Tarinani on varmasti tuttu, mutta harvoin täällä kyselevät pettäjät mitään. Ehkä harva uskaltaa panna itsensä alttiiksi. Ja onhan tämä julkeaa, sillä minä petin. Väliäkö sillä, että rakastuin, väliäkö sillä, että minua hyväksikäytettiin, väliäkö sillä, että minuakin on petetty….😭
Nyt pyörittelen mielessäni vain yhtä asiaa: haluaako aviomiehet ja nimenomaan miehet tietää, jos vaimo on pettänyt? 😐
Sen tiedän, että monet sanovat haluavansa vielä ennen sellaisen tapahtumista, vaikka eivät seurauksia aavistakaan. Mutta entä sitten kun se tieto on tullut? Olisitko mieluummin ollut tietämätön, varsinkin jos puolisosi jatkaa edelleen suhdetta kanssasi?
Voi olla, että teitä raivostuttaa tämä, että kehtaan kysellä mitään. Olen huomannut, ettei täällä ketään kiinnosta kuinka paljon pettäjään sattuu ja olenhan ansainnut sen. Mutta minäkin olen rikkinäinen ihminen ja jokin tähänkin on johtanut sen enempää syitä pohtimatta tässä. Yritän mennä tässä vaiheessa itseeni, pohtia miksi näin kävi, miten säästän muita eniten. Punnita mikä vaihtoehto tuottaa ihmissuhteisiini vähiten tuskaa. En voi peruuttaa tapahtunutta, vaikka haluaisin. Tähän mennessä olen kärsinyt itse eniten, kaataisinko tämän kaiken nyt toisten niskaan?😑❓
E.V. vastaa edes sinä, sinussa on jotain inhimillisyyttä ja kykyä asettua toisenkin asemaan.😯🗯️
Sinulle Erehtynyt rakastumaan: Kysymyksesi on äärettömän vaikea. Voin vain kertoa omasta kokemuksestani tähän liittyviä pohidntoja, varmoja vastauksia on mahdoton lähteä antamaan. Ensiksikin se, että pohdit tällaista ja tunnet voimakasta omantunnon tuskaa kertoo siitä, että sisälläsi oleva hyvyys ja oikeudenmukaisuus ei ole kuollut. Et ole kovettunut, jolloin peli olisi jo menetetty. Haluat lähimmäisellesi hyvää ja olet valmis tekemään nyt kaiken millä voisit mahdollismman vähän satuttaa ja vahingoittaa lähintä ihmistäsi. Sinä olet hyvällä tiellä.
Tunnet varmasti tarinani vuosikymmeniä jatkuneen pettämisen uhrina. Exvaimoni eli elämää, joka paadutti hänen omantuntonsa. Hänen syyllisyydentuntonsa oli vain pieniä ohimeneviä hetkiä ja hän ei koskaan tarvinnut terapiaa tai pohtinut käytöstään kuten sinä ja minä olemme tehneet. Hän oli täysin toisenlainen kuin sinä.
Minäkin lähdin yhdessä vaiheessa kostamaan. En mennyt suutelua pidemmälle, mutta tein ehdottomasti väärin. Loukattu mieli lähtee helposti koston tielle. Me ikäänkuin annamme itsellemme luvan tehdä sopimatonta sen jälkeen, kun meitä on ensin satututettu jollain. Tämä satuttaminen voi olla välinpitämättömyyttä, kovia sanoja, pettämistä tai jotain muuta. Tietenkään näin ei saisi tapahtua. Silti minäkin, joka olen pitänyt itseäni hyvänä ja hyvyyteen pyrkivänä ihmisenä kostin ja petin. Valehtelin itselleni, että niin voin nyt tehdä, kun tuo toinen ensin...
Mietit mitä tehdä. Minusta näihin pohdintoihin ei saisi sekoittaa liikaa uskonnollisia piirteitä, mutta isossa kirjassa on jossain kerrottu Jeesuksen armahtaneen aviorikoksesta juuri tavatun naisen: "mene, äläkä enää syntiä tee". Eikö tämä voisi olla sinulle malli: katumuksellasi olet osoittanut tahtosi tehdä oikein ja et koskaan enää halua tehdä mitään sellaista. Sinua oli satutettu jollain ja teit niinkuin teit. Erehdys on inhimillistä, mutta erehdykseen ai tarvitse jäädä, eikä erehdyksen tarvitse pilata koko elämää.
Kertoako vai ei? Tähän on mahdoton vastata. Sinä joudut tutkimaan pystytkö kantamaan tätä asiaa yksin. Millainen on puolisosi luonne, miten hän tulisi asiaan suhtautumaan? Sinuna minä keskustelisin ensin jonkun viisaan ja kokeneen perheterapeutin kanssa, kertoisin tapahtuneen, kertoisin millainen on suhde puolisooni, kertoisin tuskani hänelle. Perhetyötä tekevät joutuvat kohtaamaan tämän keskeisen asian hyvin usein työssään ja heille varmaan on muodostunut käsitys mitä kannattaa tehdä. Minä kävin puolitoista vuotta samalla kokeneella Luterilaisen kirkon Perheasiain keskuksen perheneuvojalla, kunnes hän viimein sanoi minulle, että sinä et enää terapiaa tarvitse. Minä uskon, että sinä saat asiasi kuntoon, mutta se vaatii harkintaa, aikaa ja huolellisesti valitun henkilön, jonka kanssa käyt asiaa läpi. Toivon sinulle sydämeni pohjasta kaikkea hyvää!
Kiitos E.V.
Kiitos siitä, ettet heitä minua ensimmäisenä kivellä avoimeen haavaan.
Olen itsekin miettinyt perheterapeutilla käyntiä. Aikakin oli tilattuna, mutta totesin, että henkilö ei ollut sopiva, entuudestaan tuttu muualta elämänpiiristä. Uutta onkin sitten ollut vaikea löytää. Maksaakaan se ei saisi.
Toisaalta sinne pitäisi mennä meidän molempien, mieheni ja minun. Hän ei kuitenkaan ole koskaan halunnut lähteä. Ei silloin kun hän petti, tuskin nytkään. Todennäköisesti menen sinne yksin, sinnekin. Jotenkin tuntuu, että olen hyvin yksin ja yksinäinen.😭
Kiitos kuitenkin, tuntuu hyvältä, että on olemassa oikeasti myötätuntoisia ihmisiä, kuten sinä, jotka ajattelevat muitakin kuin itseään ja omaa kohtaloaan. Tuskin itse olen siinä kovin hyvä, mutta yritän tästä eteenpäin.
Luulen, että en kerro, kyllä hän sen tietää muutenkin. Onhan nuo olleet varmaan varmat merkit hänellä itselläänkin aikanaan. ☹️
Yritän parhaani, lasteni ja puolisoni tähden. Tunnen etten itse ansaitse mitään onnea, mutta voin ehkä antaa sitä heille.😟
Vaikka en ole mies niin ajattelin tuoda esille omia kokemuksia uskottomuudesta.
Ensinnäkin "erehtynyt rakastumaa" olet todella valloittavan oloinen luonne ja vaikutat aidosti katuvalta!
Petin miestäni suhteemme alkuvaiheessa, muutamia kertoja ja koska hän oli lunteeltaa todella agressiivinen, en koskaan suhteemme aikana uskaltanut kertoa hänelle mitä olin tehnyt. Kaduin tekoa joka päivä, vieläkin. Pelkäsin joka päivä, että hän saisi tietää tekoni.
En tiedä mistä syystä tuo horjahdus tapahtui, voin miettiä syitä elämäni loppuun asti, mutta tehtyä ei tekemättömäksi saa. Tuon kanssa on vaan "opittava" elämään. Sen kuitenkin tiedän, etten enään koskaan tee noin kenellekkään koska olen ollut myös sekin jota on petetty ja asiasta tietäminen satuttaa todella paljon ja pilaa suhteesta luottamuksen.
Voimia kaikille!
😉