Lapsen isyyden selvittäminen - kannattiko ?
Olenkin purkanut tilannettani toisessa ketjussa enemmän mutta yksi iso asia vyyhdistäni onkin seuraavanlainen ja kaipaisin kokemuksianne jos joku niitä omaa tälläisestä tilanteesta..
Eli olemme juuri eronneet puolisoni kanssa.. siitä tarkemmin toisessa ketjussa ”10 vuoden parisuhde kriisissä”. Yksi isoimpia ja raskaimpia asioita, jonka puolisoni nyt minulle myönsi, on tosiaan se että yhteinen 8 vuotias tyttömme voi olla toisen miehen, biologisesti. Se että puolisoni myönsi minulle ettei oikeasti tiedä onko vai ei, oli vapauttava tieto. Kumminkin pelkään ja uskon, että tämä kysymys tulee vainoamaan minua aina..
Kaipaisinkin teiltä jos olette kokeneet vastaavaa, että kannattaako? exäni ei haluaisi edes selvittää, mulla kuitenkin ilmeisesti olisi oikeus sitä vaatia koska olen tehnyt isyydentunnustuksen. Yhteishuoltajuutta meillä ei ole.. valitettavasti.. Sovimme erossa kun asiasta puhuttiin, ettei asiaa selvitettäisi ja olin tuolloin itsekkin täysin sitä mieltä ja varsinkaan lapsellemme sitä mahdollisuutta ei ikimaailmassa kerrottaisi, eli ei myöskään tuttavapiirissä hiiskaustakaan asiasta.
Mutta voiko sen epätietoisuuden kanssa elää? Rakastan tyttöäni kuin omaani ja meillä on hyvä side. Puolisoni koko ajan etsii piirteitä ja asioita ja vakuuttelee että tyttömme on lapsemme vaikka mitä tapahtuisi ja minä olen hänen isä. Tämä mahdollinen ”biologinen” isä tietää myös tästä mahdollisuudesta, mutta asuu toisessa päässä suomea tällä hetkellä ja kun tämä tapahtui (lapsemme syntyi) ei hän halunnut vastuuta kantaa. Tämän siis kuulin nyt vasta vuosien jälkeen, että biologinen isä oli tuolloin tarjonnut jopa rahaa aborttiin, ettei puolisoni tarvitsisi miettiä. Hän kuitenkin piti lapsemme ja tässä ollaan..
Onko kokemuksia? Onko joku joskus selvittänyt isyyden ja katunut sitä jälkikäteen suuresti tai päinvastoin todennut jälkikäteen, että olo keveni kun tietää ainakin totuuden? Onko joku kokenut elämän tälläisessä epätietoisuudessa raastavaksi ja miten siitä on selvinnyt kun/jos tähän päivään asti ei ole asiaa selvittänyt?
Itse pelkään, että jos selvitän asian ja selviää, ettei lapsi ole minun, muuttaako se suhtautumistani lapseeni tai puolisooni ja miten… entä omaan itsetuntooni, koska perhe on minulle todella tärkeä asia ja ajoittain kun mietin asiaa niin tulee todella raskas olo, kun ei tiedä, onko ainut tähän maailmaan synnytetty lapsi edes omani, vaikka olen aina lapsia halunnut..