Kun mikään ei tunnu miltään
Olen nuori nainen. Minulla on mitä ihanin pieni esikoislapseni nyt 5kk vanha ja elän parisuhteessa avomieheni kanssa. Minulla ei mene kovin hyvin ja joskus olo on jo niin paha, että haluaisin vaan pois. Lapseni on ainut asia minkä vuoksi jaksan enään pitää järjen päässä. Jotenkin elämäni tuntuu surkeiden sattumusten sarjalta ja nyt niitä alkaa olla liikaa.
Lapsena koin perheväkivaltaa omassa lapsuuden kodissani. Se kohdistui minuun ja äitiini. Se loppui kun olin 16 poliisien soittoon. Myös mieheni tulee hyvin rankoista lapsuusoloista ja on huostaanotettu 5vuotiaana. Olin onnistunut elämässäni hyvin 19 vuotiaaksi asti lukuunottamatta kamalaa murrosikääni jolloin olin hyvin masentunut ja haudoin itsemurhaa. 19 vuotiaana menetin työni epäoikeuden mukaisesti ja laskut alkoivat kasautua. Lisäksi ”ystäväni” otti nimiini pikavippejä. En löytänyt uuta työtä vaan menetin luottotietoni, jolloin meni talous. Join aika paljon ja tuli ajettua rattijuopumus. Se on ollut elämäni suurin virhe ja onneksi selvisin hengissä. Elämäni tasautui jonkun verran ja jonkin aikaa meni ihan hyvin. Sitten tapasin nykyisen mieheni, lapseni isän. Tulin raskaaksi melkein heti aloitettuamme seurustella.
Kun olin raskaana aloin tajuamaan asiat paljon selvemmin ja kasvoin henkisesti paljon. Mieheni joi todella paljon ja melkeinpä joka päivä. Olin silloin töissä mutta kun raskaus tuli työpaikalla tietoon, minut irtisanottiin koeajan turvin. Taloutemme oli todella huono ja molemmilla tuhansia ulosotossa. Asiaa ei parantanut mieheni juominen, mutta ajattelin että kyllä tästä selvitään ja mieheni oli luvannut lopettaa juomisen. Mutta se jatkui ja jatkui. Sitten kuvioihin tuli mukaan se väkivalta. Mieheni heitteli ja potki minua raskaana ollessanikin. Mutta koska uskoin niin vahvasti muutokseen, en tajunnut paeta vielä kun oli mahdollisuus.
Minulle määräytyi minimi äitiyspäiväraha ja olen täysin riippuvainen mieheni tuloista. Lisäksi hän on sanonut, että jos lähden, hän tekee elämästäni helvettiä. Vähän lapsemme syntymän jälkeen meistä oli tehty lastensuojeluilmoitus mieheni väkivaltaisuudesta kohtaani. Tietenkin kielsin kaiken koska naivina uskoin muutokseen ja rakastan miestäni. Juominen ja väkivalta on jatkunut ja pahentunut ja pelkään että jonain päivänä en enää lyönnin jälkeen nousekkaan. Haluan suojella lastani, mutta tilanne on mennyt pahemmaksi ja ulospääsy vaikeammaksi.
Mieheni oli yhden illan yksin kotona ja aiheutti sammumalla suihkun viemärin päälle, meille vesivahingon. Se tulee maksamaan kymmeniä tuhansia, emmekä voi olla kotona. Lisäksi en voi irtisanoa itseäni asunnosta ja oleb taloudellisesti niin riippuvainen miehestäni. Olen todellakin murtumospisteessä! Ilman kotia, rahaa, henkisen ja fyysisen väkivallan uhrina pienen vauvan kanssa enkä enään tiedä mitä tehdä? Moni varmasti ajattelee että senkun kävelet pois miehesi luota, mutta tässä tilanteessa se on hyvin vaikeaa. Lisäksi haluan uskoa että meillä on vielä mahdollisuus normaaliin elämään, mutta muutos on tapahduttava ja lapsellani tulee olla hyvä ja turvallinen koti ja kasvuympäristö. Ja sen aion saada, mutta miten?😯🗯️
Kysymykseesi on hyvin lyhyt mutta ei kovin miellyttävä vastaus, jonka varmasti tiedät itsekin. Et voi elää noin. Sinun on lähdettävä, mieluiten heti, ehdotan ensi- ja turvakotia aluksi, siellä sinun ei tarvitse pelätä. Miehesi on uhannut tehdä elämästäsi helvettiä, jos lähdet. Mitä elämäsi nyt sitten muka on? Minusta tuo kuulostaa jo nyt todella helvetilliseltä elämältä. Ajattele lastasi ja hänen tulevaisuuttaan. Suojelet häntä ja itseäsi kun lähdet. Ainahan sinulla on mahdollisuus palata takaisin jos joskus näet omin silmin että miehesi lähtee katkolle, pysyy raittiina ja suostuu terapiaan väkivaltaisuutensa vuoksi.
En näe sinulla olevan mitään muuta vaihtoehtoa kuin lähtemisen, se on varmasti vaikeaa mutta varmasti tulevaisuus palkitsee sen että olet uskaltanut asettaa itsesi ja lapsesi miehesi edelle. Sinä olet tärkeämpi itsellesi kuin miehesi, näin sen ainakin pitäisi olla. Helppoa kukaan ei väitä sen olevan, mutta joka tapauksessa välttämätöntä.
Voi että ☹️
Ensinnäkin tämä sinun pitäisi nyt ensimmäiseksi ymmärtää ja uskoa, että taloudellisesti et ole riippuvainen miehestäsi. Suomessa yksinhuoltajista pidetään sen verran hyvää huolta, että varmasti tulet pärjäämään ja saat itsellesi ja lapsellesi uuden kodin, uuden elämän alun. Sinä kyllä tulet pärjäämään yksin paljon paremmin kuin miehesi kanssa, älä pelkää.
Miehesi juo ja on väkivaltainen, sinun eikä missään nimessä lapsesi pitäisi kokea sellaista. Kerää rohkeutta ja lähde. Olet nuori ja sinulla on elämä edessä ja olet vastuussa pienestä lapsestakin. Elämä varmasti tuo sinulle eteen vielä kaikkea hyvää, nyt elämäsi on yhtä helvettiä. Ei mies muutu, usko jo..
Aloita turvakodista, sieltä saat kaikenlaista apua ja ohjeistusta miten edetä.