...kurja kuulla, että teidän tilanteenne ei ole parantunut...ei minunkaan, joka päivä on ahdistava olo enkä tiedä miten tästä tilanteesta pääsen pois...
kesällä mies oli onneksi paljon isänsä kanssa hänen mökillään (nytkin lähti sinne viikonlopuksi) ja minä sain yksin olla kotona enkä joutunut katsomaan häntä. Mutta olen niin kyllästynyt olemaan vihainen ja ahdistunut, mieheni kanssa emme juuri puhu mistään enää, seksiä ei ole, eikä yhteisiä tekemisiä ja niinkuin aikaisemminkin olen kirjoittanut, tunnen olevani vankilassa josta en vaan en uskalla lähteä pois.
Ja meillä on tästä viimeisestä pettämisen selviämisestä jo 3 vuotta aikaa...Tiedän että miehenikin tästä tilanteesta kärsii, tottakai, mutta kertakaikkiaan emme enää osaa puhua edes. Välillä olen ajatellut, että minun pitäisi antaa kaikki vanha p.... anteeksi jos kerran en eroa, mutta sitten taas seuraavassa hetkessä muistuu mieleen kaikki kamalat asiat mitä hän on minulle tehnyt ja miten sinisilmäisesti minä olen häntä passannut vuosikaudet, ja sitten olen vaan taas niin vihainen. Miten tästä katkeruudesta ja vihasta pääsee irti? Olen lukenut kirjoja ja käynyt terapiassa (vain kerran kylläkin) ja tiedän että pitäisi antaa anteeksi, oman itsensäkin takia, mutta kun en pysty siihen?
Tsemppiä sinulle Mariella.

Muutin omaan kotiin viisi kuukautta sitten. Virallinen ero astui voimaan reilu kuukausi sitten. Tarinanihan on sellainen, että ex-puolisollani oli kuusi vuotta sitten reilun puolen vuoden mittainen sivusuhde, jonka jälkeen kävimme pariterapiassa. Päätimme jatkaa yhdessä, kun terapiassa päädyimme siihen, että kyseeessä oli miehen työuupuminen ja elämän kriisi.

Vuosi sitten miehen työ imaisi taas hänet mukaansa 24/7. Huolimatta siitä, että yritin hillitä vauhtia, se vain kiihtyi. Syksyllä sain mieheni siitä kiinni, että hän oli alkanut tapailla työtoveriaan. Ero vireille, muutin omaan kotiin niin pian kuin ison leikkauksen jälkeen kykenin.

Nyt olen onnellinen, että rohkenin tehdä tuon ison liikun 31 yhteisen vuoden jälkeen. Ulkopuolisetkin ovat huomauttaneet, että olen jälleen sellainen kuin vuosia sitten: säkenöivä ja työstäni ja harrastuksistani innostunut. Taloudellisesti olen tiukemmilla kuin aiemmin mutta sisäisesti onnellisempi.

Entiselle puolisolleni olen antanut anteeksi loukkaukset. En ole hänen kanssaaan juuri tekemisissä. Lapselleni hän on ollut ja on hyvä isä.

Mariella, uskalla unelmoida itsenäisestä tulevaisuudesta! 🙂

Hei
Kiitokset teille vastauksistanne.
Olenkin alkanut miettimään jo omaa, itsenäistä elämää.
Tämän tekee helpoksi miehen vaan jatkuva ilkeys ja kyvyttömyys keskusteluun tilanteen laukaisemiseksi.
Eilen, jälleen kerran, yritin puhua. Kyselin, mikä tässä on vialla. Sain vain arvostelua osakseni. Empatian puute näkyi selkeänä kylmyytenä, jopa ilkeytenäkin. Mies ei esim. ymmärtänyt sitä, millaisia olivat pahimmat vuoteni sairastuessani. Senkin hän käänsi niin, että olisin itse syyllinen tuolloiseen väsymykseeni, vaikka voimavarani voimakkaiden kipujen ja toistuvien leikkausten vuoksi, olivat tuolloin vähäiset.
Hänen asenteensa ja sanomisensa sattui...niin, että itkin jälkikäteen piilossa yksin.
Ehkä miniämme ja poikani huomasivat punoittavat silmäni tuodessaan ihanaa lastenlastamme meille hoitoon illaksi.
Minä touhusin pikkuisen kanssa ja mies katsoi tv:tä.
Menin aikaisemmin nukkumaan. Mies tuli pian perässä ja tuolloin osoitti lähentymisen eleitä. Minun oli vaikeaa siihen vastata, kun paha olo myllersi sisälläni.
Nyt on herätty ajoissa uuteen päivään. Kahvit joimme yhdessä mutta pian sen jälkeen mies lähti ulos: on niin paljon tekemättömiä töitä pihallamme, kuulemma.
Vaisun anteeksipyynnön sain eilen illalla mutta täydestä sydämestä se ei tullut.
Ahdistaa...Ja on paha mieli edelleen. Mietin, mitä olen tehnyt tämän kaiken ansaitakseni???
Se on kysymys vailla vastausta 😳

Tuo että kiinni jäätyään (pettäjä) ei suostukaan lähtemään selvittään tilannetta vaan petetyn pitää lähteä yksin ikäänkuin syyllisenä asian kanssa etenemään ammattiauttajalle. Kotona mykkäkoulua eikä elettäkään tekemään siirtoa - tekee ahdistuneeksi.
Onko siinä vaihtoehtoa. Onko annettava välittömästi ja sydämestä anteeksi, unohdettava, asiasta ei enää keskustella ja piste. Tai? Se onko toista vaihtoehtoa joka johtaisi pettäjän mielen yhtä tyytyväiseksi.
On helppo antaa neuvoja jollei ole joutunut petetyksi, luulen en tiedä että pettäjän on puhtaampi omatunto.
En tiedä en vieläkään tiedä miksi niin usein kuulee sanottavan " syy ei ole siinä joka pettää vaan syy on petetyssä itsessään" . Sitä alkaa uskomaan ja pakenemaan, olemaan hiljaa. --- Näinköhän?

Hei🙂🌻
Omassa mielessäni olen antanut pettämisen jo anteeksi mutta tämä miehen muuttunut, ahdistava käytös on raskasta.
Ja tätä tarkemmin miettiessäni samankaltainen alkoi jo v.2011 syksystä. Miehen suhde toiseen naiseen ( tämä tieto minulla on) oli loppukesästä 2012, kestäen syksyyn asti muutaman kuukauden.
Mies jaksoi olla ihan mukava, oma itsensä n. 3 vuotta siitä lähtien, kun sairauteni todettiin.
Sitten alkoi tämä arvaamaton, arvosteleva käytös.
Tänäänkin kun yritin kysellä siitä, mikä on, hän perusteli, että on työstressi. Se kuulostaa erikoiselta, koska työt ovat häneltä keventyneet verrattaessa aikaisempiin vuosiin. Sitten, kun sanoin, että stressistä olisi parempi aina puhua, niin hän kysyi, että kenelle? Tähän hämmentyneenä vastasin, että vaikka minulle. Miehen kommentti oli, että hän joutaisi jo lataamoon...
Olen aika hämmentynyt tästä tilanteesta, kaiken puhutun jälkeen 🤕

Mariella, harmillista, että ette ole löytäneet toimivaa keskusteluyhteyttä. Kun yhteys ei toimi, on koko ajan arvailtava missä mennään, mitä toinen tarkoittaa, mikä on toisen vointi... Myös luottamus on heikolla pohjalla ilman avointa keskusteluyhteyttä. Miehesi on selvästi ahdistunut eikä osaa purkaa ja selvittää tilannetta. Ehkä pelkää, että sanoo jotain mikä vain pahentaa tilannetta kun ei ole kokemusta siitä kuinka puhumalla asiat voisivat selvitä. Tämä kaikki on helppo sanoa mutta käytännössä usein kovin vaikeaa. Varsinkin, jos ei ole tottunut puhumaan tunnepuolen asioista.

Meillä keskusteluissa sujuvasti väistetään vaikeita asioita. Kovasti yritämme opetella käsittelemään myös vaikeita asioita.

Hei
Beren: kiitos kommentistasi.
Olen saanut aukaistua tätä tilannetta senverran, että stressi kaikesta tekemättömästä vaivaa todellakin miestäni.
Meillä on ollut jopa läheisyyttä ja intiimiä kanssakäymistäkin tämän jälkeen.
Ehkä keskustelu todella aukaisi lukkoja.
Toisaalta kävi mielessä, että, jos mies toimii näin miellyttääkseni minua, jotta oikeat syyt pysyvät pimennossa...
Tästä näette epäilykseni, mitä uskottomuus aiheutti.
Jotkut muutkin asiat ovat herättäneet sen...
Mutta ajan myötä kaikki tulee paljastumaan. Se, että asiaa jankkaa, vaatien vastauksia, hermostuttaa vain molempia. Siksi olen päättänyt vaieta ja seurata, mitä tulee tapahtumaan 😐

Mariella, millaisen elämän haluat itsellesi?

Jos olen ymmärtänyt oikein, sinulla on aikuisia lapsia ja lapsenlapsia/lastenlapsia, jotka jäisivät osaksi elämääsi ja -nykyisen puolisosi elämää- vaikka eroaisit nykyisestä puolisostasi, joka toistuvasti loukkaa toiminnallaan/sanoillaan sinua. Uskalla aloittaa oma elämä!

Itse olen saaanut valtavasti tukea omille valinnoilleni lukiessani näissä keskusteluketjuissa muiden kirjoittamia tekstejä. Uskalsin vihdoin ja viimein erota puolisostani -taloudellisesti huolettomassa tilanteessa- ja aloittaa itsenäisen elämän, vaikkakin ahtaammassa taloudellisessa tilanteessa. Ja ihan oikeasti: olen ulkoisesti nuorekkaampi! Ja säkenöivämpi oma itseni! Tästä ovat huomauttaneet ihmiset, jotka eivät tiedä avioerostani mutta, jotka ovat tunteneet minut vuosien ajan! Ja olen entistå valmiimpi työskentelemään oman hyvinvointini eteen!