Mahdollinen avioero ahdistaa
Olen ajautunut aviokriisiin mieheni kanssa. Olemme alle nelikymppinen pari. Yhdessä 11 vuotta, naimisissa yhdeksän vuotta. Pari vuotta sitten kärsin terveysongelmista ja jouduin gynekologiseen operaatioon. Halusin keskustella mieheni kanssa, jotta suhteemme ja seksielämämme eivät kärsisi. Olin peloissani. Hänen mielestään olin liian takertuva silloin. Kun en saanut keskusteluyhteyttä häneen, kirjoitin kirjeitä, joissa kuvailin tunteitani. Yritin jotenkin sinnitellä korona-ajan yli. Syyllistyin lopulta henkiseen pettämiseen.
Kirjoittelin somessa miehen kanssa, joka kuunteli huoliani. Myönnän, että siitä oli minulle apua. Puhuimme myös harrastuksista, kirjoista ja leffoista. Kävin kerran kahvilla hänen kanssaan. Minulle oli koko ajan selvää, ettei suhteemme muuttuisi fyysiseksi, vaikka joissakin viesteissämme oli flirttaileva sävy. Tunsin syyllisyyttä ja lopetin tämän jutun.
Vähitellen vointini koheni. Luin kirjoja ja juttelin terapeutillekin. Yksin minun oli kestettävä terveyshuoleni. Minun ja mieheni suhde normalisoitui. Nyt myöhemmin hän sai selville tuon juttuni ja hän ei tiedä, mitä meille jatkossa tapahtuu. Olen tosi ahdistunut. Rakastan häntä ja haluaisin jatkaa.
Lapsia meillä ei ole.
Hei.
Ihminen toimii inhimillisesti. Minusta toimin niin kuin ihminen toimii hän lähtee purkamaan ahdistustaan. Jos parisuhteessa toinen ei ota tai osaa ottaa vastaan sitä uskoituu toiselle. Peloissaan ihminen ei toimi rationaalisesti, hän haluaa purkaa taakkaansa. Jos ajattelet että olet syyllistynyt henkiseenpettämiseen, niin eikö miehesikin syyllistynyt siihen jos hän ei tukenut sinua?
Nyt jälkeenpäin ajatellen miten sinun olisi pitänyt toimia?
Hei.
En usko, että olisin kyennyt toimimaan toisin. Tarvitsin terapeutin lisäksi edes yhden henkilön, jonka kanssa vaihtaa ajatuksia. Se oli vaikeata korona-aikaa kaiken lisäksi.
Nyt on käynyt ilmi, (kuulin mieheni tuttavalta onneksi) että mieheni on näiden parin viikon ajan pohdiskellut lähinnä erästä 15 vuoden takaista suhdetta, joka kesti vajaan kuukauden. Opiskeluaikainen juttu siis. Hän etsii tätä naista somestakin saadakseen yhteyden tähän.
Hän on puhunut naisesta aiemminkin minulle, mutta käsitin, että hän on päässyt ylitse siitä jutusta. Hän on kuulemma nyt puhunut, että kenties tämä olisi voinut olla tosi rakkaus. Että minä satun muistuttamaan tätä naista paljon, mutten kuitenkaan voi korvata erehdystä, minkä hän teki, kun ei antanut suhteelle silloin kunnon mahdollisuutta.
Tämä alkaa olla minulle jotenkin liikaa.
En tiedä, miten etenisin nyt. Olen nähnyt psyykkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti paljon vaivaa elämämme eteen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Asumme minun asunnossani ja huolehdin pääasiallisesti toimeentulosta, koska mieheni on taiteilija ja hänen tulonsa ovat pienet nyt. Olen kyllä rohkaissut häntä sanoen, että hänen työnsä voi lopulta kantaa taloudellistakin hedelmää, vaikkei se olekaan mikään itseisarvo minulle. Tämä elämä riittäisi hyvin, mutta nämä viimeaikaiset tapahtumat horjuttavat nyt niin rajusti kaikkea, etten tiedä, mitä stressiltäni tekisin.
Pelkään, että terveyteni alkaa kärsiä, etten saa keskusteluyhteyttä mieheeni ja kaikki asiat jäävät selvittämättä.
Kuinka realistisia hänen haaveensa tuon entisen rakastetun/ihastuksen suhteen ovat? Olen pimennossa siltä osin. Tuskin saan häneltä vastausta.
Jatkan tätä itsepuhelua.
Puolisoni oli tänään tosi vihainen. Sanoi, että olen viime vuoden aikana yrittänyt muuttaa häntä jotenkin "keskiluokkaisemmaksi". En ymmärtänyt ollenkaan.
Kuulemma se, jos pukeudun sievästi ja lähestyn häntä, on painostamista seksiin. (Olen halunnut huolehtia ulkoisesta olemuksestani hänen ja itseni vuoksi ja osoittaa kiinnostusta ja hellyyttä.)