Hei Plendidos,

Tuo on todella musertava tilanne, tuntuu jopa fyysisesti musertavalta, kun saa tietää puolison pettäneen. Alkushokissa ei ehkä kannata tehdä mitään päätöksiä parisuhteen jatkumisen suhteen. Erota ehtii myöhemminkin, jos siihen aikanaan todella päädytään.

Tässä vaiheessa kannattaa yrittää keskustella puolison kanssa siitä miten tähän tultiin ja mitä on tapahtunut ja sopia vaikka yhteisistä kävelylenkeistä jolloin voi keskustella. Sillä tavalla voi olla helpompi puhua eri asioista, kun ei olla tiukasti nenäkkäin. Ammattiapua kannattaa yleensä ainakin kokeilla. Se voi avata uusia näkökulmia ja antaa laajemman kuvan teidän parisuhteesta. Ei keskitytä niin paljon vain siihen, että nyt on petetty.

Sitä ei kannata vielä miettiä, että voitko antaa anteeksi. Se tulee aikanaan jos on tullakseen, sitten kun näette minkälaisen uuden yhteyden saatte rakennettua. Joka tapauksessa joudutte miettimään parisuhteenne uudelta pohjalta ja paluuta vanhaan ei ole. Kokemus ei unohdu mutta sen kanssa voi oppia elämään ja voitte löytää toisenne uudelta pohjalta. Toipumisen ja oikeudenmukaisuuden tunteen kannalta on keskeistä kuinka empaattisesti ja ymmärtäväisesti puolisosi suhtautuu siihen, että yrität toipua ja tulla toimeen tilanteen kanssa. Jos puoliso suhtautuu pettämisen käsittelyyn torjuvasti tai yliolkaisesti, varmasti sinusta tilanne tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja pettämisen hyväksyminen heikkoudelta. Lisäksi silloin anteeksiantaminen täydestä sydämestä tuskin onnistuu edes pitkän ajan päästä.

Tällä hetkellä tämän keskusteluketjun toisella sivulla on pitkä keskustelu pettämisestä jossa useat petetyksi tulleet purkavat tuntojaan vuosien varrella. Jos jaksat lukea, siinä riittää vertaistarinaa.

Toivotan voimia asian läpikäymiseen

Itse päätät mitä teet. Jokainen määrittää itse omat rajansa parisuhteessa.

Sanon toki oman mielipiteeni tässä myös 🙂

Ajattelen, että ilman muuta kannattaa jatkaa vaimosi kanssa! Jokaiselle voi joskus sattua ihastuminen. Tietysti on eri asia, että tekee jotakin sen suhteen. Kun on tarpeeksi kokenut elämässä, niin saattaa jo olla sen oppinut, ettei hankkiudu tilanteisiin, joissa on kiusaus tehdä jotakin sopimatonta.

Keskittyisin kuitenkin ISOSTI lasten asemaan. Lapset ovat NIIN tärkeitä! Lapsille tulee helposti syyllisyys ja ahdistus, jos vanhemmat eroavat. Tietysti jos asioista puhutaan ja toista ei syytellä, saattaa ero sujua hyvin ja olla joskus ihan hyväkin ratkaisu. Omasta kokemuksesta sanon kuitenkin sen, että kannattaa todellakin yrittää ja vielä silloinkin, jos tuntuu, että on paljonkin etääntynyt kumppanistaan. Kannattaa miettiä, millaista lasten arki on, miten he kokevat isän/äidin jättäneen, vaikka siitä ei olisikaan kyse. Kannattaa miettiä sitäkin, miten surullista on, jos joku lapsista sairastuu henkisesti joskus vaikka vuosien päästä sen vuoksi, että ero tuli ja ahdistukset jäivät, eikä kukaan puhunut mistään.

Maalailen hiukan näitä kauhukuvia, koska lapsille aiheutettu kärsimys on oikeasti tosi kamala asia. Ei sillä, etteivätkö aikuiset halutessaan osaisi järjestää juttuja hyvään suuntaan.

Tietystikin aikuisten hyvinvointi on tosi tärkeä asia myös lapsille. Ehdotan jokaiselle aikuiselle oman arjen kartoittamista ja sen miettimistä, mitä tarpeita on, toteutuvatko ne, missä voi tehdä kompromissia ja voiko joku asia odottaa, miten olla toiselle tukena, miksi olla yhdessä, muistaa se, että lapset ovat pieniä niin vähän aikaa. Perhe
☺️❤️☺️

Eipä tässä paljon muuta. Onnea teille!🌻🙂🌻

plendidos kirjoitti 12.12.2017 10:18

Olemme olleet yhdessä yhdeksän vuotta vaimoni kanssa. Olemme uusioperhe, vaimolla on kaksi teini-ikäistä poikaa ja meillä on kaksi yhteistä lasta, 7 v ja 3 v. Lisäksi minulla on edellisestä liitosta 13 v. lapsi, joka käy meillä viikonloppuisin.

Viimeiset kaksi vuotta ruuhkavuosien keskellä on ollut hyvin raskasta. Vaimoni on keväästä saakka puhunut, että tarvitsisimme ammattiapua, jotta saisimme avioliiton pelastettua. Minä olen luvannut, että apua vielä haetaan. Olemme olleet onnettomia, stressaantuneita.

Olemme kovin erilaisia, meillä ei ole hirveästi yhteistä. Olemme yrittäneet käydä mm. elokuvissa ja viettää myös laatuaikaa, mutta hyvin vähälle se vain on jäänyt. Minä olen enemmän taiteellinen ja suurpiirteinen luonne, kun vaimo on suorituskeskeinen ja järjestyksen ihminen. Vastakohdat ovat vetäneet toisiaan aikanaan yhteen. Vastapainoksi kuitenkin olemme molemmat luonteeltamme nöyriä ja osaamme katsoa peiliin ja myöntää virheemme. Kosketus on säilynyt koko parisuhteen ajan ja seksiäkin on ollut kohtuullisesti - ja se on ollut aina hyvää.

Itsenäisyyspäivänä menin makuuhuoneeseemme illalla ja huomasin vaimoni viestittelevän jonkun kanssa ja hän piilotti puhelimen heti, kun astuin huoneeseen. Ensimmäisen kerran epäilykseni heräsivät. Kysyin häneltä, että onko tässä kolmansia osapuolia. Hän kiisti sen heti. Uskoin häntä kai jollakin tasolla, mutta epäilyksen siemen oli istutettu.

Soitin viime perjantaina perheneuvolaan ja yritin saada meille ajan, mutta en saanut yhteyttä sinne lukuisista yrityksistä huolimatta. Tarkoitus oli yrittää uudestaan, kun seuraava soittoaika koittaa.

Lauantai-iltana vaimoni kertoi menevänsä uusien ystävättäriensä kanssa viettämään iltaa. Kun hän ei ollut tullut kotiin yöllä, minut valtasi pahat aavistukset. Se kuudes aisti, ettei kaikki ole hyvin. Se tunne on kamala ja hirvittävä ja niin kokonaisvaltainen. Nyt olin miltei varma, ettei kaikki ole hyvin. Lopulta hän saapui kotiin kuudelta aamulla.

Hän oli niukkasanainen illastaan ja kertoi vain nopeasti, miten ilta oli mennyt. Minua oli petetty edellisessä liitossani ja tunnistin samoja merkkejä. Päätin katsoa hänen puhelimensa heti, kun siihen tilaisuus tulisi. Niinpä sieltä heti löytyi viestiketju miehen kanssa, jossa he olivat edellisiltana suudelleet kännipäissään ja friend zone oli murrettu. En halunnut plärätä viestejä sen enempää, mutta oli sieltä aiemminkin halailtu tms. Sydämeni murtui. Vaimoni oli valehdellut minulle ja viettänyt aikaa vieraan miehen kanssa.

Kerroin kaiken vaimolleni ja hän myönsi kaiken. Ei halunnut edes selittää. He eivät olleet paneskelleet, mutta mielestäni petos on jo tehty, kun toisen selän takana pelataan ja valehdellaan. He olivat viestitelleet kuukauden ajan tavattuaan laivalla.

Halusin erota.

Eilen pystyimme keskustelemaan rauhallisesti ja minä itkin enemmän kuin koskaan elämäni aikana. Hän tuntui katuvan aidosti ja pyysi moneen kertaan, josko voisimme korjata asiat. Hän oli aidosti pahoillaan nähtyään, kuinka pahasti hän oli satuttanut minua. Pystyimme järkevästi sopimaan, kuinka tästä mahdollisesti jatkaisimme. Lapset olisivat vuoroviikon vanhemmillaanja samassa paikkakunnassa, jotta koulut ja päiväkodit säilyisivät ennallaan. Pystyimme samaan järkevään keskusteluun kuin aina. Enkä minä häntä vihaa. Olen vain surullinen. Kumpikaan meistä ei vihaa tai inhoa toista. Olemme vain surullisia, mutta selvästikin olemme kiintyneet toisiimme ja välitämme toisistamme. Mikään ei ole muuttunut sen suhteen.

Nyt minun tekisi mieli antaa hänelle anteeksi ja jatkaa yhdessä vaikka sen terapian avulla. Mutta voiko luottamusta koskaan saada täysin takaisin? Ja olenko typerys, kun annan hänelle uuden tilaisuuden? Kuinka pahaksi suhde olisi äitynyt, ellei hän olisi jäänyt kiinni? Täytyy muistaa, että myös minä olen ollut onneton perhe-elämässämme, mutta rakastan vaimoani yhä todella paljon, ja tekee kipeää luopua hänestä...

Hei,itse kirjoitin vähän samantapaisesta eilen tänne otsikolla "tunteiden sekaisuus."

Olisi mukava vaihtaa enemmänkin tunnepuolen kokemuksia.

Jos haluat voit sen itsekin kokonaiseedussa lukea,mutta tiivistän sulle vähän asiaa tähän.

Eli olemme olleet yhdeksän vuotta yhdessä,joista viisi vuotta naimisissa,lapsia on siunaantunut kolme.
Meillä on kaikinpuolin ollut tasapainoinen liitto ja suhde.
Kesällä heinäkuussa riidellessämme mies sanoi pettäneensä suhteemme alussa minua,kerran.Vain yhden kerran.
Mistäs voisin sen tietää totuudeksi kun asiaa näin kauan salaillut yms.

Mies näyttää katuvan ja puheestakin se ilmi tulee.

Olen muutamasti käynyt puhumassa muualla,ihan ammattiauttajalla joka neuvoi kaiken uuden lähtevän siitä,että antaa anteeksi ja jatkaa eteenpäin.
Annoin anteeksi.(onko se nyt sitä mielen heikkoutta vai ei,en tiedä)

Mutta tunteeni on jatkunut hyvin sekaisin,jotenkin tuntuu,etten kuitenkaan ole ollut valmis antamaan anteeksi.ja tuntuisi vielä edenemmän sekavalta jos nyt vetäisinkin anteeksi annon takaisin.Suosittelen sinunkin asiaa pohtivan,ettet tunnekuohussa tee mitä "kuuluisi" pystyäksenne jatkamaan.

Meillä mies on halunnut jatkaa suhdetta,ei haluaisi menettää rakennettuja vuosia.Kertoo rakastavansa vain minua.
Toisaalta minäkin haluan jatkaa,toisen menettäminen ja yhteiset vuodet tuntuu kiepältä menettää.

Olen vain sekaisin aivan kaikesta,tänään haluan erota,mutta huomenna en.Tänään on ollut taas parempi päivä,huomisesta en tiedä.

Luottamus...Saako sitä koskaan takaisin..Toisaalta luottaa toiseen kuin kiveen,mutta joku taas vetää luottamusta kauemmaksi.tässä sitä harjoitellaan.

Voimia sinulle,ei ole helppoa tulla petetyksi millään muotoa.

Tiedän,että ihmiset tekee virheitä,mutta voiko tosiaan toista rakastaa jos satuttaa?
Mihin hävisi arvostus ja kunnioitus toista kohtaan.

En ehkä osaa sanoa sinulle mitään rakentavaa kun en oikeen ole perillä itsekään,mutta toivon kyllä sinulle,että osaat ratkaista tunteesi oikein.

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Se on jokatapauksessa varmaa, että jos et kokeile ja anna anteeksi et voi tietää miten tulisi käymään.

Viimeisessä kappaleessa vastaat oikeastaan itse, että niin haluaisit tehdä. Ei rakkaalle ihmiselle anteeksi antaminen ole minun mielestäni häpeä tai heikkoutta- se on ennemminkin valinta olla vahva. Kerrot rakastavasi vaimoasi. Voisiko rakkautesi antaa anteeksi teon joka sinua loukkasi?

Voihan asian ajatella myös niin, että tapahtuma on portti tulevaan. Asia joka vain piti olla käynnistävänä tekijänä. Käynnistääkö se eron vai yhdistymisen vai jotain muuta?

Toivottavasti minkä tahansa päätöksen teetkin, se johtaisi elämään jossa ei tarvitsisi olla onneton.

Anteeksi antaminen ei mielestäni ole heikkoutta.

SaaswinJ kirjoitti 12.12.2017 20:18

plendidos kirjoitti 12.12.2017 10:18

...Olemme olleet Täytyy muistaa, että myös minä olen ollut onneton perhe-elämässämme, mutta rakastan vaimoani yhä todella paljon, ja tekee kipeää luopua hänestä...

... Hei,itse kirjoitin vähän samantapaisesta eilen tänne otsikolla "tunteiden sekaisuus."

Olisi mukava vaihtaa enemmänkin tunnepuolen kokemuksia.
...
En ehkä osaa sanoa sinulle mitään rakentavaa kun en oikeen ole perillä itsekään,mutta toivon kyllä sinulle,että osaat ratkaista tunteesi oikein...

Luin tarinasi ja minun oli helppo samaistua tuskaasi. Jos asiat jäävät vaivaamaan ja tuntuu, ettei niitä ole riittävästi käsitelty, niin minusta se on juuri niin. Silloin niitä ei ole riittävästi käsitelty. Minulle tulee mieleen, että sinun olisi kenties hyvä sanoa miehellesi, että sinulla on vaikeuksia päästä yli siitä, mitä tapahtui viisi vuotta sitten. Että voisitteko kenties käydä käsittelemässä sitä kolmannen ja ulkopuolisen osapuolen avulla. Voit esim. sanoa, että miten sinä suhtautuisit, mikäli tämä olisi tapahtunut toisin päin? Se yleensä auttaa toista käsittämään asian paremmin.

Haluan vielä sanoa, että oma tilanteeni on nyt lievempi, koska vaimoni ei ehtinyt harrastamaan seksiä vieraan miehen kanssa. Minusta tuntuu, etten pystyisi antamaan sitä anteeksi. Minun tuskani on, että luotettavana pitämäni puoliso valehteli minulle ja toimi minun selkäni takana.

Kiitos kaikille vastanneille.

Asiat ovat eteneet ja tunteeni ovat rauhoittuneet.

Olen nähnyt sen suurena lieventävänä asiana, ettei vaimoni harrastanut seksiä miehen kanssa. Hän kertoi minulle, että tapaaminen oli heidän ensimmäinen laivareissun jälkeen, koska mies asuu satojen kilometrien päässä. Ja hellyydenosoituksiin oli vaimoni mukaan suuri merkitys myös suurella alkoholimäärällä. Silti se satuttaa ja muistan nähneeni tekstin, jossa vaimoni kirjoitti: "Tuntui ihanalta olla halauksessasi" Tuollainen kyllä särkee kenen tahansa sydämen, vaikka seksiä ei olekaan harrastettu. Ja koska viestissä kirjoitettiin friend zonen rikkoontumisesta suudelman jälkeen, niin varmasti myös seksistäkin olisi puhuttu viesteissä. Joten uskon siinä vaimoani.

Mutta onhan se mahdollista, että kaikki olisi eskaloitunut seksiin, mikäli he olisivat jatkaneet viestittelyä ja salanneet asiaa pitempään. Ja mikäli ihastus olisi kasvanut entisestään. Nyt homma loppui alkutekijöihinsä, koska vaimoni jäi kiinni. En aio hurskastella, vaan todennäköisesti en olisi valmis yrittämään tai antamaan anteeksi, jos he olisivat harrastaneet seksiä. Se on aina kuitenkin isompi ja harkitumpi askel kuin joku halaus tai suudelma.

Vaimoni kertoi, että he olivat enimmäkseen puhuneet yhteisistä kiinnostuksenkohteista, musiikista ja heidän huumorintajunsa oli samanlainen. Tuollaisenkin kuuleminen tekee kipeää, mutta minussakin on vikaa. Tuosta syytän itseäni. Olen pitänyt vaimoani itsestäänselvyytenä, enkä ole hirveästi yrittänyt viihdyttää häntä, saada häntä nauramaan tai tehnyt kaikkeani, jotta hän olisi onnellinen. En ole vienyt häntä mukaviin paikkoihin kuin vain muutaman kerran vuodessa. Olen laiminlyönyt häntä.

Jopa se, että vaimoni näki minut itkevän valtoimenaan ensimmäisen kerran meidän suhteessamme, teki häneen vaikutuksen, että minullakin on näköjään herkkyyttä ja haavoittuvaisuutta. Kai minä itkinkin silloin samalla kaikki itkut, jotka on jäänyt itkemättä kymmenen viimeisen vuoden ajalta. Enkä kiistä, etteikö se huudellut sieluani kaikesta kertyneestä kuonasta ja puhdisti sitä. Teki hyvää kerrankin itkeä kunnolla.

Eilen illalla hän kosketti minua ensimmäisen kerran siitä, kun kaikki tapahtumat alkoivat vyöryä. Hän kysyi lupaa halaukseen ja minä suostuin. Tuntui kivalta koskettaa häntä ja minulla on ollut kova ikävä häntä. Olisin tahtonut rakastella häntä, mutta maltoin mieleni ja nukuin myös viime yön sohvalla.

Tänään sain vihdoinkin henkilön kiinni perheneuvolasta ja sain jutella puolen tunnin ajan suhteestani ja perheestäni. Saamme sieltä tammikuussa apua. Vasta tuon puhelun jälkeen oivalsin, miten raskasta meidän arki on. Miten onneton ja surullinen perhe olemme, jossa juuri kenelläkään ei mene hyvin. Ei ihme, että puhelimen toisesta päästä sanottiin, että tarvitsemme ehdottomasti pikaista apua, ettei tuollaista kuormaa kukaan jaksa.

Se antoi minulle valtaisan toivon pilkahduksen. Etenkin se, että meillä on yhä keskusteluyhteys, emmekä ole koskaan olleet ilkeitä toisillemme. Se mahdollistaa paljon. Meillä oli onnea, kun orastava suhde katkesi alkutekijöihinsä. Esimerkiksi yhteinen tuttavamme joutui tilanteeseen, jossa vaimo lähti toisen miehen matkaan. Tilanne oli heillä eskaloitunut jo sellaiseksi, ettei paluuta entiseen enää ollut. Tuo onkin yksi kamalista asioista, koska luulisi, että vaimoni ei tahtoisi tekevän minulle saman, mitä tuttavamme koki.

Oli miten oli, meillä on toivoa ja pahimmat tunnemyrskyt ovat onneksi lieventyneet, mutta luottamus on silti mennyt. Se ei palaudu kovinkaan nopeasti, jos palautuu koskaan. Sen kanssa me joudumme tekemään paljon töitä, mutta samalla olen päättänyt, että tahdon parantaa asiat ja yritän kaikkeni, että tästä perheestä tulisi taas onnelinen. Että minusta ja vaimostani tulisi onnellisia. Samaa sanottiin perheneuvolasta, että me kuitenkin olemme ne, jotka asiat pystyvät muuttamaan, ei kukaan muu.

^^ kirjoitti 12.12.2017 20:25

...

Voihan asian ajatella myös niin, että tapahtuma on portti tulevaan. Asia joka vain piti olla käynnistävänä tekijänä. Käynnistääkö se eron vai yhdistymisen vai jotain muuta?

Toivottavasti minkä tahansa päätöksen teetkin, se johtaisi elämään jossa ei tarvitsisi olla onneton.

Anteeksi antaminen ei mielestäni ole heikkoutta.

Olen samaa mieltä!

En pidä itseäni heikkona, vaikka halusin jatkaa elämää mieheni kanssa. Meillä pettäminen oli fyysistäkin. Ratkaisevaa on, että pengotte parisuhteenne siihen malliin, että se tyydyttää molempia. Itse en usko, että täydellistä elämää olisi kenenkään kanssa...

Olen myös ajatellut niin, että kriisimme oli kipeä mutta pakollinen pysähdys yhteisen elämämme äärelle. Jos olisimme päätyneet lopulliseen eroon (reilut puoli vuotta asuimme erillään), siitäkin olisi selvinnyt. Ehkä olisin toivonut vähän pienempää pysäyttämistä, mutta meidän kohdalla se ei tainnut olla mahdollista. Ja kuitenkin, elämässä on niin paljon HYVIÄ asioita, että pitää asettaa tämäkin itselleen sopiviin mittasuhteisiin.

Kaikkea hyvää teille!
🙂🌻

Muistelen, että oma vaimoni tarjoili 30v synttärilahjaksi viestejä joita ei oltu minun silmilleni tarkoitettu. Palavaa rakkautta, intohimon tunnustuksia vanhalta kaveri/ihastukseltaan... Minä itkin ja olin surullinen siitä mihin meidän suhde oli joutumassa ja vaimoni sanoi, että tämä oli hänelle hyvä herätys ja lupasi lopettaa viestittelyyn ja säätämisen. No, paneskelivat pari kuukautta sen jälkeen ja jatkoivat omaa ihanaa salasuhdettaan josta ei ole mitään kerrottavaa, koska se on niin törkeää meidän avioliittoamme kohtaan. Jäivät kuitenkin kiinni viiden vuoden jälkeen kun tissiselfiet tulivatkin minun silmille väärillä saatesanoilla. Ja minä olin viettänyt elämäni onnellisimmat vuodet parisuhteessani tänä aikana. Oltiin saatu kovin kaivattu kolmas lapsikin.

Nyt kun mietin, niin seksi on täysin yhdentekevää tuossa kuviossa. Kaikkein petollisin vaihe oli se, kun minuun kyynelsilmiin katsotaan ja luvataan lopettaa kun todellisuudessa mentiin vain syvemmälle vesille. Luottamuksen voi vain rikkoa kerran ja piru kun olin naiivi. Mutta ei toista voi pakottaa ja luontoa tikan puuhun ajaa.

Tuosta kaikesta on nyt 7 vuotta ja kiinni jäämisestä kaksi vuotta. Helppoa ei ole vieläkään ja ei ole päivääkään kun en miettisi avioeroa. Minä en saa tästä suhteesta mitään enää irti kun toimen ei halua mitään siihen antaakaan.. Aivan sama olisi hoitaa lapset kahtena erillistalouden aikuisena. Kun arkea pyörittää niin se tuntuu siltä. Illalla ainoastaan makuuhuoneessa on vastassa käännetty selkä joka on niin häpeissään omasta olemassa olostaan ettei häntä saa edes halata. Mistään muusta nyt puhumattakaan. Se on hyvä pohja lähteä rakentamaan parisuhdetta uudelleen.

Keaton kirjoitti 15.12.2017 17:27

Muistelen... rakentamaan parisuhdetta uudelleen.

Tarinasi kuullostaa kamalalta ja oma ajatukseni on, ettei suhteenne ole enää kestävällä pohjalla. Itse en ainakaan kestäisi tuollaista elämää. Joskus täytyy vain päästää irti...

Terve plendidos,

Melko samanlainen tarina minulla, joten pystyn samaistumaan tilanteeseesi, kuten varmasti moni muukin tänne kirjoitteleva. Löytyy tuosta "Uskottomuudesta selviäminen" -ketjusta.
Meillä tuo ystävyys ja "friend zonen" rikkoutuminen tosiaan johti myös seksiin, mutta itse olen taipuvainen ajattelemaan samoin kuin Keaton kirjoitti, että sillä seksillä ei loppupeleissä ole merkitystä, onko sitä harrastettu vaiko eikö, petos on tapahtunut joka tapauksessa. Itse asiassa olisin jopa ollut helpottuneempi jos olisi selvinnyt että kyse on pelkästä random -hepusta jonka kanssa hypätään sänkyyn ja hoidetaan hommat, mutta kun kyseessä on työkaveri jonka kanssa on ensin useampi kuukausi viestitelty ja siitä pikku hiljaa hellyydenosoitusten kautta siirrytty kovempaan settiin, niin onhan se helvetin kova paikka. Saati sitten, että se sama työkaveri on edelleen kuvioissa mukana, tosin vain työkaverina.

Meidän tilanteemme on nyt se, että vaimo on palannut takaisin kotiin meidän n. 3,5kk erossa asumisen jälkeen ja olemme päättäneet "aloittaa alusta". Koska menneisyyttä ei voi muuttaa, eikä sitä koskaan saa takaisin niin ainoa vaihtoehto meillä on ottaa uusi alku ja katsoa mihin se johtaa. Kumpikaan meistä ei voi tietää mitä tuleman pitää, itse olen hyvin realistisella otteella hommassa mukana. Tukeudun siihen, että joka tapauksessa tulevaisuus on parempi, tapahtui meille mitä tahansa.

Teillä tuosta paljastumisesta on kulunut vasta n. kuukausi, meillä siitä on nyt n. 7 kuukautta... Voin kokemuksesta sanoa että tunnetilat tulee menemään vuoristorataa vielä moneen otteeseen, näin ainakin itsellä. Välillä tuntuu että mistään ei tule mitään ja epäilee joka hetkessä toista ja välillä taas kaikki on niin hemmetin hyvin ettei ole koskaan ollut. Luottamus on vaikea saada takaisin kun sen kerran menettää, en tiedä saako sitä koskaan kokonaan takaisin, mutta pala palalta sitä vaan täytyy koittaa korjata. Minä luotan vaimooni, luotan siihen että hän ymmärtää täysin miten pahasti on minua loukannut eikä sitä halua enää toista kertaa tehdä. Luotanko siihen, ettei vaimoni enää koskaan sorru pettämiseen? Hyvä kysymys, mihin en todellakaan osaa täydellisesti vastata. Olen itse löytänyt omasta käytöksestäni meidän "edellisesssä" suhteessa sen verran korjattavaa, että uskon aidosti myös omalla käytökselläni pystyväni vaikuttamaan tuohon viimeiseen asiaan. Jos parisuhde on kunnossa, ei kellään ole tarvetta pettää toista, näin haluan uskoa ja uskonkin.

Ja tuo laittamasi otsikko, onko anteeksianto heikkoutta, kuten omalta näppäimistöltäni. Olen niin moneen otteeseen miettinyt, että olen säälittävä luuseri kun annan pettäjälle anteeksi ja minulle naureskellaan selän takana ja pidetään aisankannattajana. Tuo on vaan asia mistä pitää päästä yli, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Kuten sanoin, ei se helppoa ole, en halua maalata mitään ruusuista kuvaa, mutta toisaalta haluan myös sanoa että kyllä se mahdollista on. Minun osaltani tällä hetkellä näyttää siltä, että se on hyvinkin mahdollista.

Tsemppiä sinulle ja kaikille muillekin, ja Hyvää Joulua sekä Parempaa Uutta Vuotta 2018! 🙂👍