Olen 21-vuotias nuori nainen ja elämäni on ollut yhtä vuoristorataa jo hyvin pitkällä aika välillä. Lapsena kärsin perheväkivallasta ja äitini typeristä valinnoista miesten saralla. Sain kolme vuotta sitten tietää, että oikea isäni ei olekkaan oikea isäni. Nykyään äitini on naimisissa oikean isäni kanssa ja asuu n.200km päässä minusta. Kaikki tapahtui nopeasti ja jouduin muuttamaan kotoa pois. Muutin entisen poikaystäväni kanssa yhteen, mikä oli typerä veto. Hän oli hyvin aggressiivinen ja impulsiviinen luonteeltaan ja riitoja oli usein. Elämä tuntui todella tylsälle hänen kanssaan ja kipinää vaan ei ollut.
Vajaa vuoden seurustelun jälkeen hän petti minua, mutta suhde kumminkin jatkui, tosin ei se ollut entisellään. Olimme olleet reilu vuoden verran yhdessä ja minua alkoi ahdistamaan. Ei hän ollut se jonka haluaisin elämääni. Sattumoisin tapasin netin välityksellä miehen, ihan kaveri mielessä. Eräs kaunis päivä tämä mies lampsi työpaikan ovestani sisälle ja pyysi minua ulos. Olin aivan puulla päähän lyöty ja onnesta sekaisin. Ihana mies. Juuri sitä mitä minä tahdoin.
Erosin exästäni ja aloitin samantien seurustelemaan nykyisen miesystäväni kanssa. Olimme kuin paita ja peppu ja meillä oli mielettömän kivaa yhdessä. Olimme samalla aaltopituudella.
Nykyisellä miesystävälläni on menneisyydessään iso aukko, hänen isänsä kuolema. Isä halvaantui hänen ollessaan 9-vuotias. Isä oli 10-vuotta halvaantuneena, kunnes kuoli. Tästä tapahtumasta on 5 vuotta aikaa. Mieheni ei osaa puhua asiasta ja hänen on hyvin vaikeaa käsitellä muitakaan tunnepuolen asioita.
Olemme olleet nyt 2 vuotta yhdessä. Viimeinen vuosi on tuonut paljon muutoksia mukanaan kummankin elämään, uusi asunto, työpaikka yms. Kummallakin meillä on selvittämättömiä asioita ja hyvin kivuliaita sellaisia. Nykyään riitelemme usein ja olen liian kiinni hänessä. Tiedän sen itsekkin.
Olemme mieheni kanssa hyvin läheisiä, emme kumminkaan asu yhdessä. Suhteemme on muodostunut ystävyydestä ja myös syvemmästä välittämisestä. Eräs päivä kysyin häneltä, että rakastaako hän minua. Sain vastauksen ’en’. Minulta meni matto ihan totaalisesti jalkojen alta.
Hän ei halua erota, enkä oikein minäkään. Hän sanoi välittävänsä minusta todella paljon ja, että olen hänelle korvaamaton ja hyvin tärkeä. Hän sanoi, että isänsä kuolema aiheuttaa hänelle sen, että ei osaa käsitellä tunteitaan oikein. Sanoi myös, että haluaisi rakastaa, mutta ei vain kykene. Nyt hän on suunnitellut menevänsä hypnoosiin, missä on aikaisemminkin käynyt pikku poikana, kun isänsä halvaantui. Siitä on kuulemma ollut apua.
Olenko tyhmä, kun elätän toiveita vai voiko tämä asia tosiaan selvitä tästä? Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia?