Leskimies, koirat ja kukat vaikeuksissa

Leskimies, koirat ja kukat vaikeuksissa

Käyttäjä akaton ukko? aloittanut aikaan 30.01.2005 klo 16:39 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä akaton ukko? kirjoittanut 30.01.2005 klo 16:39

Parisuhde= tulin juuri leskeksi, Aasian otsikossa olen kertonut miten näin kävi.
Perheeni= minä, koiria iso läjä (omistan kennelin) ja kukkia, vaimolta perittyjä.

Asiamme= emme selviä ilman vaimon mäkätystä. Tulemme perheenä kysymään teiltä neuvoja miten jatkamme eteenpäin?

Syömme, juomme, ulkoilemme, minä käyn jopa töissä. Olemme robotteja, sisäinen kellomme kertoo milloin on aika syödä, milloin aika mennä nukkumaan. Minä olen laihtunut jo7 kg. Moni nainen olisi tietenkin tästä onnellinen, minä huolestunut, enkö syökään oikeaa määrää ja laatua. Lisään ruokaani hivenen kermaa, kimpaleen oikeaa voita. Niin vaimokin teki, tekemäni ruoka ei maistu miltään, en ole ihan varma olenko sen saanut nieltyä vai olenko antanut koirille?

Vanhimman koiramme joudun kohta lopettamaan, se vaan makaa ja odottaa vaimoa kotiin. Miten taas kestän uuden surun?
Yksi saniainen ikkunalla pudottaa kaikki oksat tai en tiedä mitä ne ovat. En tiedä kukista mitään. Sanon näin, yksi saniainen oksentaa koko ajan. Pitääkö minun sekin lopettaa?

Huomenna on tilipäivä. Minulla on laskuja, maksan ne, rahaa jää yli. Mitä sillä teen, minulla ole koskaan ollut omaa rahaa. Huomenna on vaimoni syntymäpäivä. Haudalle vien ruusuja, kenen kanssa syön kakkua?

Miten me jatkamme eteenpäin? Voimmeko luovuttaa ja todeta, emme selviä ilman vaimoa.

Käyttäjä aavaton kirjoittanut 31.01.2005 klo 12:58

Hyvä, kun aloitit, ukko, kirjoittaan.

Ette voi vielä luovuttaa. Nyt sulla kohta alkaa parempi aika, samoin muulla perheelläsi. Hautajaisten jälkeen tulee muutamaksi viikoksi tyhjä tunne, kun tajuaa, että toista ei enää ole.

Silloin on parasta ollakin kuin robotti; syödä, nukkua ja ulkoilla. Muuta ei tarvitse jaksaa. Sun tietenkin täytyy jaksaa koirat hoitaa. Kukat? Minäkin äidiltäni perin läjän kukkia, melkein kaikki olen onnistunut tappamaan. Joko olen kastellut liikaa tai liian vähän. Vaikka itse kyllä olen sitä mieltä, että kukat hyväksyvät vaan yhden hoitajan ja kuihtuvat pois, jos hoitajaa ei enää ole. Senkin tiedän, että kukat ovat lepotilassa talvella, niitä ei tarvitse paljon hoitaa. Anna olla rauhassa, vähän vettä ja puhetta.

Jaksatko todella jo töissä olla? Saahan se ajatukset muualle mutta hae sairaslomaa, jos et jaksa.
Miten sun terapia? Et varmaan yksin selviä.

Käyttäjä akaton ukko? kirjoittanut 31.01.2005 klo 17:13

Kiitos Aavaton

En tiedä jaksanko olla töissä, olin töissä, mitä tein, en tiedä. Olen nyt kyllä niin väsynyt ukko, pesurätti, että en usko huomisen olevan parempi. Tiedän, että niin on, mutta en jaksa uskoa. Vaimo antaisi jo korvapuustin ja sanoisi ryhdistäydy hyvä ukko.

En olekaan hirveän paljon syönyt, naapurin emäntä kävi mäkättämässä, että ruuat homehtuvat jääkaappiin. Nyt alan käymään naapurissa syömässä. Pyykinkin pesin, nyt minulla on vaaleanpunaisia alusvaatteita. Tämäkin vielä pitää kestää.

Vaimon syntymäpäivä, tarjosin töissä kakkua. On minulla terapiaan aika, miesterapeutti on. Miten sinne viitsin mennä, silmät ovat turvoksissa, kyyneleet valuvat koko ajan.
Koira ulisee, saniainen oksentaa, voi meitä. Onko muita leskimiehiä täällä? Miten sitä selviää ilman mäkätystä, olisinpa nauhalla ottanut sitä. Nyt vaan kuuntelisin ja selviäisin hengissä.

Käyttäjä mustapää kirjoittanut 02.02.2005 klo 17:57

Hei akaton ukko ,en ole leskimies,mutta monta perheenjäsentäni olen menettänyt 😭
Mäkätyksen nauhalle otto olisi ollut hyvä keino kestää .Voin "mäkättää" sulle ,jos uskot kestäväsi mäkätystäni.

Käyttäjä akaton ukko? kirjoittanut 03.02.2005 klo 14:54

Kävin jo terapiassa, itkin ja kuuntelin, kun toinen puhui miten jatkan elämääni. Hyvältä tuo kuulostaa, jatkan vaan elämistä, unilääkettä sain, yöt aion nukkua.
Naapurin emäntä alkoi mäkättään, sun pitää syödä ja ajaa parta. Aina noita mäkättäjiä joukkoon lisää sopii.

Yhdeltä nettiystävältä sain hyvä neuvon, ota sureva koira töihin mukaan. Nyt se pari päivää on ollut jo pirteämpi, touhuaa meidän miesten mukana rakennuksella. Illat sitten odottaa vaimoa mutta kyllä se taitaa selvitä. Kukat hoitaa naapurin akka.

Vieläkin vaimon nimellä tulee postia, kutsuja sinne ja tänne. Soittelen ja selitän, että vaimo on kuollut, sitten saankin olla jo lohduttaja. En tätäkään arvannut, että minun pitää jaksaa myös muita surevia auttaa jaksamaan.

Taas on lisää ruumiita tunnistettu, pelottaa jo puhelimeen vastata. Toivoo, että ei löytyisi, silti salaa kuitenkin toivoo löytyvän. Pää sekoaa.
Onneksi on koirat, onneksi on nuoria koiraystäviä jotka jaksavat ”vaan” koirista puhua. Soittavat kelloa tai lähettävät postia ja puhuvat koirista.
Kohta taas syntyy pentuja ja sitten vilinää riittää.

Käyttäjä minäsini kirjoittanut 03.02.2005 klo 21:26

ukko-hyvä!

minä oon vasta tällanen kohtuullisen nuori naisenalku ja ihan erilaista elämää elän. mutta väliäkös tuolla, haluan kaiken tuen ja osanotot ilmaista. käy itkemässä, ja itke täällä tai kerro selviytymisestä. vaikka päivästä päivään. niin hyvältä ukolta kuulostat. onneksi on sulla koirat ja naapurit ja työkaverit. ihailen tuota sinun rehellisyyttä ja selviytymiskeinoja mitä olet nyt käyttänyt, en halua tällä loukata, mutta sinun kirjoitukset kaikessa riipivyydessään antaa myös voimaa ja uskoa siihen, että ihminen on hyvä.

voimaa ukko. todella toivon sitä sinulle!

ja paljon lämpimiä ajatuksia täältä helsingistä.

Käyttäjä Humulu kirjoittanut 04.02.2005 klo 10:14

Sinulla on akaton ukko ihmeellinen taito ilmaista itseäsi ja tunteitasi.

Vaikka oletkin se, jota pitäisi tukea ja lohduttaa, annatkin muille paljon. Olen saanut itse lohtua yksinäisyyteeni kirjoituksistasi. Löydät arjen pienet ilot ja osaat mustan huumorin. Tiedän välillä toivottomuuden ja masennuksen koittavan ottaa vallan, mutta luonteesi on niin valoisa ja osaat tarkkailla elämää taitavasti, uskon sinun selviävän vaikeistakin hetkistä näiden taitojesi avulla.

Oletko koskaan lukenut lastenkirjoja Viirusta ja Pesosesta? Viiru on kissa, joka elelee ukko Pesosen kanssa. Kun luen kirjoituksiasi, mieleeni tulevat nämä ihastuttavat hahmot. Suosittelen! Kirjat on kirjoittanut Sven Nordqvist.

Voimia ja jaksamista! T:Humulu

Käyttäjä akaton ukko? kirjoittanut 04.02.2005 klo 14:39

Kiitos teille kaikille todella paljon. Hyvä, jos joku saa minulta jotain mutta kyllä minä ihan itse saan tästä foorumista todella paljon. En tiedä miten olisin tähän asti jaksanut ilman teitä. Nöyränä kiitän.

Olenkin juuri kirjastossa, kone on hieman outo, nyt voi tulla kirjoitusvirheitä. Tässä keräilen voimia, että rohkenisin mennä lastenosastolle hakemaan kirjan viirusesta. On tommoinen vanhapiikatäti lainaamossa, voi kyllä luulla, että nyt se ukko sitten sekosi.
Kirjoittelen koira-ja metsästyslehtiin kirjoituksia ja eihän eläimistä kovin vakavia juttuja saa. Sieltä kai tyylini on tullut tännekin. Jari Tervo on minun suurin suosikkikirjailija.

Varsin vaikeaa on tämä elämä, kun pitää viranomaisten kanssa olla tekemisissä. Vaimolla oli oma toiminimi ja nyt minun pitää maksaa ennakko- ja muut höpötysverot, kun ei ole todisteita, että vaimo ei tienaa juuri nyt mitään. Olihan se verottaja kyllä kuullut Aaasiasta mutta siihen hänen tietonsa sitten jäivätkin. Maksoin veroja ja saan ne sitten joskus takaisin, lohdutti verottaja.
Samoin tämä kenneli on meidän yhteinen, nyt en kai voi myydä koiranapentuja, kun ei ole vaimon allekirjoituksia. Taitaa pääministeri minulta kohta lahjoja saada.

Eilen luonani oli naapurin poika ja kysyi, että vieläkö sun akkasi on uimassa. Mitäpä tuohon muuta vastaa, että taitaa se olla. Vielä pitää keksiä keino miten saa kaikki lapset ymmärtämään, että akkaa ei ole enää pullaa tarjoamassa.

Huomenna leivon pullaa ja teen viikkosiivouksen. Piirsin jo pohjapiirustuksen, että saan kaikki matot ja tavarat samoilla paikoilla. En halua muuttaa järjestystä, vielä saa akka määrätä kaapin paikan. Osaan kyllä leipoa, mutta en tiedä miten taikinan teko onnistuu, kun on vaan kaksi kättä. Vaimo minua aina neuvoi, että kaada nyt tohelo niitä jauhoja lisää, kauli torvelo paremmin, laita voita enempi, ota nyt pellit pois uunistta. Tuossahan tuo mäkätys tuli, eiköhän onnistu.

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 04.02.2005 klo 22:02

Hei ukko, toivottavasti lainasit kirjoja. Nyt mun ei enää tarvihe kuvitella minkä näkönen oot. Mie kanssa lainasin kolme Viiru ja Pesonen kirjaa. Sulla on risuparta, pyöreät rillit , suippohattu , flanelipaita ja liivit. Ai hitto, että olen nauranut, kun kuvittelen kissan tilalle sen sun koiran.
Tää on kyllä paras suruotsikko missä olen koskaan saanut olla.

Käyttäjä minäsini kirjoittanut 05.02.2005 klo 00:26

ukko, minut vaan täyttää niin sellanen hellyys kun sinun kirjoituksia luen. tällanen nuori lesbonainen, mitäpä minä tietäisin. ja kuitenkin tiedän. sinulla tuntuu olevan hirveän vahva yhteisö tukena. hienoa. vaikka varmasti siinä tulee just lasten kohdalla selittely-ongelmia. vaikea tietää mitä sanoa.

minä mietin tuota, että joutuu yllättäen lohduttajan rooliin. se mahtaa olla vaikeaa, miten jaksaa jos ei oikein itsekään jaksa. minun rakas tätini kun nopeasti (pari kk) kuoli aikanaan syöpään, sanoi minulle että hän ei kestä kaukaisia sukulaisia jotka käyvät sängyn laidalla voivottelemassa kuinka raskasta tämä heille on. oli kai tädillä itsellään siinä miettimistä, että ihan kohta kuolen, ja jää pieni tytär ja aikuisuuden kynnyksellä oleva poika ja mies. että ei sitä tarvitse niitä muita jaksaa auttaa, jos ei jaksa. (minäkin sairastuin vuosiksi tuosta tädin äkillisestä kuolemasta alkaen, ei olis täti sitä toivonut. varmaan olis sekin minulle mäkättänyt. nyt oon jaloilleni pääsemässä, vaikka onhan ollut muutakin kuin kuollut täti.)

eli en minä tiedä taas, voimia edelleen toivotan!

Käyttäjä akaton ukko? kirjoittanut 06.02.2005 klo 18:20

Kiitos Humulu hienosta kirjasta, yhden olen lukenut ja ihan tuo pesonen on minun näköinen. Kissan vaan vaihdan koiraksi ja siinähän elämme onkin. Koira onkin sellaisen emännän roolin ottanut, että pitää alkaa jo rajoja sille laitella. Sen nyt hyväksyn, että se aamulla istuu ruokapöydässä viereisessä tuolissa, kun on pekonia aamiaiseksi, mutta sänkyyni en sitä ota. Vaikka nyt, kun pakosta joudun ottamaan unilääkkeen, niin aamulla onkin sitten sänky täynnä koiria.

Kirjastotäti ihmetteli oikein suureen ääneen lainaustani, miten se ukko nyt meinaa. Sanoin, että minulle sitä suositeltiin surun käsittelyyni, olihan täti hiljaa.

Pullataikinan teko vain kahdella kädellä olikin vaikeaa, itku tuli, kun molemmat käteni olivat taikinassa eikä ollut kättä joka olisi lisännyt jauhoja. Jotenkin sain itseni irrotettua ja soitin naapurin emännän kädet apuun. Hän sitten neuvoi kaksi-käsi-taikinanteon ja lopulta sain aika hyvää pullaa aikaiseksi, koirien mielestä ainakin.
Siivous onkin vielä kesken, matot ovat pihalla jo toista päivää. Aurinko paistoi ja lähdin pilkille, en muuten olisi uskaltanut niin tehdä akan komennuksessa. Ehkä tästä nyt pikku hiljaa alan löytämään positiivisiakin asioita.

Kaiken kaikkiaan ikävä puristaa sydäntäni, välillä en saa edes hengitettyä kunnolla. Itku saattaa tulla vaikka keskellä väkijoukkoa, aina pitää olla nenäliina valmiina. Vieläkin hetkeksi huomaan ajattelevani, mitä, jos vaimoni sittenkin on elossa. Nyt äkkiä haen matot sisään.

Käyttäjä määvaa kirjoittanut 08.02.2005 klo 20:29

Akaton ukko
Olet uskomaton selviytyjä. Uljaasti rämmit eteenpäin, taskussa nenäliina varoiksi. Niin hienosti kuvaat elämääsi, että uskaltaisinko ehdottaa: tallenna kaikki mitä kirjoittelet, kokoa siitä kirja sitten paljon, paljon myöhemmin. Uskon, että sellaisen kirjan julkaiseminen olisi suuri lahja monelle.
Minä olen lukenut kirjoituksiasi vesissä toinen silmä, suupieli jo hymyä tapailee.

Meidän perheessä on muunlaista murhetta ollut. Nyt olemme saaneet uuden koiraystävän huusholliimme. Vaikka kyseessä on aikuinen koira, se näyttää nyt jo sopeutuneen kivasti meihin. Koiramaisuuksia seuratessa ei aika käy pitkäksi ja oppii uutta. Niinkuin nykyhetkessä elämisen. Siinä taidossa koira taitaa olla luomakunnan mestari. Mistä muuten eläimet näyttävät tietävän, onko heitä loukattu tahallaan, vai vahingossa? Venyttelyn taito on kissoilla ja koirilla myös aivan ilmiömäinen.

Kummia juttuja jotkut ihmiset ovat sinulle sanoneet, aivan kuin loukatakseen. Kai heillä on omia ongelmia. Voimia sinulle!

Käyttäjä akaton ukko? kirjoittanut 10.02.2005 klo 04:17

En syönyt unilääkettä, kun niiden kanssa on tokkurassa koko aamupäivän ja olen seuraillut mitä koirani tekevät, kun luulevat minun nukkuvan sikeästi. Hyppäävät kaikki minun sänkyyni ja yksi jopa laittaa päänsä vaimoni tyynylle. Tajusivat sentään hieman hävetä, kun nousinkin kesken kaiken ylös, mutta eivät kyllä lähteneet sängystä pois. Minun koirani eivät kyllä tajua loukkaanko niitä tahaltani vai ihan tarkoituksella, olemme siinäkin suhteessa tasa-arvoisia. Sitä ihmettelen, että eivät tajunneet, että huijasin niitä unilääkkeellä illalla.

Olen alkanut hoitamaan vaimoni asioita, se maksoi minulle 50 euroa. Minusta tuli vaimoni uskottu mies, puhelimessa niin jo luvattiin, paperia vielä valtioneuvostosta odottelen. Sen jälkeen saan hoitaa vaimoni laskuja vaimoni tilitä. Maksan tästä oikeudesta 50 euroa. Olen ollut vaimolleni aina olkapää tuki ja turva. Olenkohan nyt velkaa valtiolle monet vuodet uskottuna miehenä olemiseni?

Verottajaa en saanut vakuutettua, että vaimoni ei todennäköisesti enää ole mukana työelämässä. Verottaja vielä lujasti uskoo, että vaimoni voi vielä saada palkkaa. Olen soittanut kymmenille virkamiehille, olen kuunnellut heidän pitkiä kertomuksiaan kuinka heidänkin melkein läheisensä melkein hukkui Aasiassa. Kohteliaana miehenä, annoin heidän aina ensimmäisenä kertoa tarinansa, juuri, kun aloin omaa asiani enemmän pohtimaan, hän sanoi, hetkinen yhdistän oikealle henkilölle. Näitä oikeita henkilöitä oli kuusi, sitten minulle kerrottiin, että minun täytyy hommata asianajaja.

Nettisivuilta sitten löysinkin asianajajien nimiä, he ovat luvanneet hoitaa Aasian uhrien asioita ilmaiseksi. Minun täytyy vaan ymmärtää, että työ on ilmaista, paperit maksavat, soitotkin he voivat joutuvat veloittamaan, oli monia asioita mitkä eivät tietenkään voi olla ilmaisia. Eipä minulla kyllä ole varaa vuotta maksaa yhdestä tilistä kaksia veroja, jotenkin pitää saada vaimon toiminimi poistettua verottajan tiedoista. Voi olla mahdoton tehtävä, verottaja pitää kynsin hampain kiinni verotettavistaan eikä luovu toivosta ennen kuin on aivan välttämätön pakko.

Käyttäjä määvaa kirjoittanut 10.02.2005 klo 23:06

Eläimen loukkaamisella tarkoitin, että pimeässä vahingossa potkaisee tai astuu hännän päälle tai sitten tekee jotain tahallaan. Ihan pikkulapsiltahan sietävät paljon ihan tahallistakin turkin "tutkimista". Isommat jos alkavat liian rajuiksi leikeissä, eläimet kyllä karttaa. Tai esittelevät puolustusarsenaaliaan näyttämällä mitä voisivat tehdä jos... Kissat tosin vielä herkempiä, kuin koirat, eivät tykkää pikkulapsen äkkinäisistä liikkeistä ja metelistä ja menevät piiloon. Meillä kyllä pienten meteli on harvinaista herkkua, siksi eivät ole niin tottuneuta.

Keljua tuo viranomaisten kalseus ja byrokraattisuus. Ja kaikinpuolin älyttömältä kuulostava toiminta. Ehkä hekin ovat silloin alkujärkytyksen aikana tiputtaneet roponsa keräyskippoon ja tuntevat nyt tehneensä voitavansa.

Muistaakseni pääministerikin julkisissa puheissa ainakin aluksi sanoi, että omaisten taakkaa ja surua helpotetaan myös byrokratiaa keventämällä. Sanathan eivät mitään maksa, olisi varmaankin tekojen aika.

Netistä ei varmaan tuollaisia kepuliasianajajia kannata palkata. Silti varmaan olisikin todella hyvä idea palkata joku asiallinen asianajaja hoitamaan noita koukeroita. Säästyisi silloin kuuntelemasta moneen kertaan kaikkia typeryyksiä.

Itse olin muinoin aika hankalassa tilanteessa ja minua palloteltiin ainakin tusinaan numeroon, kunnes lopulta päädyin viraston pannuhuoneeseen. Ei se silloin naurattanut heti.

Kirjoittelen tänne näitä hupsuuksiani ihan siksi, että tunnen myötätuntoa ja haluan näin näyttää, ettet kirjoittele jonnekin epämääräiseen tyhjyyteen, vaan täällä on ihmisiä, jotka välittävät kohtalostasi, minä muiden joukossa.

Käyttäjä akaton ukko? kirjoittanut 13.02.2005 klo 22:07

Kiitos määvaan, kun jaksat kirjoitella, tiedän, että en kirjoittele tyhjyyteen. On tällä lukijoita ja vastaajiakin. Ja lisäksi on ujo vastaaja joka käy keskustelua kirjoituksistani sähköpostilla.

Tuli taas ruumiita kotimaahan, ei vaimoni, on tullut vaikeaksi hyväksyä, että vaimoni ruumis on jossakin vaikka ruumishan se vain on. Olisin sittenkin halunnut nähdä arkun, sivellä vaimoni poskea ja antaa jäähyväissuukon. Enää se ei ole mahdollista vaikka vaimoni ruumis vielä löytyisikin. Olisin halunnut valita arkun jossa vaimoni makaa. Voi Jumalani miksi tämän minulle teit? Olenko niin huono uskossani, että et edes katsonut minun ansainneeni vaimoni ruumista?

Soitin seurakuntaan, alkaisi miesten sururyhmä. Yritin selittää, että olen srk;n jäsen mutta en tiedä voinko tulla, kun vaimoa ei julistettu kuoliaaksi. Väärät sanat, hän kysyi mitä sitten surisin, on tarkoitettu omaisensa menettäneille. Sanoin, että poika kuoli 15v sitten, surisin häntä mutta vaimoa kanssa. Jopa tuli hiljaista, sitten hän kysyi, että ettekö ole vaimon kanssa vielä selvinneet surusta. En osaa sanoa, en uskalla sanoa, että olen hukannut vaimoni Aasiaan eikä häntä ole julistettu kuin kadonneeksi. Onko tämmöistä surua olemassakaan, antakaa ruumis ja arkku ja hautakumpu, sitten olen tasavertainen muiden surevien miesten kanssa.

Voi, kun olisin kieltänyt vaimoani lähtemässä jouluna töihin, olisin sanonut, että en halua olla joulua yksin. Miksi meille joulu ei merkinnyt lapsen kuoleman jälkeen mitään? Miksi en sanonut, et lähde, en halua olla joulua yksin.

Matti ja Teppo ovat muuttaneet meille, jatkuvasti soi heidän musiikkinsa, viivytä lähtöäs. Olen parkettien partaveitsi, omasta mielestäni, kuvittelen kesäillan, tanssilavan, vaimoni liitelee käsivarsillani valssin tahdissa.
” kuulut sä aikaan parhaimpaan, sun kans lensin onnen kultapilviiin, ei saavu takaisin sen minkä menetin, sain silti hetken sua mä rakastaa.”

Minulle ei hetki riitä, olisin halunnut rakastaa vaimoani monta vuotta lisää.

Käyttäjä mustapää kirjoittanut 14.02.2005 klo 12:00

Ilman muuta olet oikeutettu menemään srk:n miesten sururyhmään ! Ompa omituinen vastaus seurakunnasta , puhelimessa on ollut joku taitamaton vastaamassa , olen pahoillani puolestasi .
Sinullahan on ainakin kaksi surematonta surua .Suret kadoksissa olevaa vaimoasi ja mahdollisesti myös 15v. sitten surematta jäänyttä poikasi kuolemaa.. Olet tasaveroinen muiden surevien miesten kanssa .Sullahan on kaksinkertainen suru ! Toivon sulle rohkeutta mennä siihen ryhmään .🙂👍