Kylläpä olikin tuo tuhkan sijoittaminen tärkeä kysymys! Oikein yllätyin!

Itse en osaa pitää niin kovin tärkeänä missä ruumiini maatuu kuolemani jälkeen. Ruumiini tarvitsee hoivaa ja ravintoa nyt, samoin läheiseni.

Ei siitä tsunamista ole vielä oikeastaan kulunut kuin pieni silmänräpäys. Sen jälkeen ihmiset innoissaan antoivat rahaa keräyksiin jne. päivittelivät katastrofin laajuutta ja jatkoivat elämäänsä. Silti ne joita se kosketti läheisen menetyksen kautta ovat yhä surunsa kanssa joka päivä...

Hienoa ukko, että arki toimii. Toivottavasti saat raivattua niitä byrokratian kapuloita huitsin nevadaan.

Tuntuiko se pappi, joka sururyhmää veti ymmärtäväiseltä? Puhu hänen kanssaan, jos tuntui, muuten etsi toinen pappi. Papit ainakin ovat asiantuntijoita riiteissä. Ja riitit auttavat surutyössä.

Lähetän sinulle hyviä ajatuksia...

Maanvaiva!
Ei äidit osta lapsilleen hautapaikkaa etukäteen. Mikseivät? Emme me halua ajatella, että lapsemme joskus kuolee...

Pahoittelen aikaansaamani syrjäpolkua. Saanen vielä vastata lyhyesti.

aavaton kirjoitti 14.03.2005 klo 15:05:

Nyt Urpo en oikein tajua, miksi tuhkaa ei saisi laittaa mihin haluaa?

En minäkään. Näin lainsäätäjä kuitenkin näki hyväksi. Hallituksen esityksessä hautaustoimilaiksi (HE 204/2002, http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/utaveps.scr?{KEY}=HE+204/2002 , http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vepshref.scr?{KEY}=HE+204/2002&{ID}=HE+204/2002&{EXTRA}=TUNNUS ):

"Vuoden 1995 alusta voimaan tulleeseen uuteen terveydensuojeluasetukseen ei enää sisälly säännöksiä vainajan tuhkan käsittelystä. Vainajan tuhka voidaan siten nykyisin ilman erillistä lupaa haudata tai sijoittaa muulla tavalla muuallekin kuin hautausmaalle, jakaa osiin eri paikkoihin haudattavaksi tai jättää kokonaan sijoittamatta pysyvästi. Voimassa olevassa lainsäädännössä ei aseteta minkäänlaisia rajoituksia edes suoranaisesti epäkunnioittaville ja yleisen käsityksen mukaan pahennusta herättäville tuhkan käsittelytavoille. Valmistelussa ei kuitenkaan ole pidetty tarkoituksenmukaisena palata ennen vuotta 1995 voimassa olleeseen menettelyyn, jossa tuhkan sijoittamiselle muualle kuin hautausmaalle oli oltava viranomaisen lupa. Hautaustoimilaissa olisi kuitenkin tarpeen säätää keskeisimmistä tuhkan käsittelyssä noudatettavista periaatteista."

Urpo

En vielä koko tarinaa ehtinyt lukea, vaan ikävä on mulla edesmennyttä miestä ja tosiaan se ain kääns katseensa ulapalle, eikä suostunu jäämää paikalleen murehtimaan. On ollu mun elämä tyhjää sen jäljiltä, vaik pikkuhiljaa jotain elämää ympäril alkaa oleen tyttären lisäks...niin silti suren, joka päivä vetistelen yhteisii vuosii kaipailen. Vaan nyt sen verran et meen tyttärelle ruokaa laittaa, kun on jo monta päivää valittanut kun ei kunnon ruokaa ole, se on vaan niin raskasta itku kurkus keittiös häärii, et mielummin lähden avantoo pulahtaa ja vaik kävelee tai pyörin ees taas...
Surut kuulemma täytyy suree, vaik en ymmärrä kuinka kauan tätä kukaan voi jaksaa, unohtamatta niitä hyviä ja iloisii päivii, jotka ain jostain tupsahtaa ja nauru helähtää ... ja muistaa mikä on onni...vaik tuulen vire väsyneille poskille..

Nykyisyys on ainoa mitä meillä on. Voimme suunnitella kaikenlaista, mutta kuka tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Menneitä miettiessä nykyisyys lipuu ohi huomaamatta. Samalla, kun suremme menetettyjä ihmisiä, voimme, sitten kun jaksamme, katsoa ympärillemme. Jäikö meille ketään lähelle?

Ei jäänyt ketään lähelle, tai jäihän minulle kukat ja koirat, eikä se riitä.
Enää ei ole toivoa, enää en saa edes ruumista kotiin. Pappikin kävi puhumassa muistotilaisuuden järjestämisestä. Kenelle sen pidän, minulla on muistot ja yhteishauta.

Liian aikaisin ihmiset minulle alkavat puhumaan huomiseen katsomisesta. Minulla on vain menneisyys.

Kyllähän miekin yritän aina jaksaa miettiä, että on monta ihmistä jäänytkin ympärilleni. sitten iskee suru ja ikävä kuolleista ihmisistä niin isolla voimalla, että ei jaksa mitään. Nytkin tuli noin vaan isää ikävä yksi päivä, ensin itkin, sitten yrjösin ja sitten olinkin jo tiputuksessa. Nyt, kun olen alkanut terapiassa puhuu ukista, niin sitten, kun olen yksin tuleekin isä mieleen. Nyt on äiti ja mummo taka-alalla vähän aikaa, sitten taas tulee niijen vuoro. Milloinhan sitä on tarpeeksi surrut?

Sie et ainakaan vielä, ukko,ole. Et ole vielä edes alussa. Pitäsköhän sun nyt kuitenni pitää joku muistotilaisuus vielä, nyt, kun oot alkanut uskoo, että vaimosi ei tule takaisin. Mie vissiin olen sulle kertonut Domick Adruinista, se seikkailija ketä katosi. Sille pidettiin semmoinen muistotilaisuus missä oli pappikin mukana. Heti sen jälkeen oli helpompi olla.

En minä sinua Ukko vielä tulevaisuuteen hoputa. Jaskille yritin kirjoittaa nykyhetkestä ja ympärillä nyt olevista läheisistä (tytär). Sillä jos ei elä nykyhetkeä, se jää elämättömäksi? Maanvaiva mietti kuinka kauan kestää sureminen. Minä sain suremiseni "valmiiksi" noin viidessäkymmenessä vuodessa. Silti ehdin sinäkin aikana rakastaa monia ihmisiä, esim. omia lapsiani. Masennusta sairastin vuosikausia ja se tuntuu näin jälkeenpäin katsellen siltä elämättömältä elämältä.
Sinua Akaton Ukko ihailen juuri tuon elämänhalusi ja arkeen tarttumisen taidosta. Nyt on tainnut tulla jonkinlainen väsymys alkujärkytyksen ja kaiken muun jälkeen?
Yritä jaksaa hoitaa itseäsi ja anna muiden auttaa sinua, sen papinkin. Ketä haluaisit siunaustilaisuuteen? Jos et ketään - viettäkää tilaisuus papin kanssa kahden? Minäkin uskon Maanvaivan lailla, että se auttaa...Voimia sinulle ja muillekin tämän ketjun kirjoittajille!🙂🌻

Tervehdys Ukko,

Kirjoitan tänne nyt aivan ensimmäistä kertaa. Löysin tämän tukinetin vasta vähän aikaa sitten, ja olen tässä sivussa hieman keskustelua seurannut. Ajattelin pitäytyä vain sivusta seuraajana, mutta sitten törmäsin sinun teksteihisi.

Minä en ole itkenyt viiteentoista vuoteen. Kukaan ei ole pystynyt koskettamaan minua niin syvälle, että nämä padot olisivat auenneet. Sinä teit sen.

Teit sen tuolla mahtavalla tyylillä tuoda asioita esille. Välillä nauroin, välillä vain itkin. Koko ajan mielessäni oli suuri arvostus sinunlaistasi ihmistä kohtaan. Ihmistä, joka osaa surunsakin keskellä muistella niitä mukavia muistoja.

Ja sitä rakkautesi määrää! Rakkautesi vaimoosi on jotain sellaista, jota minä en pysty edes käsittämään. Muistathan, että tuota rakkautta ei voi sinulta kukaan viedä pois. Ei edes kuolema.

Ei minullakaan ole sinulle lohduttavia sanoja. Tuskin kenelläkään on. Eikä ehkä pidäkään olla, sillä aika on vain surra. Aika on myös raivota Jumalalle ja koko maailmalle. Siihenkin meillä on oikeus.

Toivottavasti ilmestyt taas jossain vaiheessa kertomaan mitä sinulle, koirille ja kukille kuuluu. 🙂🌻

Saavun nyt kertomaan kuulumiseni.

Vaimoni tuli sittenkin kotiin, viimeisten joukosta hänet löydettiin. Lentokentällä vieraat ihmiset tekivät hänelle kunniaa, melkein kuulin vaimoni sanat, älkää nyt höpsikö tavallinen akka tässä kotiin tulee.

Tiesinhän minä, että ei vaimo minua yksin jätä, tulee kotiin vaikka läpi muurien. Nyt minulla on kaunis paikka minne kukat voi laskea ja vaimoltani neuvoja kysellä. Joka päivä käyn hänelle kertomassa miten hyvin pärjään. En muuta terapiaa tarvitse. Tavalliselle akalle olen aina asiani puhunut, tehnyt mitä on käsketty, ollut hiljaa silloinkin kun olisi ollut asiaa. Semmoisessa terapiassa olen oppinut elämään onnellisena.

Voin vain kaiken jälkeen sanoa, olen aika onnellinen ukko. En enää ole akaton, minun akkani tuli kotiin.

Kiitos teille, kun kuljitte tämän vaikean matkan minua tukien. Säilytte mielessäni ainiaan.

Kävin pitkästä aikaa täällä lukemassa. Olen sydämestäni kanssasi iloinen ,että vaimosi tuli sittenkin kotiin .Hirvittävän tuskallisen odotuksesi jälkeen ,viimeisten joukossa .Sinä tiesit ,ettei hän jätä sua yksin .Nyt sulla on paikka ,jossa voit käydä kertomassa asioitasi .Et todellakaan ole enään akaton .

Tässä olikin pitkä hiljaisuus. Kun telkkarissa kerrottiin, että vielä tuli noita uhreja Suomeen, kävit Ukko heti mielessäni. Kun ei täällä palstalla mitään pitkään aikaan näkynyt ajattelin ja toivoin, että olet akkasi saanut kotiin. Hyvä niin, sillä se tuntui olevan Sinulle tosi tärkeää. Joskus nuorempana tein noita puutarhatöitä hautausmaalla ja silloin huomasin, miten tärkeä paikka se on. 🙂🌻 Hyvää jatkoa Sinulle!