Tuttu tunne toi ja aika osuva kysymys miten oppia rakastamaan iteään vaikka muut eivät ole rakastaneet...Minulla on vanhempieni kanssa aika huonot suhteet olleet aina ja siitä on seurannut minulle samanlaisia kuvaamiasi riitämättömyyden yms. ja muita itsetunnon clickejä.
Minä uskon että kaverit ovat paras apu ja tietysti ammatti terapeutti ja sen avulla saatu itseluottamus.Sitten kun alkaa itse saamaan asioita ja hyviä juttuja aikaan niin maailmankuva muuttuu paremmaksi.Itse olen alkanut soittaa kitaraa ja sähköpienoa.Musiikki auttaa usein.Olen myös kirjotellut riimejä.Saan niistä asioista hyvän tunteen joita haluan ja tykkään itse ja onnistun tekemään.Tsemppiä sulle!!🙂👍

kauris69 kirjoitti 25.10.2005 klo 15:32:

Nuo kokemukset aiheuttavat masennusta, riittämättömyyden ja häpeän tuntemuksia, itsevihaa ja -inhoa ja muita vastaavia tuntemuksia jotka estävät elämästä täysipainoista vapaata elämää. Miten niistä pääsee irti? Miten oppii rakastamaan itseään vaikka muut eivät ole rakastaneet?

tuskinpa niistä pääsee mitenkää irti.. ei elämäänsä voi alottaa uudestaan ja unohtaa kaikki menneet.. ja tohon ittensä rakastamisee, haluisin itekki tietää vastauksen.. ku joskus se on, tai siis aika usein se on hyvin vaikeeta.. ittensä mollaaminen onnistuu muitta mutkitta, mut sit niitten hyvien puolien löytäminen onki vähä hankalampaa.. 🙄 no en tiiä mitä tää autto, mut kuhan kirjotin mitä aattelin..

Samoja kokemuksia on minullakin ollut. Yksi vakava masennus on takana ja sen jakson aikana tuntui että olen todellakin yksin ongelmieni kanssa.
Olen työstänyt vanhoja asioita kirjoittamalla ihan mitä mieleen juolahtaa paperille niin että en ole kiinnittänyt huomiota pilkkuihin, pisteisiin yms asioihin. Olen vain purkanut ajatukseni ja sen jälkeen tuhonnut paperin. Kuulostaa ehkä hullulta mutta minua tuo auttoi aika paljon, sillä todennäköisesti alitajunta alkoi tekemään omaa työtään näiden asioiden kanssa.
Ystävät ovat myös erittäin tärkeitä kunhan yrittää muistaa ettei tee heistä ns terapeutteja. Siihen olen joskus sortunut ja ystävyys kaatui.
Toivon voimia kaikille saman asian kanssa painiskeleville. 🙂🌻

Olisiko joku joka on sairastanut masennusta ja selvinnyt siitä? Olisin kiinnostunut kuulemaan muiden kokemuksia, jotta tietäisin mikä on "normaalia", eli taudinkuvaan kuuluvaa. Mies sairastaa parhaillaan, ja itse olen jotenkin hukassa hänen kanssaan. Olis kiva kuulla jotain jostakusta jolla myös olisi kokemusta läheisenä olemisesta.😐😯🗯️

Voisitteko avittaa minua uutta sivuille kirjoittajaa, sen verran että kirjoitin oman elämänkokemuksen Foorumiin, mutta jostain syystä se ei nyt siellä näy.
😑❓ Missähän mokasin.
En tiedä lähteeköhän edes tämä.

🙂🌻 No, nyt vietini tuli Foorumiin.
Anteekis HÄTÄILYNI mutta huoleni on suuri😳

Minulla itselläni on A-tyypin masennus ja paniikkihäiriö. Paniikkikohtaukset alkoivat jo ala-asteella. Miehelläni taasen on jatkuva psykoottinen masennus. Olemme kummatkin sairastaneet ihan lapsesta asti. Nyt vasta kun itsellä on 4 lasta ja työelämän vaatimukset alkoivat olla sitä luokkaa; pakko saada apua! Onneksi apua löytyikin. Löysin ammattitaitoisen psykiatrin ja sain lääkkeet kohdalleen ensin itselleni, nyt olen jaksanut auttaa miestäni. Kun on kieppunut monta vuotta väärien lääkkeiden armoilla ja vihdoin on sopivat lääkkeet ja oikea annostus niin ei voi muuta kun tsempata muita vain jaksamaan. Oikea lääke ja sopiva annostus (sekä hyvä psyke!) kyllä löytyy, mutta ei välttämättä heti.
Kun läheinen on ihan tööt (silloin ei ollut mitään lääkettä) niin kyllä pelotti ja hirvitti 😟 Sitten vielä täytyi lapsille jotenkin selittää, miksi heidän tarvitsee tehdä hommia kotona vaikka isä ei tee..