Hei, olen todella pahoillani puolestasi! Minulla ei ole kokemusta narsistipuolisosta, mutta lähipiirissä sellainen on ollut. Jos puolisosi on todellakin narsisti, ei tilanteeseen ole muuta ratkaisua kuin riuhtaista itsensä kokonaan irti hänestä. Eli muutto omaan asuntoon, kaikenlaisen yhteydenpidon lopettaminen ja mahdollisesti jopa omien yhteystietojen salaaminen. Riippuu tietysti asuinpaikkakunnan koostakin, kuinka tällainen välien katkaiseminen onnistuu. Ymmärrän että ratkaisun tekeminen on vaikeaa, sillä narsistithan ovat yleensä myös varsin taitavia manipuloimaan. Sinulla on kuitenkin oikeus rauhalliseen elämään, jossa voit toteuttaa itseäsi. Tsemppiä!

Miehessä on ainakin vahvoja narsistisia piirteitä. Mikään ei ole oma vika, vähättelyä, kontrolointia ja jättämisellä uhkailua. Itsensä korostaminen. Osittain näitä ja lukuisia muita kusipäisyyden piirteitä tulee alkoholismin takia. Kyllä se vaan persoonallisuutta muuttaa kun sekottaa omaa päätään. Minun pitää sitten vaan auttaa ja hyväksyä. Hänhän on olosuhteiden uhri ja elämän kovan koulun käynyt jne... Aina siis Aina löytyy syy juomiseen. Selvinä kausina hän osottaa jopa hellyyden tunteita, juuri sellasia mitä läheisriippuvainen ihminen janoaakin, mutta sekin tuntuu olevan hyvin laskelmoitua. Jos hän kuvitteleekin minun itsenäistyvän ja yrittävän irti suhteesta tai pärjääväni omillani niin sitten sieltä tuleekin kehuja ja läheisyyttä. On niin ihanaa, että varmasti takerrun ja sitten voikin kohdella mua taas kuin roskaa.

Mieshän ei asu luonani vaan käy ja välillä on pitkiäkin aikoja, mutta on omakin koti. Fyysinen eroon pääseminen ja yhteystietojen vaihtaminen on käyty läpi. Mutta ongelma ei olekaan siinä. Ongelma on mun oma pääni. Sitä en pääse pakoon vaikka muuttaisin minne. Olen lukuisia kertoja yrittänyt erota hänestä ja ollut pidempääkin erossa hänestä vailla mitään kontaktia, mutta se tyhjyys mikä mulle tulee! Tämä mies tulee uniini, herään öisin huutamaan hänen nimeään ja sydämestäni toivon että hän olisi siinä ja vain halaisia mua. Ajatukset onko hän toisen kanssa ei jätä mua rauhaan. Alan suunnitella itseni tappamista, tuska on loputon mitä mikään lääke ei poista. Ainoastaan musta tulee työkyvytön tyhjä kuori. Elän sumussa ja toivon saavani rohkeutta tappaa itteni. Edes aika ei tunnu parantavan haavoja ja kuultavan muistoja. Monien viikkojenki jälkeen tuska on yhtä kova kuin vasta erotessaki. Tän helvetin olen siis jo kokenut ja se päätyy siihen että lopulta oma kuori murtuu ja itse Anelen tämän kusipään takaisin.

Jälleennäkeminen on kuin saisi sen kauan tarvitsemansa huumepiikin. Olo on euforinen. Kaikki se paska miten kohdellut mua unohtuu. Mieskin tuntuu halaavan mua sydämestään ja ikävöineen. Sanoo kaikki ne oikeat sanat mitä olen janonut suhteenkin aikana. Tätä pintaliitoa kestää hetken ennenkuin alkaa taas ryyppyputki ja mun vähättely. Aina seuraavana päivänä ei enään ikinä juo kunnes taas korkki aukeaa....

Olen henkisesti niin loppu, että välillä toivon hänen kuolemaa ja heti perään itken ajatuksiani ja toivon omaa kuolemaani. Elämä hänen kanssaa tai ilman on yhtä tuskaa. Tämä läheisriippuvaisuus on kuin mikä tahansa addiktio ja paha sellainen. Narsistit yleensä lyöttäytyvät yhteen kaltaisteni läheisriippuvaisten kanssa. Tällainen ihminen on heposti vietävissä. He ovat kuin huume tähän läheisyyden tuskaan. Sairainta on, että järjellä tiedostan kyllä kaiken. Erotan oikean vääärästä ja tiedän että lähteminen olisi parhaaksi mutta omaa päätäni en kestä! Mulla ei ole minkäänlaista itsetuntoa, mutta valtava itseinho löytyy. Olen henkisesti heikko.

Toivoisin löytäväni muitakin erittäin pahasta läheisriippuvuudesta kärsiviä ja toivottavasti joku samankaltaisessa tilanteessa elämää kärsivä jakaisi oman selviytymistarinansa. Palan halusta kuulla miten joku on päässyt elämässä eteenpäin tämän sairauden kanssa? Onko se edes mahdollista vai olenko ikuisesti kiinni tässä miehessä.😯🗯️😑❓

Ymmärrän todella hyvin, että tunnet olevasti miehestäsi riippuvainen ja varmasti myös rakastat häntä, koska olette olleet jo pitkään yhdessä. Mitä jos yrittäisit miettiä, haluatko olla samassa tilanteessa vielä vuoden, kymmenen tai vaikkapa kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Jos vastaus on ei, niin sinun on vain jollain konstilla päästävä suhteesta pois. Kerroit että olet tätä yrittänytkin, mutta mies vetää sinua puoleensa kuin huumepiikki narkomaania. Huumeriippuvuudessahan (samoin kuin alkoholismissakin) voidaan ajatella olevan kyse siitä, että huume täyttää jonkun sisällämme olevan tarpeen. Jos tämä tarve saadaan täytettyä jollain muulla tavalla, on irtautuminen helpompaa. Mieti oikein syvällisesti, mihin tarvitset miestäsi? Siis minkä tarpeen hän sinussa täyttää? Sitten voit miettiä, millä muilla konsteilla voisit täyttää tuon tarpeen. Voisitko tavata ystäviäsi enemmän, tutustua uusiin ihmisiin, aloittaa jonkun kiinnostavan harrastuksen, hankkia lemmikin? Mennä vapaaehtoistyöhön? Ehdotukseni kuulostavat varmasti pöljiltä, mutta esitin niitä vain siksi, että eron jälkeen vapaa-aika on täytettävä jollain mielekkäällä tekemisellä.

Vaikeisiin ongelmiinne on yksinkertainen ratkaisu. Haitallisen yhteydenpitokierteen katkaisu ja välirikko. Kirjassa Rachel A.Sussman: Erokirja, Naisen opas erosta toipumiseen on ohjeet sekä lapsettomille että huoltajille, miten tässä onnistuu.

Kiitos Opaque ja EronnutNainen tuestanne. Tuon kirjan aijon kyllä lukea. En osaa päästä siihen ytimeen kiinni, että minkä tarpeen täsmälleen täyttää. Oikeastaanhan hän ei täytä mun tarpeita millään tavalla vaan saan tyydytystä hänen tarpeittensa täyttämisestä josta saatan saada kehuja ja kiitosta ja kuulla olevani tarpeellinen, ainutlaatuinen ja ainoa tällainen hänelle koko maailmassa. Tiedän, että laskelmoitua sananhelinää, mutta elän hellyydenosoitusten rippeistä, satunnaisista positiivisista sanoista, halista. Kaikki hänen positiivinen huomio minua kohtaan on kuin huumetta saisi. Hetken täytyyden olo ja turvallisuuden tunne. Olen hänelle tärkeä ja juuri se oikea. Se että hän vilpittömästi halaa ja haluaa olla lähelläni. Näistä pienistä asioista olen onneni kukkuloilla ja euffoorisissa tunnelmissa. Nämä asiat jäävät riippuvaisen mieleni tunnemuistiin jonka avulla kestää taas pidemmänkin paskakauden ennenku yhtäkään positiivista sanaa irtoaa tai itse olisi läheinen.

Vastaavasti hänen juomisensa, minun laiminlyöntini ja entiset todisteet, että sutinaa muiden naisten kanssa on ollut ja muutenkin eri tietolähteiltä kuullut että pelehtinyt selkäni takana on aiheuttanut vainoharhaisuuskierteen ja ylivuotavan mustasukkasuuden. Ahistun jo ajatuksesta, että hän ulkona edes katsoo toista naista saati moikkaa. Tiedän, ihan sairasta. Ainakun yritän jättää minut valtaa yksinäisyyden tunne ja toivottomuus, halu kuolla tai tukahduttaa pahaoloni ihan millä vain. Vaikka kuinka keksisin tekemistä ja näen kavereita se tyhjyys ja ahdistus erostani kulkee mukana ja ajatuksissa kokoajan!. Olen fyysisesti läsnä, mutta henkisesti aivan jossain helvetin syövereissä. Saatan kestää sitä muutaman kuukauden ja sitten tarvitsen huumeannokseni tai kuolen niihin vierotusoireisiin. Tältä minusta tuntuu.

Pelkään kokea sitä tuskaa enään. Jo se, että sanon hänelle nyt se on ohi ja hän saa lähteä vajoan sellaiseen masennukseen ja saan paniikkikohtauksia ennenkuin hän kerkeää edes kynnyksen yli astua. En kestä ajatusta edes hänen lähdöstään joten hän jää "auttamaan mua" josta se sama kierre sitten jatkuukin.