Olen nyt 2 vuotta ollut parisuhteessa ihmisen kanssa, jonka kommunikaatio perustuu pääosin vitsailuun ja muiden ihmisten härnäämiseen. Asiasta olen useaan otteeseen hänen kanssaan keskustellut, mutta tuntuu että mitään ei tapahdu. Mies on kyllä parikin kertaa sanonut että pitäisi rajoittaa omaa käytöstään. Joskus on kausia kun hän on vähän hiljaisempi vitsailun suhteen, mutta vastaavasti sitten purkaa silloin työ stressiään minuun vittuillen/tiuskien minulle ja kun otan tämän tiuskimisen puheeksi (esim. että minua harmitti kun päivämme alkoi heti tiuskimisella), hän vastaavasti sanoo että ei se kyllä mitään tiuskimista ollut ja minä olen nyt käsittänyt väärin.

Mitä vitsailuun tulee, niin noin puolet meidän keskusteluista päättyy aina niin että minä aloitan keskustelun jostain -> hän vitsailee, tai vaihtoehtoisesti vastaa niinkin kypsästi kuin kakkapissa ja vaihtaa aihetta. Myös julkisilla paikoilla hän erityisesti pitää minun nolaamisestani, eli kovaäänisesti kommentoi typeriä asioita jotka pitäisi jättää kahden ihmisen väliseksi asiaksi, on keksinyt erilaisia kävelytyylejä joilla kiinnittää mahdollisimman paljon huomiota tai yrittää väkisin kantaa minua olallaan tai muuta vastaavaa.

Hän on myös oman ja minun perheeni kanssa yrittänyt minua jotenkin nolata kuten kertomalla kovaan ääneen asioita joita minä olen tehnyt/sanonut, jotka eivät ole sellaisia joita haluaisin muille kailotettavan. Tai vaihtoehtoisesti ottaa minusta epäimartelevia kuvia (hän tietää etten muutenkaan halua olla valokuvattavana sillä se tekee minut epävarmaksi) ja laittaa sen kuvan taustakuvakseen, asettelee puhelimensa strategisesti kahvipöydälle niin että kaikki varmasti näkevät sen hölmön kuvan ja voivat naureskella sille yhdessä. 

Tämän käytöksen takia vihaan käydä kylässä missään, koska kokoajan pelkään että hän nolaa minut tai jos ei niin hän sitten kiusaa minua tökkimällä tai sekoittamalla hiuksiani tai vetämällä vaatteista tai mitä nyt ikinä voit fyysisesti tehdä ärsyttääksesi toista osapuolta. 

En tiedä onko tässä nyt kyse siitä että olen itse jotenkin tosikko, mutta tämä jatkuva vitsailu on omalla kohdalla johtanut lähinnä vain siihen että mies on about se viimeinen henkilö jonka kanssa haluan keskustella mistään, sillä ne keskustelu harvemmin johtavat yhtään mihinkään. Jotenkin vaan hyvin vahvasti on sellainen olo kuin olisin täysin yksin tässä parisuhteessa, vaikka kuitenkin saan häneltä myös sitten paljon fyysistä läheisyyttä, mutta se läheisyys ei tunnu juuri miltään jos keskusteluyhteyttä ei ole. Vähän sellainen olo että en tunne toista ihmistä oikein ollenkaan, kun kaikkeen vastataan sarkasmilla tai vitseillä. 

En tiedä mitä haen tällä keskustelulla, mutta jos jollain on omakohtaista kokemusta tästä samaisesta tilanteesta, olit sitten itse se vitsaileva osapuoli tai vitsien kohde, niin haluaisin mielelläni kuulla miten olette tilanteen ratkaisseet, vai oletteko ollenkaan (kuten minä). Ylipäätään haluaisin jotenkin ymmärtää että mistä tämmöinen käytös kumpuaa.