Olen viime viikkoina mennyt kymmenen kertaa huonompaan suuntaan kuin olen viime aikoina ollut.
Itken joka asiasta, joka vähänkään muistuttaa surullista (mm. ohjelmalle, jossa näytettiin ihmisten ARPIA! 😟) ja ilmankin. Itken yksin ollessani lähes koko ajan, V:lle en vain sitä tunnusta, en halua että hän näkee miten paljon tämä ero minuun oikeasti sattuu.
Olen koko ajan kiikun kaakun rajalla, jonka ylittäessäni kaikki lähtisi menemään päin mäntyä. Alkaisin taas viillellä, oksennella (olen nytkin oksennellut, en vain tiedä johtuuko se vatsaflunssasta vai tästä henkisestä pahasta olosta), syödä lääkkeitä enemmän kuin sallitaan ja lopulta kävisi niin että olisin joko sairaalassa lääkkeiden yliannostuksen takia tai jotain muuta vastaavaa.
Tänään minulla olisi kahdelta aika MTT:oon, mutta en pysty sinne menemään tämän oksenteluni takia. Enkä tiedä, haluaisinko. En jotenkin vain halua itkeä – enää hoitohenkilökunnan edessä, vaikka tiedänkin että se saisi heidätkin ymmärtämään, miten paha oloni nyt on. Ehkä se onkin syy – ehkä, kun he näkevät pahan oloni, perusteet pakkohoitoon täyttyisivät (mm. vaaraksi itselleen) ja minut laitettaisiin osastohoitoon ja sitä en halua, en vielä, kun V vielä asuu saman katon alla.
Jos en koiraa ota (lemmikkikeskustelussa siitä lisää), niin ehkä saatankin V:n muuton jälkeen hakeutua osastolle vapaaehtoisesti. Toisaalta en tiedä hyödyttäisikö se mitään, sillä kanien takia minun pitäisi saada viikonloppulomia – vähintään ja se tarkoittaisi myös vapaata kulkua viikolla, enkä voisi mennä takuuseen ettenkö niinä vapaakulkuhetkinä tekisi itselleni jotain (kävisin kiduttamassa itseäni sairaalan kahviossa, jos näkisin V:n), jotan todella kamalaa.
Nytkin joudun taistelemaan itseni kanssa luvattoman paljon, että pysyn tässä koneella enkä hae paperiveitsen terää ja viiltele kämmeniäni tai jalkapohjiani, josta V ei niitä jälkiä huomaisi. Haluaisin niin kovasti lähteä käymään kotikotonakin, mutten tiedä uskallanko vielä tänä iltana lähteä ajamaan autolla – mitä jos ajankin auton tarkoituksella ojaan kun olen kyydissä yksin, ilman V:ä ja pupuja?
Tuntuu vain, että minä en jaksa enää elää. Minulla ei ole mitään syytä siihen. Haluaisin apua, mutten uskalla enkä osaa sitä hakea – enkä halua myöntää muille, miten huonossa kunnossa oikeasti olen.
😭😭😭
kirjoitin niin pitkän viestin sinulle ja sitten bittiavaruus nielaisi kaikki. kiroan ja rumasti!!!!! minulle olisi sinulle niin paljon sanottavaa. tunnen pahan olosi siälläni niin vahvana ja haluaisin niin auttaa sinua, mutta en saa sinuun mitenkään yhteyttä.
koitan sanoa lyhyesti. ota koira! jos paikkakunnallasi on eläinsuojeluyhdistys, sitä kautta saa ostaa koiria edulliseen hintaan. useat koirista tulee traagisisita olosuhteista, mutta ajattelen, että rakkaudellasi saisit haavat paranemaan ja sitä parannustyötä tehdessäsi, myös oma olotilasi paranisi. toivottavasti saat kiinni ajatuksestani? antamalla rakkautta, aitoa ja puhdasta sitä saa myös takasin.
eläin on niin paljon parenpi ja aidompi kuin ihminen. sen olen itse katkerasti todennut.
minulla olisi nii paljon sanottavaa sinulle...
voimia!!! sinä et saa luovuttaa, kuuletko?!!!!
Luin kirjoituksesi ja tuli paha olo puolestasi. Miten sinua voisi auttaa. Toivon että otat vastaan avun jota MTT voi tarjota.Se on pitkä tie ja varmasti usein lohdutonkin mutta tarvitset apua.
Minäkin mietin koiraa ittelleni terapeutiksi. Tilanteeni ja vointini on selkeästi helpompi kuin sinun ja silti mietin että uskallanko sitä koiraa ottaa vaikka perhe josta se pentu tulisi on luvannut sen ottaa hoitoon vaikka pitemmäksi aikaakin. Ois se kyllä ihanaa.
Mä en ymmärrä viitellystä mitään. Oon kyllä itsekin huonoina aikoina satuttanut itseäni polttamalla, siis palovammoilla. Ja syömishäiriö on muuttunut oksenteluksi. Nyt hommat on kurissa lääkityksellä. Eikö sulle ole lääkkeet tuoneet apua. Oisko siinä ihan oikeasti sairaala jaksosta hyötyä.
En osaa neuvoa kun itse en koskaan oo sairaalassa ollut. Ehdotettu on mutta oon kieltäytynyt. Koska joutuisin jonnekkin kauas ja sitten en näkisi lapsiani. Nykyinen lääkärini ei mua sairaalaan passittaisikaan. Ainakaan tällä oireistolla.
Jaksamisia sulle sasutäti 🙂
Olosi on selkeästi todella kurja ☹️ Pahoitteluni. Ota ammattiapu vastaan ja koita vastustella itsesi satuttamista. Aika parantaa haavat.
Olen itse eri mieltä tuosta koiran hankkimisesta. Toki koira on ihana lemmikki ja terapeutti, mutta koira tarvitsee myös paljon koulutusta, virikkeitä ja hoitoa. Masentunut ihminen ei aina pääse edes pakolla ylös sängystä, ja koiran on pakko päästä lenkille. Pennun kouluttaminen varsinkin saattaa joskus käydä todella hermon päälle eikä se koira-arki lattioiden luuttuamisineen ja imuroimisineen aina mitään ruusuista ole.
Hoida ensin itsesi hieman parempaan kondikseen ja kun tunnet olevasi valmis aloittamaan "puhtaalta pöydältä" lemmikin, koiran, ottaminen on todella ihana idea!