Heippa
Miksi sinä ajauduit siihen pisteeseen että oli itsetuho tekoja??
Minkäs ikäinen sinä Olet??
Kuinkas sinä nyt olet jaksanut???
Mutta älä ikinä enää mieti itsetuho ajatuksia sillä se ei ole kyllä mikään ratkaisu vaan
mietitään asioihin aina joku muu ratkaisu.
Sillä kyllä elämä aina järjestyy vaikka välillä on vaikeata.
mutta jos on vasymystä, masennusta jne niin kannattaa käydä ammattiauttajan luona
asim lääkärissä niin saat varmasti avun.
Onko sinulla ystäviä / kavereita jolle voisit kertoa iloja ja suruja??? se helpottas
kyllä elämää.
Kaunista alku vuotta sinulle

Kun arki kuluttaa loppuun pitää ottaa arjesta vapaata, muuten ei toivu.
ensin lääkärille, joka kirjoittaa sinulle lähetteen terapiaan ja masennuslääkkeet sekä sairaslomaa.
tilannehan teillä on aika paha jos teillä on päiväkotiikäisiä, mutta lähtisin sairaslomalla toipumaan, kuitenkin päiväsydämet ilman pieniä, illalla antasin vastuun miehellesi.
mutta älä enää koskaan yritä tappaa itseäsi, älä, minä pyydän.

En tiedä, osaanko mitään järkevää avun sanaa sanoa, itsekkin pyörin suruissani. Mutta, ole nyt itsekäs. Sinun on nyt päästävä jaloilleen. Hae apua, ota aikaa, helli itseäsi. Puoliso hoitakoon nyt hetken arkea. Sinun lapsesi tarvitsevat sinua. Heistä kasvaa aikuisia, joskus olet ehkä mummi. Nautit lapsenlapsista. No, meni vähän pitkälle...Mutta vähän voi helpottaa oloa sekin, kun koittaa saada vähän perspektiiviä tilanteeseen. Elämä on tosi raadollista ja rankkaa toisinaan. On kuitenkin myös paljon asioita, joista voi ammentaa voimaa.
Itse olen hakenut apua terapiasta, puhunut huolella valitun ystävän kanssa, puhunut puolison kanssa...ottanut omaa aikaa kysymättä lupaa, keskittynyt hoitamaan ihoani, jalkojani, hiuksiani...pieniä juttuja, mutta ne tuntuu tärkeiltä. Teen itsestäni tärkeän itselleni. Voimia ja halaus...olet tärkeä, älä anna periksi.

Hei

Eikö sinua otettu osastolle hoitoon! Arki joka kulutti sinut loppuun ei voi samanlaisena jatkuessaan auttaa sinua.
Oman kokemukseni mukaan tämä järkytys voi olla myös se hyvä joka herätti ehkä läheisesi. Nyt kaikki te tiedätte että jotakin liian kuormittavaa teidän arjessanne sinulle on.
Itse olin hoidossa osastolla monta kuukautta! Lääkitys laitettiin kuntoon, ja lisäksi sosiaalitoimesta saimme apua. Jonkun aikaa minulla kävi apua - lähinnä niin että apuna siinä että sain itseni liikkeelle... olivat seurana vaikka lapsilla kun siivosin tai kävin kaupassa, "ulkoiluttivat" eli seurana kävelylenkillä.... Toimi erittäin hyvin. Ja seurasivat että pienemmillä lapsillani on kaikki kunnossa - kyllä he vaistoavat huonon tilanteen. Samoin silloin murrosikäiseni kävivät muutaman kerran psykologin juttusilla - samoin mies.

Aloitin myös jokaviikkoisen harrastuksen ja "koko porukka" huolehti siitä, etten vaan rupea lipeämään ja jättämään kertoja väliin yms.

Masennuksesta selviäminen vei ehkä kaksi vuotta, mahdollisesti enemmän... Siihen vajoamisen ajankohdasta minulla ei ole mitään mielikuvaa, niin vaivihkaa se hiipi minuun, mutta nyt osaan kertoa ääneen kun tuntuu pahalta.

Suosittelen ulkopuolista apua joka tapauksessa, ulkopuolinen näkee ehkä paremmin arkenne ongelmat. Ja se lääkitys!🙂👍

Kiitos kannustavista kommenteistanne! Nyt olen jo askeleen edennyt "parannuksen tiellä", kun otin eilen työterveydenhuoltoon yhteyttä. Kävin pikaisen keskustelun (kun päivystykseen ei pitkää aikaa saanut) terveydenhoitajan kanssa ja huomenna menen psykologin vastaanotolle. Toivon, että asiat tästä alkavat aueta.
Eilen jo tuntui paremmalta keskustelun jälkeen.
Itsekkäämpi pitää todella olla jatkossa, siinä mielessä, että ottaa sitä aikaa itselleen ja myös niin, että otamme miehen kanssa yhteistä aikaa. Sitä ei niin helposti tässä tilanteessa tehdä, mutta isovanhempia vaan pitää koittaa hyödyntää, kun ovat nyt eläkkeellä ja vielä jaksavat lapsiamme hoitaa. Isommat eivät sinänsä hoitajaa tarvitse, jos olemme yhden yön poissa joskus poissa, mutta pienemmät toki.
Tässä on niin monta vaikuttavaa tekijää, että jaksaminen loppui. Kotona tämä arjen pyöritys, olen sellainen, että kaiken aina itse haluan tehdä. Samoin työssä, itse teen liikaa, toisaalta tällä hetkellä ei ole sellaista kolleegaa, jonka kanssa voisi kunnolla työkuormaansa edes jakaa.
Mutta, ylöspäin suunta, toivon niin. Vaikka, aamulla hankalalta tuntuikin..

hyvä, oikeaan suuntaan on askeleet, jatka samaa rataa.

Nyt taas tuntuu, että olisiko sittenkin ollut parempi onnistua yrityksessään.. ahdistaa ja tuntuu, että ei ole ulospääsyä. Asioita on liian monta korjattavaksi, mikään ei tunnu etenevän.. melkein paluu entiseen.. en oikeasti tiedä, mitä tehdä. Ns. ulkopuoliset ovat ehkä vain enemmänkin sekoittaneet tilannetta, kuin olleet avuksi. Mies on todella ahdistunut.. nyt ei ole helppoa olla.

Masentuneen mielen kanssa on vaikea nähdä hyviä asioita elämässään. Kestää pitkän tovin, että toipuminen pääsee käyntiin. Olen kokenut vaikean masennuksen usean kerran elämässäni ja voin kertoa sinulle, että olen myös toivonut kuolevani moneen kertaan. Mutta jostain on sitten tullut se toivon hippunen, joka on antanut valon pilkahduksen, että vielä jaksaisin päivä kerrallaan eteenpäin. Kaikkein suurin syy eteenpäin pääsemiseen on ollut lapset. Jäin kiinni siihen mietteeseen, että mitä minun lapsilleni käy, jos ei ole äitiä. Kukaan ei voi äidin paikkaa lapsissa viedä, koskaan. Ei kukaan voi myöskään olla äitinä lapsilleni niin kuin minä olen. Sitä ajatusta kannattelen aina, kun tuntuu pahalta. Minua se auttaa sen verran, etten enää tahdo kuolla, vaikka kuolema lopettaisikin kaikki nämä omat kärsimykset saman tien.

Toivon, että saat apua lääkityksestä. Toivon, että saat myös itsellesi keskusteluapua ja tukea pitkäksi aikaa eteenpäin. Masentuneen mielen kanssa joutuu hyväksymään sen, että ensin asiat vähän aukeavat ja selkenevät ja sitten tulee takapakkia, moneen kertaan. Sitä ei ole helppo hyväksyä, koska sitä odottaa itseltään ihmettä, että olisi jo äkkiä toipunut ja voisi paremmin. Yritä pilkkoa päivä osiin. Ensin minuutti, sitten toinen jne. Ja jos tuntuu pahalta, yritä kirjoittaa johonkin ylös, miksi tuntuu pahalta. Tai nimetä se tunne. Anna tunteiden tulla. Ei niitä tarvitse pelätä. Sinä, toivottavasti, saat apua ja jaksamiseen tukea.

Hetki kerrallaan, päivä kerrallaan hengitellen. Hengittäminenkin voi tehdä kipeää, mutta hengitä silti. Sinä olet maailman tärkein ihminen lapsillesi ja sinun pitäisi olla myös maailman tärkein ihminen itsellesi. Ajan kanssa asiat selkenevät. Koita malttaa mielesi ja jaksaa ottaa sitä apua vastaan, mitä on saatavilla. Sinä selviät vielä. Ihan varmasti.

Miksi ihmeessä et päässyt/joutunut sairaalan osastolle. Itsemurhavaarassa oleville pitäisi tämä tilanne olla!

Miehesi pitää saada myös apua.

En ehkä ohjautunut osastolle/sairaalaan, koska tapahtuma ei sattunut "suomen maalla".. tästä tietää vain työterveyshuolto. Olen juuri nyt umpikujassa, en tiedä mitä tehdä ja minne mennä. Ajatus katoamisesta tuntuu taas paljon helpommalta, en jaksa näitä ongelmia purkaa, en vaan jaksa..

Onko paikkakunnallasi kriisikeskuksen toimipistettä? Heillä on puhelinnumero, mihin soittamalla saa nopeasti keskusteluajan. Kriisikeskuksen työntekijä osaa neuvoa sinua siinä, mitä sinun pitäisi tehdä seuraavaksi.

Heippa
Jos tuntuu että ei jaksa niin kannattaa mennä kyllä sairaalaan niin saisit elämän
rauhoittumaan ja kuntoon.
Sairaala on kyllä velvollinen ottamaan ihmisen hoitoon kun sanoo että ei jaksa.
Hommaa itsellesi tukihenkilö??? niin sekin olisi elämässä eteenpäin menoa.
Yritä voimiesi mukaan liikkua luonnossa sekin antas vähän voimaa.
Kaunista alku vuotta sinulle

Hetken jo luulin, että asiat alkavat sujumaan, mutta ei sittenkään. Kaipa se pitää koittaa jonnekin laitokseen hakeutua, jotta joskus olisi taas ehjä ihminen ja voisi olla äiti lapsilleen. Mies pitää oikeuden itsellään juoda edelleen, vaikka on luvannut jo monesti, että arki humalat jättää väliin. Ei ole pitänyt lupaustaan ja isommat lapset ei tietenkään enää ota totissaan koko asiaa.
Ei ole meille paha, muuta kuin henkisellä puolella. Naljailua tms, Mutta kun itsellään on niin pahat taustat, ei pidä omaa käyttäytymistään minään ja "kuittaa" kaiken, että eihän hän keneenkään käsiksi käy, kuten häneen on käyty.

Oma mieli on vaan niin hauras ja herkkä, että kun pitäisi jaksaa ymmärtää toista masentunutta, joka ei omaa tilannettaan ole valmis korjaamaan, niin tuntuu, että ei vaan itsekään jaksa...

SeOnMa kirjoitti 4.3.2011 11:52

Hetken jo luulin, että asiat alkavat sujumaan, mutta ei sittenkään. Kaipa se pitää koittaa jonnekin laitokseen hakeutua, jotta joskus olisi taas ehjä ihminen ja voisi olla äiti lapsilleen. Mies pitää oikeuden itsellään juoda edelleen, vaikka on luvannut jo monesti, että arki humalat jättää väliin. Ei ole pitänyt lupaustaan ja isommat lapset ei tietenkään enää ota totissaan koko asiaa.
Ei ole meille paha, muuta kuin henkisellä puolella. Naljailua tms, Mutta kun itsellään on niin pahat taustat, ei pidä omaa käyttäytymistään minään ja "kuittaa" kaiken, että eihän hän keneenkään käsiksi käy, kuten häneen on käyty.

Oma mieli on vaan niin hauras ja herkkä, että kun pitäisi jaksaa ymmärtää toista masentunutta, joka ei omaa tilannettaan ole valmis korjaamaan, niin tuntuu, että ei vaan itsekään jaksa...

Suosittelen samaa, mene osastolle lepäämään, siellä vain on vaikeaa unohtaa pienimmät lapset, mutta jätä ne miehesi hoitoon ja vaadi ehdottomasti pysymään selvinpäin.
Antabus lääkitys auttaisi miestäsi, jos hän siihen suuttuu, mutta lepää, ja hae voimia osastolta.
🌻🙂🌻

Heippa
Joo elämässä tulee aina heikkoja hetkijä ja niihin pitäisi aina varautua
ja olen ihmisille aina sanonut että jokaisella pitäisi olla tietty tukiverkko johon kuuluu
ystävät, kaverit, tutut, ammattiauttajat jne ja kun tulee heikko hetki niin heti
ottaa yhteyttä niin ongelmat onkin yleensä jo poissa ja niin pääsee taas elämässä
eteenpäin.
Niin puolisosi alkoholin juonti kyllä tekee harmia sinulle ja siitä kyllä kannattas
keskustella.
Kuin myös masennus kannattaa hoitaa pois ja käydä ammattiauttajan luona.
Muista ulkoilla luonnossa.
Kuinkas nyt olet jaksanut???
Kaunista kevättä sinulle