Välillä tunnen rakkautta, välillä vihaa ja välillä en mitään. Järki sanoo, että ihmiset on erehtyväisiä ja saattavat tehdä sellaisia asioita, joiden seuraukset he tajuavat vasta myöhemmin. Mutta miten tähän saisi vielä tunteet mukaan. Entä jos en ole sellainen ihminen joka kykenee jatkamaan yhdessä tällaisen tiedon kanssa? Entä jos en pysty unohtamaan vaikka voisinkin ja haluaisin antaa anteeksi?

Älä usko sanaakaan, mitä vanha peluri ja kettu sinulle tunteistaan selittää. Nuo miehet ovat ilkeämielisiä. Heillä on paha olo, joten he haluavat, että muillekin tulee paha olo. He tietävät tasan tarkkaa, mikä loukkaa. Pelurimies haluaa loukata sinua, ylidramatisoimalla omia tunteitaan. Hänellä voi ollailkeä tarve rikkoa toisten parisuhteita, kun omatkaan eivät ole onnistuneet. Todnäk tuo silloin aikuisikäinen mies on elänyt monien naisten kanssa "romanssejaan". terapia on teille kahdelle hyväksi, sen avulla pääsette eteenpäin. 🙂🌻 Tsemppiä.

Ennenjanyt, siinä avainsanat; se OLI ja se on ENNEN ei nyt!
Hyvä että hakeuduitte pariterapiaan. Ei tuollainen asia saa tuhota muuten kaikin puolin hyvää ja toimivaa parisuhdetta!
Totta kai se loukkaa, haavoittaa ja kolhaisee itsetuntoa. Luottamus kärsii ja tuntuu että elämältä meni pohja. Pääasia että pystytte puhumaan! Puhukaa asia kuoliaaksi, ja yrittäkää parhaanne mukaan rakentaa uutta vanhan sortuneen tilalle. Hyvän ihmissuhteen ja rakkaan läheisen menettäminen on liian suuri hinta jo monta vuotta sitten tapahtuneeseen!
Lääke on puhuminen, avoimesti. Kertokaa miltä tuntuu, toista syyllistämättä. Riitely ei kanna mihinkään. Mitä siihen toiseen mieheen tulee, on täyttä ajanhukkaa ja itsensä kiduttamista miettiä mitä se toinen mies ajattelee! Toisen ajatuksiahan ei voi kontrolloida.
Ajatukset ei vahingoita ketään kun ne ei johda tekoihin. Mustasukkaisuutta se tietysti voi herättää..
Mutta: puhukaa - puhukaa - puhukaa. Haitte jo apua, se on loistava asia. Kaikki mieltä painavat asiat pitää työskennellä pois, muuten ne jää loppuiäksi vaikuttamaan kaikkeen muuhun elämään. Niin tuskallista kuin se usein onkin. Mutta se puhdistaa ja luo uutta pohjaa rakentaa uutta ja parempaa!
Teillä on vielä pitkä hieno elämä edessä, yhdessä jos niin päätätte. ja siihen molemmat sitoudutte. Älkää heittäkö sitä hukkaan jo tapahtuneen vuoksi! Tsemppiä!

Kiitos paljon tuestanne. Tuntuu hyvältä kuulla samoja asioita ulkopuoliselta, mistä olemme puhuneet vaimoni kanssa. Välillä tuntuu, että onko minulla edes oikeutta näihin tuntemuksiini kun tapahtumista on kulunut niin kauan aikaa, eikä suhteessamme ole tapahtunut tämän jälkeen mitään sellaista, mikä estäisi minua luottamasta parisuhteeseemme. Me tosiaan olemme puhunneet tapahtumista paljon, mutta välillä sekin tuntuu vaikealta kun en haluaisi loukata tai satuttaa vaimoani. Hän selkeästi inhoaa itseään tapahtumien takia, enkä haluaisi hänen kokevan, että hän on rikkonut jotain tässä päivässä. Olen itselleni vihainen siitä, että selvitin tiedot siten kuten aikaisemmin kerroin. Epätietoisuus on vaivannut minua vuosien varrella vain kerran pari vuodessa. En muista asian vaikuttaneen esimerkiksi silloin kun olimme menossa naimisiin tai kun hankimme lapsia. Pari kuukautta sitten epätietoisuus ja katkeruus ottivat vain vallan ja selvitin miltä toinen mies nykyään näyttää ja mitä hän puuhailee. Yritin tuolloin puhua vaimoni kanssa, mutta hän ei pystynyt tuolloin käsittelemään asiaa kanssani. Hän kertoi olevansa pahoillaan tapahtuneesta ja sanoi sen kuuluvan menneisyyteen. Minun olisi vain pitänyt pakottaa hänet keskustelemaan ja varata tuolloin aika pariterapiaan. Tiedonhaluni siitä, mitä elämässäni on tapahtunut ajoi minut tekemään sen mitä tein.

Ohjeena niille, joita vaivaa epätietoisuus vanhoista asioista voin sanoa, että oikea tapa ei ainakaan ole selvittää mitä menneisyyteen liittyvät ihmiset tekevät tänä päivänä tai miltä he näyttävät. Tällä tavalla tunnen tuoneensa menneisyyden tähän päivään. Asiaa ei yhtään auta se, että kyseinen henkilö vaikuttaa vielä vastenmielisemmältä kuin aikoinaan.

Tänään tunnen rakkauden vaimoni kohtaan olevan läsnä. Arvostan häntä puolisona ja vanhempana. Olemme aina pystyneet keskustelemaan mieltänne vaivaamista asioista ja tukeneet toisiamme omissa ja yhteisissä tavoitteissamme. Kuuntelemme toisiamme ja otamme huomioon toistemme tarpeet. Tuntuu, että kotona voin ja voimme olla niitä ihmisiä, mitä oikeasti olemme. Emme pelkästään sitä mitä sanomme tai teemme.

Näiden asioiden kirjoittaminen jonkun luettavaksi vahvistaa ennestään tunnettani siitä, että pääsemme tästä yli. Toivoisin vain oksettavien mielikuvien häviävän myrkyttämästä mieltäni. Minun on löydettävä yhteisestä elämästämme ja onnellisesta parisuhteestamme uusi turvapaikka, jonka avulla saan nostettua itseni takaisin todellisuuteen kun välinpitämättömyys ja menneisyys meinaa ottaa vallan. On pyrittävä muistamaan, että omat mielikuvani menneisyydestä eivät pidä paikkaansa ja että vaimoni kokemus tapahtumista on ainoa asia joka merkitsee. Ei se miten tämä toinen kokee menneisyyden tänä päivänä omassa elämässään.

Tänään on jotenkin hankalampi päivä. Tunteet ei oo kuitenkaan tällä viikolla seilannu niin ääripäissä kuin aikaisemmin. Tuntuu vielä siltä, että on keskusteltava vaimon kanssa tuosta menneestä ajanjaksosta. Minulla ei ole tarkkaa käsitystä siitä milloin suhde loppui ja jotenkin se sotkee muistoja ja asia palaa monesti sen kautta mieleen. Kuulostaako tämä oudolta ja viekö tämänkaltainen keskustelu asiaa eteenpäin? Jotenkin tuntuu, ettei tapahtumat ole vielä kyllääntyneet mielessäni, enkä pysty jättämään niitä menneisyyteen ennen kuin minulla on omasta mielestäni riittävä kuva tapahtuneista.

Hei Ennenjanyt. Sinulle tilanne on uusi, koska nyt vasta käsittelet sitä mielessäsi, vaikka tapahtumista on jo vuosia. Vaimosi on jo käsitellyt asian ja sikäli hänen kannaltaan sinä kaivat vanhaa tunkiota joka tietysti alkaa haista kun sitä kääntää auki.

Tosiasia on, että käsittelemätön asia vaivaa ja silloin se ei katoa vaikenemalla. Asian käsittely voi olla raskasta molemmille mutta se on se tapa jolla voi saada mielenrauhan tai ainakin rauhallisemman mielen. Tämä ei ole mitenkään automaattista, että kun puhutaan niin asia selviää tai tilanne paranisi. Paljon on kiinni siitä miten molemmat jaksavat käsitellä asiaa ja kohdella toisiaan kunnioittavasti, jotta ei pahenneta tilannetta. Sanottuja pahoja sanoja on vaikea vetää takaisin. Sanat konkretisoivat asioita ja kannattaa miettiä minkälaisia muistijälkiä haluaa toiselle ja itselleen.

Olet oikeassa siinä, että asian käsittely tuo sen tähän päivään ja se tuntuu pahalta. Toisaalta sekin on tätä päivää, että asia vaivaa sinua. Eli kannatan asian käsittelyä, sen kääntelyä niin, että tiedät mitä vaimosi ajatteli ja tunsi ja sen mikä sai vaimosi toimimaan niin. Samalla tämä edellyttää, että sinulla on ymmärrystä. Jos et voi hyväksyä sitä, että voi ihastua johonkuhun toiseen ja voi erehtyä ja voi olla heikkona imartelulle ja mitä kaikkea sitä nyt kuuluukin ihmissuhteisiin ja tulee esille. Kaikkiin yksityiskohtiin ei kannata mennä, koska ylenmääräinen tilanteiden simulointi tekee asian vain tarpeettoman eläväksi mielessäsi ja vaikeuttaa asian hautaamista kun sen aika tulee. On nimittäin tärkeää, että jossain vaiheessa voi todeta, että nyt tiedän tarpeeksi ja ymmärrän mistä on ollut kyse ja nyt voin tämän asian jättää taakseni. Tämä on se vaikea osuus. Jos haluat, että vaimosi jaksaa elää kanssasi tulevaisuudessa, ei ole kohtuullista, että hän joutuu loputtomiin vastaamaan tekemästään erehdyksestä. Eli sinulla on vastuu miettiä mitä todella haluat ja miten siihen parhaiten päästään. Jos haluatte jatkaa yhdessä, vaimollasi on tietty vastuu kertoa menneistä ja sinulla on tietty vastuu jättää menneet taakse ja suunnata tulevaan.

Kun olette käyneet menneet läpi, teidän kannatta yhdessä keskittyä rakentamaan parempaa yhteistä parisuhdetta ja keskittyä siihen miten olette tulevaisuudessa onnellisia. Toivottavasti molemmilla on tähän riittävästi sekä motivaatiota että voimia. Olen oppinut, että ei riitä, että pariskunta sopii yhteen, heidän on myös jaksettava vaalia suhdetta.

Toivotan teille voimia kaivella rakentavasti menneitä ja suunnata kohti parempaa tulevaisuutta.

Ennenjanyt kirjoitti 13.2.2015 9:51

Tänään on jotenkin hankalampi päivä. Tunteet ei oo kuitenkaan tällä viikolla seilannu niin ääripäissä kuin aikaisemmin. Tuntuu vielä siltä, että on keskusteltava vaimon kanssa tuosta menneestä ajanjaksosta. Minulla ei ole tarkkaa käsitystä siitä milloin suhde loppui ja jotenkin se sotkee muistoja ja asia palaa monesti sen kautta mieleen. Kuulostaako tämä oudolta ja viekö tämänkaltainen keskustelu asiaa eteenpäin? Jotenkin tuntuu, ettei tapahtumat ole vielä kyllääntyneet mielessäni, enkä pysty jättämään niitä menneisyyteen ennen kuin minulla on omasta mielestäni riittävä kuva tapahtuneista.

Heipä hei menneisyys. Kun luen viestisi, huomaan että teillä menee kuitenkin monin puolin hyvin. Se, että vaimosi on katunut tekoaan on ensisijaisen tärkeää, sillä illan katumuksen tunnetta hän voisi jättää sinut niille sijoille kaikkine kysymyksinesi, niin ettei sinulla olisi ikimaailmassa oikeutta tai mahdollisuutta esittää ainuttakaan niistä.

Suurin ongelma on oma mielesi, joka ei anna sinulle rauhaa. Mitä enemmän kyselet ja saat tietoa, sen enemmän mielesi velloo. Et saa antaa sen jatkua. Muussa tapauksessa voit tuhota liittosi lopullisesti. Olisi varmaan parasta, että menisitte yhdessä ammattiauttajalle. Heillä on näkemystä ohjata asioiden käsittelyä parhaalla mahdollisella tavalla. Tuntuu myös siltä, että vanhan haavan aukeaminen on aiheuttanut stressireaktion, joka tekee olosi paljon pahemmaksi kuin mitä tilanne oikeasti on.

Voimia sinulle asioiden ratkomiseen. Muista, että elämä ei ole muuttunut miksikään muuksi niistä ajoista, kun et ollut vielä kuullut lisätietoa asiasta. Kaikki mikä nyt tapahtuu, tapahtuu oman pääsi sisällä. Se on täysin eria asia kuin se, että sinua petettäisiin.

🙂👍

Kiitos viestistäsi Beren. Viisaita neuvoja. Kunnioittavasti olen pyrkinyt asiasta keskustelemaankin ja uskon, että olemme molemmat siinä onnistuneet. Tänään sain keskustelussamme tietää enemmän suhteen lopusta ja ymmärrän paremmin sitä, että suhteesta oli vaikea irrottautua. Minua helpottaa kovasti tieto siitä, että vaimoni oli se joka teki päätöksen irrottautua suhteesta. Toki se oli vaikeaa ja mukana oli myös pelko siitä, että toinen osapuoli suuttuisi ja tuhoaisi parisuhteemme lopullisesti.

Nyt minusta tuntuu siltä, että nuo tapahtumat on kaluttu loppuun. Tiedän vaimoni tuntemuksista tuolloin ja tapahtumien jälkeen. Uskon, että hän on aidosti katunut tapahtumia ja tavallaan ymmärrän niitä syitä, mitkä ovat johtaneet suhteeseen. Nuorina aloitettu parisuhde on haastava kun aikuistumisen kasvukivut joudutaan kokemaan yhdessä.

Toivon kovasti, että tämä tunne jaksaa kantaa myös jatkossa, eikä mieleeni tule enää sellaisia kysymyksiä tuosta ajasta, joihin tarvitsisin vaimoni vastausta. Haluaisin keskittyä tähän päivään ja perhe-elämän tuleviin haasteisiin.

Ennenkaikkea toivon, että saan taas entisen iloni elämään takaisin ja ettei tämä asia pyörisi jatkuvasti mielessä kun ei ole muuta ajateltavaa.

Vaimostani tämä on varmasti tuntunut löysässä hirressä roikkumiselta kun hän ei voi tietää mitä mielessäni liikkuu. Menneeseen palaaminen jättää varmasti sellaisen kuvan, että olen jatkuvasti jumissa tuossa ajassa. Osittain olen ollutkin, mutta suhteen ajankohdan tarkentuminen on estänyt minua tuntemasta, että koko seurustelumme alkuvuodet ovat olleet valetta ja harhaa. Toivottavasti olen pystynyt ilmaisemaan itseni riittävän selkeästi keskusteluissamme, jotta vaimoni oikeasti ymmärtää tahtoni selvitä tästä yhdessä.

Toivottavasti aika auttaa minua pysymään päätöksessäni ja halussani haudata tämä asia sinne minne se kuuluu. Kaukaiseen menneisyyteemme ja aivan eri elämänvaiheeseen.

Mitä uskottomuuden käsittelyllä tarkoitetaan? Onko käsittely todellisuudessa vain omien tunteiden käsittelyä ja tapahtuneen hyväksymistä? Minusta tuntuu, että olen antanut tapahtuneen anteeksi, en halua keskustella menneestä, enkä haluaisi syyllistää ketään. Mitä teen tälle ahdistuksen ja surun tunteelle? Tunnen jotenkin olevani erillinen omasta elämästäni. Ympärilläni vaan tapahtuu asioita jotka vaikuttavat minuun, mutta minulla ei ole vaikutusmahdollisuuksia niihin. Kaikki tuntuisi jotenkin helpommalta jos en olisi onnellinen nykyisessä elämässäni enkä rakastaisi ja haluaisi elää yhdessä vaimoni kanssa. En tiedä, löytyykö tältä palstalta vastaajaa siihen, palautuuko entinen elämä uskottomuuden jälkeen. En minäkään entisessä elämässäni täällä kirjoitellut. Kerronko vaimolleni nykyisistä tunteistani vai onko tämä vain käsiteltävä itse? Tuleeko loppuelämä aina olemaan menneisyyden värittämää?

Hei Ennenjanyt,

Uskottomuuden käsittely lähtee siitä jolla on erityinen tarve käsitellä asiaa eli yleensä petetystä ja käsittelyyn voi osallistua useampi henkilö, mielellään se joka on ollut uskoton, mikäli mahdollista ja ehkä terapeutti, mikäli niin järjestetään. Jos on sopivia ystäviä, niin sitä voi keskustella myös ystävien kanssa. Kerrot olevasi ahdistunut ja surullinen mutta kuitenkaan et halua keskustella menneistä. Tunnet erillisyyttä tämän hetken tapahtumista. Se, että luottamus on petetty, aiheuttaa helposti sellaisen tunteen, että ei ole kiinni siinä mitä parisuhteessa tapahtuu. Saattaa tulla yleistä alavireisyyttä, omanarvontunto laskee ja voi tulla tarve takertua ja kontrolloida puolisoa. Kaikkiaan henkiset voimavarat saattavat romahtaa.

Keskustelemalla siitä mikä tilanne oli silloin ja mikä tilanne on nyt, voit saada paremmin otteen nykytilanteesta. Kaikki mennyt vaikuttaa jollain tavalla nykyisyyteen ja nykyisyys muuttuu koko ajan. Ei ole syytä yrittää jäädyttää nykyisyyttä tai mennyttä. Nykyisyys muuttuu joka tapauksessa. Petetyksi tulemisen kokemukset muuttavat henkilöä ja parisuhdetta, usein rajusti. On hyvä, jos voit keskustella näistä tuntemuksista vaimosi kanssa. Tarkoitus ei ole yrittää nollata tilannetta, koska se ei ole mahdollista. Et tule unohtamaan tapahtunutta. Parempi on käydä asia läpi yhdessä ja suunnata kohti tulevaa, rakentaa suhdetta jossa menneisyys on hyväksytty. Tämä on helppo sanoa mutta vaikeaa käytännössä, koska tunteita ei voi ohjata mielensä mukaan. Tunteet on otettava huomioon. Voi esimerkiksi auttaa, jos mietitte mitä toivotte parisuhteeltanne ja miten pyritte sitä parantamaan. Luottamus, kunnioitus ja toisen huomioiminen ovat avainasemassa. Kun nämä ovat kunnossa, petetyn on huomattavasti helpompi toipua. Jos uskoton ei pysty tulemaan vastaan, ei jaksa tai kykene osoittamaan myötätuntoa ja tarjoaa vain uusia loukkauksia, on petetyn todennäköisesti terveellisempää yrittää toipua niin, ettei tarvitse olla uskottoman kanssa tekemisissä.

Helppoa tietä toipumiseen ei välttämättä ole olemassakaan mutta tilanteet eroavat paljon ja niin myös parhaat ratkaisut eroavat. Hyvä yhteys omiin tuntemuksiin auttaa jäsentämään miten on paras toimia. Tässä terapeutti voi olla suureksi avuksi.

Voimia ja hyvää jatkoa toivottaen.

Kotona olen onnellinen ja pystyn nauttimaan elämästä. Töissä kykenen toimimaan hyvin. Yksin ollessani kuitenkin pidättelen itkua ja pelkään kovettuvani tai muuttuvani. Voiko näistä tuntemuksista puhua vaimoni kanssa vai onko minun vain itse selvittävä. Ystäväni tai ystävämme eivät tiedä asiasta ja häpeäntunteet estävät minua puhumasta kenenkään kanssa. Haluaisin palata siihen aikaan kun en tiennyt totuutta. Olisinpa edes ollut joskus rakastunut johonkin toiseen. Silloin voisin uskoa, että rakkautta voi tuntea useaa ihmistä kohtaan samaan aikaan. Tän viestin kirjottaminen tuntuu hirveeltä ruikuttamiselta kun lukee muiden läpikäymiä asioita.

Yritin äsken puhua siitä mitä tunnen nyt, mutta keskusteluissamme päädyimme taas menneeseen. Mieleni vääristelee tapahtunutta ja pahentaa oloani entisestään. Vaimoni kokee tulleensa hyväksikäytetyksi ja tuolloiset olosuhteet sekä toinen osapuoli huomioiden uskon häntä vilpittömästi. Minun tekee pahaa, että mielessäni suhteesta irrottautumisen vaikeus on johtunut syvistä tunteista, vaikka todellisuudessa kyseessä on ollut huomattavasti vanhemman miehen painostus ja manipulointi juuri aikuistunutta tyttöä kohtaan joka ei tiedä mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Mieleni muuttaa aina todellisuuden ja kidutan vaimoani pakottamalla hänet käymään asiat läpi ja puhumaan niistä aina vaan uudelleen koska minusta tuntuu pahalta. Samaan aikaan olen syvästi pahoillani siitä mitä vaimolleni on tuolloin tapahtunut, mutta myös minua sattuu se mitä meille on tehty. Miten pystyn pysymään päätöksessäni jättää tuo taakseni. Olen saanut täällä hyviä neuvoja, joita en ole kuitenkaan pystynyt noudattamaan. Kyseessä ei todellakaan ole ollut normaali ihmissuhde vaan egoistisen ihmisen toteuttamaa julmaa henkistä hyväksikäyttöä. Tekisi mieli puhua narsistista, mutta tuskin kaikki persoonallisuushäiröön viittaavat ehdot täyttyisivät. Hän oon vaan työskennellyt ja viettänyt aikaansa sellaisessa ympäristössä, missä muiden läsnäolijoiden rikkonaisuus on tukenut tämän henkilön paremmuutta ja hänen käsitykset itsestä ovat vääristyneet. Tuolla myös nuoren aikuisen käsitys todellisuudesta vääristyi kun koko elämä oli siellä minun työskennellessäni täysin toisenlaisessa ympäristössä muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa.

Ennenjanyt, menneiden jättämistä taakseen helpottavat sekä aika että tietoisuus mistä oikeasti oli kyse. Vaikka kyse on vanhasta asiasta, sinulla se on nyt pinnalla. Kuten aikaisemmin totesin, menneiden jättäminen taakse ei ole helppoa. On tärkeää hyväksyä, että se vie aikaa. Mieli käsittelee asiaa ja tunteet vaihtelevat voimakkaasti. Ajan kanssa tapahtumat asettuvat oikeaan mittakaavaan ja jäävät enemmän taka-alalle.

Terapeutista on todennäköisesti paljon apua siinä, että voitte parina tai sinä yksin käsitellä mennyttä ja nykyisyyttä jäsennellysti ja rakentavasti. Terapeutin kanssa on helpompi ottaa huomioon ne molemmat tärkeät puolet, että sinä saat käsiteltyä asiaa ja että vaimosi ei väsy siihen, että asiaa vatvotaan kohtuuttomasti.

Voimia toivottaen.