kiitos viesteitä. Viikonloppu meni kohtuu hyvin, mutta sitten eilen illalla mieheni sai puhelun, joka taas syvensi hänen pahaa oloaan. Saa nähdä, mihin tämä viikko kehittyy vielä..
Mieheni ei koe, että hänellä olisi alkoholiongelma, koska hän ei fyysisesti jää koukkuun. Henkisesti kylläkin. Jos ihminen usean vuoden ajan on käyttänyt alkoholia siten, että isojen tölkkien sixpack ja usein enemmänkin per arki-ilta ja viikonloppuisin "höystetään" viskillä tms niin kyllähän sen täytyy johonkin vaikuttaa? Eikä mielestäni ole ihan normaalia enää..
Hänellä vaan on kaikki lääketieteelliset arvot kohdillaan. Ei näy mitään maksakokeissa eikä missään muuallakaan. Hän on varmaan jonkinlainen lääketieteen ihme. Ja työnsä kyllä aina hoitaa, ei ole siinä mitään ongelmaa ollut koskaan.
No, päivä kerrallaan edelleen mennään. Rintaa puristaa ja oksettaa aika ajoin, kun oikein alkaa ajattelemaan. Mutta sitten taas tulvahtaa sääli ja rakkaus ja huolehtimisen tarve. Ja lapset, niiden avulla koitan mennä eteepäin. Vaikka toisaalta ne myös välillä "syö" voimia.. Olisi niin helppoa itselle edelleen vain kadota kartalta... mutta..

SeOnMa kirjoitti 8.3.2011 22:4

kiitos viesteitä. Viikonloppu meni kohtuu hyvin, mutta sitten eilen illalla mieheni sai puhelun, joka taas syvensi hänen pahaa oloaan. Saa nähdä, mihin tämä viikko kehittyy vielä..
Mieheni ei koe, että hänellä olisi alkoholiongelma, koska hän ei fyysisesti jää koukkuun. Henkisesti kylläkin. Jos ihminen usean vuoden ajan on käyttänyt alkoholia siten, että isojen tölkkien sixpack ja usein enemmänkin per arki-ilta ja viikonloppuisin "höystetään" viskillä tms niin kyllähän sen täytyy johonkin vaikuttaa? Eikä mielestäni ole ihan normaalia enää..
Hänellä vaan on kaikki lääketieteelliset arvot kohdillaan. Ei näy mitään maksakokeissa eikä missään muuallakaan. Hän on varmaan jonkinlainen lääketieteen ihme. Ja työnsä kyllä aina hoitaa, ei ole siinä mitään ongelmaa ollut koskaan.
No, päivä kerrallaan edelleen mennään. Rintaa puristaa ja oksettaa aika ajoin, kun oikein alkaa ajattelemaan. Mutta sitten taas tulvahtaa sääli ja rakkaus ja huolehtimisen tarve. Ja lapset, niiden avulla koitan mennä eteepäin. Vaikka toisaalta ne myös välillä "syö" voimia.. Olisi niin helppoa itselle edelleen vain kadota kartalta... mutta..

Minä taas tuomitsen arki-ilta kännäämisen kokonaan, vaikka se ei johtaisi edes humalaan se voi johtaa vakavaan riippuvuuteen, olet vaikeassa asemassa, jos asiasta paasaat saat vain vihat päällesi.
Mutta tuo tulvahtava sääli ja rakkaus ja huolehtimisen tarve, se saattaa olla sinulle uskomaton voimavara, se auttaa vaikeina aikoina eteenpäin.
Ja lapset nuo ihanat kauhukakarat, syövät kyllä voimia, mutta ei ole sen mukavampaa tunnetta kuin joku pienistä kellahtaa syliin ja painaa päänsä rintaani vasten,se on se suuri palkinto.
Myös se kun joku jo aikuisista lapsista soittaa ja kysyy neuvoja, kertoo siitä luottamuksesta ja rakkaudesta mikä vallitsee.
Niistä saa voimaa jaksaa eteenpäin.
Minäkin kävin aikoinani niin pohjalla, että ilman kavereiden asiaan puuttumista en kirjottaisi tässä, tällä hetkellä elän ilman noita masennuslääkkeitä.
Ja joskus päivä paistaa joskus on hankalaa, mutta eteenpäin mennään.

Miksi ihminen, joka käyttää joka päivä alkoholia, ei tule siitä fyysisesti riippuvaiseksi? Miksi tällainen ihminen ei voi ymmärtää, että jatkuva humalassa läsnä oleminen ei oikeasti ole läsnäolemista? Miksi hän vain olettaa, että eihä tuollainen joka iltainen juominen voi ketää haitata? Kun ei hänelläkään terveys kärsi? Vain rahaa menee... En todella tiedä, miten tästä pääsee ulos. Pakko kohta varmaan vaan luovuottaa.. Miten..?

SeOnMa kirjoitti 15.3.2011 15:40

Miksi ihminen, joka käyttää joka päivä alkoholia, ei tule siitä fyysisesti riippuvaiseksi? Miksi tällainen ihminen ei voi ymmärtää, että jatkuva humalassa läsnä oleminen ei oikeasti ole läsnäolemista? Miksi hän vain olettaa, että eihä tuollainen joka iltainen juominen voi ketää haitata? Kun ei hänelläkään terveys kärsi? Vain rahaa menee... En todella tiedä, miten tästä pääsee ulos. Pakko kohta varmaan vaan luovuottaa.. Miten..?

Mistä tiedät, ettei fyysistä riippuvuutta ole tullut jo, ettei se ole ollut olemassa jo kauan aikaa?
itsellenikin maistui ennen viikonloppukännääminen, perjantaipullo oli pakko saadda, nyt olen ollut selvinpäin noin viisi vuotta ja hyvin sujuu.

Hei "Se on Ma" !

Sen enempää utelematta miten olet ajatutunut näin kiusalliseen tilanteeseen, ajattekin vastata, kun on oma lehmäkin ojassa. Kiinnitin huomiota siihen, että se mitä sinulle tapahtui, ei tapahtunut Suomen maalla. Minullekin kävin 1996 näin. Olin Turkissa kielikurssilla, tavoitteenani hankkia uusia ystäviä, nähdä maailmaa, ja tietysti oppiakin jotain. Minut tod. näk, huumattiin, meinattiin raiskata sain kulttusrishokin. No siitä sitten poliisiautolla nopeasti lentokentälle ja Suomeen. Minullakin on ongelma, miten tästä eteenpäin? Kun en onnistuntkaan pääsemään pois... Olin kaksi vuotta sitten uutena vuotena Ruotsissa silloisen miesystäväni kanssa uuden vuoden juhlissa erään ystäväpariskunnan luona. Silloin olin päässyt pois... Erittäin lämpimiä muistoja vieläkin siitä puolesta vuodesta. Silloin oli myös joku ns. mielenterveytensä mennyt Saksassa. Ja mediassa kohistiin. onekin keskusstelimme siitä Örebrossa ruotsiksi. Kerroin heille, että näin saattaa käydä kenelle tahansa, ja ongelmana on juuri se median hysterisointi . Kulttuurishokki tässäkin on saattanut tapahtua Minut oltaisiin voitu 1996 ajaa vaikka bordelliin, jos poliisi ei olisi toiminut. Tästä syystä minulle kävi hyvin. Tosi tarina... En enää halveksi prostituoituja😭, tosin en itse joudu sitä tekemään...

SeOnMa kirjoitti 15.3.2011 15:40

Miksi ihminen, joka käyttää joka päivä alkoholia, ei tule siitä fyysisesti riippuvaiseksi? Miksi tällainen ihminen ei voi ymmärtää, että jatkuva humalassa läsnä oleminen ei oikeasti ole läsnäolemista? Miksi hän vain olettaa, että eihä tuollainen joka iltainen juominen voi ketää haitata? Kun ei hänelläkään terveys kärsi? Vain rahaa menee... En todella tiedä, miten tästä pääsee ulos. Pakko kohta varmaan vaan luovuottaa.. Miten..?

Eiköhän henkinen riippuvuus olekin se vaikeampi - ja luultavasti riippuvuus on myös fyysistä . Luulen myös että hänen versionsa "ketä se nyt haittaa" selittelystä on juuri selittelyä itselle - sinähän jo tiedät totuuden. Järkisyyt eivät tehoa ennekuin hän huomaa ongelmansa. Sinun mahdollisuutesi on jotenkin tehdä se ilmeiseksi. Luopua vaikka ulkopuolisille selittelystä ja "suojelusta".

Sinun kuitenkin lienee parasta keskittyä nyt omaan hyvinvointiin, että jaksat. Pystytkö "ulkoistamaan" miehesi kokonaan? Ettet ota häntä huomioon omaa aikatauluasi ja elämääsi suunnitellessasi, hän on ilmeisesti jo sinut "hylännyt" olemalla poissaoleva myös olleessaan kotona? Tee sinä samoin. Jos et jaksa repäistä itseäsi kokonaan pois "ajaudu" henkisesti etäämmälle. Todellakin! luovuta! mutta älä omasta hyvinvoinnistasi vaan kokonaan huolehtimasta miehestäsi. 🙂👍

Kiitos ensinnäkin kommenteistanne. Niin, ilmeistä on, että minun tosiaan pitäisi lakata peittelemästä tätä asiaa. En vain tiedä miten, koska silloin pelkään, että "villieläin" pääsee irti.. Mutta, nykytilanne ei todella voi jatkua, koska en voi itseäni katsoa silmiin, en pysty omille vanhemmilleni puhumaan, koska olen joutunut valehtelemaan, samoin kun anopille.
Mutta, nyt kun hän taas alkoi syyttämään vain minua ja lasten kuullen puhuu sellaisia asioita, joita ei mielestäni lapsien korviin ole tarkoitettu, niin ei se voi niin mennä. Olen todella loppu ja voimaton tällä hetkellä. En tiedä mitä tehdä...

Nyt taas epätoivo valtaa mielen. Asiat alkoivat jo olla hieman paremmin, niin kotona kuin työssä, mutta nyt tulee "iskuja" molemmista suunnista. Alkaa tuntu, että otsikon toive pitää saada toteutettua. En jaksa.
Miten alkoholia käyttävä henkilö ei vain näe asioita lainkaan toisen ihmisen kannalta? Miten voi vain pitää oikeutenaan jatkaa tilannetta, muutoslupauksista huolimatta? Ja mitä kaikkia vaikeuksia onkaan läpi käyty..? En voi ymmärtää. Miten ihmisen saa tajuamaan?
Minut piätisi nyt taluttaa jonnekin lepäämään. Vaan kuka sen voi tehdä?

Hei taas, kesän jälkeen. Kesä meni kohtuudella, mutta tilanne ei ole muuttunut muutoin millään lailla. Minä olen taas tällä hetkellä todella masentunut, enkä saa otetta mistään. Kaiken kukkuraksi, minulta löydettiin "tauti", jonka alkuperästä ei nyt sitten ole mitään tietoa...
Mies jatkaa kännäämistään, yhtenä päivänä kehtasi sanoa, että ei hän ole mitään lupausta lopettamisesta koskaan antanut, on aina sanonut, että aikoo juoda, niin kauan kuin itse päättää. No, muisti sitten, että taisi tosiaan ainakin arkijuomisesta luopua. Rahatkin on taas olleet tosi tiukilla, hävettää, kun isommat lapset jo ymmärtää, että kun "tuskastellaan" rahojen riittävyyttä, niin isin oluisiin ja nyt taas myös jo arkisinkin hankittuihin viina/viski ym pulloihin kyllä on varaa...
Mies sai vaihdettua työtäkin, itselleen positiivisemmaksi ja pitäisi nyt olla hänen tyytyväinen. Vaan, edelleen juo. Minä olen varmaan niin hirveä akka, että selvinpäin ei kestä. Ja lapset niin kamalia, ettei niitäkään selvinpäin kestä. Läheisyyttä ei paljon huvita antaa humalaiselle, saatika sitten seksiä. Se on viimeisimpänä mielessäni, kun kaikki muu tuntuu olevan pielessä. Miehellä taas tuo seksi on parisuhteessä ehkä se tärkein asia. Tämä ainakin on siis yksi meidän parisuhteemme kulmakivistä. Mutta aikuisesti tästäkään ei voida keskustella, kun toinen osapuoli on koko ajan tuiterissa. Ja sitten alkaa humalapäisään puhumaan asioita lasten kuullen ja saa vieritettyä kaikesta syyt äidin niskaan.
Lopettaahan tämä parisuhde varmaan pitäisi, mutta... mistä saada voimia etsiä asunto itselle ja neljälle lapselle? Yhteinen asunto pitäisi myydä.. Niin, ja sitten vielä se, että hankitiin sitten koira, mies lupasi ottaa ensisijaisen vastuun, ja alkuun näin olikin.. Nyt kun koira on pari kuukautta ollut, niin minullehan se päävastuu on tästäkin siirtynyt..
Parisuhteemme taitaa olla jo vuosia sitten ajautunut aivan väärille urille. Kun mies on rikkinäisestä alkoholisti perheestä lähtöisin, on minun voimakas hoivoaviettini ajanut meidät jo alussa tilanteeseen, jossa olen alkanut ottaa mieheeni nähden "äidin" roolia. Ja kun hän ei sitten ole osannut ottaa riittävästi vastuuta itsestään, niin tässä ollaan. Siitä syystä koen tästäkin huonoa omaa tuntoa, että jos jätän hänet, miten hän sitten pärjää? Itse kun olen hänelle nämä puitteet luonut.
Kipu tästä ahdistuksesta on aivan fyysistä, odotan siis ilmeiseen vain, koska sairastun johonkin sellaiseen tautiin, josta pääsee sairaalaan... kun en sinne osaa omin jaloin kävellä, henkiseen sairauteen apua saamaan...

SeOnMa kirjoitti 16.11.2011 12:25

Hei taas, kesän jälkeen. Kesä meni kohtuudella, mutta tilanne ei ole muuttunut muutoin millään lailla. Minä olen taas tällä hetkellä todella masentunut, enkä saa otetta mistään. Kaiken kukkuraksi, minulta löydettiin "tauti", jonka alkuperästä ei nyt sitten ole mitään tietoa...
Mies jatkaa kännäämistään, yhtenä päivänä kehtasi sanoa, että ei hän ole mitään lupausta lopettamisesta koskaan antanut, on aina sanonut, että aikoo juoda, niin kauan kuin itse päättää. No, muisti sitten, että taisi tosiaan ainakin arkijuomisesta luopua. Rahatkin on taas olleet tosi tiukilla, hävettää, kun isommat lapset jo ymmärtää, että kun "tuskastellaan" rahojen riittävyyttä, niin isin oluisiin ja nyt taas myös jo arkisinkin hankittuihin viina/viski ym pulloihin kyllä on varaa...
Mies sai vaihdettua työtäkin, itselleen positiivisemmaksi ja pitäisi nyt olla hänen tyytyväinen. Vaan, edelleen juo. Minä olen varmaan niin hirveä akka, että selvinpäin ei kestä. Ja lapset niin kamalia, ettei niitäkään selvinpäin kestä. Läheisyyttä ei paljon huvita antaa humalaiselle, saatika sitten seksiä. Se on viimeisimpänä mielessäni, kun kaikki muu tuntuu olevan pielessä. Miehellä taas tuo seksi on parisuhteessä ehkä se tärkein asia. Tämä ainakin on siis yksi meidän parisuhteemme kulmakivistä. Mutta aikuisesti tästäkään ei voida keskustella, kun toinen osapuoli on koko ajan tuiterissa. Ja sitten alkaa humalapäisään puhumaan asioita lasten kuullen ja saa vieritettyä kaikesta syyt äidin niskaan.
Lopettaahan tämä parisuhde varmaan pitäisi, mutta... mistä saada voimia etsiä asunto itselle ja neljälle lapselle? Yhteinen asunto pitäisi myydä.. Niin, ja sitten vielä se, että hankitiin sitten koira, mies lupasi ottaa ensisijaisen vastuun, ja alkuun näin olikin.. Nyt kun koira on pari kuukautta ollut, niin minullehan se päävastuu on tästäkin siirtynyt..
Parisuhteemme taitaa olla jo vuosia sitten ajautunut aivan väärille urille. Kun mies on rikkinäisestä alkoholisti perheestä lähtöisin, on minun voimakas hoivoaviettini ajanut meidät jo alussa tilanteeseen, jossa olen alkanut ottaa mieheeni nähden "äidin" roolia. Ja kun hän ei sitten ole osannut ottaa riittävästi vastuuta itsestään, niin tässä ollaan. Siitä syystä koen tästäkin huonoa omaa tuntoa, että jos jätän hänet, miten hän sitten pärjää? Itse kun olen hänelle nämä puitteet luonut.
Kipu tästä ahdistuksesta on aivan fyysistä, odotan siis ilmeiseen vain, koska sairastun johonkin sellaiseen tautiin, josta pääsee sairaalaan... kun en sinne osaa omin jaloin kävellä, henkiseen sairauteen apua saamaan...

Jos ei ole ongelmia ei ole syytä juodakaan. E li on juominen syy vai seuraus?

Tässä viikonlopun aikana tuli otettua viskiä enemmön kuin kymmeniin vuosiin mikä johti keskusteluun asioista joita en selvinpäin ikinä olisi ottanut puheeksi. Kun vaimoni ymmärsi mistä oli kysymys ja etä olin vuosikymmeniä sitten luopunut häneen kohdistuneista seksihaaveista (peppuseksi) tilanne muuttui palon paremmaksi kuin vuosiin.
Eli yritä ymmärtää "miksi Jeppe juo" enneinkuin tuomitset. Ei minullakaan ole suuremnpia ongelmia juomisesta mutta joskus on vaikeaa ottaa esille vaikeaksi koettuja asioita varsinkin kun puolisosta todella välittää. Toki en tiedä tilannettasi joka saattaa olla ihan toisenlainen. Toivottavasti löydätte yhdessä ratkaisun tilanteeseen, ellei on sinun valittava oma ratkaisusi. Kenenkään ei tarvitse miettiä elämänsä lopettamista suhdeongelmien vuoksi.

Kaikkea hyvää sinulle!

Hei!

Kiitos kommentistasi, ihan mielenkiintoinen näkökanta tuokin. Toki ymmärrän, että miestänikin painaa jokin, kun ei arkea kanssamme selvinpäin kestä. Mutta kun olen koittanut ehdottaa parisuhdeterapiaakin, aika useinkin, niin siihen hän ei suostu. Ongelmat pitää pitää kotona, neljän seinän sisällä ja sillä ne sitten selviävät..! Itsestäni tuntuu, että pää räjähtää. Jos tästä tilanteesta uskalla jollekin ääneen kertoa, tulen hajoamaan lopullisesti. Miehelleni en mitään pahaa halua, haluaisin vain tasapainoisen perhe-elämän ja arkea jakavan aikuisen rinnalleni... Isoimman lapsen kohdalla on "peli jo menetetty", seuraavan kanssa selvitään, pienimpien en halua enää joutuvat kärsimään. Narsismi, alkoholi, ujous, kaikki nämä yhdessä ovat oletettavasti syitä. Vuosien aikana on tullut niin paljon loukkauksia puolin ja toisin, että en tiedä, voiko niistä koskaan selvitä. Riidellä emme kuitenkaan osaa, tämä on sellaista hiljaista "taistelua"... Päivästä toiseen koitettava selvitä.