Moikka!

Vastaan nyt, kun ei ole kukaan muu vielä ehtinyt, vaikka itse en taida mahtua viralliseen määritykseen läheisriippuvaisesta. Minä olen kyllä addiktoitunut kumppaniini. Voisin viettää kaiken aikani hänen kanssaan, sillä hänen seuransa on parempaa kuin kenenkään muun. Kenenkään muun kanssa kun en ole yhtä läheinen, enkä voi hellitellä. Tämän vuoksi en kauheasti näe muita, perhettä tai kavereita. Haluan nähdä heitä lähinnä vain silloin, kun kumppanini on muualla ilman minua. Kovin hyvähän tämä ei ole

Hei Valkoinen Lilja,

En tiedä olenko läheisriippuvainen itse mutta tunnistan, että minulla on ongelmia niin sosiaalisten, kuin lähisuhteidenkin kanssa. Läheisen ihmissuhteen kaipuu ja satutetuksi tulemisen pelko on suuressa ristiriidassa keskenään. Nuorempana olin vuosia ensin henkisesti ja sitten myös fyysisesti väkivaltaisen ja kontrolloivan miehen kanssa, mikä jätti jälkensä. Sen jälkeen vakituisen läheisen suhteen solmiminen on ollut hankalaa. Silloin kun se on onnistunut, mutta ollut jollain tavalla toimimaton, siitä irtautuminen on kestänyt vuosia ja ollut lopulta raastavan tuskallinen prosessi. Olen ollut suhteessa myös mielenterveysongelmista kärsivän miehen kanssa ja samaistun tuohon sinun ahdistuksen tunteeseen, työkyvyn menettämisen pelkoon ja tasapainoiluun omien tarpeiden ja toisen tarpeiden välillä. Tunnistan myös tuon vahvan kiintymyksen ja haluttomuuden ottaa etäisyyttä uuvuttavaan tilanteeseen juuri rakkaan ihmisen menettämisen pelon vuoksi. Finfami tarjoaa vertaistukea mielenterveysomaisille. Voisitko saada sieltä apua? Heidän sivuilla on tietoa erilaisista mielenterveyshäiriöistä ja vinkkeja ja oppaita itsestä huolehtimiseen. Yksilötapaamisia ja ryhmätoimintaakin järjestetään. Tuo avun hakeminen itseä ja omia ongelmia varten myös kannattaa ihan sieltä mistä sitä vain saa. Voisitko esimerkiksi ottaa yhteyttä kriisikeskukseen tai mielenterveyspäivystykseen? Ammattilaisten kanssa voi sitten pohtia vaihtoehtoja pitemmän tähtäimen tukitoimista.

Tiedän, että ahdingossa avun hakeminenkin tuntuu usein ylivoimaiselta. Itselleni se on ollut kuitenkin ainot keino eteenpäin äärettömän stressaavassa ja vaikeassa tilanteessa. Vaikka aikoja ei saa ihan käden käänteessä, mikä on myös turhauttavaa ja lannistavaa, tieto siitä, että jotain apua on tulossa, joku tapaaminen järjestetty, on auttanut minua eteenpäin. Toivotan sinulle voimia ja jaksamista. Puhelinsoitto tai sähköposti voi saada asiat etenemään.

Hei ja kiitos vastauksista!

On todella vaikeaa, kun tunnistan itsessäni tuon voimakkaan läheisriippuvuuden, ja samaan aikaan olen suhteessa ihmiseen joka omalla tavallaan osaa käyttää tuota piirrettä hyväksi. Minua kohdellaan huonosti, mutta en osaa päästää irti. Minulle valehdellaan, minua petetään, minua ei huomioida, mutta täällä sitä vain roikutaan.

Tiedän, että vaikka itse kutsun tätä suureksi rakkaudeksi, oikeasti on kyse riippuvuudesta toiseen ihmiseen. Ajatus esimerkiksi yksin nukkumisesta kauhistuttaa, vaikka olen elänytkin yksin ennen tätä suhdetta. Myös minulla on historiassa taustalla suhde mieheen, joka oli henkisesti väkivaltainen ja alistava. Kaiken oli tapahduttava hänen halujensa mukaan tai hän lähtisi. Huomaan ajautuneeni vuosien aikana täysin samankaltaiseen tilanteeseen vaikka tuolloin vannoin ettei koskaan enää.

Ehkä tämä on tyypillinen läheisriippuvuuden oire, jossa riippuvuus kohdistuu aina mahdollisimman itselle epäterveeseen henkilöön.

Haluaisin niin itselleni terapeuttista apua, mutta olen aivan hukassa mistä sitä voisi hakea. Julkisesta terveydenhuollosta?

Valkoinen Lilja, jos olet töissä, niin työterveyshuolto on sinun ensisijainen hoitava taho. Muussa tapauksessa terveyskeskus. Opiskelijoilla opiskelijaterveydenhuolto. Akuutimpaan apuun mielenterveyspäivys, joka löytyy luullakseni useimpien, ellei kaikkien sairaanhoitopiirien palveluntarjonnasta. Samoin kriisikeskukset saattaa tarjota tukivastaanottoja. Päivystyspoliklinikka on tietysti nopein tapa saada apua vuorokauden kuluessa, jos tilanne on niin akuutti.

Hyvä, että harkitset avun hakemista tilanteeseen, jossa sinun on paha olla, etkä tiedä miten sitä voi helpottaa. Ja onhan se mahdollista rakastaa ihmistä, joka ei kuitenkaan pysty kohtaamaan sinun tarpeita. Sinä kuitenkin välität itsestäsi tarpeeksi etsiäksesi apua, joten voimia siihen ja hyvää uutta vuotta.

Täällä itsekin juuri hetkittäin läheisriippuvaiseksi tunnistautunut päihderiippuvaisen puoliso. On ollut helpottavaa kun on saanut "diagnoosin" itselleen ja omalle käytökselleen. Tai en ole vielä missään keskustelemassa ollut,  ymmärtänyt nyt vasta sen tarpeen, että tarvitsen apua. Kirjallisuutta on kahlattu ja nyt lähdin vertaistukea hakemaan. Meillä on erona se, että mies todella rakastaa ja yrittää, mokaillut on pahoin aiemmin ja minä maksan niistä hintaa yhä omien traumojen kautta. Itselle lähdin nyt apua hakemaan. Toista kun ei voi auttaa vaikka kuinka rakastaisi ja auttaa haluaisi. Se on ollut vapauttavaa tiedostaa. Mustasukkaisuuteni on myös yltynyt vaarallisen kovaksi ja näen uhkia kaikkialla, vaikka todellisia uhkia ei olisikaan. Täältä palstalta aikanaan pettämisestä selviytymiseen löytyi paljon apua, jospa nyt löytyisi teiltä apua myös tähän ongelmaan. Löytyykö valoa tunnelin päästä vai onko ainoa tie toipua lähteä pois...