Kun on itse se pettäjä
Hei!
Olen 30v nainen jolla takana kolme parisuhdetta viimeisen 10v aikana. Jokainen parisuhde päätynyt siihen että petän. Ekassa parisuhteessa (jonka kesto 2,5v) minulla oli puolen vuoden ”salasuhde”/seksisuhde toisen miehen kanssa. Jäätyämme kiinni erosimme silloisen poikaystäväni kanssa.
Siitä kahden vuoden kuluttua alkoi seuraava parisuhde joka kesti n.10kk. Suhde päättyi koska lähdin ulkomaille kolmeksi kuukaudeksi ja siellä toinen mies suuteli minua. Kerroin asiasta silloiselle poikaystävälleni ja erosimme.
Viimeisin parisuhde päättyi muutama kuukausi sitten (suhteen kesto reilu puoli vuotta). Erosimme koska yhteistä aikaa oli liian vähän mutta todellisuudessa jätin poikaystäväni sen takia, että omatunto taas kolkutti. Olin pari kuukautta aiemmin suudellut toista miestä ja päätynyt yöksi hänen viereensä. Yhdyntää ei ollut mutta pientä esileikkiä kyllä.
Nämä kaikki menneet parisuhteet ja pettämiset ovat stressanneet minua niin paljon että olen alkanut kärsiä unettomuudesta ja joutunut turvautumaan unilääkkeiden käyttöön. Joulukuussa otin yhteyttä terveysasemalle, koska halusin päästä keskustelemaan unilääkkeiden lopettamisesta. Olisin halunnut päästä lääkärille ja saada lähetteen psykologille, mutta sen sijaan pääsin/jouduin juttelemaan sairaanhoitajalle. 45min keskusteluaika ja itkin koko ajan vuodattaen kaiken paskan pihalle. Tuli kyllä kevyempi olo. Mutta silti asiat kalvavat minua. Tiedän että alkoholilla on suuri vaikutus tekoihini, mutta silti en saa mielestäni kysymystä että mistä tämä loputon pettäminen johtuu. Tiedän että pettäminen on väärin enkä ikinä enää halua tulla petetyksi (ensi”rakkaus” petti minua) enkä tietenkään itse halua pettää.
Onko muita samassa tilanteessa olevia?