Vuokraan kolmen huoneen asunnostani yhtä huonetta eläkkeellä olevalle miehelle ja meillä menee todella hyvin. Emme ole seksikumppaneita, mutta lyhyt sellainen suhde meillä on ollut. Meillä on todella suuri ikäero ja minä nainen olen se vanhempi.

Hänellä oli keväällä suhde ikäiseensä naiseen ja minulle se oli kamalaa aikaa. Kärsin todella paljon ja tunsin olevani hylätty ja että en kelvannut. Itse asiassa meillä on muita asioita, joiden vuoksi suhteestamme ei tule mitään kuten valtava ero koulutustasossa. Jos olisimme samanikäisiä niin meistä voisi kuitenkin tulla pariskunta. Mies on eronnut ja hänellä on monta pientä lasta. Lapset voisivat käydä luonamme isän luona, mutta exä ei päästä.

Voiko mies ja nainen olla ystäviä? En usko siihen normaalitapauksessa. Jos on ollut seksisuhde, joka yhteisymmärryksessä on päättynyt niin jäljelle voi jäädä ystävyys. Nuorilla ja sitten taas vanhoilla voi olla ystävyyssuhteita, jotka eivät ole seksisuhteita, mutta seksuaalisesti aktiivi-iässä se on todella vaikeaa.

Kysyin mieheltä ja hänen mielestään mies ja nainen voivat olla ystäviä ilman seksisuhdetta.

Kiitos vastauksestasi. Meillä kysymyksessä on entinen tyttöystävä ja ihmisiä joihin hän on koulu aikoina tutustunut... Olemme itse alle 30 pari eli aktiivi iässä siis vielä.
Mieheni kiven kovaa sanoo että he ovat vain kavereita, mutta minua ajatus siitä että he tapaavat pelottaa, mistä kummasta he juttelevat kun näkevät.. ajatus ahdistaa vaikka vielä ei mitään ole tapahtunut.. Haluaisin olla avoin ja reilu joka ymmärtäisi naisen ja miehen ystävyyden mutta voiko asenteita ja käsityksiään muuttaa niin paljon että hyväksyisin asian..
Mielellään vielä kommentteja toisestakin näkökulmasta ja neuvoja, jos vielä kanssa sisaria löytyy kirjoittakaa, Kiitos!

Minulla on ollut ystävyyssuhteita myös miehen kanssa, mutta siihen liittyy kyllä jokin yhteinen tekijä, eli sairaus tai työ. ja loppui miehen löydettyä kumppanin.

Hei! Olen itse samanlaisessa tilanteessa. Olemme vaan olleet yhdessa melkein 20 vuotta, naimisissa 16v. Meillä on 2 lasta. Muutama vuosi sitten tämä alkoi. Hänellä on om pulu rinki. Kärsin asiasta valtavasti. Hän ei suostu keskustelemaan millään tasolla asiasta kanssani. Sanoo vain että hän ei ole tehnyt mitään. Mutta tiedän että ne viestit on hyvin loukkaavia minua kohtaan. Olen hämmästellyt mistä tämä johtuu, onko hän kyllästynyt pitkään jatkuneeseen perhe elämään ja kaipaa seikkailua? Epätietoisuus on todella rastavaja tuntuu että hajoan kappaleiksi😭. Mielestäni jos mies ja nainen ovat ystäviä siinä ei ole mitään salattavaa ja pelataan avoimin kortein. Ajatus erosta pelottaa, mutta ei tälläistäkään elämää pitkään jaksa. Voimia sinulle ja toivottavasti saat asiatselviksi.
Terveisin: Soihtu

Hei,

Tilanteita on niin erilaisia, mutta mielestäni varsinkin tällaisissa varsin tuoreissa ystävyyssuhteissa on riskit muunlaiseen kiinnostukseen suuret. Tämä voi olla tyhmä neuvo, mutta jos vain mahdolllista kannataisi kokeilla miten mies kestää sen, että sillä tutulla ja turvallisella vaimolla on miespuolinen ystävä. Vaikka sitten oma mielikuvitusystävä - ihan ikioma Romeo - johon aina välillä viitattaisiin... " kyllä se Pekka kertoi hauskan jutun meilatessa..... sillä taittaa olla aika tiukkapipoinen vaimo ysmm..."

Jotenkin tuoda tiettäväksi se, että oma pulisi ei ole kuin hyllyllä istumassa ja odottamssa millon häneen kiinniteteään huomiota.

En tiedä...

Olen sitä mieltä, että ystävyys miehen ja naisen välissä on mahdollista, totta kai. Jos sinulla on ongelmia, syystä tai toisesta, hyväksyä miehesi naispuolisia kavereita, miehesi voisi tutustuttaa sinut ystävilleen niin, että sinulle tulisi varmempi olo. Tietäisit mimmoisia he ovat, voisitte viettää kenties yhteisen illan ja ehkä sen jälkeen pystyisit luottamaan.
Jos miehellä ei ole mitään salattavaa ei pitäisi olla ongelma hänelle.

Olen miettynyt itsekkin sitä et minulla pitäisi olla oma pulu jolle kirjoitella ja soitella. Kokeilla miltä se toisesta tuntuisi. Olen samaa mieltä et mies ja nainen voi olla ystäviä, mut silloin se tosiaan on avointa, eikä sitä salailla ja piilotella. Sattuu vaan olemaan niin et mies pillastuu valtavasti jos asiasta yrittää puhua. Joten siitä tulee väkisin mieleen et se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.......Tiedän kyllä et osaan itsekkin ärsyttä häntä naljailemalla asiasta. Olen perusluonteeltani iloinen ja positiivinen ihminen ja asioiden epävarmuus tekee minusta kaikkea muuta kun olen. Pitkää liittoa ei haluaisi heittää romukoppaan, kun tunteitakin on toista kohtaan vielä jäljellä. Kuinka vaan saisi solmun auki, ja opettaisi puhumisen ja keskustelun jalon taidon:😐? Mieheni ei oikein osaa keskustella, hänestä asia ois helpompi lakaista maton alle ja jatkaa eteepäin niikuin mitää ei olis ollutkaan, ei osaa käsitellä ollenkaan minun pahaa oloa.
Olen nyt hakenut ammati apua ja toivon että sitäkautta saisimme asiat selviksi, tosin menen sinne ensin yksin. Kiitos kommeteista, luen mielelläni niitä lisää.

Soihtu

Kirjoittamasi kuullostaa niin tutulta.
Miehelläni oli paljon naisystäviä joiden kanssa jutteli ja vaihteli tekstiviestejä.
En usko että fyysistä uskottomuutta olikaan, mutta salassa hän ne piti ja minulle selvisi miten hän työpäivienkin aikana tekstaili muiden naisten kanssa, olen samaa mieltä että avointa sen pitäisi olla eikä salailla sitä.
Jos itse olisin toiminut samoin ja miesten kanssa pitänyt oikein hyvää ystävyyttä yllä olisi hän kyllä loukkaantunut tai ollut mustasukkainen.
Minun mielestäni meillä meni asia niin ettei hän osannut ajatella kuin itseään, eikä kääntää asiaa toisin päin, miltä minusta tuntuu. Minua loukkasi kun hän puhui naisystävilleen enemmän kuin minun kanssani.
Ei hän minun kanssani jutellut ja koko liitossa eläminen aiheutti niin paljon pahaa oloa kun ei juteltu mistään asioista että se liitto päättyi.
Meille se oli väistämätöntä, en toivo että muille käy niin vaan joku keino löytyy miten keskustelukanavat aukeaa. Tuo naljailu on ymmärrettävää kun haluaa saada toisen puhumaan ja itseä harmittaa. Sitä itsekin kokeilin mutta ei se tilannetta auttanut, pahensi vaan.
Kovasti voimia ja keinojen löytämistä sinulle

🙂🌻🙂🌻

Hei Hömppä!

Kuulostaa pelottavan tutulta tuo sinun kirjoitus, toivon että lopputulos ei olisi sama. Kuinka sinä olet siitä selvinnyt? Solmut ei ole auennut, perheneuvojalle oli helppo puhua. Voi kun se olisi kotonakin niin. Luin tossa juuri tänään hyvän tekstin parisuhteesta, siinä sanottiin että parisuhde on kuin jana, joka levennee sitä mukaan, mitä enemmän välissä on ihmisiä. Janan tulisi olla lyhyt. Hyvää talven jatkoa sinulle ja voimia kaikille ongelmien kanssa painiville!

Soihtu, vieläkö luet tätä palstaa?

Meillä on sama ongelma. Kun tutustuimme, miehellä oli chattituttuja ja omia naisystäviä, joiden kanssa hän chattaili päivittäin. Kun olimme olleet jonkin vuoden yhdessä, nämä pelit tuntuivat lakanneen, tai ne lakaistiin piiloon niin etten tiennyt niistä.

Kuitenkin mies ihastui myöhemmin työkaveriinsa, ja siitä alkoi tuo henkinen pettäminen. Hän itse kutsuu sitä ystävyydeksi (huom, yhteydenpitoa ei ole koskaan suoraan myönnetty), ja salailu on päivittäistä. Yhteydenpito on nyt siirtynyt ihan työpäiviin tai työaikoihin. Meillä mennään nykyään viikonloppuisinkin töihin, jotta yhteydenpitoa voi jatkaa minulta salaa. Tämä syö naista.

Minun pitäisi vain luottaa. No minä en usko enää omakohtaiseen kokemukseen perustuen, että nainen ja mies voivat olla vain ystäviä. Siis toki voi, jos todellakaan kumpikaan ei halua toisesta mitään muuta kuin kaveruutta. Yleensä juttu on kuitenkin se, että toinen tai kumpikin haluaisi enemmän. Jos ei alussa se näy, niin kyllä se tulee selväksi myöhemmässä vaiheessa. Tietävätkö nämä naiset, että mies seurustelee? Ehkä heidän motiivinsa (tai miehesi) on olla saatavilla, jos vaikka ero tulee..

Pointtini on se, että olet yhtälailla siinä tilanteessa hyväksytkö vai et. Vaihtoehdot on aika vähissä. Miehesi asettaa sinulle ehtoja sen sijaan, että yhdessä miettisitte miten edetä. Ehdottaisin, että sanot miehellesi että jos hän haluaa nämä ystävät pitää niin sinä haluat (vaadit), että hän tutustuttaa sinut heihin myös. Jos hänelle ei tämä sovi, niin sitten miettisin että eroaisin..Pitkällä tähtäimellä sinulle ei ole hyväksi yrittää olla jotain muuta kuin mitä olet. Jos siis sisimpäsi ei hyväksy näitä naiskaveruuksia, niin älä sitten hyväksy. Älä pakota itseäsi siihen, jos sinusta se ei tunnu hyvältä. Epävarmuus vain olisi jokapäiväistä elämääsi. Jos mies kuitenkin ymmärtää sinua, ja suostuu siihen että nämä kaverit sinulle esitellään, niin hyvä niin.

Minulle olisi huomattavasti helpompaa harkita asiaa, jos asiasta oltaisiin rehellisiä mutta kun ei olla. Niinpä olen siinä tilanteessa itse, että harkitsen eroa, mieluummin ero kuin olla epärehellisen itsekkään ihmisen kanssa kimpassa..?

Tämä taitaa olla näitä ikuisuuskysymyksiä myös...itse olen sitä mieltä, että mies ja nainen voivat olla "vain" ystäviäkin. Muistan kun nuorna tyttönä eräs opettajani kertoi surullisena, kuinka oli sydänystävänsä kanssa joutunut minimoimaan yhteydenpidon tämän mentyä naimisiin. Itse olen kokenut erittäin kipeänä myös sen, kuinka oman sukupuolen sydänystäviinkin on välit lähes katkenneet avioliittojen myötä.

Nyt kun itse vuorostani olen taas yksinelävä mietin väliin vähän kitkerästikin, kuinka ihmiset pyörivät vain perheidensä ja parisuhteidensa ympäri, kun on juhlapyhiä. Ainakin kuvittelen muistavani, että parisuhteellisenakin tuli kutsuttua sinkkuystäviä kyläilemään juuri juhlapyhinä, kun tiesi, ettei ole helppoa olla yksin. Ja silloinkin tuli pidettyä yhteyttä, kun oli perheellinen. Vai onko vain aika kullannut muistot? Tämä vain siitä, että onhan sekin turhauttavaa, että ystävät jätetään taakse, kun ollaan niin perheellisiä ja seurustelevia. Toisaalta arkailen hiukan lähetellä terveisiä ystävieni paremmille puoliskoille, ettei tulisi väärinkäsityksiä. Koin kuitenkin itse niin ahdistavaksi sen parisuhteessa, että exäni ei suvainnut edes kaikkia naispuolisia ystäviäni saati ketään miespuolista. Ja minusta on hirveää vääryyttä sekin, että en huomioi ystävieni parempaa puoliskoa. Ikään kuin en hyväksyisi suhteen olemassaoloa. On vaikea olla ystävä, jos kokee, ettei ystävä sulata omaa rakasta.

Mutta takaisin siihen mies-nais ystävyyteen. Itselläni on sekä sinkkuja sellaisia että perheellisiä. Ja olen ehkä huono sanomaan sellaisia asioita suoraan, mutta kaikille olen tehnyt selväksi, etten ole kalastusreissulla. Erityisesti perheellisille. Ja väliin sitä on joutunut tekemään selväksi myös heidän puolisoilleen, ettei vaan aiheuta epäilyjä. Tosin olen myös joskus pyörinyt naimisissa olevan miehen kanssa. Siis seurustellut. Mutta silloinkin tein selväksi sen, että minun takiani ei lennetä taivaan tuulissa ja mennä muuttamaan omaa avioliittoa suuntaan eikä toiseen. Tiesin nimittäin, että jutulle tulee piste viimeistään silloin, kun mies palaa takaisin kotimaahansa perheensä luo. Ja piste tuli jo ennen sitä, kun itse tapasin silloisen miehekkeeni.

Toisaalta olen ollut ystävyyssuhteessa vastakkaisen sukupuolen kanssa (sinkkuja molemmat siis), jossa on veivattu hetken aikaa, mitä ollaan toisillemme, ennen kuin roolit selkeni. Eli eiköhän näitä suhteita mahdu montaa lajia matkaan. Toisaalta minulla on sellaisia ystäviä, joiden kanssa en ole koskaan hetkeäkään kuvitellut mitään muuta kuin ystävyyttä.

Mutta varmastikin oman taustani takia, jota en kauheasti halua kailottaa juuri siksi, etten aiheuttaisi turhaa pelkoa, minusta kaikkein reiluinta on avoimuus. En usko sellaiseen, että mennään tutkimaan toisen yksityiselämää (kuten toinen exäni avasi kaikki saamani ja lähettämäni kirjeet ja jollei kelvanneet sensuurille, menivät roskiin). Enkä toivo sellaista elämää kuin omani tokan exän kanssa, että joka kerta pyykkivuoren seasta löytyi kaikenlaisia naisten puhelinnumeroita...nimenomaan naisten joista en ollut kuullut mainittavan sanallakaan. Tai että mese pimputti koko ajan kun chattailtiin muiden naisten kanssa yökaudetkin. Exäni kun eivät olleet siveellisen elämän perikuvia.

Mutta minusta avoimuus on kuitenkin tärkeää. Joskus on tietysti tärkeää suojella toista, jos tietää jonkin asian olevan viatonta, eikä halua toista satuttaa, koska tietää väärinymmärryksen vaaran. Mutta minusta se vanha sanonta parhaiten lukittu ovi on auki pitää paikkaansa yhä. Silloin kun exäni alkoi suojella puhelintaan salasanoilla ja kehitellä uusia sähköpostiosoitteita joihin minulla ei ollut pääsyä, tiesin jotain olevan pielessä. Lopulta keksin senkin mitä. Kyse ei todellakaan ollut mistään viattomasta.

Muistan, kun ekan exän kanssa asuttaessa mietin, etten voi ketään väkisin pyykille viedä. Tiesin, etten voi ketään väkipakolla omanani pitää. Siinäkin ymmärtämisessä tuli lopulta raja vastaan itselleni ja lähdin. Näin jälkikäteen tiedän senkin, että silloin kun rakastaa jotakuta palavasti, on mustasukkainen. Tiedän senkin nyt, että pettäjäkin voi olla sairaan mustasukkainen, kuten exäni oli. Taidan aiheuttaa enemmän kysymyksiä tekstilläni...eikä tarkoitukseni olekaan neuvoa. Tiedän liiankin hyvin, kuinka kipeitä nuo uskollisuuskysymykset ovat, kun niitä herää. Ja toivon todellakin, että teidän tapauksissanne huolet ovat turhia...että usko omaan arvoon vaimona löytyy omissa ja miehen silmissä niin, että ratkaisu löytyy yhdessä.

Hieno kirjoitus! Ymmärrän kyllä pointtisi ja tarinasi voisi olla lähes kuin omani. Kaikenlaista on tullut koettu, oltua pettäjän petetyn ja aviorikollisen osassa (ei omani). Tosin viimeisin oli niin traumaattinen kokemus, että se loppui lyhyeen kun miehen vaimo soitti minulle..

Olen ihan samaa mieltä tuosta avoimuudesta ja kun suhde on kunnossa, niin voi kaiken sanoa avoimesti eikä tarvitse piilotella. Ystävyys on juuri sitä, että siitä ei tarvitse valehdella, sitä ei tarvitse peitellä, ystävän voi avoimesti esitellä kumppanilleen jne. Kun kuvaan astuu salailu, peli on menetetty..

Kun suhteessa ollaan, niin mielestäni ensisijainen tehtävä on suojella sitä suhdetta jossa on. Sitä ei suojella sillä, että ei kerrota totuuksia. Totuus on silti aina parempi kuin valhe. Jos alkaa piilotella ystävää, koska haluaa suojella sitä omaa kumppania, niin silloin mennään minusta liiallisuuksiin. Aina pitäisi antaa rehelliset lähtökohdat toiselle päättää omasta elämästään, eikä niin että se "petturi" päättää toisen puolesta. Siksi ehkä olisi viisasta sopia pelisäännöt, niin että tilanteen kohdalle sattuessa tietää miten toinen haluaa toimittavan. Minä haluan tietää. Haluan itse tehdä sen päätöksen, että siedänkö toiselta mitäkin käytöstä, eikä niin että minua "suojellakseen" toinen päättää puolestani. Voiko epäkunnioittavampaa käytöstä olla..?

Entienen seurustelukumppanini ja myöhemmin avomieheni ei jaksanut keskittyä vain minuun, vaan halusi elää "vapaassa suhteessa", mennä ja tulla miten lystää. Minä ajattelin, etten voi toista omistaa enkä rajoittaa ja pakkohan sellaiseen tilanteeseen on suostua. Kummallista kuitenkin oli, ettei minun seikkailuni olleet yhtä hyväksyttäviä kuin hänen. Lopulta päätettiin lopettaa moinen pelleily ja keskittyä olemaan vaan kahdestaan. Jonkun aikaa meillä menikin ihan kivasti kunnes paljastui, että miehelläni oli eroottinen suhde naisen kanssa, jota pidin myös itse ystävänäni. Olin nöyryytetty koko ystäväpiirin keskuudessa ja muutin pois yhteisestä kodistamme, vaikka mies itkien pyysi minua jäämään.

Mutta aiheeseen: minulla on ollut paljon miespuolisia ystäviä, mutta hyvin usein heillä on toiveita päästä saman peiton alle tai alkaa suhteeseen. Olen myös kuvitellut, että seurustelevien miesten kanssa on turvallista olla ystävä, mutta siinä tilanteessa saa monesti vihaisen naisystävän syytökset päällensä. Minulle ei ole väliä onko ystävä mies vai nainen, persoona on se joka ratkaisee, mutta minusta tuntuu todella inhottavalta että ystävyyteen pitäisi sotkea petipuuhat tai seurustelun aikeet mukaan. Tämä on todella häiritsevää välillä esim. harrastusten tai työn parissa. Mukavat toverit haluavat enemmän kuin olen valmis heille antamaan. Pitäisikö minun vähemmän mukava miehille, etteivät he vaan alkaisi kuvitella liikoja?

Tässä tullaan juuri siihen, että aito ystävyys onnistuu oikeasti aika harvoin miehen ja naisen välillä. Vaikka kuinka itselleen vannottaa, että kyse on vain ystävyydestä, niin sille toiselle se ei sitä välttämättä ole tai ihminen valehtelee itselleen, että sehän on vain ystävä..Pahinta taitaa olla se itsensä huijaaminen.

Ainoa "oikea" ystävyyssuhde minulla on ollut miehiin menevään mieheen 🙂 Se on ollut ainoa turvallinen ystävyyssuhde niin, että kumpikaan ei tosiaankaan ole halunnut toisesta muuta kuin platonista ystävyyttä.

On ihan itsensä huijaamista uskotella, että ystävyys olisi mahdollista. Toki voidaan pysyä melko pinnallisella tasolla, jolloin kaveruus voi onnistua, mutta kun kuvioon tulee oman sisimmän ja syvimpien ajatusten jakaminen toiselle, niin rakastumisen vaara on olemassa. Tähän harhakuvitelmaan ei kannata lähteä, jos on parisuhteessa.

Jos itsestään huomaa, että haluaa alkaa uusiin ystävyyssuhteisiin vastakkaista sukupuolta olevan kanssa, kun on parisuhteessa, niin hälytyskellojen tulisi alkaa soida. Meidän avioliittomme on nyt vaarassa kaatua näihin omiin ystäviin, ja olen oikeastaan jo päättänyt lähteä, sillä kunnossa olevassa parisuhteessa ei ole tarvetta salata "ystäviä", mutta kun ne salataan niin silloin tietää että kyse on paljon enemmästä kuin vain kaveruudesta. Fiksua olisi olla ystävä parisuhteen kummankin osapuolen kanssa niin, että takuuvarmasti ei ole vaaraa liian mustasukkaisista kumppaneista. Mutta kuten sanoit, ennemmin tai myöhemmin ilmenee, että toinen haluaakin enemmän kuin mitä (varatulle) "ystävälle" voi antaa.

Minun on jostain syystä vaikea lähestyä sellaisia miehiä, joita pidän muussa kuin kaverimielessä viehättävinä ja puoleensa vetävinä. Vielä hankalampaa on yritää viettää aikaa sellaisten kanssa. Tunnen itseni vaan niin epävarmaksi.... Joten yleensä ne miehet, joiden kanssa tunnen oloni rennoksi ja mukavaksi on sellaisia joiden kanssa en haluaisi seurustella. Ja joka tapauksessa kaipaan seuraa, ystävyyttä ja ihmisiä ympärilleni riippumatta siitä, mitä sukupuolta seura sattuu olemaan.

Mulle sattui aika hankala juttu jonkin aikaa sitten ja joka vieläkin kaihertaa mieltäni: Tutustuin harrastusten parissa erääseen mieheen tai paremminkin pariskuntaan. Jostain syystä tutustuin tähän mieheen paremmin kuin naiseen ja mies tuli (tai kutsui itsensä) silloin tällöin juomaan teetä luokseni. Meillä oli paljon puhuttavaa ja pikku hiljaa ystävyys syveni. En koskaan tuntenut fyysistä vetoa tätä miestä kohtaan ja tunsin suhteen turvalliseksi koska hän eli avoliitossa. Hän oli kuin isoveli tai isähahmo minulle, jolta pystyi pyytämään neuvoa tai apua. Mulla olisi kuitenkin pitänyt rueta hälytyskellot soittamaan kun mies kehui ulkonäköäni ja sanoi esimerkiksi minulle jotenkin näin: "oletko huomannut, että sinä olet sellainen joka olet seksikäs miesten mielestä?".

Miehen naisystävä lakkasi jossain vaiheessa tulemasta yhteisten harrastusten pariin. Mies alkoi valitella minulle avopuolisonsa tuntevan mustasukkaisuutta ja lopulta salasi häneltä viettävänsä aikaa kanssani. Hän jopa valehteli puhelimessa naiselleen minun kuullen. Minä koin oikeudekseni pitää ystäväni kun en mitään "siveetöntä" tehnyt tai mieheltä halunnut. Ajattelin naisen olevan vaan turhien mustasukkaisuuden tunteiden riivaama, joilla ei ollut mitään tekemistä minun kanssa. Olin itse tuohon aikaan tosi alakuloinen ja kaipasin ystävän seuraa, eikä muita ystäviä ollut juurikaan tarjolla.

Jäin jotenkin kummalliseen psykologiseen loukkuun tämän miehen kanssa. Mies oli niin hyvä ystävä minulle ja luotin häneen. Hän erosi tyttöystävästään ja minusta se oli helpottavaa siksi, ettei minun tarvinnut enää olla huolissaan siitä että tuotan mielipahaa jonkun tyttöystävälle tahtomattani. Pikku hiljaa mies vain hivuttautui fyysisesti lähemmäksi minua. Tunsin sen tosi epämiellyttäväksi ja sanoinkin sen hänelle, etten halua hänestä seurustelukumppania tai muutakaan seksuaalista läheisyyttä. Viesti ei mennyt hänelle perille... hän vain jatkoi yrittämistään, kunnes ällötykseni miestä kohtaan kasvoi niin suureksi, etten kyennyt olemaan hänen ystävänsä. Hyppäsin jopa harkitsemattomaan (ja huonoon) suhteeseen toisen miehen kanssa päästäkseni eroon tästä ystäväahdistelijasta. Nykyään emme ole pitäneet yhteyttä tämän ahdistelijaystävän kanssa, vaikka haluaisin jotenkin selvittää tämän ja päästä ajatuksissani rauhaan.

Huoh. Kaiken tämän takana on kuitenkin liian syvä itsekunnioituksen puute itsessäni. En kuitenkaan haluaisi heittää romukoppaan ajatusta siitä, että miehen ja naisen välillä voisi olla syvä platoninen ystävyyssuhde. Tällä hetkellä en ole kuitenkaan valmis sellaiseen enkä toisenlaiseenkaan. Ällötys on liian suuri.

Kiitos jos jaksoitte lukea ja kiitos kun sain kertoa. Häpeän tätä niin paljon, etten ole voinut kunnolla kenellekään kertoa. 😞