Voih Poppanen, on ikävää että sinulla on pitkäaikaissairaus, mutta silti olet ihmeen positivinen! Tuollaista asennetta on kunnioitettava...Olen monesti miettinyt kuinka onnellinen sitä on kun ei ole mitään sairautta ja myös muidenkin kannattaisi olla kiitollisia. Tietysti täällä olevilla on monia ongelmia, mutta itse ainakin olen osannut arvostaa sitä.

Voimia ja aurinkoista kevättä kaikille!🙂

Kiitos Aleksi🙂

Mieli menee vähän kuin vuoristorataa...kun luulet kaiken olevan "hanskassa",niin poks! Ja taas alusta ties monennenko kerran!
Tuleeko raja vastaan... ja jos, niin milloin?!
On vaikeeta välillä elää vain päivä kerrallaan!😑❓

Saan sellasii "turvotusrektioita" joihin meinaa tukehtuu!

Mut ihanaa ja kiitos tsempistäsi🙂

Hei Poppanen!

Minä sairastan myös pitkäaikaissairautta. Tämän pitäisi olla hyvin kurissa pidettävä sairaus, mutta minun kohdallani ei tunnu olevan niin. Ja elämäni kärsii. Huonoa oloa, yksinäisyyttä, jaksamattomuutta. Se että olen vasta 25-vuotias tekee asiasta siinä mielessä vaikean, että saman ikäiset eivät ymmärrä mitä on olla sairas. Ei vaikka kuinka yrität selittää, mutta enpä itsekään olisi ymmärtänyt vielä kolme vuotta sitten.

Tämän sairauden lisäksi minulta löytyi 2 pullistumaa selästä, rakennevika ja kulumia. En ole voinut puoleen vuoteen harrastaa yhtään mitään, kuntoutus otti heti takapakkia kun se vihdoin viimein aloitettiin.

Monesti sitä vaan miettii, että miten näin nuorena voi olla näin rikki fyysesti, välillä se pistää todella vihaks. Olis jo toinen näistä riittäny. Ihmiset sanoo että nyt ei sit ole kuin hyvää odotettavissa, siihen on vaikea uskoa.

Moikka elroy🙂

Voinpa vaan kuvitella tilanteesi!!
Jotenkin tuntuu, että yhteiskunnassamme on yhä vaan vallalla käsitys; kauniit, rohkeet, terveet jne. Kuulostaa ehkä kliseelle, mut näin vaan on!

Jos ei noihin edellämainittuihn "asetu" niin huomaa yht äkisti olevansa niin monesta ulkopuolella`!! *huoks*

Täytyy vaan sinnitellä, vaikka niin monesta joutuukin luopumaan...
Toivottavasti ei LUOVUTETA!

Hei poppanen...

Olen itsekkin pitkäaikaissairauteni kanssa elävä neitonen,osaisinpa ajatella ns.ilosesti asioita kuten sinä...Mua sairaus on kolhinut joka paikasta,muuttanut mun elän todella päälaelleen,joutunut luopumaan monesta asiasta mitä ennen pysty tekemaan ajattelematta...se on kolhinut minua vienyt minulta elämisen ilon ja usein mietinkin,että ei tälläinen voi olla elämää,miksi sitä pitää elää,mikä ihmeen tarkoitus muka tällä elämälläkin on,ei mikään...sen huomaa myös ystäväpiirissä,ettei ole samanarvoinen kuin esim.joku toinen,olen hyvin pettynyt ja katkeroitunut ihminen,ulos olen yrittänyt mutta muuria olen vain rakentanut ympärilleni...kaikki katoaa edestäni,kaikki kaatuu siihen,että en ole tietyllä tavalla samanlainen kuin esim."terve"ihminen...Taivas on liian satainen ja eikä anna myrskyn keskelle auringon paistaa..."ei mitään"

*huoks* kirjoittamasi tuntuu kovin tutulle.

En minä aina jaksa olla positiivinen...useimmiten ihan päinvastainen vie valitettavasti voiton.

Mietin, ajattelen ja toivon useinkin, että miten kaikki olisikin toisin...KUN OLISI TERVE!

Sopeutuminen ja hyväksyminen omassa tilanteessani on jatkuvasti "kesken"
Enkä usko hyväksyväni asiaa koskaan! Ehkä sopeudun sitten joskus tai sitten en!?

Olen kuitenkin huomannut, että unohdan ainakin hetkittäin
sairauteni...silloin huomaan auringon paisteen ja oravan hyppelyn.Kuulen lintujen laulun jne.

Olen tullut siihen tulokseen pitkän/pitkien pohdintojen/kokeilujen jälkeen, että voin vaikuttaa jollain lailla arkeeni.Voin valita hyvinä päivinä(kun en oireile)jäänkö katkerana muistelemaan/pelkäämään edellistä kohtausta ja mennyttä vai
yritänkö tehdä/ajatella jotain mukavaa😉Joskus se onnistuu ja joskus ei!

Toivon kevääseesi auringon paistetta ja jaksamisia🙂👍🙂🌻