En tiedä miten tämän kirjoittaisin, tai miksi. Mutta tuntuu vaan että tätä asiaa pitää saada purettua…
Olen kärsinyt masennuksista ja paniikkihäiriöistä useamman vuoden, lääkitystä on ollut.
Tällä hetkellä en käytä mitään lääkkeitä, enkä halua enää yhtään mitään sellaisia. Hetken aikaa meni jopa todella hyvin, mutta nyt taas masentaa, tai oikeastaan masennusta ilmaantuu kausina. Tänään on ihan ok päivä, sen takia jaksankin kirjoittaa tästä. Eilinenkin oli ihan hyvä. Lauantaina tuntui että itkettää vaan ja kaikki on huonosti.
Lääkärille en jaksa enää mennä, siellä tulee sellainen olo että se ei edes usko minua. Koulun terveydenhoitaja on muuten vaan inhoittavan ylimielisen tuntuinen.
Käyn toisen asteen koulutusta ja viimeisellä vuodella menossa.
Koulu on muutenki suuri ongelma, opettajamme ei ole maailman mukavin tapaus vaan raivoaa ja huutaa melkeimpä koko ajan jostain. Minä taas pelkään ihmisiä jotka korottavat ääntään, varsinkin miehiä, tämä taas johtuu luultavasti siitä että minulla on takanani väkivaltainen suhde jota kesti yli vuoden ja vielä senkin jälkeen jouduin vuoden alituisesti kuuntelemaan exäni raivontaa.
Miksi en laittanut välejä kokonaan poikki? Meillä on yhteinen lapsi…
Tänään tuntuu siltä että jaksaa taas, mutta mitä huominen tuo tullessaa on mahdotonta sanoa. Kouluun meno ahdistaa, tänään olin poissa, koska olen sairastellut. Opettaja ilmeisesti siitäkin jo riehuu…
Kotona kaipaisin paljon huomiota, mieheni taas ei ole sitä kaikkein huomiota osoittavin tyyppi joten siitäkin saan välillä alakuloisuus kohtauksia. Tuntuu yksinkertaisesti siltä että minusta ei välitetä.
Psykiatrille olin menossa mutta se kaatui siihen kun soitin terkkarin suosittelemalle ja hän siirsi puhelun toiselle joka taas toiselle joka taas käski soittaa seuraavalla viikolla uudestaan, enpä enää sitten jaksanut tehdä asian hyväksi mitään.😭
heippa pieni siili, siellä jossakin. kovasti kuulosti tutulta sinun ongelmasi. tosin, minulla ei voimat enää riittäisi koulutukseen lähteä.
ihan ensinmäiseksi minulle tuli mieleen, että sinä tarvitset ihmisen, joka sinua kuntelisi ja joka olisi sinun puolellasi kaikessa. terveyskeskukseen minua ei saisi apua hakemaan, jos yhtään tolkku pelaa, ainakin tällä seudulla. minusta tuntuu, että lääkäreiden pääsyvaatimuksena on, että sinne ei pääse töihin, jos ei lupaa kohdella huonosti ja epäkunnioittavasti potilasta.
oletkos soittanut oman paikkakunnan mielenterveystoimistoon? siellä on usein todella ihania lääkäreitä ja hoitajia, joiden kanssa voi käydä purkamassa huonoa oloaan. itsellä sekään ei toiminut, mutta yritän silti toivoa, että jollakulla toisella olisi parempi onni.
minäkin pinnistelin ilman lääkkeitä aikani ja päätin, etten koskaan enää niitä käytä, mutta kun on tarpeeksi lopussa on pakko ottaa lusikka tutisevaan käteen.
kärsin todella pahasta masennuksesta, paniikkikohtauksista ja itsetuhoisuudesta. myös tuo ns kausimasennus kuulostaa todella tutulta.
mutta älä heitä kirvestä kaivoon. sinä sait jo pään auki, kun kirjoitit tänne ja huomaat, ettet ole yksin. ei kaikki toivo ole mennyttä!!!!! voimia sinulle ja kirjoittele tänne uudelleen. meitä on varmaan monta, jotka haluamme kuulla kuinka jakselet. voimia sinulle!!!!🙂👍
Tervehdys Pieni Siili! Kovasti jaksamista toivon sinulle! Koettaisit vain edelleen päästä esim. terveyskeskuksen mielenterveyshoitajalle tai mielentervystoimistoon. Vaikka joku lääkäri tai hoitaja olisi ollutkin ikävä sinua kohtaan, niin eivät kaikki ole samanlaisia.
Itse jouduin alkuun mielestäni ammattitaidottomalle psykiatrille, jonka kanssa ei yhteistä aallonpituutta löytynyt. Sen jälkeen olen kuitenkin päässyt todella mukavan psykiatrin hoitoon, joka osasi kuunnella eikä vähätellyt. Enimmäkseen olen kuitenkin käynyt keskustelemassa mielenterveyshoitajan kanssa ja kokemukset ovat olleet hyviä. Omat ajatukset selkiintyvät keskustellessa ja on ihana tunne, jos saa kokea tulleensa kuulluksi ja hyväksytyksi.
Tunnen myös ainakin omalla kohdallani hoitosuhteen jatkuvuuden tärkeäksi asiaksi ja sen, että keskustelujen tiiviyttä voidaan muuttaa aina tilanteen mukaan. Joka paikassa se ei ehkä ole mahdollista, jos on paljon jonoa. Käytän kuitenkin myös masennuslääkkeitä, sillä ne ovat osoittautuneet minulle suureksi avuksi, vaikka alkuun olin aika kovasti niitä vastaan.
Kun on kovasti masentunut, niin voi tuntua, ettei valoa näy mistään. Ihmeellisesti kuitenkin asiat voivat helpottua tai niitä oppii katsomaan eri tavalla.
Minua on jonkin verran ahdistanut viime päivinä ja huomasin, että net-tukeen kirjoittaminenkin auttaa. On sitten edes jotain mukavaa odotettavaa, kun tietää, että vastaus tulee varmasti. Toivon valoisampia aikoja sinulle!🙂🌻
Hei Pieni Siili 🙂🌻
Yrittäisit vaan uudelleen päästä apua saamaan. Soita vaikka suoraan mielenterveystoimistoon ja kysy voitko päästä hoitajan juttusille. Täällä meillä ainakin on sellainen päivystävä hoitaja jolle soi soittaa. Itse aikoinaan soitin hädissäni sinne ja puheluni ohjattiin päivystäjälle jolta sain ajan keskusteltuani pintapuolisesti ensin ja kerrottuani hätäni. Oli kyllä korkea kynnys soittaa ja varsinkin mennä mutta en tiedä missä olisin nyt jos en olis silloin soittanut. Ja mulle sattui kans eka kerralla tosi törkeä hoitaja joka jo puhelinkeskustelun aikana sai mut päättämään että ikinä en enää ota yhteyttä mut sitten oli kuitenkin pakko, jolloin oli tää nykyinen hoitsu päivystäjänä ja olen tyytyväinen. Samoin lääkärin kohdalla. Joten kannattaa vaan vielä yrittää.
Tuo mitä Poppaliina kirjoitit, oli kuin suoraan mun ajatukset olisit kirjoittanut 😋 Siellä saa rauhassa kertoa nekin ajatukset mitä ei ole aiemmin uskaltanut edes itselleen tunnustaa ja pelkästään se että joku kuuntelee. Ja se, että olin kuvitellut aiemmin olevani ihan sekopää ja omituinen otus kaikkine ajatuksenmyllerryksineni, paniikkikohtauksineni ja yksin, niin siellä tulin huomaamaan että en todellakaan ole ainut. Samoin olen kokenut tänne, nimenomaan keskustelupalstalle, kirjoittamisen yllätyksekseni olevan todella terapeuttista.
Paljon voimia sulle, yrittäisit vielä, ja kirjoita kuulumisia 🙂🌻
Hei PieniSiili,
hyvä että kirjoitit tänne. Olethan kirjoittanut myös Net-tukeen ja saanut itsellesi tukihenkilön?
Minua se on auttanut monessa vaikeassa vaiheessa, kun sinne voi kirjoittaa, ja sama henkilö vastaa. Ketju pysyy tallessa, joten voi aikaisemmista viesteistä tarkistaa, mitä on tullut kirjoitetuksi.
Minulla oli kesän ajan tauko, jolloin en tarvinnut tukea, mutta heti kun syksy alkoi painaa päälle, ja ensimmäinen masennuksen tunne ilmaantui, pistin taas kirjoittaen. Ja aina olen saanut empatiaa, rohkaisua ja vahvistusta itsetunnolleni tukihenkilöltä.
Siis jos et vielä ole sinne kirjoittanut, niin kokeile! Net-tuki Live on upea tapa aloittaa, siinä saa heti vastauksen ja voi "keskustella" vaikeimman yli. Sillä tavoin minäkin ensimmäisellä kerralla sain apua, ja sama henkilö jäi sitten tukihenkilöksi.
Voimia sinulle, PikkuinenSiilinen!
Hei!
Kiitos kaikille ihanista kirjoituksista. Net-tukea olen käyttänyt.
Yritän päästä psykiatrille tai vaikkapa koulumme kuraattorille puhumaan. Maanantaina käyn ensin terveydenhoitajan juttusilla.
Elämä näyttää taas vähän valoisammalta kun huomaa että on olemassa ihmisiä jotka jaksavat kannustaa ja tukea🙂👍
Toivon mukaan saan tämän paranemisen alkuun nyt. Tämä palsta kyllä antoi voimaa yrittää.
Todella mukavaa viikonloppua kaikille
🙂🌻