kurkistus ihmisen elämään
HEI, Nyt kun olen tutustunut tähän tukinettiin, haluan kertoa itsestäni, olen luonteeltaan ymmärtäväinen, positiivinen, iloinen ja hyvin kiltti ihminen. Tätä minun kiltteyttä on paljon käytetty hyväksi.Olin naimisissa yhden miehen kanssa noin 9-10 vuotta.
Otin eron miehestäni, kun hän löysi toisen naisen. Katsoin kuitenkin tilannetta vuoden ja olin valmis taistelemaan miehestäni, joka ei halunutkaan erota. Tämä tilanne kuitenkin tuli sietämättömäksi ja kerran kun mieheni oli ottanut viinaa (mitä hän teki hyvin harvoin), hän kärsi ja syytti itsensä siitä mitä teki perhelle ja niin hän otti haulikon ja aikoi tappaa itsensä, mutta minä sain otettu aseen häneltä ja estin sen, silloin päätin, että tämä päättyy tähän ja niin muutin 10v tyttäreeni kanssa pois.
Tuli aika kun tyttäreeni kävi läpi tunteitansa ja etsi syyllistä, se oli tosi raskasta aikaa, mutta ajan kanssa tämä meni ohi. Tämä mies on nyt kihloissa tämän naisen kanssa ja heillä on lapsikin.Itse olen ihmetellyt näin jälkeenpäin, miten tyhmä olinkaan ollut, kun katselin koknaisen vuoden sitä pettämispeliä.Nyt tyttäreeni asuu poikakaverinsa kanssa kaukana täältä ja he molemmat opiskelevat.
Minä aloin seurustella yhden miehen kanssa ja meillä meni hyvin noin kaksi vuotta, sitten tulin raskaaksi ja pikkuhiljaa tämä mies alkoi muuttumaan omistushaluiseksi, sekä alkoi vakoilemaan minua. Hän soittikin monta kertaa päivässä ja kun soitti iltaisin huomasin, että hän oli ottanut viinaa.Tuli aika kun piti muuttaa yhteen, ihan vieraiseen tuntemattomaan paikkaan, noin 200km päähän. Kieltäydyn ja siithän nousi kauhujen aika.Käytiin läpi taistelu ja viimeksi minua saatiin muuttamaan yhteen tämän miehen kanssa.
Mies oli käynyt katkaisussa ja söi antabusta ja uusi elämä oli edessä. Minä, sekä tuleva lapsi oltiin hyvin tärkeitä hänelle. Mutta jo vähän ennen lapsen syntymää, mies lopetti syömään antabusta ja juominen alkoi pikkuhiljaa, ja kun lapsi syntyi, mies otti isyyslomaa ja meni ryyppyreissulle. Minä tunsin itseäni taas kerran tyhmäksi, petetyksi ja muutuin katkeraksi. Mutta kuitenkin välitin perheestä ja olin huolestunut. Sitten onkin ollut isoja ryyppyputkeja kun lapsemme oli 2v, 4v ja 6v. ”Yömyssyjä” mieheni ottaa joka ilta ja viikonloppuisin, sekä lomien aikana vähän enemmän.
Näihin ryyppyputkeihin liittyy aina joku reissu (noin 1vko), ja sitten kun hän tulee kotiin, hän yrittää vähentää juomista, mutta harhat saavat häntä taas ottamaan lisää. Hän kävelee alasti,oksentelee, ei löydä vessaan, kaatuilee ja huutaa viinan perään, hän näkee ja kuulee harhoja, ja nämä harhat saavat häntä joskus tekemään jotain hullua, kun he uhkaavat häntä. Tämä kestää yleensä noin viikon, sitten kun mies on taas ihan ok, nämä harhat voivat vielä viikon ”vierailla”, mutta silloin hän tietää että ne ovat vain harhoja.
Olemme salaileet tätä ongelmaa, mutta nyt kun miehellä oli tämä viimeinen ryyppyputki, se vei minulta niin paljon voimia, että kun soitin paikkaan missä lapsemme oli yötä aloin itkemään ja purkasin itseäni.Luulin jo etten selviä siitä ollenkaan, mutta selvisin. Miehlleni olen sanonut etten enään kestä tällaista putkea. hän sanoi, ettei salli että lähtisimme pois ja sanoi vielä ettei elää sitten kauan enään. Kun tämä nyt pääsi päivänvaloon siitä seurasi neuvotteluja lääkäri, psykologi ja sosiaalityöntekijöiden kanssa.
Nyt lapsemme käy tukiperheen luona 1 x kk, sekä kun minulla on viikonloppuyövuoroja. Me käymme mieheni kanssa psykolgin ja sosiaalihoitajan luona 1-2 x kk. Mieheni vain haluaa antaa kaikille kuvan, että tilanne on hallinnassa ja kaikki on ok, eikä näistä ongelmista saisi likaa puhua. Joten onko näistä käynneistä apua vai ei, se jää nähtäväksi. Tosiasia kuitenkin on, että jännitän jo tulevaa kesää, ja mitä se tuo tullessaan.
Hei MOR62,
En ainakaan huomannut, että ketjusi olisi jatkunut jossain muualla, joten vähän laitan tähän ylös ajatuksia, joita viestisi herätti.
Sinä olet kuten niin moni muu meistä täällä kirjoitteleva laittanut itsesi aikamoiseen pakkorakoon. Ihan ensimmäiseksi mieleeni tuli kysyä sinulta - mitä itse haluat elämältäsi? Onko elämä jota viet tällä hetkellä eteenpäin sinun näköisesi? Antaako se tyydytyksen SINUN tarpeisiisi? Entäpä lapsesi? Uskon sinun vastaavan noihin kysymyksiin ei, ja jos niin vastaat, mietippä mikä voisi olla askel siihen suuntaan, että elämäsi olisi onnellisempaa. Sinun elämäntehtäväsi ei ole vain tehdä MIEHESI elämä mahdollisimman lokoisaksi tilanteeseen nähden. Sinulla on oikeus saada elää ihmisarvosi mukaista elämää. Ainakin itselläni jäi mielikuva alkoholistin rinnalla elämisestä, että hänelle kuuluivat kaikki OIKEUDET ja minulle jäivät kaikki VELVOLLISUUDET hoidettaviksi.
On hienoa, että olet lähtenyt hakemaan apua vaikeuksiinne. Se on ensimmäinen iso askel otettavaksi eikä laisinkaan helppo. Tiedän omasta kokemuksesta myös, ettemme aina osaa sanoa EI silloin kun pitäisi, vaikka tiedämmekin menevämme kohti itsetuhoa. Koska olen itse aikoinani ollut vuosia nalkissa alkoholistin kanssa, tiedän, että oikea aika tulee sitten kun on itse kypsä päätöksiä tekemään. Ainahan sitä toivoisi, että alkoholisti raitistuisi, mutta sitä päätöstä ei hänen puolestaan voi tehdä. Eikä yleensä kaiketi meidän muijien jääminen heitä hyyssäämään ainakaan tilannetta paranna. Me kun kannamme kaiken vastuun heidän puolestaan, ja "helpotamme" vastuutonta ryypiskelyelämää olemassa olollamme.
Puhuit miehesi harhoista, minusta se osottaa, että hänen juomisensa on tosi vaikeassa jamassa jo. Älä uskottele itsellesi, että se siitä paranee. Jos hän suostuu AA-kerhoon lähtemään, se voisi auttaa. Olen ainakin ymmärtänyt, että niiden ryhmien vahvuus on siinä, ettei kukaan siellä uskottele itselleen pystyvänsä hallitsemaan juomista. Heidän lähestymistapansa on se, että heillä on ongelma, juominen, josta he pääsevät eroon vain hyväksymällä sen tosiasian, etteivät he juomistaan hallitse. Eli tulemalla siihen tulokseen, etteivät he yritä hillitä juomistaan, vaan päättävät tulla toimeen elämässään ilman yhtään ryyppyä. Yritä ehdottaa sitäkin, mutta ainakin oma kokemukseni oli se, ettei silloinen puolisoni pystynyt myöntämään, että hän tarvitsee apua juomisongelmaansa. Joten hänen reaktionsa oli pikemminkin agressiivinen, kun ehdotin AA:han liittymistä.
Tuli mitä tuli eteesi, älä jätä itseäsi pulaan. Olet tehnyt oikean aloitteen hakiessasi apua. Jos miehesi ei pysty olemaan rehellinen ja avoin keskusteluissa ammattilaisten kanssa (mitä en yhtään ihmettele), älä anna sen olla este sille, että huolehdit omasta ja lapsesi hyvinvoinnista. Sinun tilanteessasi et voi ajatella niinkään, että jos voimasi pettävät, puolisosi on sinua tukemassa. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että pidät hyvän huolen omasta jaksamisestasi.
Lämmin virtuaalihalaus sinulle 🙂🌻
En huomannut viestiäsi viime viikolla, kun kirjoitin tänne ensimmäistä kertaa. Tilanteesi kuulostaa tutulta oman isäni tapauksessa. Hän on alkoholisti ja koko lapsuuteni ja nuoruuteni olivat elämistä hyvien ja huonojen jaksojen välillä. Joskus saattoi mennä kuukausia tai yli vuosikin juomatta, joskus juominen taas kesti lähes katkeamattomana saman verran. Jossain vaiheessa isäni sairastui myös masennukseen ja alkoi syödä masennuslääkkeitä sekaisin viinan kanssa. Hän perusti firmoja, jotka menivät konkurssiin tai joista hänet juomisen vuoksi haluttiin ja saatiin ulos, joten taloudellinen tilannekin vaihteli runsaasti. Kaikki tämä oli henkisesti hyvin raskasta sekä äidilleni että meille lapsille.
Jos minä olisin saanut päättää, olisin halunnut äitini ottavan eron. Siksi se tulee ensimmäisenä mieleen sinunkin tapauksessasi, mutta itse saatat tietysti nähdä asian eri tavalla. En minäkään tietysti osannut katsoa vanhempieni tilannetta äitini silmin. Vanhempani ovat edelleen yhdessä, enkä usko heidän elämänsä olevan vieläkään helppoa. Itse olen vanhimpana lapsena jo muuttanut pois kotoa, mutta olen toisinaan huolissani nuorempien puolesta. Itse olen sitä mieltä, ettei alkoholistia voi parantaa, ellei hän tosissaan itse halua muuttua ja ole valmis tekemään sen eteen työtä. Isäni on käynyt Kalliola- ja Minnesota-hoidot ja ollut juuri niiden jälkeen yli vuoden juomatta. Hän on käynyt myös aa-ryhmässä ja päässyt senkin avulla useita kuukausia ilman viinaa. Jossain vaiheessa nämä tukiverkostot ovat kuitenkin aina jääneet, eikä siitä ole ollut pitkä matka juomiseen.
Jotenkin minun on vaikea neuvoa, kun tämä asia tulee tavallaan niin lähelle. Itse en voisi lapsuudenkokemuksistani johtuen katsoa missään tapauksessa alkoholistimiestä. Oma mieheni ei juo käytännössä lainkaan, vaikken ihan sitä olekaan häneltä vaatinut, eihän kaikkien ihmisten tarvitse alkoholistien vuoksi absolutisteiksi ryhtyä. Ei meillä silti helppoa ole, mutta se onkin jo toinen juttu. Päädyit mihin ratkaisuun tahansa, yritä ennen kaikkea ajatella omaa jaksamistasi ja lapsesi parasta. Miehesi on aikuinen ihminen ja vastuussa itsestään. Paljon voimia ja hyviä päiviä sinulle! 🙂🌻