Liian monta mutkaa..
Olen kirjoittanut elämästäni kerran aiemmin tänne otsikolla kriisistä toiseen.
Olen alkoholistiäidin lapsi. Lapsuutta väritti pelko ja häpeä. Äiti lähti viinan viemänä, kun olin ala-asteikäinen. Suhde isään oli hyvä. Isä kuoli syöpään, kun olin täysi-ikäiseksi ehtinyt. Olen vanhempieni ainut lapsi.
Parisuhteeni olen aloittanut jo 16 vuotiaana. Avioliitton on mahtunut uskottomuutta, taloudellisia vaikeuksia, konkurssi, keskenmenoja, lapsen syntymä sairaana, monta vaikeaa tehohoitoa ja kuitenkin yllättävä kuolema, riitaa, valheita ja epätoivoa. Paljon hyvääkin. Ilonaiheita, lasten syntymät, kasvu ja kehitys, muutama hyvä ystävä, työssä menestyminen.
Sosiaalista verkostoa ei meillä juuri ole vaan elämme hyvin tiivistä perhe-elämää.
Elämässä on kuitenkin aina säilynyt se punainen lanka. Se valonpilkahdus, joka tuo arkeen voimaa ja elämään tavotteita ja haaveita. Se syy, miksi elää ja nähdä elämän kirkkaat sävyt.
Sairastuin alkuvuodesta rintasyöpään. Olen alle 40v ja nuorin lapsista aloittaa koulun syksyllä, vanhinkin alaikäinen.
Sairastuminen on nostanut pintaan kaikki läpikäymättömät kriisit, kohtaamattomat ongelmat. Sairaus on muuttanut minua ja perheen arkea. Se mitä olin aiemmin, en ole enää. En fyysisesti tai henkisesti. Omakuvaa on vaikea hahmottaa. Hoidot ovat raskaita ja elämää värittää epätietoisuus tulevasta; selviytymisestä, sairauden uusiutumisesta, parisuhteesta ja sairauden vaikutuksesta perheeseeni ja työsuhteeseeni.
Ensimmäistä kertaa olen lähtenyt hakemaan perheellemme apua. Aiemmin on ollut liian vahvana ajatus, että yksin ja itse on selvittävä. Apua on ollut vaikea vastaanottaa ja nyt huomaan, että sitä on myös yllättävän vaikea saada.
Naivi usko elämään, oikeudenmukaisuuteen ja selviämiseen on koetuksella. Lapset antavat arkeen iloa ja valoa, voimaa nousta aamuisin. Lasten kanssa jaksan hyvin ja suhde muksuihin on hyvä. Mutta muuten olen kadoksissa.
Ensimmäistä kertaa koen voimavarani valuneen loppuun. Tähän saakka on selvitty, selviydytty ja löydetty tunnelin päästä valoa. Entä tästä eteenpäin? Tämän elämän varrella tuntuu olleen liian monta mutkaa.. Maileena
Hei Maileena!
Vastasin sinulle joskus taannoin. Myötätuntoni sinulle, kuormaa on nyt liikaa. Hyvä kun olet hakenut apua, mutta ammattiapu ei riitä, ja sitä on vaikea saada, olisi hyvä voida puhua jollekin muullekin, vapaassa ympäristössä - lenkillä. Saatko kestään ystävästäsi seuraa vaikka viikonloppulenkille, rauhallista kävelyä ja ajatusten vaihtoa -suruista ja iloista. Liian perhekeskeinen elämä kostautuu, ongelmatilanteissa jää yksin - puoliso ei ymmärrä, ja lapsille pitäisi esittää että kaikki on hyvin. Kuka sellaista jaksaa.
Kerrot että Sairastuit alkuvuodesta rintasyöpään ja nuorimmaisesi aloitti nyt koulun.
ja nyt teillä on pinnalla kaikki menneet kriisit, joita ei ole käsitelty.
Kysyt miten eteenpäin; teet varmaankin kuten olet tehnyt, päivä kerrallaan, mutta olisi hyvä jos uskaltaisit olla avoimempi, ja jakaa surujasi jonkun kanssa. Kerroit että sinulla on jokunen hyvä ystävä, löytyykö heistä jotain oikein hyvää, jonka kanssa asioita voisi turvalisin mielin pohtia, riittää että joku kuuntelee, että saa vain purkaa asiat ulos. Eikö rintasyöpään liittyen ole jotain vertaisryhmää, kannattaa hakea useita kanavia, ettei ole vain yhden ongelmien purkautumistien varassa.
Parempaa syksyä sinulle.
Kiitos Puolukka!
Ystävä useamman vuoden takaa on myös sairastunut tänä vuonna samaiseen tautiin.
Molemmilla tuntuu taudin kulku olevan saman suuntainen - tauti on oletettua agressiivisempi, eikä reagoi hoitoihin odotetusti.
Mutta periksi ei pidä antaa!
Kaikille hyvää syksyä ja voimaa arkeen!
Maileena
Maileena,
Oletpa vahva, ja kirjoitat hyvin, et anna periksi. Minun suruni ovat pienet, ainakin tällä hetkellä. Lähden nyt syksyllä risteilylle ystäväni kanssa, hän toipui rintasyövästä, joka aikoinaan leikattiin. Hoidot oli (kuten jo tiedät) voimille käyvät, mutta nyt siitä on jo yli 10 v ja hän voi hyvin.
Oikein hyvä että sinulla on ystävä jolle voit antaa ja jolta saat vertaistukea. Huolia ei kannata kätkeä sisäänsä, siitä tulee vain huonompi olo, ja sairaudesta toipuminen vaikeutuu.
Tämä tukinet-kanava on hyvä keino purkaa tuntojaan, vaikka enimmäkseenhän täällä käsitellään parisuhdeongelmia, tärkeitä asioita, mutta löytyisiköhän täältä sinulle kohtalotovereita, jotka osaisivat paremmin kannustaa jaksamaan.
Virtuaali-voima-halaus sinulle.