Moikka.

Aluksi kerron vähän itsestäni. Eli oon kohta 24v pk,-seutulainen. Perheeseen kuuluu kihlattuni, äiti, isäpuoli ja kolme siskoa, joista kaksi on miun kolmossiskoja (ollaan kolmoset), ja yksi on pikkusiskoni. Syntymässä tulleiden sairauksien lisäksi miul diagnosoitiin kolme vuotta sitten vakava masennus ja paniikkihäiriö.

Me synnyttiin keskosena, 11 viikkoa etuajassa, jonka johdosta mie sain aivoverenvuodon ja siitä monia sairauksia. Keuhkot painu kasaan, ko napanuora oli kiertyny suoliston ympärille, enkä saanut happea. Siitä johtuen kuolin 45 minuutiksi.

Vanhempani erosivat vuonna 2003. Ongelmat alkoivat vuonna 1999, kun mie olin 5-vuotias. Isäni on alkoholisti ja myös narsisti. Hän oli myös todella väkivaltainen 😭

Jostain kumman syystä isäni ei hyväksynyt miuu, koska hän halus täysin terveitä lapsia. 5-vuotiaana alkoivat monta vuotta kestäneet pahoinpitelyt, miuu hakattiin nyrkeillä, remmillä ja kaikella mitä isä käsiinsä sai. Iskä halus miut jo pienenä lastenkotiin, mut miun äiti taisteli vastaan. Pahoinpitelyä kesti vuoteen 2004, ja ko äiti ja isä eros ni käytiin iskän luona välillä viikonloppuisin😭😭

Isällä oli saksanpaimenkoira, jota ei osannut kouluttaa. Sen koira kävi usein hampailla miuu kiinni, puri jalat ja kädet järkyttävään kuntoon 😭😭: Välillä iskä sulki miut koiransa isoon häkkiin (joka oli varustettu munslukolla) ilman ruokaa ja vettä moneks tunniks😭😭

Iskä opetti miuu pienestä pitäen, että miehet ei saa itkeä, jonka johdosta jouduin opettelemaan piilottamaan tunteeni😭😭

En ole ollut isäni kanssa tekemisissä 15 vuoteen, mut pari vuotta sitten isäni lähestyi miuu Facebookissa😞 Laitoin sille viestiä ja käskin jättää rauhaan.

Pari päivää sit sain rohkeutta niin paljon, että tein isästäni rikosilmoituksen. Tälläki hetkellä mie pelkään isääni todella paljon. Oon nähny siitä ja niistä tapahtumista jatkuvasti painajaisii, saanu ihan järkyttäviä paniikkikohtauksia ym. Tälläkin hetkellä pelkään et jos iskä löytää miut käsiinsä, niin hän jatkaa pienenä koettua pahoinpitelyä. Isäni asuu suht lähellä äitiäni, ja se pelottaa todella paljon.

Psykologi on kesälomalla, joten asiaa en pysty hänelle avaamaan. Mut vaikka oon jonkun verran avannutkin, niin traumat ei miul koskaan häviä, ne on niin pahoja että miuu sattuu💔