Heippa
Minkäs ikäinen sinä olet???
Minkäs ikäisiä sinun lapset ovat??
Joo älä ikinä mieti kuolemaa / itsetuhoajatuksia sillä se ei ole mikään ratkaisu
ratkaistaan ongelmat muulla tavalla.??Kannattaa neuvolassa jutella asioista niin sielläkin ne osaa neuvoa ja auttaa:
Onko miehesi sinun tukena?? voisiko vanhempasi olla sinun tukena???
Nyt et vaan vaikeina hetkenä saisi jäädä ongelmien kanssa yksin eli sinua autetaan, tuetaan
mutta apua pitää osata hakea niin siitä se viellä elämä hymyilee.
Kirjoita miten olet jaksanut.???'
Kaunista joulua sinulle

Hei! Itsekkin kahden lapsen äitinä tiedän että tämä on jo kliseinen lause, mutta aikaansa kutakin. Lapsilla on elämänsä aikana monta erilaista kasvun vaihetta, yksi niistä on juuri se että kinataan ja vastustellaan, kokeilaan rajoja ihan tikun kanssa. Väkivaltaan on tietysti puututtava ja rajoja asetettava. Mutta keinot, ne on keksittävä perheeseen jokaiseen ne omanlaisensa, mitkä toimivat juuri teidän perheessä? Huutoon sorrun liian usein itsekkin, väsyneenä ja toivottamana se huuto vaan tulee, se harmittaa mutta kun sille ei voi mitään. Tai ainakaan itse en ole keksinyt keinoa, hienoa on jos on äitejä jotka eivät huuda koskaan, mutta olisin melkein 100 varma että suurimmaksi osaksi jää ne äidit jotka huutavat, ainakin joskus...
Itse olin nuorena väkivaltainen ja todella paha suustani, kävin käsiksi jopa äitiini... Nyttemmin voisin sanoa että rajat ja rakkaus, ne ja se että lasten kanssa pystyy luomaan suhteen jossa joka asiasta pystyttäisiin puhumaan, ei olisi mitään ilmakuoppia tai salaisuuksia, vaan puhe oikoisi ohi väkivallan. Miltä tuntuu, saitkohan mitään apua? Olen itsekkin usein väsynyt ja sarjaamme maailman paskimmat äidit ry, huudaan ja siirrään muualle, mutta sitten on vaan muistettava taas että vaikka kuinka tuntuu ja miltä, hetki yksin vaikka vessassa ajatuseni kanssa, sitten palaan ja mietimme ja keskustelemme! ☺️❤️

Hei!
Vanhemmuus on välillä vaikeaa, ihan kuulosti tutulta. Omassa perheessä ollut tosi vaikea vuosi, ja nyt kun meillä vanhemmilla alkaa vähän helpottaa niin lapset reagoivat kovasti. Ja väsyneenä on välillä vaikea pysyä turvallisena aikuisena, johon lapset voisivat peilata omia hankalia tunteitaan.
Jäin miettimään sitä, että et halua olla viranomaisten kanssa tekemisissä, miksi näin? Se, että haet itse apua haastavaan ja vaikeaan perhetilanteeseen, on osoitus siitä, että välität ja haluat asioiden muuttuvan.
Joka tapauksessa luulen, että yksin, ilman ulkopuolista ammattiapua voi olla vaikeaa päästä tilanteessa eteenpäin.
Voimia ja rohkeutta sinulle; toivon että haet ilman häpeän tunteita apua - sitä nimittäin on tarjolla. 🙂🌻

pidättekö hauskaa usein ja oletko usein lastesi kanssa todella läsnä? Eli ei vaikka vain niin, että olisit koneella tai tekisit jotain muuta, etkä keskittyisi lastesi asioihin. Kyseletkö miten lapsillasi on koulupäivä mennyt yms?

Useinhan lapset reagoivat huonoon koti-ilmapiiriin huutamalla ja tappelemalla. Siten saa edes jotain huomiota kun käyttäytyy huonosti. Parempi sekin kuin ei mitään. En siis sano, että näin olisi. Yritän vain löytää syitä tuolle tilanteellenne.

Ja tuo ikä nyt usein vain on sellainen, että silloin protestoidaan kaikkia ja kaikkea vastaan ja tuntuu muutoinkin ikävältä. Mutta nekin aikakaudet menee kyllä ohitse.

Minulla on kaksi pientä lasta ja tuntuu ajoittain erittäin vaikealta. Siksi nyt minulla onkin vähän aiemmin neuvola-aika, jotta voin jutella tutun ja turvallisen th:ni kanssa. Hän on ollut sairaslomalla, ja olen usein häntä kaivannut jotta voisin jutella. Mutta aina hänen lomansa on jatkunut ja sijainen ollut paikalla, jotka ottavat vain pakolliset mitat ja antavat rokotteet yms.

Ei ole heikkoutta sanoa, ettei jaksa. Se on juurikin sitä vahvuutta ja sitä, että rakastat lapsiasi ja haluat asioiden muuttuvan. Minuakin jäi ihmetyttämään tuo, että mikset voi ottaa yhteyttä viranomaisiin? Apua kyllä saa, kun sitä osaa ja jaksaa hakea.

Miten teille Joulu meni? Olisi todella mukava pian lukea, miten teillä on nyt mennyt 🙂 ?🙂🌻

Sinä olet parhaasi tehnyt ja tiedostat käytöksesi. Pyydät apua, mikä on hieno asia. Ja tarvitsetkin apua, koska olet väsynyt äiti.

Ei viranomaisetkaan niin pahoja ole. Ihan totta, ei lapsia heti olla pois viemässä, vaan vanhemmuutta pitää tukea. Nyt sinun on vaan löydettävä oikea taho, mistä voit saada apua.

Oletko yksinhuoltaja? Jos olet, niin sinun kannattaisi liittyä yksin- ja yhteishuoltajien järjestöön. Jo sen kautta saa apua. Annappa arkiaskareiden olla ja tee niitä yhdessä lastesi kanssa. Tai olkaa vain...Kerro tunteistasi lapsillesi...

Hyvä Muutikki1

Toivottavasti olet selvinnyt joulun ja uuden vuoden juhlinnoista jotenkin. Kun on väsynyt ja epätoivoinen, pelkkä ajatuskin juhlapyhistä ja ylimääräisestä hässäkästä tuntuu ahdistavalta.

Joka tapauksessa haluan rohkaista sinua eteenpäin elämäsi tärkeimmällä tiellä: olemaan äiti lapsillesi. Se ei ole helppoa, välillä ihan pirunmoistakin, monta kertaa olin itsekin valmis liimaamaan postimerkin takamukseen ja lähettämään Timbuktuun. Tätä puhun nyt yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella.

Olen joskus vuosia sitten kirjoittanut tälle palstalle. Elämä oli silloin todella ahdistavaa. Avioliitto oli huonossa jamassa, perheessä sairastettiin sekä fyysisiä että henkisiä sairauksia, vilkas esikoinen pahassa murrosiässä ja kaikenlaisissa hankaluuksissa (sekä koulusssa että kotona), vanhat appivanhemmat sairastivat ja tarvitsivat apua, oli paljon töitä sekä maatilalla kotona että ansiotyössä kodin ulkopuolella.

Tuossa hullunmyllyssä eivät voimani tahtoneet riittää hyvään vanhemmuuteen. Aviopuoliso ei sattuneesta syystä oikein osannut/halunnut/ kyennyt auttamaan ja uuvuin aikalailla. Elämä oli yhtä tappelua, huutoa ja tarpeeksi pahaksi äityessään tilanne meni käsirysyksi murkkuikäisen kanssa. Sellaisten tilanteiden jälkeen olin aivan loppu, tunsin olevani maailman huonoin äiti. Tilanteita yritettiin selvittää jotenkin kotonakin, mutta ei aina niin hyvällä menestyksellä. Kouluhankaluuksien takia sain murkun onneksi lähtemään koulukuraattosille, jonka luona kävin myös itsekseni juttelemassa. Sillä saatiin ainakin aikaa kulumaan ja uskottiin parempaan huomiseen. Myöhemmin olen pystynyt itse työpaikkapsykologilla ja perheasianneuvottelukeskuksessa juttelemaan sekä avioliiton solmuista että lastenkasvatuksesta.

Molemmista paikoista olen saanut neuvoksi puhumisen. Koskaan ei ole liian aikaista tai myöhäistä puhua. Kukaan ei ole täydellinen äiti ja myös epäonnistuminen kuuluu vanhemmuuteen, on vain hyvä osata myöntää se ja pyytää tarvittaessa anteeksi. Tilanteissa äiti on yrittänyt parhaansa, käyttänyt kaikki voimansa, mitkä sillä hetkellä ovat olemassa. Enempään äiti ei ole kyennyt.

Hae siis aivan ensiksi itsellesi keskusteluapua. Se vaatii kyllä sen, että lähdet liikkeelle, mietit paikan ja hankit ajan. Miten olisi vaikka lapsesi koulukuraattori, siellä voi mielestäni käydä myös yksin juttelemassa lapsesta. Voisit saada tukea vanhemmuuteesi. Kun asioita pohdiskelee yksin, niillä on tapana kasvaa vuoren kokoisiksi. Keskustelun jälkeen olo on aina kevyempi, vaikkei kaikki kerralla ratkeakaan. Sitä paitsi elämä vain on sellaista, ettei taida ongelmatonta aikaa tullakaan. Ne vain muuttavat muotoaan...

Nyt vuosien jälkeen kun tuo levoton murkku on kasvanut jo isoksi ja on hyvää vauhtia löytämässä paikkaansa elämässä, ristin usein iltaisin käteni ja kiitän Luojaani siitä, että asioista on selvitty. Asioista on juteltu ja monista löydetty yhteinen sävel. On äärimmäisen helpottavaa huomata, että vaikka on töpeksitty, niin jossain on myös onnistuttu: nuori kykenee itsenäiseen ja ainakin toistaiseksi tasapainoiseen opiskelijaelämään.

Lasten kanssa sinulla on edessä ilmeisesti vielä paljon työntäyteisiä vuosia, murkkuikää ym. ym. Hae siis keskusteluapua ja koeta saada apua lasten isältä, mikäli sellainen on kuvioissa. Tulet kyllä selviämään, koska olet jo aloittanut keskustelun esim. tällä palstalla. Lapset ovat elämäsi tärkein asia, ainakin minulla on niin ollut, joten pidä itsestäsi huolta. Pahinta mitä lapsillesi voisit tehdä on, että tekisit itsellesi jotain pahaa. Joten tsemppiä sinulle ja parempaa uutta vuotta!