Whatever kirjoitti 2.2.2008 21:41

(Avo)mieheni kysyy joka ilta että koska mä oon valmis seksiin hänen kanssaan, ja joka kerta mä joudun sanomaan että en halua. Sitä on nyt 1.5 vuotta kun oltiin viimeksi sillai. En edes tarkalleen muista että miltä se tuntui.. Kai mä siitä nautin.

Menin mieheni kanssa kihloihin keväällä 2004 ja ollaan siis kohta oltu 4 vuotta kihloissa. Mieheni kyselee aina että mentäisiinkö naimisiin, hankittaisiinko lapsia.. Mä en halua kumpaakaan, en ole varmaan koskaan halunnut, en ainakaan tämän miehen kanssa, joka on mua 20:ntä vuotta vanhempi. Alussa se oli kai rakkautta, myöhemmin kai vain jotain tottumista. Mulla ei ole ollut muita miehiä, vain yksi naispuolinen, mutta tämäkin on jo kuollut (teki itsemurhan ennen kuin tutustuin mieheeni). Voiko seksihaluttomuus johtua siitä että olen ehkä bi-seksuaali, lepakoksi en itseäni luokittelisi. Vai voiko syynä olla mun syömishäiriö, ja se etten halua näyttää kenellekään (kuulemma muka) isoa vartaloani.. Olenko mä vaan frigidi..

Lopulta olen päätynyt siihen tulokseen että haluaisin ehkä erota, muuttaa erilleen, mutta mulla ei oo voimia sanoa sitä hänelle. Olen muutaman kerran vakavasti keskustellut hänen kanssaan, ja lopulta aina pyytänyt anteeksi ja luvannut etten koskaan tätä jätä. Mieheni varmasti murtuisi siitä täysin, tällä kun ei ole muita ihmisiä kuin minut. Hän puhuu seksuaaliterapeutista, mutta mä en halua, en usko että se muutaisi mitään. Onko muilla kokemuksia?

Mene nyt ihmeessä sinne seksuaaliterapeutille.
Mikäli kyse olisi itsestäni niin en kyllä jaksaisi olla naisen kanssa jota ei seksi kiinnosta.tällä miettimisellä ei asia parane.
Miksi ei hakisi apua kun on ihmisiä jotka oikeasti haluaa auttaa.
Mielestäni ero ei ole ehkä oikea ratkaisu vaan asioiden selvittäminen yhteistuumin jonkun ammattilaisen kanssa.
Kaikkea hyvää!!

No mä uskoisin että ero olisi parhain ratkaisu. Tosin voihan olla niinkin, että sitten katuisit kun huomaisitkin mitä menetit ja haluaisit hänet takaisin mutta hän ei sinua. Mutta entä jos koettaisitte aikalisää? Olisitte täysin näkemättä toisianne muttette hankkisi uuttakaan kumppania. Silloin ehkä huomaisit tarvitsetko miestäsi, kaipaatko häntä jne. Mutta uskoisin, ettet halua seksiä vain sen vuoksi, ettet koe miestäsi haluttavana, tai sitten oma kehonkuvasi on niin negatiivinen, ettet sen vuoksi voi ajatella seksiä. Haaveiletko seksistä jonkun toisen kanssa? Haluatko seksiä muttet halua miestäsi? Jos vastauksesi on jälkimmäinen niin ehkä ero on silloin parhainta kun et häntä rakastakaan.

Tsemppiä sinullekin!🙂👍

Hei,

Mulla on myös ongelmana se, etten halua miestäni. Ollaan oltu 30 vuotta yhdessä, ihan lapsesta asti. Joskus muistan, että on tehnyt mielikin. Nyt vaan ällöttää. Aika usein mun tekee mieli seksiä, mutta kun pitäisi aloittaa, ei enää teekään. Inhoan hänen tuoksuaan, märkiä suudelmia, pahalle tuoksuvaa henkeä. En kastu lainkaan ja joudun käyttämään kaiken maailman liukasteita. Seksistä on mennyt kaikki ilo ja intohimo. Tympii, kun pitää varautua kaikenmaailman liukuvoiteilla. Kaiken lisäksi hän ei tajua, miksi niitä on käytettävä. Joskus hän ei halua, eikä tajua, että menen aivan rikki ja tuntuu että savu nousee sukukalleuksista.
Meillä menee tällä hetkellä muuten ihan ok, mutta tiedän, että mulle riittäisi enää kumppanuus hänen kanssaan.
Ikävintä on, että tiedän oikeasti haluavani seksiä. Teenkin sen mieluiten yksin. Ei inhota ja saa varmasti. Tiedän myös, että voin haluta muita miehiä niin, ettei mitään liukasteita tarvita. Sellainenkin pääsi käymään, että rakastuin romanttisesti. Siitähän nyt ei tietenkään tullut mitään, mutta selvisi sitten sekin, ettei ole elimellistä vikaa, että liukasteita ei tarvita, jos saisi mieleisen rakastajan. Totta, onhan se niin väärin monella muotoa.
Nyt on sitten se ongelma, että mies rakastaa, minä ilmeisesti en, jos se seksillä mitataan. En kyllä olisi valmis vielä luopumaan tästä parisuhteesta. Haluaisin yrittää, mutta luulen, ettei intohimo välillemme voi enää palata. Kaikenlaista on sattunut 30 vuoden aikana, mitä ei voi perua. Koko ajan käsitellään asioita, mutta en tiedä auttaako se mitään. Olen kuitenkin velkaa sen tälle perheelle, että yritän pelastaa mitä voin.
Senkin kuitenkin muistan näin pitkältä ajalta, että parisuhteessa on vaiheita, jolloin tekee enemmän ja vähemmän mieli. Aina ollaan menty jotenkin eteenpäin ja päästy pohjalta. Joten siihen yritän luottaa nytkin.

Terveisin E.R.

Heippa alla!!
Mulla taas on se ongelma ettei mieheni halua minua kuin tooosiii harvoin. Minulle harvoin on kerta vko.ssa. Ehdotan useammin, ja tulen aina karvaasti pettymään kun minut torjutaan. Yhdessä ollaan oltu 9- vuotta, yhteinen poika ja muuten elämä sujuu ihan kivasti tämän miehen kanssa...
Itsetuntoni on melko paljon kärsinyt jatkuvasta torjutuksi tulemisesta, ja olen muutoinkin jo ajatellut eroa vakavasti. En vain tahtoisi olla itsekäs ja lähteä omien halujeni vuoksi... Toisaalta, mielestäni tämäkin on asia jonka voisi tehdä edes toisen mieliksi.. En kai vaadi liikaa!? 😑❓

Mutta entä jos koettaisitte aikalisää? Olisitte täysin näkemättä toisianne muttette hankkisi uuttakaan kumppania.

Etenkin miehiltä aikalisän haluaminen on tavallista ja helppoa. Mutta kertokaa, mitä aikalisä tarkoittaa? Mielestäni juuri tuota, että ei hankita uutta kumppania, mutta kun olen tullut siihen tulokseen, että etenkin miehillä se tarkoittaa juuri uusien kumppanien hakemista ja seksikokemusten hankkimista. Toisaalta voi olla naisiakin, jotka kaipaavat seksiä enemmän kuin miehet ja hankkivat niitä aikalisän aikana itselleenkin. Mutta onko takaisin paluuta aikalisän jälkeen jos molemmat ovat vain hankkineet lisää kokemuksia.. PItääkö aikalisän säännöistä sopia erikseen esim. juuri noiden uusien kumppaneiden vuoksi?

Olen jutellut mieheni kanssa, jälleen, melko tuloksettomasti. Se sano mulle että mun pitäs kirjottaa sille joku seksifantasia, jonka voisimme yhdessä toteuttaa. Mutta mä en oikein keksiny siihen mitään, en mä haaveile mistään. Paitsi tietysti laihtumisesta, vaikka mieheni edelleen sanoi siihen että olen todella syötävän hyvännäköinen (BMIn.21), mutta mun on vaan vaikee uskoo sitä. Mä lupasin että suostun menemään hänen kanssaan seksiterapiaan, jossain vaiheessa, sitten kun. Tarkoitin tuolla sitä että kun en enää häpeä itseäni hänen edessään. Tässä onkin työstämistä. Mä käyn terapiassa tän mun syömishäiriön takia (lisäksi mulla on persoonallisuushäiriö ja skitsofrenia jota en kyllä allekirjoita) ja on vaikeaa kun mun terapeutti puhuu siitä että meidän pitäisi erota. Se ei näe vaihtoehtona sitä että jatkaisimme yhdessä. Mulle itselleni on kyllä tullut aika selväksi että tämä on mies jonka kanssa kuitenkin haluan elää, kyllä mä sitä rakastan omalla tavallani tosi paljon.

Whatever kirjoitti 2.2.2008 21:41

(Avo)mieheni kysyy joka ilta että koska mä oon valmis seksiin hänen kanssaan, ja joka kerta mä joudun sanomaan että en halua. Sitä on nyt 1.5 vuotta kun oltiin viimeksi sillai. En edes tarkalleen muista että miltä se tuntui.. Kai mä siitä nautin.

Menin mieheni kanssa kihloihin keväällä 2004 ja ollaan siis kohta oltu 4 vuotta kihloissa. Mieheni kyselee aina että mentäisiinkö naimisiin, hankittaisiinko lapsia.. Mä en halua kumpaakaan, en ole varmaan koskaan halunnut, en ainakaan tämän miehen kanssa, joka on mua 20:ntä vuotta vanhempi. Alussa se oli kai rakkautta, myöhemmin kai vain jotain tottumista. Mulla ei ole ollut muita miehiä, vain yksi naispuolinen, mutta tämäkin on jo kuollut (teki itsemurhan ennen kuin tutustuin mieheeni). Voiko seksihaluttomuus johtua siitä että olen ehkä bi-seksuaali, lepakoksi en itseäni luokittelisi. Vai voiko syynä olla mun syömishäiriö, ja se etten halua näyttää kenellekään (kuulemma muka) isoa vartaloani.. Olenko mä vaan frigidi..

Lopulta olen päätynyt siihen tulokseen että haluaisin ehkä erota, muuttaa erilleen, mutta mulla ei oo voimia sanoa sitä hänelle. Olen muutaman kerran vakavasti keskustellut hänen kanssaan, ja lopulta aina pyytänyt anteeksi ja luvannut etten koskaan tätä jätä. Mieheni varmasti murtuisi siitä täysin, tällä kun ei ole muita ihmisiä kuin minut. Hän puhuu seksuaaliterapeutista, mutta mä en halua, en usko että se muutaisi mitään. Onko muilla kokemuksia?

Meillä on ollut puolentoista vuoden aikana muutaman kerran seksiä, tämä alkoi kun tulin raskaaksi. Masennukseni vuoksi ei vain kiinnosta. Mieheni kyselee iltaisin joko tänään saisi, monesti suutun kun hän ei voi ymmärtää minua. Olen miettinyt pois muuttoa ja ehdottanutkin sitä, mutta olemme tulleet siihen tulokseen että siitä ei ole apua. Minulla on huono itseluottamus ja en ole sovut vartaloni kanssa. On niin monta ongelmaa etten tiedä kiinnostaako minua seksi enää koskaan. Rakatamme mieheni kanssa toisiamme niin paljon että erittäin vähäinen seksielämä ei meitä erota. Jos rakastatte toisianne yhtä paljon, saatte suhteenne toimimaan, mutta jos vain miehesi rakastaa sinua, suhde kariutuu jossain vaiheessa kuitenkin. Voimia sinulle🙂🌻

Meillä mies haluaisi joka ilta,ja jos ei saa muistaa kyllä mainita asiasta,vaikka keskellä kauppaa...Muistuttaa joka päivä,että "kun nuo sinun seksihalut on niin huonot" jne.Sitten kokoajan puristelee ja lääppii ja ehdottelee.AHDISTAAAAAAAA!!!!!Tekee vaan vielä vähemmän mieli mitään.Myönnän kyllä,että lapsen saamisen jälkeen haluni ovat laskeneet,mutta eivät kuitenkaan kokonaan hävinneet.Jos joskus pari kertaa viikossa päädymme harrastamaan seksiä,minä vain makaan alla ja mieheni tekee kaiken.En osittain kyllä ihmettele miksi hän valittaa.Varmaan häneenkin sattuu,kun vaan makaan...Ei hän enää koskaan sängyssä hyväile tai mitään muutakaan.Kierähtää vaan päälle ja pois.Ja sitten syyttää yksistään minua seksiongelmastamme...Jos ei seksi toimi suhteessa,niin harvemmin toimii muutkaan asiat...😭😴😴

Minulla on vähän sama tilanne kuin loulitalla - lapset ovat tällä hetkellä etusijalla, ollaan oltu jo 13-vuotta kimpassa. Olen ollut aikaisemmin aktiivisempi seksin suhteen kuin mieheni, mutta nyt koko asia tympäsee, etenkin hänen kanssaan. Toisaalta minulla on todennäköisesti jäänyt synnytyksestä alapäähän arpikudosta ym, jonka vuoksi yhdyntä ei tunnu hyvältä. En ole vain jaksanut mennä alapäätäni näyttämään, kun itse pystyn kuitenkin itseni tyydyttämään. Mieheni jäi kiinni pornopuheluista ja meillä on tällä hetkellä sen vuoksi tiukka rahatilanne. Meillä on nyt täysi kriisi päällä, joten tillanteelle pitäisi kyllä tehdä viimein nyt jotakin. Katsotaan nyt mihin suuntaan tämä menee. Viikonloppu meni solvauksia suoltaessa. Näin meillä. Aika näyttää.

Ei se suhde näköjään niin kestäkkään, vaikka sitä niin luulin. Mieheni on alkanut salailla ihme asioita, mitä ennen ei ole tehnyt. Hän käy netissä usein ja aina kun olen tulossa hänen luokseen, menee netti kiinni. Eilen kysyin häneltä asiasta ja hän tiuskasi että mitä sä liioittelet ja suuttuisit vaan vaikka ihan kuulumisia juttelisin jonkun kanssa. Itse kyllä hän aina kattoo mitä minä teen ja tietää että täälläkin keskustelen. Onkohan hän kyllästynyt kun seksiä ei tipu ja nyt etsii muuta seuraa??
Sen tiedän että hän ei täällä sivuilla käy lukemassa juttujani, joten ei voi näistä suuttua.

Hei vaan kaikille!
Olen "eksynyt" tänne lueskelemaan ja hakemaan selvyyttä ajatuksilleni. Minulla on paljon samankaltaisia ongelmia suhteessani kuin teillä. Olen ollut kolmisen vuotta yhdessä mieheni kanssa, pari vuotta naimisissa. Kesällä syntyi yhteinen lapsi ja minulla on myös yksi lapsi ent. suhteesta. Seksihaluni alkoivat selvästi vähentymään raskausaikana,jolloin mieheni alkoi sit epäileen että käyn vieraissa kun en häntä halua. Ja sitä on nyt sit jatkunut,minua ei haluta. Mieheni painostaa lähes joka ilta ja kun sanon ettei haluta niin hän suuttuu. ja nykyään suuttumukset ovat alkaneet paisua. Hän raivoaa ettei kestä tällaista elämää,uhkailee lähtevänsä huoriin ja muutaman kerran on käynyt käsiksi minuun. Väittää vain että minulla on joku toinen kun ei ole normaalia etten halua. Olen koittanut selittää että raskaus,synnytys ja tämä hänen painostus ovat syitä siihen et en halua seksiä,mutta tuloksetta. Ymmärrän kyllä hänenkin tunteitaan että on varmaan vaikeaa kun toinen ei halua mutta mielestäni hänenkin pitäis tulla vähän vastaan. Kun ollaan tässä kuitenkin oltu vähintään kerran kahdessa viikossa,et en ole häntä ihan ilman jättänyt vaikken itse olisi aina halunnut. Mutta nyt alan olla niin sekavissa oloissa että tuntuu etten halua häntä enää koskaan,koska hän on loukannut niin paljon siinä asiassa minua. Hän ei suostu lähtemään kanssani esim. perheneuvolaan juttelemaan. Tämäkin on nyt tietenkin pintaraapaisu suhteesta koska ainahan on paljon muitakin asioita jotka vaikuttavat kaikkeen... Olisi kiva saada jutella jonku kanssa joka on itse tilanteessa et kumppani ei halua, et onko se niin hermoja raastavaa et voi tehdä mitä vain saadakseen???

Tuonpa nyt hieman erilaista näkökulmaa tähän aiheeseen. Piti kirjoittaa alunperin tuonne nuorten puolelle, mutta kyseinen viestiketju olikin päätynyt arkistopuolelle siten, ettei siihen voinut enää vastata.

Minun tilanteeni siis on se, että minä olen se osapuoli, joka ilmeisesti haluaisi enemmän. Minusta tuntuu pahimmillaan tuskastuttavalta, että minun ja tyttöystäväni välillä ei tunnu käytännössä olevan mitään seksuaalista. Toki tapaamme kohtalaisen säännöllisesti (pääasiassa ainakin kerran viikossa, suurimman osan ajasta olemme eri kaupungeissa opiskelujen jne. vuoksi), on yhteistä ajanviettämistä, aika usein suutelemme jne., mutta seksiä meillä ei käytännössä ole. Yhdessä olemme olleet noin kaksi ja puoli vuotta. (Seurustelemaan aloimme noin 4-5 kk sen jälkeen, kun tapasimme ensimmäisen kerran. Hän alkoi pikkuhiljaa osoittaa kiinnostuksen merkkejä, ja vaikka aluksi epäröin, päätin antaa hänelle mahdollisuuden - eikä varsinaisesti ole tarvinnut katua.)

Käytännössä ainoa kerta, jolloin meillä oli yritystä, oli noin kuukausi seurustelun alkamisen jälkeen. Periaatteessa hän teki aloitteen (kysyi, voisinko hieroa hänen selkäänsä jne.), mutta minä olin se, joka käytännössä häneltä kysyi, haluaako hän seksiä. Hän suostui ja yritimme, mutta olin niin hermona, ettei siitä tullut mitään. Tämän jälkeen on ollut muutama kerta, jolloin olemme miettineet asiaa, mutta käytännössä mitään ei ole tapahtunut.

Olen yrittänyt miettiä, missä on vika. Asiasta puhuminenkin tuntuu hirvittävän vaikealta, sillä minusta tuntuu, että yritän painostaa häntä. (Samoin olen huomaavinani, että hän muuttuu selvästi vaivaantuneemman oloiseksi ja hiljaiseksi, jos yritän ottaa aihetta puheeksi.) Toisaalta koen, että kaipaan enemmän muunkinlaista läheisyyttä. En tiedä, olisinko edes alkanut seurustella hänen kanssaan, jos mielisin vain petipuuhiin. Joskus häntä on vain kovin vaikeaa saada puhelimitse kiinni, tai hänellä saattaa olla muuta menoa siten, että hän kokisi minun olevan vain "tiellä", jos tulisin mukaan. Edellisenä vuonna hän mietti, josko olisi pyytänyt minua mukaan joiksikin päiviksi sukulaistensa mökille, mutta myöhemmin toivoi, etten tulisi mukaan. Syytä siihen en koskaan oikein kunnolla saanut selville. Toisaalta koen myös, ettei hän hirveästi puhu asioistaan minulle, vaikka olen pyrkinyt itse olemaan hänelle avoin. Olen itsekin kertonut hänelle, että minulle voi puhua, jos jotakin sellaista tulee ja hän on vakuutellut pitävänsä asian mielessä.

Toisaalta mietin, oliko vika silloisissa asenteissani. Aiemmin minulla oli aika tiukka kristillinen arvoperiaate, ja minulla oli hieman ennen hänen kanssa aloittamistaan muutaman päivän kestänyt "suhde", joka kaatui siihen, että tuo e.m. henkilö halusi melkein heti sänkyyn, mutta minä kieltäydyin. Sitten, kun tuon tytön kanssa tuli tämä "ensimmäinen kerta", pelkäsin kieltäytyä, koska pelkäsin tulevani taas hylätyksi. (Kaiken kukkuraksi se tapahtui risteilyllä, jonka voitin eräästä tietovisailusta ja jonne erikseen olin pyytänyt hänet mukaan). Kuitenkin olin niin ristiriitaisissa tunnelmissa, ettei siitä tullut mitään.

Nyttemmin minusta on tullut eräänasteinen agnostikko, ja tiukan kielteinen suhtautumisen esiaviolliseen seksiin on myös poissa. Tajusin hänen kanssaan, että haluan häntä liikaa siihen nähden, että pitäytyisin periaatteissani. Tämän olen myös hänelle kertonut, mutta se ei ole muuttanut asioita.

Olen miettinyt sitäkin mahdollisuutta, miten vetävinä toisemme koemme. Pohdin, pelkääkö hän minun pitävään itseään rumana. Olen kyllä parhaani mukaan tehnyt selväksi, että pidän häntä erittäin kauniina: sanonut kohteliaisuuksia, suudellut, pitänyt kädestä jne. Ja toisaalta, ei hän ole ainakaan valittanut minulle olevansa ruma. Eli en varsinaisesti usko tuohon, sillä minusta hän tuntuu olevan sinut itsensä kanssa.

Omasta ulkonäöstäni en tiedä varmaksi, mitä hän ajattelee. Hän ei ole kauheasti kehunut, muttei moittinutkaan. Omasta mielestäni en ole maailman komein mies, mutta en missään tapauksessa ruminkaan. Olen tottunut omaan ulkoiseen olemukseeni. Kaipa se voisi huonompikin olla, sillä kyllä hän edelleen tahtoo minua nähdä säännöllisesti.

Eräs seikka, jonka vaikutusta olen pohtinut, on hänen vanhempiensa avioero. Hänen vanhempansa olivat kyllä eronneet jo kauan ennen kuin hän edes tunsi minua, ja hänen välinsä niin biologisiin vanhempiinsa kuin heidän uusiin puolisoihinsa tuntuvat olevan oikein hyvässä kunnossa: hän asuu isänsä ja tämän uuden vaimon kotona nyt kesällä, kun ei ole opiskelemassa toisessa kaupungissa, mutta tapaa säännöllisesti myös äitiään ja tämän uutta miestä. Eron syistä hän ei ole koskaan kertonut minulle sen enempää, enkä ole tahtonut udellakaan. Uskoisin kuitenkin, että hän on sinut senkin asian kanssa.

Mietin myös, pelkääkö hän uutta epäonnistumista jostakin syystä. En tiedä, johtuuko sitten siitä, että koin hirveää katumusta kyvyttömyydestäni ja pahoittelin asiaa siihen pisteeseen, että se alkoi käydä jo hänen hermoilleen. Johtuuko sitten hänen pettymyksestään vai siitä, että hän kokisi sen minulle liian ahdistavaksi. Kunpa tietäisin... 😑❓

Tämä tuntuu sikälikin ahdistavalta, että mielestäni hän on valtavan upea ihminen, muutenkin kuin seksuaalisessa mielessä. Pidän häntä erittäin älykkäänä, ystävällisenä, hauskana, huumorintajuisena ja lämpimänä ihmisenä. Minua kiehtoo myös se, että hänkin ilmeisesti näkee minussa jotakin, sillä hän kuitenkin oli se osapuoli, joka aloitti lähestymisen. Olen kokenut, että hän ainakin jollain tasolla ymmärtää minua ja haluaa olla tukenani. Olenkin puhunut hänelle aika monista sellaisista asioista, joista en välttämättä ole kertonut edes läheisimmille ystävilleni, kuten masennuksestani, lääkityksestäni ja talousongelmistani. Tästä tuntuu olevan jotenkin vaikeaa saada muutosta aikaan. Suurimman osan vuodesta ymmärrän, että maantieteelliset rajat tuottavat omat ongelmansa, mutta nyt, kun olemme molemmat kesälomalla, toivoisin jonkinlaista muutosta tilanteeseen. 😟

Kohtuuttoman usein en mielestäni ole ehdotellut suoraan(ehkä 2-3 kertaa vuodessa), ja epäsuoraakin vihjailua olen yrittänyt rajoittaa.

Tiedän, miten pahalta tuntuu tulla jätetyksi seksin takia, ja tuntisin itseni täydelliseksi kusipääksi, jos itse tekisin niin. En toisaalta halua muutenkaan tehdä niin, sillä koen, että suhteemme voisi olla huomattavasti huonompikin. Ja kyllä, minä ehdottomasti rakastan häntä siitäkin huolimatta, että tämä puoli ei meillä toimi.
Ja juuri siksikin tämä tuntuu pahalta. En halua painostaa häntä mihinkään, mitä hän ei halua, mutta myönnän kyllä rehellisesti, että haluan häntä myös siinä mielessä. Joskus huomaan suunnittelevani meille sellaisiakin menoja ja tilanteita, joissa tuollainen tilanne voisi olla mahdollinen, mutta jos hän haluaa jotakin toisenlaista ohjelmaa tai jos hän suoremmassa vuorovaikutuksessa on sanonut "ei", olen kyllä kerrasta uskonut. Haluan antaa hänelle kyllä aikaa sen verran kuin hän tarvitsee, mutta haluaisin myös ymmärtää, miksi hän ei halua.

Tässä enemmän haluavan näkökulmaa asiaan. Tuntuu järjettömältä, että tällaisenlaiselle "aiemmalle pihtarille" on alkanut tulla tämänlaisia tuntemuksia. Toivon vain, että edes teillä tulisi selkoa asiaan. Kummankin osapuolen kannattaa muistaa: kompromisseja ja keskustelua pitäisi olla suuntaan ja toiseen. Oli sitten se enemmän tai vähemmän halukas osapuoli, niin pitäisi yrittää kuunnella toista ja ymmärtää, miksi tuntee sillä tavalla kuin kokee.

Onnea teille ja hyvää kesää kaikille 🙂🌻