Voi hyvät ihmiset, älkää syytelkö toisianne. On totta, että kärsimys kuuluu elämään ja monet lapset voivat huonosti, mutta kun sattuu tuollainen joukkomurha, niin on aivan ymmärrettävää, että ihmiset kautta koko maailman tuntevat myötätuntoa ja surevat kuolleiden lasten kohtaloa. Me kaikki suremme kanssasi, Maanvaiva.
Itse ajattelisin, että tuo surmaaja oli varmaankin aivan liian kauan kantanut sisällään murheen mustaa möykkyä, mutta jos ei olisi ollut raskasta aseistusta saatavilla, hän ei olisi kyennyt hirmutekoihin tuossa mittakaavassa. Kun ihminen tuntee syvää epätoivoa, hän toivoo, että elämä loppuisi ja joskus joku harhautuu viemään mahdollisimman monta muuta mukanaan kun päättää lähteä tältä tasolta. Se on tietenkin äärimmäisen raskas rikos, mutta ymmärrän logiikan. Jollain tapaa tuo ihminen on kokenut itse tulleensa väärin kohdelluksi ja pyrkii tuhoamaan koko maailman. Se ei tietenkään ole noilla aseilla mahdollista, mutta hän tuhoaa sen minkä pystyy: nuoruuden viattomuuden, uhrit, jotka eivät millään tavalla kykene itse puolustautumaan.
Oma näkemykseni pahasta on, että ns. paha ihminen on vain eksynyt tavattoman kauas pois totuuden polulta. Uskon, että kaikki lopulta löytävä henkisen kotinsa tai Jumalan, millä nimellä me sitten haluamme absoluuttista Ykseyttä nimittääkin, miten kaukana he harhailevatkin. Uskon myös, että tapetut lapset ovat nyt aivan turvassa korkeammissa maailmoissa ja syntyvät aikanaan uudelleen. Surmaaja on myös olemassä ja kituu omassa tuskan helvetissään. Aikanaan loppuu hänenkin piinansa, mutta se kestää hyvin pitkään.
Me voimme vain lähettää hyvä ajatuksia urheille ja heidän omaisilleen ja rukoilla heidän puolestaan ja kaikkien asianosaisten puolesta, että he toipuisivat ja jaksaisivat jatkaa elämäänsä. Me kaikki voimme ottaa tästä oppia. Jos tuntuu pahalta, puhutaan ja puretaan pahaa oloa, mutta ei päästetä sitä valloilleen, ei anneta sen johtaa elämäämme.