Kun hiljaisuus tuli väliin
Olen liki kolmikymppinen mies ja asun avoliitossa itseäni viisi vuottta nuoremman naisen kanssa. Olemme seurustelleet pian neljä vuotta ja asuneet virallisesti yhdessä puoli vuotta. Koen parisuhteen olevan vaakalaudalla pitkään jatkuneiden kommunikointi-ongelmien vuoksi.
Seurustelumme alkuvaiheessa puhuimme paljonkin ja hyvin avoimesti, muun muassa molempien haluttomuudesta avioliittoon ja lapsien hankkimiseen. Olemme kokeneet vanhempien alkoholinkäytön hyvin raskaasti lapsuudessa ja nuoruudessa, josta siitäkin olemme kykyjemme mukaan keskustelleet.
Vielä samana vuonna kun aloimme seurustella, muutimme molemmat Lappiin opiskelemaan samalle paikkakunnalle. Näimme viikonloppuisin ja usein viikollakin ja puhuimme paljon puhelimessa ja netin välityksellä. Jokin Lapissa ja/tai koulutuksessa ei kuitenkaan sopinut rakkaalleni, vaan hän masentui. Hän asioi muutaman kerran opiskelijaterveydenhuollon kautta mielenterveyshoitajalla, mutta lopetti sen kesken koska koki sen hyödyttömäksi. Koetin saada häntä jatkamaan, mutta koska hän ei ollut halukas, en voinut enempää.
Elämämme jatkui jokseenkin normaalina, vietimme hyvää ja onnellisen oloista elämää kunnes kumppanini lähti muutamaksi kuukaudeksi vaihtoon ulkomaille. Alkuun kaikki meni hyvin, mutta pian hän muuttui etäiseksi ja vaihtamiemme viestien sävy kylmäksi. Palattuaan hän oli selvästi muuttunut: hän ei halunnut jutella juuri edes normaalista arjesta, seksielämämme muuttui hyvin pinnalliseksi, myös rakastelut vähenivät.
Muutimme viime syksynä yhteen opiskeluidemme päätyttyä. Puolisoni olo tuntui heikkenevän ja sain lopulta puhuttua hänet käymään lääkärillä. Diagnoosi oli masennus, hän sai lääkityksen ja lähetteen terapiaan. Tämän puolen vuoden aikana hän on joutunut vaihtamaan lääkitystään, koska ensimmäiset lääkkeivät eivät olleet hänelle sopivat. Hän kertoi toivovansa olevansa kuollut, mikä sai entisestään hälytyskellot soimaan. Tämän jälkeen kommunikointi on tyrehtynyt kokonaan.
Ymmärrän kyllä että vakavasti masentuneen ihmisen kyky kommunikointiin ei välttämättä ole paras mahdollinen, mutta puolisoni on kyllä löytänyt välineet kommunikointiin. Tämä kommunikointi ei vain tapahdu minun kanssani.
Hän puhuu lääkärille ja hoitajalle mielellään, samoin internetin keskustelupalstoilla. Hänellä on jopa ystäviä joille jakaa tuntojaan, mutta minä olen jäänyt ulos tästä ringistä.
Rakastan puolisoani, mutta masennuksesta huolimatta en aio elää missään täydellisyyden ja helpon elämän kuplassa. Olen usein kertonut hänelle etten välttämättä aina ymmärrä tahi ole iloinen hänen valinnoistaan, mutta hän jos kokee ne tärkeiksi, tuen häntä kyllä. Tämä ei ilmeisesti riitä, sillä viimeisimmät ”keskusteluyritykseni” ovat katkenneet siihen että puolisoni menee täysin lukkoon ja omiin ajatuksiinsa.
Esimerkkinä, puolisoni
Viestini jäi edellä kesken.
Puolisoni siis puhuu hyvin pintapuolisista asioista, mutta heti jos jossain asiassa tulisi mennä vähän syvemmälle, ei hänestä ole enää puhujaksi, vaan vastaukset ovat lähinnä "en tiedä".
Samanlaisen lukkoon menon saa aikaan alkoholi. Tuorein tapaus on viime viikolta, joilloin illan aikana nautin töiden päälle kolme pientä olutta. Tämän jälkeen en saanut vastausta enää mihinkään, kysyinpä mitä vaan.
Puolisoni käyttää aktiivisesti eri nettifoorumeita ja samaistuu vahvasti muihin ihmiskohtaloihin. Jos hän kertoo jonkun kokemuksista ja minä sanallakaan arvostelen niitä tai esitän vastakkaisen mielipiteen, alkaa puhekyvyttömyys ja/tai vastaukset jatkokysymyksiin ovat "en tiedä".
Rakastan puolisoani ja olen edelleen valmis tukemaan häntä. Haluaisin myös jakaa elämää hänen kanssaan, mutta en tiedä kuinka onnellista voi olla elämä vaaleanpunaisessa höttökuplassa.
Ymmärrättekö mitä haen takaa, onko jollakulla vastaavankaltaltaisia kokemuksia?
Aamuyön ja aamun taitteessa kirjailen viimeisimpiä tänne. Eilen ajauduimme jälleen tilanteeseen jossa avopuolisoni ahdistui niin ettei pystynyt vastaamaan juuri mitään. Kaikki alkoi auton hankkimiseen liittyvästä keskustelusta. Hän totesi ettei hänellä ole varaa yhteiseen kalliiseen autoon ja hänestä tuntui etten uskonut häntä vaan luulin hänen taikovan jostain ylimääräistä rahaa. Vakuutin hänelle jälleen (noin kolmatta tai neljättä kertaa) ettei hänen tarvinnut huolehtia uuden auton maksuista sen enempää kuin käytön osalta.
Pääpaino kuului kuitenkin olevan sillä ettei hän kokenut edelleenkään että uskoisin häntä, jolloin olin jokseenkin pakotettu kertomaan hänelle kerroista jolloin koin vastaavankaltaisia tuntemuksia hänen toiminnastaan. Meillä ei ole lapsia, mutta kaksi koiraa olemme onnistuneet pitämään hengissä ja kasvattamaan. Koirien koulutus on puolisollani jäänyt puolitiehen, mutta ehdotukseni ja mallini jota aiheesta esittelen menevät hänellä usein toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Alkoi jälleen tilanne jossa minä puhuin yksin, rauhalliseen sävyyn ja kaipasin vastauksia, mutta puolisoni tyytyi piirtämään ja keskittymään kaikkeen muuhun kuin keskusteluun. Lopulta jouduin lopettamaan puhelun vuoksi, jolloin puolisoni pääsi myös tilanteesta irti.
Tiedän että kyseessä on klassinen, masennukseenkin liittyvä ahdistuskohtaus (sellaiseksi olen sen ainakin mieltänyt). Ymmärrän sen hänen tilassaan täysin, mutta kun nämä kohtaukset ovat viikottaisia ja jopa päivittäisiä, en tiedä enää mitä tehdä. Lopetanko hänelle puhumisen kokonaan (koska ilmeisesti juuri minä olen se laukaisia) vai kehoitanko häntä lähtemään jollekin hoitojaksolle?
Eilen sitten kirjoitin hänelle aiheesta sähköpostin, jotta hän voisi käsitellä asiaa rauhassa. Tänä aamuna olisin lukenut sähköpostini, koska tiedän hänen vastanneen, mutta sähköpostini ei toimi. Voitte uskoa että pää on melko kovilla itselläkin tällaisesta.
Jälleen eilen pyöritin päässäni vaihtoehdot omasta terapiasta pariterapiaan ja myös eroamiseen. Vertaistuelle tai muille kokemuksille olisi nyt kysyntää.
Hei,
Minulla on vähän vaikeuksia saada käsitystä siitä minkälainen teidän suhde on, mitä tarpeita se täyttää ja miten näette puolisonne. Oletteko keskustelleet suhteestanne? Kerrot, että sinun on vaikea saada puolisoasi ymmärtämään näkökantojasi. En oikein saa kuvaa kahdesta tasa-arvoisesta aikuisesta. Tulee vähän vaikutelma, että suhtaudut puolisoosi kuin lapseen jonka tulisi ymmärtää sinun järkevää puhetta ja puolisosi ei innostu tästä keskustelusta. Pysähdytkö kuuntelemaan puolisoasi avoimin mielin ja mietit mitä asia hänelle merkitsee?
Voi tosiaan olla hyvä yrittää keskustella kirjeitse vaikeista asioista. Puolisosi kuitenkin keskustelee ja kirjoittaa joidenkin kanssa ja jopa mielellään. Keskeistä näyttäisi olevan se, että mikä tekee sinun kanssasi keskustelemisesta vaikeampaa. Voiko puolisosi kirjoittaa tästä tai voiko joku ystävistänne toimia tässä luotettuna tulkkina tai joku terapeutti? Kun saatte keskusteluyhteytenne toimimaan, oli se sitten kasvokkain tai kirjeitse, voitte alkaa selvittää kaikkia muita asioita.
Toivottavasti löydätte tasapainoisen keskusteluyhteyden.
Saimme keskusteluyhteyden avautumaan sähköpostitse, jonka vuoksi koin suurta helpotusta. Ymmärrän hyvin edellisen kirjoittajan näkökulman, on varmasti syntynyt virheellinen kuva siitä että koetan saada puolisoni ymmärtämään vain itseäni, mutta se suinkaan ole tarkoitus. Hän on saanut vihdoin välineen jolla kertoa kokemuksistaan.
Häntä on vaadittu keskustelemaan alkoholisti-vanhempiensa toimesta ja sävy on ollut pikemminkin tivaava kuin keskusteleva. Myös väkivaltaa on käytetty, jos vastaukset eivät ole miellyttäneet. Näin ollen en yhtään ihmettele että jo sanana keskustelu saa hänet pistämään lukot päälle.
Hän käy parhaillaan terapiassa masennuksensa vuoksi ja voisi jutella tästäkin siellä. En tähän tahdo häntä pakottaa enkä voisikaan, se on hänen terapiansa. En voi kuitenkaan olla miettimättä sitä, kuinka hyvää ja pitkälle vievää sähköpostitse seurustelu on. Itselleni on aina opetettu että puhuminen, erityisesti tunteista puhuminen, on hyvästä ja se auttaa.
Jos "puheyhteys" sähköpostiksekin katkeaa, tuleeko olla vain hiljaa?
Hei,
Tuskin voi sanoa mikä on oikein tai väärin. Vaikeaa varmasti yhteiselo on, jos kasvokkain keskustelu ei onnistu, varsinkin jos toinen on siihen tottunut ja sitä kaipaa. Kumppanisi soisi oppivan keskustelemaan, koska se taito auttaa paljon, ei vain yhteydenpidossa sinuun vaan elämässä kaikkineen. Joudut itse arvioimaan missä kulkee raja, että jaksat jatkaa ilmeisen hankalaa suhdettasi puolisosi kanssa. Joudut/te miettimään mitkä ovat syyt suhteelle ja kuinka kestävällä pohjalla olette ja miten voisitte tätä pohjaa vahvistaa.
Hyvää jatkoa toivottaen.
Kiitos paljon, tuossa tuli paljon ajattelemisen arvoista asiaa. Uskon suhteeseemme ja haluan sen toimivan, sen vuoksi koetan kehittää niin parisuhdettamme kuin itseänikin. Välillä vaan meinaa usko loppua, mutta voisin kuvitella niin käyvän useissa tapauksessa kun jompikumpi parisuhteessa (tai pahimmassa tapauksessa molemmat) sairastuvat masennukseen.