Kun on pakko kasvaa erilleen
Päätin aloittaa oman ketjun, sillä kaipaan paikkaa, jossa purkaa omaa eroahdistustani, ja ehkä saada hyviä huomioita ja kommentteja muilta ihmisiltä.
Olemme eronneet muutaman vuoden pituisen suhteemme aikana lukemattomia kertoja, vain palataksemme yhteen. Mies saa hirveitä raivokohtauksia, jonka jälkeen pitää radiohiljaisuutta pitkiä aikoja. Siinä kai se pahkinänkuoressa.
Nyt olemme olleet erossa jonkin aikaa. Mies on nyt päättänyt, että olen pettänyt häntä suhteemme aikana useita kertoja ja ollut epärehellinen. Sehän on täyttä potaskaa, mutta se estää yhteydenpitomme nyt, ja se on hyvä. Itse kaipaisin häntä edelleen ajoittain niin paljon, että saattaisin taas hakeutua takaisin tuohon tuhoisaan kierteeseen, mutta hänen päätöksensä siitä, että olen läpimätä, pitää meidät loitolla toisistamme. Välimatkaa tarvitsenkin irrottautuakseni.
Satuttaa kuitenkin tuo syytös. Satuttaa, että arvaan hänen haluavan mitätöidä nyt kaiken yhteisen menneisyytemme. Satuttaa, että ihminen, jota rakastin, haluaa nähdä minut pahana. Olen sanonut hänelle, että syytökset eivät ole totta, mutta kaipa hän nyt tahtoo vaalia niitä. Ehkä irrottautuakseen minusta, nähdäkseen minut viallisena, huonona. Syyllisenä. Ehkäpä hän muuten syyttäisi itseään.
Yritän siis nyt siis pysyä poissa hänen tieltään ja rakentaa omaa elämääni muualle. Kohta kaikki se asioiden vaikeus, epävarmuus, jatkuvasti toteutumattomat unelmat ja järkyttävät riidat tyhjästä ovat menneisyyttä. Miten paljon helpompia kumppaneita tielleni voisikaan osua. Sydäntä on kuitenkin vaikea sammuttaa. Niin paljon rakkautta ja kaipuuta tunnen tuota rikkinäistä, hullua raivoajaa, ja samalla niin lahjakasta ja älykästä miestä kohtaan edelleen.
En osaa auttaa, mutta olen vuosikaudet elänyt samanlaisessa suhteessa. Minunkin mieheni on jättänyt minut vaikka kuinka monta kertaa ja aina silti annan hänen tulla takaisin, jotta hän voi repiä minut uudestaan hajalle. Minäkin olen miehen vainoharhaisessa mielessä epäluotettava ja pettänyt useamman kerran. Todellisuudessa olen hyvin rehellinen enkä ikinä pettänyt häntä. Se sattuu, kun toinen voi nähdä sinut niin erilaisena kuin olet. Kai sitä joskus vihasi itseään niin paljon, että halusi vierelleen rikkinäisen peilin, josta näkee niin ruman kuvan itsestään. Enää en sitä halua, mutta olen silti jäänyt henkisesti riippuvaiseksi tästä suhteesta. Toivon, että mies pysyy minusta kaukana tällä kertaa. Minä en ansaitse tällaista. Etkä ansaitse sinäkään.
Äh, nyt mies lupailee kaikki unelmani todeksi ja muuttuneensa ja mitä vielä - jos vaan palaisimme yhteen.
Minulla oli joskus poikaystävä joka lupaili koko ajan liikoja. Kerrankin vain lähti meiltä kotoa kun asuin vielä vanhempieni kanssa. Vanhempani ihmettelivät. Jouduin menemään autokouluun ja sen jälkeen olikin vain poissa. Asui ihan erillä paikkakunnallakin. Pelasi jatkuvasti kavereidensa kanssa, eikä juuri koskaan ollut kanssani, vaikka olin hänen luonaan käymässä. Pelasi ja kaverit oli yökylässä. Sitten tapahtui niin ettei ollut minuun missään yhteydessä kahteen viikkoon... kyllästyin ja laitoin viestillä että nyt eroan kun mitään ei kuulunut tältä suunnalta, laittoi vaan viestiä että haluaa olla kavereiden kanssa ja pelata. Sitten laitoin deittiprofiilin nettiin. Noh, sen jälkeen tapasin pari miestä, toinen oli vain yhden yön suhde ja toinen oli ihan mukava, mutten tuntenut sitä kohtaan mitään. Sitten tuli nykyinen mieheni jonka kanssa olemme vieläkin. Tämän jälkeen entiseni alkoi viestittelemään minulle kun löysin nykyisen mieheni. Laitoin että mehän olemme eronneet ja nyt minulla on uusi. Entiseni alkoi uhkailemaan uutta miestäni ja minua kun olin kehdannut erota hänestä. Sanoi että tekee mitä vaan että saa minut takaisin ja on valmis muuttumaan. Noh oli ennenkin luvannut tehdä muuttumistempun, mutta kun se ei yleensä ole mahdollista. Lisäksi ihmiset yleensä unohtavat kun ovat luvanneet jotakin.
Valontuoja: pysy lujana! Älä usko lupauksiin, itsekin tiedät, että mikään ei muutu.
Onko sinulle tullut mieleen, että sinua ehkä huijataan? Minulle on nimittäin käynyt niin, että minua on syytetty muiden kanssa kirjoittelusta ja pelätty, että tapaan töissä jotain työkaveria ja ehkä harrastan seksiäkin. Mustasukkaisuus on ollut todella suurta ja puolisoni on suuttunut minulle usein tämmöisen tuulesta temmatun syyn vuoksi.
Mutta nyt minulle paljastui, että minua on petetty useita kertoja suhteemme alusta saakka ja kaikki nämä syytökset tarkoitti asioita joita puolisoni on itse tehnyt. Hänen mielensä käänsi hänen omat tekonsa peloksi, että minäkin voisin olla samanlainen.
Huijareille näyttää olevan yhteistä, että he hyökkäävät sanallisesti toisen kimppuun ja harhauttavat näin keskustelun aivan väärien aiheiden pariin.
Toivottavasti tilanne selkiytyy ja saat haluamasi etäisyyden ja rauhan.
sappe kirjoitti 5.4.2016 14:2
Valontuoja: pysy lujana! Älä usko lupauksiin, itsekin tiedät, että mikään ei muutu.
Kiitos teille kaikille.
Enhän mä ihan lujana ole pysynyt. Sovittiin yhteisestä illasta tänään, ja nyt mies soittelikin, että olisi jotkut yllärisynttärit poikaporukalla saunassa. Sanoin että en halua, että menee sinne, koska oltiin sovittu muuta. Hirveä huuto taas ja käytiin siinä sitten kaikkia virheitäni läpi, mutta sitten perui menemisensä ja alkoi sovittelevaksi, jottei menettäisi minua.
Se huuto... sai minut tuntemaan itseni taas heikoksi. Vatsaan sattuu pettymys - en minä häneen varmaan toiveitani ollut ladannut, mutta olen pettynyt itseeni. Että taas olen tässä. Enkö jo luvannut itselleni muuta? Maailma oli täynnä ystävällisiä kasvoja, jotka halusivat tutustua juuri minuun, ja minä valitsin taas juuri tuon kainalon. Miksi ihmeessä teen tätä itselleni?
Minulla oli kamala poikaystävä joskus tosiaan... Olin vuoden hänen kanssaan ja opin, ettei toista voi muuttaa. Onneksi pääsin kerralla irti hänestä sitten vihdoin. Olisin sairastunut tosi pahasti jos olisin jatkanut hänen kanssaan. Ei ollut ikinä minun tukena. Lääkäriinkin meni äitinsä kanssa kun tämän äiti kielsi minua sinne tulemasta. Sairasta sakkia...
En mä pysynyt vahvana.
Me palattiin yhteen, ja olikin ehkä suhteen parhaat kuukaudet.
Eilen mies taas huusi mulle monta tuntia vaatiessaan kertomaan jotain olemattomia pettämisiä. Ja koska kerrottavaa ei ollut, heitti jälleen alastomana rappukäytävään.
En jaksanut edes koota itseäni enää.
En kyllä tiedä mitä tehdä. En luota itseeni ja mulla ei ole enää voimia laittaa tälle pistettä.
Kävin lukemassa suomi24 palstalta jonkun naisen tekstin, joka kyseli mitä tehdä kun oli kuullut eksänsä etsivän häntä. Kuvaili väkivaltaa heidän suhteessaan ja miehen suhtautumista. Voi luoja. Osasin niin kuvitella meidät tuohon tarinaan. Toisaalta tuo ei ole tapahtunut meille, vaan asiat voivat mennä toisinkin.
Mutta väkivaltaa meilläkin on. Se on hurjaa, se on primitiivistä, se on hullua, se on outoa.
Pääsisin kyllä eroon miehestä, jos tahtoisin sitä itse. Luulisin. Mies on liian ylpeä vainoamaan. Hän on liian ylpeä olemaan mustasukkainenkaan: tuo eilinenkin oli "luottamuskeskustelua". Kyse on kuulemma siitä, voiko luottaa minuun - ei hänen tuntemastaan mustasukkaisuudesta/omistuksenhalusta.
Mies on kertonut kivitelleensä lapsena lokkeja ja mauttineensa siitä. Hän on kertonut myös monista väkivaltaisista teoistaan muita ihmisiä kohtaan, ja kokevansa inhoa ihmisiä kohtaan. Oon jotenkin sulkenut nuo jutut korvistani, en jollain tasolla pidä niitä totena. Ne ovat samalla tavalla ulkopuolellani kuin tämä minun kaltoinkohteluni. Mutta tuo lokkijuttu osui sydämeeni. Pienet herkät luontokappaleet, jotka elävät omaa elämäänsä rinnan meidän ihmisten kanssa tällä yhteisellä maapallolla. Kuka voi satuttaa sellaisia?
Miksi rakastan tuota miestä? Ja miksi haluan olla tässä? Rakastan niitä hetkiä kun asiat on hyvin.
En kuitenkaan jaksa erota nyt. En jaksa ruveta siihen taas. En jaksa ajatella mitä sitten. En jaksa ponnistella sen eteen, etten pitäisi yhteyttä. En jaksa miettiä, mitä voisin tehdä saadakseni tästä hetkestä hyvän. En jaksa miettiä, miten minä voisin käyttäytyä tullakseni hänen kanssaan toimeen ja saadakseni ansaitsemaani kunnioitusta. En jaksa tehdä päätöksiä.
Taidan mennä möyhimään kukkapenkkaa. Voi että, onneksi on kukkapenkka.
Olipa mukavaa nyppiä nokkosia ja laittaa kaunista kasvamaan. Mietin, miten upea kasvi on nokkonen - mutta miten se väärässä paikassa kasvaessaan näyttää vaan vihamieliseltä.
Hetken mielijohteesta poistin miehen puhelinnumeron ja keskustelut puhelimen lokista. En muista numeroa ulkoa, mutta saan sen kyllä helposti. Jospa tuollainen mutka numeron kaivamisessa antaisi kuitenkin vähän aikaa ajatella.
Luin hiljattain kirjan Näkökulman vaihtamisen taito. Kirjassa puhuttiin stoalaisesta filosofiasta ja sen innoittamana mietin nyt kirjastokäyntiä huomiselle. Olen syyttänyt itseäni addiktiosta tähän hulluun rakkauteen, joka orjuuttaa ja pitää minua vankinaan: stoalaisista filosofeista löytyisi ajatuksia orjuuden kokeneelta Epikthetokselta sekä Vietnamin sodassa vankina olleelta James Bond Stockdalelta. Voisin ottaa selvää, mikä heitä on auttanut selviytymään.
---
Noissa hulluissa hetkissämme on myös minulla oma hullun roolini. Olen opetellut jo karsimaan kaikki vihaiset eleet itsestäni, koska ne ärsyttävät miestä - mutta nykyään heittäydyn psykoottiseksi, hurmerintaiseksi, kaunokieliseksi marttyyriksi, joka puhuu sivulauseessa hirveyksiä... Tuo rooli nytkähtää päälle silloin, kun koen minua kohdeltavan armottomasti ja tämän jälkeen käännetään vaan selkä ja jätetään yksin nuolemaan haavojani. Tuo on kai jokin viimeinen oljenkorteni, jonka liskoaivoni pullauttavat ulos saadakseni edes jotenkin huomion itseeni. Käytän myös muita ihmisiä apuna - kerron miehen kavereille noista tapahtumista, ja nämä yrittävät olla kuin eivät kuulisi, etteivät vaan sekaantuisi. Eikö kaikki tämä kuulosta kamalalle? En halua tällaista, en halua olla tällainen. En osaa olla tässä enkä ymmärrä pelisääntöjä. Ja minä kun haluan vain hyvän elämän.
Kukkien laittamisesta tuli hyvä mieli. Hyvä mieli tulee hyvän lisäämisestä tähän maailmaan. Miksi en keskittyisi siihen nyt, ja antaisi muiden asioiden maata hetken. Minulla ei ole nyt kiire nähdä miestä, ja tämä ei tule ottamaan minuun hetkeen yhteyttä, koska on vihainen jostain tai jotain. Yhteydenpito on hetkeen minun vallassani - kuten aina sen jälkeen kun miehen raivo on kuohunut yli äyräiden. Ehkä jos menisimme miehen ehdoilla - ilman minun sovittelevuutta ja anteeksipyyntökulttuuriani - olisimne saaneet tämän jutun päätökaeen jo aikoja sitten.
Mietin millaista tämä olisi, jos asuisimme yhdessä. Sopisimmeko riidat nopeammin? Vai olisiko se vaan tuskaisampaa, sillä miehen varjo olisi läsnä kaikkialla. Jos kukkapenkka olisi sijainnut yhteisessä kodissamme, olisinko osannut keskittyä siihen ja irrottautua itästä hetkestä.
Soitin eilen miehelle ennen tänne kirjoittamistani. Kerroin minulla olevan paha mieli eilisestä kaltoinkohtelusta. Mies kertoi, että niin hänelläkin. Kysyin mistä hänellä oli, ja kertoi että kun piti riidellä. Kerroin etten minä olisi halunnut riidellä, ja yritin vaan lopettaa sitä, johon hän vastasi, ettei hänkään olisi halunnut riidellä. Kerroin että minä koin hänen hyökänneen minua kohtaan ja kohdelleen minua huonosti, johon hän vastasi että hänellä on yhtä paha mieli ja olen itsekäs, kun keskityn vaan omaan pahaan olooni. Sitten hän ilmoitti katkaisevansa puhelun, enkä saanut häntä enää kiinni. Taustalla kuului muiden ihmisten ääniä, muttei maininnut missä oli.
Mietin, että rakastan hänessä ainakin paria puolta. Toinen on läheisyys - suloinen ihon lämpö ja tuoksu, kauneus, kosketus. Toinen on älyllisyys. Hän tuo käyttööni uusia välineitä ja näyttää tietoa, jota en itse koskaan tulisi selvitelleeksi ja joiden olemassaolosta en tietäisi. Lisäksi nautin hänen katseestaan: hän antaa minulle syyn laittautua. Mietin, että jos kuitenkin haluan jossain vaiheessa muuttaa yhteen miehen kanssa, niin tällä hetkellä näyttäisi, että se ei ole tämä mies - nyt näyttäisi, että ratkaisu huonontaisi elämääni enemmän kuin parantaisi. Jos asia on noin, tarkoittaa se, että tämä suhde päättyy jossain vaiheessa, koska se ei täytä tärkeitä unelmiani parisuhteen osalta. Koska nyt en kuitenkaan jaksa tehdä suurempia siirtoja minkään suhteen ja edelleen uskon johonkin tässä - niin yhden asian edes voisin edes tehdä. Voisin nyt toistaiseksi keskittyä miehessä tuohon älylliseen puoleen ja järjestää vähemmän tilaisuuksia tuolle läheisyydelle.
Hei, luin tätä ketjua, ja mainitsit, ettet "jaksa" tehdä mitään. Ymmärrän ehkä, mitä tarkoitat. Osaatko vielä kertoa, mikset jaksa? Mitä pelkäät lopulta, että tapahtuu? Itselleni tuli vielä mieleen, että vaikuttaa paljon, että miehelläsi on tarve hallita sinua. Ehkä kannattaisi tosiaan miettiä, onko se lopulta välittämistä tai rakkautta... Muutoksen tekeminen on vaikeaa, mutta vaikuttaa, että suhteenne/suhteesi on todella vaikea. ONko sinulla läheisiä, kavereita tms., jotka tietävät suhteenne laidan? Ajattellisin, että huutopurkausten tai muun kaltoinkohtelemisen jälkeen turvautuminen heihin olisi parempi, kuin heti miehestäsi turvan hakeminen... Hän ei vaikuta olevan se, jolta todella turvaa ja kunnioitusta ihmisenä sekä naisena saat.
Kiitos viestistä. Pelkään, että eropyrkimyksemme päätyy taas yhteenpaluuseen ja kaikki se vaiva ja kituminen on ollut turhaa.
On monia kavereita, jotka tietävät tästä, ja ovat jo menettäneet toivonsa tempoilumme tähden. Ovat tukeneet niin monesti, ja aina palaan lähtöpisteeseen. Oon vieraantunut ystävistäni. En oikein osaa pitää enää yhteyttä - en ole kyllä koskaan ollut hyvä siinä.
Mies soitti päivällä ja kertoi miksi oli kokenut sen puheluni eilen niin. Pyysi anteeksi. Tunsin itseni vahvaksi. Nyt hetki sitten kaipuu palasi. En halua olla yksin.
Tuo on hyvä pointti tuo turvan hakeminen muista läheisistä. Huomenna näenkin paria. Tänään tekisi mieli olla jonkun kanssa, mutten jaksaisi lähteä minnekään. Tässä lähellä ei asu ketään jota kysäistä käymään. Tuohon pitää kyllä kehitellä jotain...
En löytänyt kirjastosta mitä etsin, mutta paljon muuta. Esim. Liisa Keltinkangas-Järvisen kirjan sosiaalisuudesta, jossa luvataan sivuta aggressiivisen käytöksen syntyä. Aggressio nähdään sosiaalisuuden kääntöpuolena.
Jos ajattelen miehen aggressiota turhautumisena sille, että hän ei saa minua käyttäytymään kuten tahtoo, niin törmään uuteen ongelmaan. Mieshän tuossa vaati minua kertomaan kaikki mahdolliset mieskohtaamiset, mitkä voisivat uhata häntä. Kerroin ettei niitä ole - mikään ei uhkaa hänen asemaansa eikä ole tehnyt sitä missään vaiheessa. Hän kuitenkin halusi pureutua syvemmälle, jolloin koin hänen astuvan yksityisyyteni alueelle. Mies ei itse pidä edes facebook kavereitaan näkyvilläni, joten miksi minun tulisi jakaa hänelle kaikki?
Toisin sanoen minusta ei ole täyttämään hänen parisuhdesopimuksensa ehtoja, ja tiedostan sen jo tässä vaiheessa. Pidän niitä myös epäreiluina minua kohtaan: tilanne olisi eri, jos hän itse olisi avoin ja läpinäkyvä. Mikäli hän tahtoisi onnellisen parisuhteen ja hyvän elämän, hänen kuuluisi tarjota sellaista sopimusta, joka ei jättäisi tilaa kummankaan osapuolen tyytymättömyydelle. Muutenhan se tyytymättömyys syö pikkuhiljaa suhdeonnea kuin termiitti taloa, ja kalvaa hiljalleen meidän molempien hyvinvointia. En tiedä mikä hänet saa tarjoamaan noin surkeaa sopimusta - ahneus vai jokin ymmärryksen puute?
Jos haluan olla rehellinen itselleni ja muille, minun tulisi nyt ilmoittaa, etten halua tuollaista sopimusta. Se tarkoittaa sitä, että jos mieskään ei jousta, eroamme. Tällä tavoin mies saisi kuitenkin mitä halusi: näen ja kuulen hänen tarpeensa ja vastaan niihin. Samalla huomioin omat tarpeeni ja rajani ja toimin niiden mukaan.
No, ei nyt kuitenkaan soitellen sotaan. Kypsyttelen ajatusta. Ja mikä pirun pakko minun on olla se muutosvoima tässä, ellen ole itsekään valmis kohtaamaan muuttunutta tilannetta. Nyt etenen päivä kerrallaan ja katselen rauhassa, mitä tuleman pitää.
Tuollaista kiduttavaa ja järjetöntä rakkautta kutsutaan läheisriippuvaisuudeksi. Sinun kannattaisi lukea siihen liittyvää kirjallisuutta ja käsitellä asiaa ihan ammattilaisen kanssa.