Hyvää iltaa.
Näin amatöörinä ja miehenä sanoisin, että puolisosi käyttäytyminen ei ole normaalia, eikä hyväksyttävää.

Järjettömät, kontrolloimattomat raivokohtaukset eivät ole sellainen elementti, minkä pitäisi löytyä toimivasta parisuhteesta - no, ei oikeastaan *minkäänlaisesta* suhteesta. Ellei sinun sukusi vierastamiseen ole jotain syytä (esimerkiksi ihan henkilökemia ei toimi tms.), niin sitten tuo vaikuttaisi vallankäytöltä, halulta kontrolloida sinun elämääsi, ja mahdollisesti mustasukkaisuuden joltakin muodolta. Itsensä juominen tajuttomaksi ei ole hyvä juttu, joskaan tuo ei teillä ilmeisesti ole sentään jokaviikkoista.

Ikävä sanoa näin, mutta kokonaisuudessaan tuo ei kuulosta mitenkään kovin hyvältä. Oikeastaan jonkin verran pelottavalta. Mielestäni tuollaiseen tulisi tulla muutos, jonkinlainen suunnan korjaus jos mahdollista.

Voimaa.
Yrmy

Kiitos yrmy vastauksestasi!

Nämä puolisoni raivokohtaukset tulevat yllättäen. Tuntuu, että pitäisi osata katsoa isonvarpaan asennosta, milloin uskaltaa mitäkin sanoa. Se tietenkin aiheuttaa sen, että pelkään. Olen pelännyt puhelimen sointia silloin kun vielä oli vain lankapuhelin (kuulemma höpötän tyhjää puhelimessa tai mieheni herää puhelimen ääneen), ovikellon kilahdusta (sieltä voi tulla sukulaisiani kylään, yrmyn epäilemissä henkilökemioissa ei ole selitys), vääriä sanovalintojani... Mutta mutta, edelleenkin nämähän voivat olla omia turhaan luomia pelkojani. Nyt olen päättänyt olla pelkäämättä. Jos mieheni saa raivokohtauksen vieraiden aikaan, niin sitten saa. Jos hän nukkuu alkoholin käytön johdosta, en selittele.

Pitäisi osata puhua. Mutta uusi vuosi alkaa ja jospa yrittäisi opetella tuon puhumisen taidon.

Alkoholinkäyttö on suomalaisissa perheissä suhteellisen normaalia. Onneksi teillä alkoholinkäyttö ei ole jokaviikkoista, vaikka sammumispisteeseen asti juominen ei koskaan ole terveellistä. Asia on kuitenkin niin että alkoholin nauttiminen on jokaisen ihmisen henkilökohtainen päätös, ja jos teill muulle perheelle ei siitä koidu vaaraa tai (taloudellista) haittaa voit vain sanoa miehellesi että olet huolissasi hänestä. Hänellä on kaksi vaihtoehtoa: kuunnella, tai olla välittämättä.

Miehesi käytös ei ole normaaliin arkeen kuuluvaa. Väkivalta ja sen pelko ei kuulu perhe-elämään. Miehelläsi on selkeästi vihanhallintaongelmia ja mikäli hän ei hae apua ongelmaansa voi teillä piakkoin olla suuria murheita ja ongelmia. Raivopäissään ihminen voi vaikka ajattelematta tappaa, tai niinkuin sanoit, käyttää sitä veistä. Suojele ihmeessä itseäsi ja lapsiasi, ennenkuin on liian myöhäistä!

Kiitos Pitty!

Niin kuin otsikoksi olen laittanutkin, epäilen, luonko itse pelkoni. Miksi pelkään; suuttumusta, kovia sanoja? Jospa omalla käyttäytymiselläni annan aiheen ja olen itse syy (siis syy suuttumiseen, syy omaan pelkooni).

Myönnän, että puukon käyttö ei ole normaalia. Ja siihen en ainakaan ollut syyllinen. Käsiksi käyminen ei ollut ensimmäinen kerta. Jotain vihanhallintaongelmia miehelläni on, kuten Pitty arvelikin. Näitä raivareita vain tulee harvoin (pari, kolme kertaa vuodessa). Tietenkin yksikin kerta on liikaa, jos mukana on teräase ja vihapäissään asetta käyttää. En vain tiedä, miten toimia. Miehelleni asiasta en osaa (enkä uskalla) puhua.

Niin, en minä missään sanan vahvassa mielessä _epäillyt_ henkilökemiaa syyksi, mutta kun en tiedä niin heitin sen yhtenä mahdollisuutena... mutta kuulostaa todellakin, että suhteessanne on jokin, miten sen sanoisi, mielivaltaisen aggression uhka, ja se ei mielestäni ole hyvä. Toivon, että asiat selkiytyvät siellä; toivon että pystytte puhumaan ja käymään juttuja läpi... mutta se on sellainen puoli, mihin miehesi pitäisi myös osallistua ja haluta osallistua: vaikka sinä mitenkä itse tahtoisit saattaa tilannetta selväksi niin jos miehesi ei osallistu eikä näe ongelmia niin todennäköisesti vaikeudet eivät selkiydy.

Voimaa.
Yrmy

yrmy, Pitty kiitoksia kommenteista ja muutkin lukijat, jotka eivät osaa tai jaksa kommentoida! Kaikilla meillä on omat ongelmamme.

Olen nyt uskaltanut alkaa puhua ystävilleni ja saanut tukea. Asiasta on osa kuulemma jo tiennyt ja sain eilen kuulla vuosien takaisesta väkivallanteosta, josta minulla ei ollut mitään tietoa. Ja entäpä ne kaikki muut teot, joita en minä eikä kukaan muukaan ole nähnyt. Mitä kaikkea on voinut tapahtua.

Tilanne näyttää vuosi vuodelta menevän pahempaan suuntaan. Jotain on minun asialle tehtävä, puhuminen ei taida enää auttaa. Siis en tarkoita, että itse alkaisin käyttää väkivaltaa tai tekisin itselleni tai läheisilleni jotain. Tarkoitan omaa elämänmuutosta, suuntaan tai toiseen.

Kiitos tuestanne! Kun ulkopuolinen antaa kommentteja, sitä tajuaa itsekin, mitä kaikkea on tapahtunut tai olisi voinut tapahtua.

Hei

Tuo sinun miehesi ongelma on impulssikontrollin heikkous. Hän menettää malttinsa ja ei varmaankaan edes kykene vastaamaan teoistaan. Toivon, että et jonain päivänä ole hänen kohteensa. Hän ei varmaankaan tarkoita ihan sitä, mitä tekee, mutta selkä seinää vasten jouduttuaan, on kuitenkin raivona ja hallinta puuttuu. Minun mieheni on saanut pari kertaa samanlaisia kohtauksia. Hän vain ts. kuin sekoaa ja toimii aivan mielettömän raivon vallassa. Hän potkii seiniä, rikkoo astioita mutta jättää minut rauhaan. Tämä piirre tuli hänessä esiin, kun aloimme asua yhdessä. On eronnut, niinkuin minäkin ja kantaa syyllisyyttä kaikesta.

Usein ihminen, joka on aina syyllinen, hän ei jaksa yksin sitä kantaa. Jotenkin pitäisi saada auki tuo lenkki, ennenkuin jotain tapahtuu. Me olemme puhuneet, mutta kyllä minun tarvitsee myöntää, että olen tässä suhteessa pettynyt hänen toimintaansa. Vielä kaiken kruunaa se, että hän on kuin aurinko muille. Kaikki pitää hänestä ja hymy irtoaa melkein kaikille. Kukaan ei tiedä, mikä raivo tuon hymyn alla on. Olen itse rauhallinen ja haluan keskustella. Otan ongelmat pöydälle, jos on jotain, mikä rassaa. Hän ei siihen pysty ja siinä suhteessa nuo raivon puuskat liittyvät meidän keskusteluihin. Ehkä hän jotenkin jää kakkoseksi minun verbaalisten kykyjeni ansioista, vai eikö kestä totuutta. Meillä on ollut nimittäin vääntö siitä, että hän antaa minun näkemykseni mukaan kuvaa itsestään, että on itse naurukeisari. Hän saattaa hymyillä leveän hymyn, ihan ventovieraalle naiselle ja niinkuin tiedätte, saa se vastakaikua. Minä tulen siitä mustasukkaiseksi ja sanon, että onko pakko tehdä noin ja eikö hän voisi jättää nuo hymyilyt sellaseen kohtaan, kun minä en ole näkemässä. Siis nuo raivon puuskat liittyy tämmöseen. Minähän saan ne aikaan, kun puutun.

Siis, tuo hänen käytöksensä on omien puheidensa mukaan ystävällisyyttä ja hän on ollut kuulema aina sellainen. Olemme puhuneet aiheesta paljon ja nyt hän ei enää harrasta tuota ja meillä on rauha maassa. Siis huomaa, hän oli niin syyllisyyden tuskissa, että narsistinen raivo tunki päätään, kun tuo akka uskaltaa puuttua tai edes sanoa ja kun se vielä huomaakin ja kun hän ei tarkoita, vai tarkoittaako. Minusta hän tarkoittaa, ja haluaa lietsoa mustasukkaisuutta. Tarkastele asioita näkökulmassa, että mikä itseasiassa saa raivon hänessä valtaan. Tuskin se kuitenkaan sinä olet. Jakselehan ja kirjoita.

Kiitos riski!

Mieheni raivokohtaukset aiheuttaa väsymys, tekemisen paljous. Näin olen tulkinnut. Ja tähän liittyy tämä vihanhallintaongelma.

Esimerkiksi kun puolisoni menee ottamaan iltapäivätorkut, pitää olla hiljaista. No nykyään hän nukkuu perimmäisessä huoneessa, jonne ei tavallisten arkiaskareiden äänet kuulu. Joskus tyhmyyttäni olen mennyt hänet herättämään, kun hänelle on tullut puhelu (esim. työpuhelu). Olen kuullut sen verran kovat kommentit, etten enää herätä, en vaikka millainen puhelu tulisi.

Samoin mieheni on jotenkin tottunut, että hän saa tehdä asiat ensin. Esim. keittiössä muiden pitää väistyä tekemisissään, jotta puolisoni voi keittää kahvit jne. (Liekö tuo niin hyvä esimerkki, mutta jospa siitä selviää, mitä tarkoitan). Puukkojuttukin todennäköisesti johtui kiireestä ja tästä "ensinnätekemisestä"; kiire töihin ja ensimmäisenä olisi pitänyt suihkuun päästä.

Ongelmia en osaa ottaa pöydälle, se taito minun pitää opetella. Nyt joulupyhien aikaan, puolisoni otti alkoholia (kylläkin itsekseen, ettei sitä perhe huomannut). Mistä sitten tiesin? Siitä, että joulupäivänä hän ei käynyt hereillä ollenkaan, ja pyhien jälkeen puhdasvaatekoria oli käytetty vessanpyttynä. Mitä tein? Kippasin vaatteet pesukoneeseen ja pesin uudelleen. En siis maininnut asiasta puolisolleni, mikä on virhe. Mikä toisen sotkujen siivoaja minä olen?

Paljon pitää minunkin opetella, lähinnä puhumista. Olen puukkotapauksen jälkeen ollut aika hiljainen kotona, vastannut jos kysytään. Olen miettinyt todella paljon elämääni, onko tämä sitä mitä haluan, mitä voisin elämälleni tehdä. Tätäkään elämää en kauan jaksa. Ystävilleni olen alkanut avautua. On ihmetelty, miksi yleensä tässä olen. Ympyrä sulkeutuu, viestiketjuni aloitin jotensakin näin: ...Olen usein ihmetellyt mikä saa pariskunnat pysymään yhdessä kaikista vaikeuksista huolimatta...

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Toivottavasti parempaan suuntaan mennään.
Tatuma

Onko miehelläsi sitten nykyisin jotenkin ylenmäärin työtä, tai onko elämänvaiheenne muuttunut rasittavammaksi? Sain sellaisen käsityksen, että tämä tilanne olisi nyt pahentunut, vai onko sinulla nyt tullut mitta täyteen tästä epävarmuudesta ja vihanhallinnan puutteellisuudesta? Kyllähän kasautuva väsymys ja stressi saattavat vaikuttaa käyttäytymiseen ja luonteeseenkin, mutta silti, kyllä aikuisen pitäisi pystyä jotenkin kontrolloimaan tekemisiään tai sitten hakemaan apua jos ei siihen pysty.

Voimaa joka tapauksessa. Toivottavasti asiat selkiytyvät.

Yrmy

Hei yrmy!

Työtä ei ole sen enempää kuin ennenkään. Oikeastaan tämä puukkojuttu pani ajattelemaan ihan vakavasti, pari haulikkoakin kun talosta löytyy. Mitä seuraavalla kerralla, jos ja kun sellainen tulee, voi tapahtua. Onko järkeä pysyä tässä ja odottaa? Uskaltaako puhua, aiheuttaako se raivon? Ehkä tämä ikäkin tekee, lapset ovat aikuisia, pikkuhiljaa muuttavat kotoa pois. Jäänkö tähän yksin pelkäämään? Mutta johonkin suuntaan tässä kevään/kesän mittaan lähden, muutos on tultava (enää ei jaksa).

Kiitos kommentistasi. Asioita alkaa vielä paremmin miettiä ja pohtia, kun toinen kommentoi.

Tatuma