Ensimmäisenä sinulle tsemppi ja jaksamishali täältä yhdeltä petetyltä, joka lähes yhtä kauan oli avioliitossa...välillä oikeenkin hyvässä ja välillä vähän haljussa.
Ja joka kovasti miettii yhteiselämän ja eron väliltä...
Sen halusin vaan sinulle kertoa, että ystävät, lähi-ihmiset ovat usein hyviä kuuntelijoita ja tarvittaessa tuovat elämääsi niitä hetkiä, jolloin ei tarvitse ajatella tuota kiemuraista parisuhdetta...ja terapiassa käynnin olen kokenut hyvinkin voimaannuttavana ja toisaalta helpottavana ...
aurinkoa sinunkin talveen🙂👍

Tervehdys Miinamamma. Oli kiva huomata että joku kommentoi kirjoitustani. Toivotan voimia sinulle, kun olet saman asian läpikäynyt. Tällä hetkellä ei vielä tunnelin päässä valoa näy, mutta olemme kuitenkin (ex)-vaimoni kanssa pystyneet hyvässä yhteishengessä rakentamaan lasten tulevaisuutta, jotteivat he kärsisi. Mutta tunnustaa täytyy, että ilta ja pimeän saapuminen on supervaikeaa aikaa, vaikkakin lohduttava ystävä langan päässä tosiaan auttaa. Haluan henkisesti tsempata ja tukea sinua omalla raskaalla polullasi; uskotaan yhdessä, että päivä vielä paistaa mielemme sopukoihin🙂👍

Hei sinulle Mies44!
Tarinasi on kuin jostain elokuvasta. Kaikki tapahtuu mielestäni kyllä vähän nopeasti ja ajattelematta, ts. ei järjen häivää. Mietin mitä vaimosi pakenee. Tuntuu että hän ei puhu tottakaan sinulle koska menee miehen perään ja sanoo rakastavansa sinua kovastikin. Vauhti on ainakin kova tai sitten olet lahjakas ja ilmeikäs kirjoittaja! Yritä joka tapauksessa jaksaa hyvä ystävä, tuntuu että jalkasi ovat lujasti maassa, vaimostasi taas vaikea sanoa samaa. Jaksuhaleja minultakin, kaikkea olen nähnyt ja kokenut minäkin 🙂👍

Helpottavaa on minulle ainakin ollut huomata, että saman kokeneita kanssa sisaria ja veljiä löytyy roppa kaupalla. Kun lukee toisen kirjotusta ja huomaa, että tämä vuoristoratamainen tunneskaala on toisillakin koettuna, tuntuu että sen täytyy kuulua tähän tilanteeseen, kun joku toinenkin on tuntenut ja ajatellut samoin.😐
Usei, kun yöllä uni on kadoksissa, lueskelen näitä sivustoja.
Muista pitää lasten ohella myös itsestäsi hyvä huoli. Nyt kun itselläni maailaman romahtamisesta on jo kuukausia, huomaan, että ajan kuluminen, puhuminen ja tunteiden hyväksyminen helpottavat tilannetta.🙂🌻
En voi sille mitään, mutta lukiessani tuota sinun tarinaasi, mieleen tulee , että onko tämä vaimollasi yhtä nopeasti ohimenevä olotila ???? kun alkoikin...
Päivä kerrallaan kohti kevättä ja valoa....🌻🙂🌻

tervehdys jälleen. Kiitos teille ero_kesäk_2006 ja Miinamamma. Helpottaa tosiaan kirjoittaa asioista ja jakaa tunteita samankaltaisen tilanteen läpikäyneille. Kiitos tuestanne ja myötätunnosta. Aika, vaikkakin sitä on kulunut vasta tosi vähän, helpottaa hieman, samoin kuin hyvien ystävien tuki. Vaimon kanssa olemme siinä tilanteessa, että asumme vielä toistaiseksi saman katon alla, sillä minulla ei ole tosiaankaan voimia tehdä asian suhteen mitään. Emme juuri enää puhu asiasta, mutta huomaan, että asia vaivaa vaimoani suurestikin ja hänellä on vaikeuksia jaksaa työssään. Tilanteesta hänen ja miesystävänsä välillä en tiedä mitään, enkä haluakaan, koska jaksaminen on niin 'tapissaan'.
Yritän kaikesta huolimatta tukea häntä, olenhan rakastanut häntä niin suuresti, mutta tunnen samalla olevani hieman masokistinen; lieneekö kuitenkin normaalia tässä tilanteessa.
Appivanhemmilleni tilanne on ollut vaikea. Jo ikää omaavina he ovat eläneet varsin raskaat kaksi viikkoa ja toivovat meidän ennen kaikkea palaavan yhteen. Tämä rasittaa ja ärsyttää vaimoani suuresti omien ongelmiensa keskellä.
Itse en oikeastaan vieläkään tiedä missä mennään. Harkinta-aikaa on vielä jäljellä, mutta en taida enää uskoa yhteenpalaamiseen, sillä se vaatisi vaimoltani melkoista henkistä ponnistelua. Välillä ihmettelen, miksi kirjoitan vieläkin vaimostani, sillä eikös hän liene jo ex-sellainen.
Kiitos vielä kerran teille ystävät netissä, kun niin ihanasti tsemppaatte hymiöiden kera. Tälle rikki menneelle miehelle te kuitenkin annatte uskoa tulevaan. Kirjoitellaan !
🌻🙂🌻

Kyllä se oman aikansa ottaa, että tottuu utteen asemaan ja osaa jo puhua eksästä 🙂

Hyviä oloja sinne osoitteeseen!

terveisiä taas täältä osoitteesta...
Kyllä noi tunteet on niin kummallisia, ei se rakkaus häviä mihinkään kovin helposti. Minulle vaan tuli sellainen olo, että miten tuo minun rakastamani ihminen voi tehdä minulle noin katalasti, millä oikeudella.
Olisin niin mielelläni toivonut, että minua kohdellaan suoraselkäisesti ja olisi sanottu suoraan, että tämä on loppu, minulla on toinen.☺️❤️☺️
Tunteet menevät vuoristorataa, ylös ja alas...iloista suruihin, pettymystä, vihaa, inhoa ja taas toivoa kaikesta hyvästä.
Aika on ollut ainakin minulla se tekijä, joka on tasoittanut tätä tunneskaalaa. Ja mielekäs työ, uskottu työkaveri ja omat lapset.
Oikeen paljon voimia sinulle...toivottavasti saatte puhuttua asioita pikkuhiljaa selväksi ja jos
vaikka yhteistä toivoa, ainakin sopuisa olo...kumminkin...
toivottavasti pirteät pakkaspäivät tuovat reippautta tähän oloon.
😉

Hei taas Mies44!
Kyllä se taitaa niin olla että aikakin auttaa asiassa. Mietin sitäkin voisiko sellaista tilannetta tulla vastaan että eksäsi katuisi tekoaan ja pyytäisi anteeksi. Olet jo melkein luovuttanut mutta entäs jos annat ajan kulua. Keskusteluapu perheterapiassa voisi auttaa tietysti edellyttäen että ajaudutte tilanteeseen että yhteinen elämänne voisi vielä jatkua. Jotenkin luen rivien välistä että rakkautta on vielä jäljellä, vai onko sitä? Meillä ero oli heti lopullinen kun sain irtioton tehtyä, en sitä miettinyt, mutta tilanteeni oli erilainen. Ilman eroa olisin sairastunut.
Toivon sinulle hyviä ratkaisuja, tunnut olevan jalat lujasti maan pinnalla. Toisen tilanteeseen on vaikea sanoa että tee niin tai tee näin ja tulet onnelliseksi. Take care 🙂👍

Tervehdys viestiketjuuni vastaajat ja kiitos tuesta. Tänään minulle kuuluu seuraavaa. Olen edelleen tunnetasolla syvästi rakastunut exääni. Hän ei ole vielä saanut omaa asuntoa yrityksistä huolimatta ja asumme siis saman katon alla. Ja mikä omituisinta nukumme samassa sängyssä joskus jopa käpertyneinä toisiimme. Se ei haittaa edes exääni. Hän kutsuu minua parhaaksi ystäväkseen, ei siis enää rakkaakseen, mikä on tullut minulle selväksi.
Olen tehnyt hänelle selväksi tunteeni häneen ja sen että olen antanut hänelle pettämisen anteeksi. Tämän asian voin vielä sanoa käsi sydämellä. Ehkäpä kaiken takana sittenkin on parinkymmenen vuoden aikana pikku hiljaa kertynyt taakka, jonka olemme monta kertaa puhuneet läpi vuosien mittaan asioiden kuitenkaan lopulta selviämättä. Sen päättelen siitä, että exäni sanoo olevan vaikea palata yhteen, koska silloin kumpikaan ei muutu; muutostarvetta myös ammatillisella puolella minulla on valtavasti. Nykyinen työni sitoo minut seitsemäksi päiväksi yritykseeni ja se on ollut sanalla sanoen tappavaa.
Kaipaan laiskoja aamuja rakkaani kanssa, kun ei ole kiire mihinkään eikä huolet paina. Nyt kuitenkin tuntuu lähes lopullisesti siltä, etten viime lauantain ja sunnuntain jälkeen niihin juuri päättymässä olevassa suhteessa enää pääse.😭.
Ymmärrän nyt viikkojen jälkeen hieman paremmin puolisoni ratkaisuja, mutta olisin niin kovasti toivonut vielä yhtä mahdollisuutta. Tämä oli tällainen osittainen vuodatus varsin kipeästä kokonaisuudesta, jossa minulla on tällä hetkellä tietynlainen sivustakatsojan rooli, kun olen omista tunteistani niin varma. Kiitos taas ystävät, kun pala palalta lievennätte tuskaa ja mahdollisimman lämpimiä talviauringon säteitä elämäänne minulta🙂👍

voi ei...yrittäjyys...työssä kiinni oleminen...toive leppoisista yhteisistä hetkistä...
kirjoitit kuin minun elämästä, sillä erolla että minä en ollut se yrittäjä vaan toinen puolisko...
joka toivoi yhteistä aikaa, leppoisaa oleilua ja rakasta ihmistä rinnalleen jakamaan arjen ilot ja surut, mutta rakkaan ihmisen vei yritys.
meidän arkinen yhteiselämämme sai kovan kolhun yrityksen konkurssin myötä, kun yrittäjä haki ymmärrystä pettymykseensä muualta. Tunteita meidän välillämme on, mutta onko niitä tarpeeksi ja vahvoja...jotta selviämme yhdessä tästä😐
Elämme tässä tunteiden vuoristoradassa, saman katon alla hyvin sopuisasti, mutta päivän kerrallaan...en tiedä mitä pitäis tehdä ??? en pelkää yksin lasten kanssa jäämistä, olenhan aina tottunut pärjäämään...toisaalta haluaisimme molemmat vielä yrittää...muuta en silti tiedä?????
nyt se kristallipallo olisi tarpeen...🙂👍

Hei Miinamamma !
Nyt täytyy kyllä tsempata sinua/teitä. Olen tiedostanut jo vuosikausia muutoksen tarpeen sitoutumisessa yritykseen/yrittämiseen. Exänikin sanoo, että huomattavaa parannusta tapahtui ja tapahtuu, mutta ehkä epäluulo asioiden todelliseen muuttumiseen on liikaa pinnalla.
Tämä järkytys on ollut niin suuri omalla kohdallani, että näen itseni melkein ulkopuolisen silmin omassa elämässäni. Luulen, että olen yrittänyt pitää kiinni yrittämisestäni osin vain sen takia, että koen ulkopuolisten ja lähinnä kollegoiden tahtovan niin. Enkä ole todellakaan immuuni yleisille ajatuksille siitä, millainen tämän päivän yrittäjän on oltava, vaikken toimikkaan kovin innovatiivisella alalla. Kauhistuttaa se, etten edes pidä kaikesta työstä, jota yrityksessäni teen, enkä varsinkaan siitä osasta, joka sitoo minut siihen viikot läpeensä ja erottaa rakkaista ihmisistä.
Tämän kaiken seurauksena muutos on välttämätön jo senkin takia, etten jaksa tämän liikaa sitovan yrittämisen kanssa, mutta samalla koen syyllisyyttä siitä, miksi muutun vasta nyt, kun olen menettänyt kaikkein rakkaimman rinnaltani; hän olisi ansainnut niin paljon parempaa.
Toivon, että keskustelisitte kumppanisi kanssa kaikista mahdollisista ratkaisuista - varmaan olette jo niin tehneetkin- ja mahdollisesti vielä löytäisitte ratkaisun jatkaa yhdessä, sillä uskon, ettei kenenkään ihmisen parisuhde niin huono ole, etteikö siitä löytyisi jotain kyllin hyvää. Uskon kirjoitustesi perusteella myös sinun ajattelevan niin.

Tiedän, että omalla kohdallanikin on mahdollista yrityksen menettäminen kokonaan, sillä meillä ei ole avioehtoa. En nimittäin jaksa enää murehtia taloudellisia asioita seuraavaa 20 vuotta, niinkuin olen nyt tehnyt. Hullunkurista, että tajuan sen vasta nyt, kun olen siitä muutaman ystäväni kanssa keskustellut. Tosin eksäni on jo kertonut, ettei hän halua minua mieron tielle ajaa, vaan aioimme työstää ratkaisua yhdessä. Onhan meillä yhteiset ja molemmille aidosti rakkaat lapset. Siitä en tiedä, onnistummeko.

Eli ei muuta kuin uskoa ja tsemppiä puhumisen (ja miksei myös kirjoittamisen) voimaan. Haluan koko sydämmestäni tukea sinua ja miestäsi, että pystyisitte vielä yhdessä jatkamaan ja kokemaan uuden menneestä ainakin osittain puhtaan alun parisuhteessanne
🌻🙂🌻

Luulempa, että meillä kaikilla, jotka vierailevat näillä sivuilla on oma tarinansa kerrottavana ja minun elämääni kuului , samoin kun sinun (n. 20v ) tuo yritys, se määritteli liian suuren osan meidän ajastamme...parisuhde ajautui vain olemattomiin....Mielestäni yrittäjyys on kuin riippuvuus, se vie mukanaan. On yritettävä aina lisää ja lisää ja siinä unohtuu elämän tärkeät ihmiset ja ihmissuhteet.
Nyt meillä on yhteistä aikaa ja nautimme siitä...yhdessä...mutta en silti jaksa joka päivä uskoa meidän onnistumiseen...niin pohjalla parisuhteemme on käynyt... ja perusluottamus kärsinyt kovan kolauksen.
Haluan uskoa, että ex-vaimosi täydestä sydämmestä haluaa, ettet joudu luopumaan yrityksestä / yrittäjyydestä avioeron takia...vaan kaikesta huolimatta voitte pysyä parhaimpina ystävinä ja jos sinun on mahdollista tehdä elämänmuutoksia yrittäjyydessäsi...voisi ex-vaimosikin huomata muutoksen ajan kuluessa... ja ehkäpä vanhat, hyvät tunteet ja alkuajan hyvät muistot...lasten syntymät ja perheen sopuisa arki nostaisi tunteet pintaan... ( ajattelen näin, koska kirjoitit, että olet antanut pettämisen vaimollesi anteeksi )
Olen huomannut itsessäni, että tunteet eivät ole hävinneet mihinkään...ne on ollut vaan romukopassa kaiken työmäärän alla....jos tunteita ei olisi ollut, ratkaisut olisi ollut helppoja molemmin puolin...
Tuntuu hyvälle kirjoittaa tästä yrittäjyydestä, vaikka taidatkin olla se riippuvainen osapuoli, mutta tiedät kumminkin mistä kirjoitan...tuntui joskus, että olen yksinhuoltaja ja yrittäjän vaimo🙂🌻