa parisuhdetta ja ajanut sen kriisiin. Varmasti työuupumus on melkoinen rasite parisuhteelle. Kun mieli on ylikuormittunut työasioista, ei jaksa ajatella ja panostaa parisuhteeseen. Työuupumusta ja masennusta voi olla vaikea erottaa toisistaan ja vaikea sanoa mikä on aina syy ja mikä seuraus. Sanoisin, että asian selvittelyssä miehesi työpaikalla ja työpaikan muulla johdolla on ratkaiseva rooli.