Kun taakka on liian suuri yksin kannettavaksi..
Kirjoittelin tänne joskus aikaisemmin parisuhteeni tilasta, jossa miehellä oli muita naisia. En sen enempää haluaisi tähän aiheeseen palata, mutta nyt on tilanne se, että mies todella on lähdössä.
Eilen ilmoitti, että hänellä on vuokrakämppä ja eropaperit tuli samana päivänä. Tiesin, että nämä asiat ovat olleet puheissa, mutta en tiennyt, että mies oli laittanut ne asiat eteenpäin. Tiedän, että pärjäisin yksin, jos tilanne olisi yksinkertainen. Tällä hetkellä olen ollut masentunut melkein kolme vuotta ja syön siihen lääkkeitä. Olin jo aikaisemmin puhunut miehelle, että tarvitsisin apua. Yllättäen apua ei tullut ja painuin vielä syvämmälle syövereihin. Miehestä oli kuitenkin paljon apua, kun meillä molemmilla on kolmivuorotyöt ja kolme lasta. Nyt tilanne on se, että mies sanoo voivansa hoitaa lapsia kerran kuukaudessa yhden viikonlopun, koska hänellä on sellainen työ. Olen aivan neuvoton, en tiedä kuinka pystyn tähän kaikkeen: omakotitalo, kolme lasta, lapsilla harrastukset, yhdellä lapsista paljon terapia käyntejä ja ADHD, itsellä kolmivuorotyö, ei juurikaan tukiverkostoja.
Kävi eilen sairaanhoitajalla ja sain sairaslomaa. Pelkään vain kaatuvani tämän kaiken alle, eikä se tilanne ole lapsia ajatellen hyvä. Olen myös pettynyt mieheen, ettei hän voinut puhua. Ei silloin, kun vähän oli jotakin pielessä. Minä, eikä edes lapset olleet sen arvoisia, että hän olisi selvittänyt ongelmat, ennen kuin ne oli näin suuria. Yritin ehdottaa, että kun sanainen arkku on auki, voisi muuttaa ja ottaa vähän etäisyyttä kaikkeen. Mentäisi johonkin terapiaan puhumaan asiasta, vaikka se ei saisi meidän välejä kuntoon, ei se pahaksi voisi olla. Jotenkin hän kokee niin, että on päätöksensä tehnyt, eikä edes halua muuttaa sitä. Itse muistan millainen ihminen tuo on ennen ollut, mutta hänestä se on vain turhaa nostalgiointia. Itse olisin halukas selvittämään mistä johtuu kaikki tämä ja mikä meidän välille tuli alunperin. Mies itse sanoo, että on kokenut, että ei saisi tehdä mitä haluaa. Vaikka en ole sitä ikinä kieltänyt, haluan vain, että suunnilleen tiedän missä mennään. Olen jopa järjestänyt hänelle lapsenhoitoa apua, että hän on päässyt kavereiden kanssa reissuun.
Olen vain niin väsynyt, enkä tiedä mistä saan apua. Se ihminen on poissa, jonka pitäisi eniten auttaa.
Mies muutti pois toissa päivänä. Tuntui todella raskaalta, kuulla kaikki mitä mies sanoi minusta. En tiedä mitä olen tehnyt väärin, miksi ansaitsen sellaista kohtelua. Tiedän, että viime vuodet ovat olleet vaikeita, ja pääasiassa siksi, että mies ei voinut puhua ja kertoa. Tiedän, että mies on mahtava ihminen, jos vain haluaa. Enkä vieläkään täysin ymmärrä mitä meille/hänelle tapahtui. Tällä hetkellä tunnen suurta kaipausta, en sitä tilannetta kohtaan mikä meillä on ollut, vaan sitä ihmistä joka hän joskus oli. Tällä hetkellä lohduttaudun siihen, että jos jossakin on olemassa ensi elämä, siellä tiedämme virheemme ja voimme olla yhdessä onnellisia. En pitäisi yhteen palaamista mahdottomana, mutta se edellyttäisi niin paljon muutosta. Olimme joskus äärettömän onnellisia, mutta se vaatisi niin paljon. Tiedän, että mies ei enää näe minua niin, enkä usko hänen enää haluavan korjata tilanteita.