On erilaisia puheluita, on samanlaisia puheluita, on puheluita joista kuulee eletyn elämän säikeitä, toiveita jotka ei täyty. "Olet liian lähellä kyetäksesi auttamaan" minulle sanotaan. Enkä kykenekään muuten kuin sen määrän minkä kestän olemaan yhteydessä. Nyt on äidillä vaihe "on ikävä" ensi kerran sen kuulin. Luopuminen on vaikeaa, vaikeaa totta.

Äidin elämä on ollut vaikea, mikä on tuonut omaankin elämään omat kuvionsa. Sisällä äidin elämässä ja sivussa siitä kuitenkin vuosikymmeniä olen saanut käydä läpi terapiassa monia elämän hankaluuksia. Itsen saaminen vakaalle ja myönteisemmälle pohjalle on voitto, jota kuitenkaan en voi jakaa äidin kanssa äidissä olevien kielteisten asenteiden vuoksi. En mitään muuta niin toivoisi kuin sen, että voisin vaikuttaa tuon kielteisen kehän murenemiseksi.