Minä osaan yllyttää ihmisiä olemaan yhdessä, mutta en tiedosta tehoaako se. Aivankuin olisin heidän tuttavapiiriinsä kuuluva henkilö, mutta yleensä jätän sen tekemättä, koska luonnollisesti yhdessäolo tuntuu paremmalta minusta. Joskus huomaan ajattelevani jonkun puolesta, hänen läheisiään, mutta yleensä pidättäydyn sellaisesta ajatustavasta kokonaan.

Samaa mietin itse, löydänkö vai olenko jo löytänyt. Ja millaisen suhteen haluan. Helpon suhteen, jossa vahva mies ja mielipiteet ja kemia pelaa kaikella tavalla, hyvä keskustelija ja kuuntelija. Luottamus ja turvallisuus. Onko ne liikaa vaadittu vai haluanko sitä ja etsinkö vai odotanko.

MarKor kirjoitti:
Samaa mietin itse, löydänkö vai olenko jo löytänyt. Ja millaisen suhteen haluan. Helpon suhteen, jossa vahva mies ja mielipiteet ja kemia pelaa kaikella tavalla, hyvä keskustelija ja kuuntelija. Luottamus ja turvallisuus. Onko ne liikaa vaadittu vai haluanko sitä ja etsinkö vai odotanko.

Meitä on moneksi, mutta yksi asia on varma, minä olen hetero nainen, vaikka voisinkin olla mies, sitä en ole. Mitä tulee joidenkuiden muiden samoista tavoitteista löytää elämänsä mies, jos sellaisia on olemassa, olen sitä mieltä että kannattaa yrittää löytää sellainen mies, joka vastaa ihanteita. On se sitten hiljainen tai äänekäs.

Kyllähän se pitää löytää mieleinen ja kenen kanssa tulee toimeen joka osa-alueella eikä löytää mies sillä periaatteella, että kunhan vain on joku. Ennemmin yksin onnellinen kuin yhdessä onneton.

Jaa. Tulipa tipahdus todellisuuteen. Haenko minä miestä sen tähden että pitäisi olla joku vai jostain vain muusta syystä!

Yleensä minulla on epäonnistunut miehen kanssa koska en ole panostanut tunteisiimme vain olen luonut mielikuvan siitä millainen parisuhde pitäisi olla, jotta siinä olisi tunteita. Siitä tipahtaa todellisuuteen; mistä ne tunteet siihen parisuhteeseen otetaan, jos niitä ei ole tehnyt siihen itse! Haluaisinko minä todellisen parisuhteen tunteinensa.

Minulla on ihminen jonka kanssa tunnemme syvää yhteyttä ja kemiaa ja juuri mitä haluaisin. Toinen vaan ei halua sitoutua. Sen kautta alkanut miettimään miksi olen tässä enkä hae toista ihmistä joka olisi valmis sitoutumaan. Olenko tässä siksi, etten itsekään ole valmis sitoutumaan vai olenko löytänyt sen oikean ja odotan. Sen olen hänen kanssaan huomannut, että se ei ole oikea tie (ainakaan minulle), että jos on vaan joku, vaan se pitää tuntua syvällä juuri niinkuin hän tuntuu.

Olet oikeassa. MarKor.

En näe mitään syytä miksi vähempi riittäisi. Kaikki tunteet ovat toivottavia, myös negatiiviset. Pelkkien positiivisten tunteiden ollessa kyseessä, saattaa käydä noin kuin sinulle on käynyt.

En osaa sanoa mitä sinun pitäisi tehdä, mutta on hyvä ajatella eri vaihtoehtoja, ennenkuin tekee mitään peruuttamatonta, kuten laittaa välinsä poikki, ja alkaa olla uuden miehen kanssa, joka saattaa olla yhtä sitoutumiskammoinen.

Miten pidän omat tunteeni mahdolliseen parisuhteeseeni asti?

Pikemiten kirjoitti:
Miten pidän omat tunteeni mahdolliseen parisuhteeseeni asti?

Vaikea kysymys. En tiedä tunteista mitään, tarkoitan näitä oloja joita sukupuolellisuuteni aiheuttaa.

Huomaan kaikkien olojen kaikonneen luontani pois. Niistä kiinni pitäminen olisi väärin minua kohtaan.

En usko löytäväni oikeata parisuhdetta, koska olen minä, enkä jokin toinen henkilö.

Aikaa kulunut ja päässä pyöritellyt ihmissuhdetta. Tämä aika pakottanut olemaan yksin ja rajoittamaan kulkemista.... Ehkä tämä on loppujen lopuksi hyvä vaikkakin haastava ja ahdistava aika sosiaaliselle ihmiselle. Ehkä joskus osaa olla kaksin, kun ensin on yksin. Kaikki pelot ja epävarmuudet on sitten poissa, tähän yritän luottaa.

Ja ei kannata luovuttaa... ihmissuhteet on vaikeita, kun yrittää sovittaa kaksi erilaista elämää yhteen. Omasta itsestään, minästä, ei kannata koskaan luopua, se ei mielestäni ole oikea parisuhde jos ei saa olla itsensä.

Tunteet tulee sitten, kun on sinulle oikea ihminen tullut vastaan. Tämä pätee niin parisuhteessa kuin ystävyyssuhteissakin minun mielestä.