Hei
Maailmani on romahtamaisillaan vaikka tämän pitäisi olla ihmisen parasta aikaa .
Olemme alta kolmekymppinen pari ja yhteistä matkaa on jo yli kymmenen vuotta, lapset on pieniä ja talot tehty jne..
Olemme vaimon kanssa aika erillaisia monessakin asioissa ja riitoja on ollut niin lastenkasvatuksesta kuin perheen kotiasioista, kun lapsiperheen arki on yhtä härdelliä.
Kriisejä on ollut aiemminkin mutta nyt vaimolla oli ihastus toiseen ihmiseen, jonka sanoo enään olevan vain ystävyyttä, mutta mua kohtaan tunteet on pikkuhiljaa hiipunut pois.
En voi ymmärtää sitä, tiedän että molemmilla on omat vikansa ja niistä on yritetty keskustella, tiedän että vaimolla on tunteet minua kohtaan jossain syvällä piilossa mutta tilanne on patoutunut pahoin.
Minä itken ja itken ja takerrun toiseen, tiedän että en tee siinä oikeen kun takerrun ja kerron rakastavani odottaen tietenkin vastakaikua, jota en kuitenkaan saa.
Suhteessamme ei ole mielestäni mitään oikeasti pahaa (ei väkivaltaa tai sellaista), olen kova tekemän kotiaskareita ja nyt tajusin että liiankin kova tekemään vaimon puolesta asioita, kerään omille harteilleni koko perheen asiat.
Pahinta mitä minä olen tehnyt kun olen ollut todella masentunut ja väsynyt, tokaissut että erotaan sitten kun ei tästä mitään tuu, ja se kaduttaa hirveästi, en tarkoittanut sitä oikeasti teki vaan mieli siinä tilanteessa se laukoa päin ja en kestä enään sitä taakkaa kun olen niin mennyt sanomaan 😭
Rakastan vaimoani ja perhettäni enemmän kuin mitään tässä maailmassa, olen laittanut asiat tärkeysjärjestykseen, koska aiemmin minun harrastukseni ovat menneet sen edelle mutta tajusinko sen sitten liian myöhään 😭
Syrjähyppyjä en ole harrastanut, yksi kriisi käytiin suhteen alkumetreillä vaimon puolelta mutta sen olen pystynyt antamaan anteeksi eikä se enään vaivaa mieltä, tosin siihen meni 5v ennenkuin siitä pääsi yli kokonaan, ajattelin että elämä paranee kun voi antaa anteeksi, nyt taas koko elämä romahti kuten silloin

On sellainen painostava tunne rinnassa että en tiedä jaksaako enään, tuntuu että olen täysi 0, onneksi lapset saa pitämään itseäni kasassa että heidän vuoksi kannattaa elää.
En oikein osaa kirjottaa tänne selkeästi kun sydän vuotaa verta vuotamistaan, olen ehdottanut pariterapiaa jnejne mutta nyt kun vaimo on sanonut että yritetään, tuntuu siltä että taas painostan häntä kun hän on lukossa, eikä itse saa sitä lukkoa auki vaikka haluaisi myös itse olen menossa niin lukkoon että 😭
Omasta mielestäni en ole ollut huono mies moneltakaan osalta ja siksi se tuntuukin näin pahalta, kun tuntuu että mikään ei riitä ei sitten mikään.. ennenvanhaan oltiin iloisia sentään pienistä elämän asioista että oli perhe ja ruokaa syödäkseen, nykyisin janotaan sitä ihanaa ensihuumaa ja kaikkea nautintoja eikä osata nauttia elämän oikeista iloista
Onko teillä muilla kokemusta parisuhde terapioista jne, onko niistä oikeasti mitään apua?
Toivottavasti voisimme vielä elää onnellista elämää perheen kanssa ja luottaa toinen toisiimme
Tarvittais nopeasti 😯🗯️