Miehen täydellinen kaksoiselämä
Olemme olleet yhdessä 23 vuotta, nuoruudesta lähtien. Kohta 10 vuotta sitten huomasin, että mieheni alkoi viettää paljon aikaa kodin ulkopuolella. Hänellä oli lähes päivittäin kaverimenoja ja mitä milloinkin. Hän tuli myöhään kotiin ja oli kiukkuinen, kun kyselin menoista. Kotona oloaikansa hän vietti tietokoneella. Yritin puhua, että haluan yhteistä kotiaikaa ja toivon hänen osallistuvan arkeen ja kotitöihin yms. Luotin häneen kuitenkin. Meillä on ollut vapaus käydä matkoilla ja harrastaa. Kummallakin on ollut siihen oikeus. Kävin silloin Perheasianneuvottelukeskuksessakin puhumassa omasta pahasta olostani. Miehen mielestä ei ollut mitään ongelmia ja jos jotain on, niin niistä pitää sanoa. Näin yritinkin toimia. Miehen menot jatkuivat. Osallistumattomuus, tekemättömyys, kiukkuisuus, ikävät puheet ja minun mitätöinti.
Vuodet vierivät. Kävimme läpi lapsettomuushoidot joihin mieheni suostui ja saimme kolme vuotta sitten lapsen. Raskausaikana sain viestin kaukaisesti tuntemaltani naiselta, että hänellä ja miehelläni on ollut suhde jo 4v ja milloin ovat viimeksi rakastelleet. Menin shokkiin, veret kaikkosivat. Mieheni oli hädissään ja vannoi rakastavansa minua. Viesti oli kuulemma perätön ja nainen sairas. Ennen lapsen syntymää hän jäi kuitenkin kiinni uudelleen saman naisen kanssa olemisesta. Tällöin pyysi anteeksi ja lupasi lopettaa suhteen. Hän on koko ajan muutoin kieltänyt suhteen ja on hyvin vihainen kun olen ottanut asian puheeksi. Asiasta ei saa puhua.
Viimeisen vuoden aikana olen ymmärtänyt, että miehelläni on voimakas (seksi)riippuvuussuhde tähän naiseen ja he pitävät yhteyttä joka päivä. Etenkin viimeisten kuukausien aikana mieheni on linnoittautunut uudessa kodissamme kotona tv-huoneeseen ja pitää oven kiinni ja puhelimen jatkuvasti mukanaan. Hän on paljon poissa kotoa ja tulee yömyöhään takaisin. On kireä ja arkeen osallistumaton. Seksin olen lopettanut nyt väliltämme, koska en halua rikkoa itseäni enempää. Siitä saan kuulla ikävää palautetta. Tämä on ilmeisesti hänelle merkkinä ettei välillämme ole mitään suhdetta. Keskustelua suhteemme tilasta ei voida käydä. Hän raivostuu ja kieltää kaiken koko ajan kääntäen syyt minuun. Lapsemme hoito onnistuu häneltä nihkeästi max 2h ja silloinkin hän jo soittelee minulle tai äidilleni joko joku voisi tulla kotiin. Kun tulen, niin tekee heti lähtöä milloin milläkin selityksellä omiin menoihinsa ja töihin (tunteja etuajassa). Suhde toiseen naiseen tuntuu pakottavalta ja riippuvuudelta johon ei järkipuhe auta ja suhde kielletään. Enää en ole menoihin puuttunut tai kysellyt. Kaikki on niin läpinäkyvää. Lapsen hyvinvointi on minulle tärkeintä. En halua, että hän joutuu näkemään ja kärsimään, kun isä räyhää kotona. Huutamista ja kiroilua on ollut jo ihan tarpeeksi. Hän ei suuttuessaan kykene hillitsemään itseään edes lapsen edessä. Kerran potkaisi kädet nyrkissä sohvaa jossa olin yrittääkseen vakuuttaa että on syytön. Yritän pitää tilanteen rauhallisena ne hetket, kun isä on kotona, mutta tämä on valtavan raskasta. En lähde hänen kiukkuiluun mukaan ja päästän toisesta korvasta ilkeilyt. Joudun pitämään kaiken sisälläni.
Minulla on tunne, että hän pitää minua vain kodinhoitajana ja hyödyntää taloudellisesti, kun on katto pään päällä. Mielellään jättää kaiken tekemättä ja vastuut minulle tai muille suvun jäsenille. Siten minua voi myös syyllistää kaikesta. Uskon, että toinen nainen varmasti rakastaa miestäni, mutta ei tunne tämän todellista luonnetta. Mies on tyytyväinen niin kauan kuin hyötyy. Tältä naiselta hän saa tarpeeksi seksiä. Seksin tarve hänellä on ollut aina mielestäni suuri. Mikään ei riitä ja siinä meillä on ollut ongelmia koko yhdessäolon ajan. Tuntuu, että seksi laukaisee pahan olon tunteen, patoumat ja sillä korjataan asioita. Jos seksiä ei aina halutessa saa, niin turhautuminen on helposti voimakasta. Torjuminen muistetaan. Muu läheisyys ei ole mitään jos ei anneta.
Riippuvuussuhde toiseen naiseen näkyy siten, että tapaamiset ovat niin runsaita. Työpäivinä jos mieheni menee iltavuoroon, tulee tämä toinen nainen meille kun olen itse lapsen kanssa mennyt töihin ja lapsi hoitoon. Toiminta on moraalitonta ja muista ihmisistä piittaamatonta. Käynneistä on kodissa ollut useita merkkejä, tahallaan jätettyjä. Minulla on tunne, että myös silloin, kun hän on hetken hoitanut lastamme, niin meillä on valitettavasti käyty. Eivät voi olla tapaamatta. Mieheni äiti kuoli muutama vuosi sitten. Silloin valehteli menevänsä äitinsä luokse sairaalaan, mutta menikin toisen naisen luokse, ainakaan äitinsä luokse ei saapunut. Itsekästä toimintaa, välinpitämättömyyttä. Hän valehtelee sujuvasti koko ajan (patologista). Toiselle naiselle on valehdellut, että olen salassa häneltä tullut raskaaksi. Takana on kuitenkin todellisuudessa lapsettomuushoidot joita en ole hänen kanssaan yksin voinut hoitaa. Toinen nainen pitää minua itsekkäänä ja omaa etua tavoittelevana. Lähetti tästä minulle viestin. Todellisuudessa ei tunne minua. Viesteihin en ole vastannut
Toinen nainen ajelee kotimme lähellä ja tarkistaa minun ja miehen kulkemisia. Jopa työpaikkani lähellä on ollut katsomassa milloin pääsen töistä. Kun tulen kotiin, niin miehelleni tulee heti asiaa kavereille, kaupungille kahville tms. Lapsen hoito lakkaa heti saapuessani. Olen ollut toisesta naisesta poliisin yhteydessä, mutta eivät voi tehdä mitään kun hän seuraa ja kyttää minua julkisilla paikoilla. Hän on myös aloittanut samat harrastukset ja pukeutuu samanlaisiin vaatteisiin kuin minä. Minusta hänen käyttäytymisensä on hyvin sairasta ja ahdistavaa. Olen kertonut näistä miehelleni, mutta hän toteaa vain ettei voi vaikuttaa ajamisiin ja antaa olla. Hän ei kykene tukemaan ja suojelemaan minua. En voi ajatellakaan että tällainen nainen olisi lapseni lähellä. Nämä sairaat piirteet eivät näytä estävän miestäni pitämästä tähän naiseen suhdetta yllä. Ihmettelen kovin, onko tällaisella suhteella oikeasti mahdollisuuksia kestää. Arkea eivät ole päivääkään eläneet. Nyt heillä on lähes 8v takana tällaista tapailusuhdetta.
Ihmettelen miksi mieheni ei ole ajoissa eronnut minusta. Miksi on omalla itsekkäällä yksipuolisella sopimuksella ottanut itselleen toisen naisen, mutta jatkanut kanssani tehden lapsen ja omakotitalon? Hän elää täydellistä kaksoiselämää jonka täysin kieltää, luulleen etten ymmärrä mistä hänen menoissaan on kyse. Nyt viime aikoina on alkanut myös uhkailemaan erolla. Näen, että hänellä on paha olla. Miehen isälle olen kertonut koko tarinan. Hän ei voi tehdä asialle mitään vaikka on hyvin vihainen ja surullinen poikansa toimista. Mieheni ei kuuntele ketään. Hänellä tuntuu olevan oikeus toimiinsa.
Ero on tietysti tällaisessa tilanteessa ainoa ratkaisu ellei hän ymmärrä hakeutua hoitoon ja avun piiriin (hänellä on masennuslääkitys mutta ei terapiaa). Lapseni rakastaa isäänsä ja kaipaa ja kyselee häntä kotiin. Hänen puolestaan olen erittäin surullinen ettei isä ymmärrä miten tärkeät lapsen ensivuodet tässä on menossa ja miten paljon me isää tarvittaisiin kotiin. Miten huoltajuuskuviot jatkossa? Olenko lastensuojeluun yhteydessä vai mihin viranomaistahoon voin kertoa huoleni jos huoltajuus tulee erossa keskusteluun? Pelottaa, sillä hänestä ei ole vastuulliseksi huoltajaksi, sen hänen käytös on osoittanut useita kertoja. Kärsimätön, empatiakyvytön, lohduttamiseen kykenemätön luonne. Ansaitsen parempaa kohtelua ja elämää, niin lapsenikin. Anoppi aikanaan varoitti minua pojastaan ”narsisti on aina oikeassa”. En silloin vielä ymmärtänyt, mutta nyt ajattelen itsekin, että hänessä on narsistisia piirteitä ja persoonallisuushäiriölle tyypillisiä käyttäytymisen muotoja. Rakkautta tässä ei enää hänen puoleltaan minua kohtaan ole. Oman rakkauden alasajo on rankkaa vaikka huonossa kohtelussa olenkin jo vuosia elänyt.
Niimpä niin. Olin kuvitellut, että tämä miesrotu kuoli jo sukupuuttoon, mutta näkyy olevan sitkeää lajia.
Ihan kokemuksella sanon, älä jää odottamaan, että mies eroa hakee, vaan hommaa itsesi muualle ja hae itse eroa.
Tuo ei ole kunnollista parisuhdetta nähnytkään, eikä ehkä tule näkemään. Mies haluaa elää elämää, jossa on ukkomiehen edut ja poikamiehen oikeudet.
Sano miehelle, että muuttaa reilusti sen toisen luokse tai tee tarjous sille naiselle, saa kokonaan, jos lupaa, ettei sillä paketilla ole palautusosoitetta, eikä palautuspoikeutta.
Tässä kohden pitää paikkansa se, kyllä sitä elää sunnuntaita, vaikka pääperkeleen kanssa, mutta arki tavallisenkin ihmisen kanssa on vaikeaa.
Jos sinä siihen jäät, olet jonkun vuoden päästä tahdoton haamu, katoat itseltäsikin.
Lapsi rakastaa tietysti isäänsä, mutta isälle lapsi ei taida niin tärkeä olla.
Tämä oli neuvo, ei käsky, eikä edes pyyntö, sillä tiedän, ihan omasta kokemuksesta, että itse on huomattava se hetki, kun on aika siirtyä niin kauas kuin mahdollista, miettiä asia, niin pohjiaan myöten, ettei tarvitse lähtöään koskaan katua...kuitenkin sitä katuu, ettei osannut jo aiemmin..
Kiitos Helemi kirjoituksestasi! Tuntuu hyvältä saada palautetta ja näkemystä tilanteeseen. Silloin kun mieheni jäi pettämisestä kiinni yritin ulkoistaa hänet kodistamme. Ei suostunut millään muuttamaan kun ei kykene myöntämään, että mitään toista suhdetta olisikaan. Kieltämättä nyt ajattelen, että olisi pitänyt vain olla silloin vahva ja vain heittää ulos ilman minkäänlaisia neuvotteluja ja odotuksia, että toinen nyt vihdoin ymmärtää muuttua ja aikuistua, käyttäytyä kuten kunnon puolison voisi ajatella toimivan.
Pari päivää sitten meillä tilanne ajautui taas riitaan. Mies oli vihainen, kun kaikki hänen rahansa menevät asumiseen (ei ole tottunut olemaan lainoissa. Eli edellisessä kodissamme minun omistamassa asunnossa) ja uhkasi muuttaa vuokralle. Häntä käytetään kuulema tässä vain taloudellisesti hyväksi vaikka puoliksi maksamme tällä hetkellä pakolliset elämiskulut. Lisäksi en hänen mukaansa tarvitse häntä. Siinä hän on kovin väärässä, mutta ei pysty ottamaan muunlaista palautetta vastaan vaan jankuttaa omaa näkökulmaansa. Yritin sanoa, että tässä olisi perhettä tarjolla, lasta ja puolisoa, yhteistä arkea ja tekemistä. Käytännössä olen ihan helisemässä työmäärän osalta ja kovastikin tarvitsisin häntä jakamaan taakkaa. Hoidan kodin, lapsen ja kaiken. Minulta hän odottaa, että saisi aktiivisesti seksiä. Hän on tarpeellinen, kun on haluttu. Kukaan muu ei olisi kuulema katsonut tätä suhdetta näin kauan kuin hän. Olisi tosi ihanaa jakaa niinkin hieno asia kuin seksi, mutta tällä hetkellä rikon vain itseäni sillä en voi koskaan olla niin täydellinen kuin toinen nainen hänelle on. Minussa on aina vikaa ja syytä. Minulle syttyminen tulee myös siitä että tunnen muidenkin asioiden olevan kohdallaan. Yhteisen elämän jakaminen tasapuolisesti vastuuta kantaen, yhteinen aika, kunnioitus ja muukin läheisyys lisäävät haluja ja nythän hän on koko ajan sekä fyysisesti että henkisesti muualla. Miten ihmessä antaminen edes onnistuisi. Kun hän tulee nukkumaan reilusti puolen yön jälkeen, on minun jo oltava unessa jotta jaksan pyörittää arkea ja hoitaa varhain heräävää lasta. Hän ei tee elettäkään herätäkseen aamulla lapsenhoitoon. Hän on minusta itsekäs eikä osaa ajatella, että minäkin tarvitsisin joskus omaa aikaa ja lepoa. Riidat ajautuvat aina minun syyttämiseen ja sanoillaan hän tekee mahdottomaksi sen, että voisin jotenkin puolustautua ja jos niin teen, niin hän mitätöi omat tunteeni ja kokemukseni. Sanoinkin riidan aikana etten halua tässä puhua vaan olen monta kertaa sanonut, että toivon meidän hakevan yhdessä apua. Hän ei kuitenkaan halua ymmärtää, miksi tähän tulisi vielä "ulkopuolisia sotkea". Lisäksi ei näe miksi hänen tulisi pahoinvoivana hakea tukea sillä minähän tässä "haluttomana" olen suhteen ongelmat aiheuttanut.
Mikä on tämä toinen nainen? Ihmettelen kuinka joku voi antaa 8v elämästään suhteelle jota joudutaan osittain salaamaan ihmisiltä. Varattu mies eikä päivääkään yhteistä arkea. Heillä on suhde, mutta ei normaali parisuhde. Normaalilta tämä nainen ei tosin käytöksensä perusteella vaikutakaan joten ehkä hän kykenee odottamaan vuosia tätä täydellistä miestä itselleen.
Miksi vielä olen tässä? Sitä vain tottuu tähän vaikka pahaa tekee. Jokin olematon toivo on ollut olemassa, että hän ymmärtäisi lopettaa toisen suhteen ja näkisi mitä hänellä on ja mitä voi menettää. Lienee turhaa. Lapsemme on 3v. Tuntuu, että ero tulee liian varhain hänen elämäänsä ja miten se mullistaa meidän arkea. Näinkin tilanne tosin tuntuu itselle kestämättömälle. Jostain olen saanut voimaa jatkaa. Psyykkinen työ ja tämä tuki täältä on minulle hyvin tärkeää oman jaksamiseni suhteen. Samalla yritän valmistaa itseäni eroon.
Herra ja ylhäisyyskö, tässä on ainoa, joka tekee valintansa? Sitä hän ei tule tekemään, sillä tilannehan on ihanteellinen, tuollaiselle luonteelle., kaksi naista, joista molemmista on hyötyä, toisen kanssa koti ja toinen takaa jännityksen. Voihan olla, että sille toiselle naiselle riittää pelkkä seksi, ehkä hän näkee, ettei miehestä edes ole tavalliseen, arkiseen parisuhteeseen.
Myös sinulla on lupa valita.
Hei Oliivipùu!
Miten ihmeessä olet ja mikä pitää sinut "yksipuolisessa" suhteessa....mieshän on valintansa tehnyt!
Mitä hyvää näet miehessä, joka ei arvosta sinua pätkääkään ja pitää avoimesti "sisarvaimoa"!?
Mietit miten arki muuttuisi erotessanne!
Aivan satavarmasti arkesi lapsen kanssa muuttuisi paremmaksi!
Kiitos Helemi ja Karon! Onko Helemi oma tarinasi jossain luettavissa? Vastauksissasi välittyy kokemus. Kuten Helemi aiemmin kirjoitti ero on prosessi ja olen nyt siinä. En ollenkaan valmiina, mutta vaiheessa. Huoltajuuskysymykset ja taloudellinen selviytyminen pelottaa. Oman rakkauden lopettaminen mieheen (vaikka huonoonkin) vaatii aikaa. Onko teistä miehessä narsistisia piirteitä tai muuta persoonallisuushäiriötä, mielenterveyden epätasapainoa kun nyt olette lukeneet tarinani? Yritän selvittää itselleni miten ihmeessä tällainen käytös olisi muuten mahdollista? Onko hän sairastunut yhteisten vuosien aikana? Ei hän tällainen ole aina ollut.
Minulle on sanottu, ettei syntymäväärä oikene kuin haudassa. kukaan ei ole paha syntyessään, mutta matkanvarrella, mukaan tarttuu kaikkea ja niistä muotoutuu ajan oloon se aikuinen ihminen. Minullea oli kyseenalainen onni kohdata, vanhempiens ainoa poika, joka oli usean passaama, jo alkuaan. Kaiken oli tottunut saamaan, mitä mieli, joten eläppä siinä, sitten ankeaa arkea.
Minun kokemuksiani on täällä, palasina.
Minulla vain nousee, punahehkua silmiin, kun luen, jotakin, joka on lähellä samaa.
Ketään ei voi raakasti neuvoa, en minäkään uskonut, silloin aikojen alussa, varoituksen sanoja.
Voi Oliivipuu! Pahoillani sinunkin puolestasi!
Mutta kuten tässä sinulle on jo sanottu, olet tehnyt voitavasi. Olethan pitkään jo yrittänyt! Miehelläsi ei näköjään ole rohkeutta (munaa...) tehdä ratkaisua, vaan pakottaa sinut tekemään sen. Ihmettelen vaan, miksi hän sinua kiusaa? Lähtisi menemään, jos perhe ei kiinnosta?
Tulet pärjäämään kyllä lapsesi kanssa, mutta vaatiihan se voimiakin. Taloudellisesti voi olla tiukkaa, mutta silloin palaa itse sen äärelle, mikä elämässä on tärkeää.
On nyt kuitenkin tärkeää sinun katsoa peiliin ja sanoa peilikuvallesi mitä sanoisit parhaalle ystävällesi samassa tilanteessa.
Ja lapsesi. Tottakai hän kaipaa isäänsä, mutta vanhempien suhde on lapsen koti. Jos suhde on alistava ja moittiva ja tyydyttämätön molemmille (toivottavasti lapsenne ei kuule riitojanne), mitä se antaa lapselle?
Tsemppiä! Muista, että ansaitset parempaa!! ☺️❤️
Katon, mikähän on sinun tarinasi kun tunnut niin kärkkäästi kommentoivan petettyjen kertomuksia. Ei ole päivän selvää lähteä heti kävelemään kun uskottomuus on tullut ilmi. Aina kun mukana on tunteita, mikään päätös ei ole yksiselitteinen tai helppo. Kyse ei ole itsekunnioituksen puutteesta, vaan siitä mitä todella haluaa ja mihin on valmis.