Kun elämältä menee pohja
Olen 43-v nainen. Meillä on mieheni (47-v) kanssa yhteistä elämää takan 20 vuotta, jona aikana olemme saaneet kaksi ihanaa lasta, unelmoineet yhdessä, toetuttaneet unelmia yhdessä, rakastaneet, riidelleet….siis eläneet mielestäni ihan hyvää ja rikasta arkea. Nyt hiihtolomalla riidan päätteeksi mieheni sanoi, että ei tiedä rakastaako minua enää. Tämä loukkasi todella syvästi. Sen jälkeen olen pyrkinyt puhumaan asiasta, mutta aina samalla lopputulemalla: hän sanoo (rehellinenkö on) jotain, josta loukkaannun. Kuten esim, että kaipaa sitä rakastumisen tunnetta, eikä ole ollenkaan varma voiko kokea sitä enää kanssani. HÄn väittää, eikä minulla ole syytä epäillä häntä tässä, että hänellä ei ole ketään toista elämässään.
Nyt päädyimme kuitenkin yhteistuumin parisuhdeterapeutille. Kävimme siellä viime viikolla, ei oloni paljoa helpottanut. Tuntui kun vieressäni olisi istunut vieras mies. Silti jokin minussa rakastaa häntä valtavasti, enkä haluaisi missään nimessä antaa vielä periksi. Nyt teimme keskinäisen sopimuksen, että yritämme yhdessä ilman, että kummankaan (lähinnä siis minun) tarvitsee stressata siitä, että toinen päättää lähteä, elokuun loppuun. Siis 4-kk aikaa saada hänet viihtymään kanssani ja kenties jopa lytämään sen rakkauden tunteen kanssani.
Omat tunteeni kulkevat todellista vuoristorataa: välillä itken lohduttomasti itsekseni ja välillä tunnen suurta vihaa miestäni kohtaan siitä, että on kokenut oikeudekseen unohtaa kaikki se hyvä, mitä meillä on ollut ja on yhä.
Miten tästä eteenpäin?
Olen nyt ilkeä..
Sinunko on alettava geishana pyöriä miehen ympärillä, oltava aina kaunis ja muutenkin erityisen mukava, että miehesi rakastuisi sinuun uudelleen....ja hän kelpaa entisine raameineen sinulle? Siis sinun olisi hurmattava mies uudelleen..?
Kerran tuli ylipainosta puhetta, naiselta menee kuulema viehätysvoima, kun on ylipainoa ja häntä ei voi silloin rakastaa...sanoin, mutta onko varmaa kelpaisiko se mies enää naiselle, jos nainen olisikin, joku päivä hoikka...?
Parisuhde on kahden välinen asia ja ei sitä voi vain toinen koossa pitää, siihen tarvitaan molempia, joten asettappa ehtoja myös miehelle.😉🙄
Hei VaimojaÄiti!
Olen 40 vuotias kahden lapsen äiti ja nimimerkistä voit päätellä elämäntilanteeni.
Ja nyt on pakko olla helemin kanssa samaa mieltä. Miksi sinun pitäisi yrittää enemmän, olla parempi ja miellyttää?
"Vika" on nyt miehesi päässä. Vain hän itse voi tajuta, että sinä olet hyvä ja paras tuollaisena kuin olet, tai sitten ei tajua.
Toki jos itsekin tiedät että olet jotenkin laiminlyönyt perhettä ja miestäsi ja ollut jotenkin "riesana" niin voi parantaa tapojasi. Mutta jos ihan normaalisti hoidat kotia ja lapsia ja sinulla on aikaa miehelle ja itsellesi, niin sitten kaikki on niinkuin pitääkin. Älä turhaan yritä enempää! Pyydä mielummin miestäsi tekemään teidän elämästä sellaista kuin hän siitä haluaisi.
Ajatteleppa avioliittoa jättikokoisena tarjottimena jolla elämä on. Puolisot kannattelevat tarjotinta sen eri päistä. Jos nyt miehesi puoli on alkanut vajota, et sinä voi korjata tilannetta nostamalla omaa päätäsi tarjottimesta. Silloinhan se vaan kippaa joka tapauksessa koko elämän pois. Jos hetkeksi pystyisit ottamaan lujan otteen tarjottimesta ja kannattelemaan sitä yksin, niin kohta olisi kädet maitohapoilla ja niin maahanhan se elämä taas rojahtaisi. Molempia puolisoita tarvitaan siis kannattelemaan tätä elämän tarjotinta.
Ja nuo sekavasti vaihtelevat ajatukset ja tunteet. Ne kuuluvat kuvioon. Anna niiden tulla ja mennä. Elä hetkessä ja koita jaksaa.
🙂🌻
Hei, et ole vastuussa miehesi tunteista! - Jollei hän tunne rakastavansa sinua niin ei. - Oletko työelämässä, kotona, onko sinulla ammatti, koulutus, voisitko alkaa keskittymään itseesi ja opiskella lisää kun se tänäpäivänä on sut helppoakin, - hakea uusi/lisä työ. Alkaa kiinnostumaan ulkoilusta, etsiä mieleinen harrastus vaikkakin jokin uusi mikä ikinä hiemankin kiinnostaa - näitä voisi miettiä.
Itse vahvistaisin ja panostaisin omaan jaksamiseen ja lopettaisin pörräämisen miehen ympärillä. Ulkonäköpaineita ei tarvitse tulla jos hieman välittää siitä miltä näyttää - onhan miehiä muitakin (vaikka ymmärrän että ei paljoa kiinnostaisi eikä tarkoitus olisi vaihtaakaan), jotka voivat ihaillen katsoa eikä se ole yhtään pahasta - hivelee ehkä itsetuntoa 😉. Miehen on itse toimittava oman hyvinvointinsa eteen, niin se ei mene että sinä yrität miellyttää ja herätellä hänen tunteitaan keskittämällä kaiken huomiosi häneen. Kohtelias, ystävällinen ja huomaavainen voi olla ilman että se vaatii suuria ponnisteluja vai kuinka? Huomaavaisuus ja ystävällisyys tuovat lämpöä suhteeseen. Rakkaus on vahva tunne eikä se sammu, tunteet voivat heitellä ja sammuakin - tässä iässä näyttää olevan normaalia yrittää etsiä nuoruudenhuumaa elämäänsä - ei se tuu takaisin se on mennyttä, pitää vaan opetella elämään uutta-aikaa haaveillen ja unelmoiden 🌻🙂🌻
Olisko se ero sitten niin paha asia? Mietippä jos itsekkin sitten saisit uudessa suhteessa kokea sen rakastumisen tunteen ja sen, että sinua rakastetaan. Tuskin koskaan enään voit olla täysin varma, että hän rakastaa sinua. Ei tommosia asioita ihan harkitsematta sanota. Miehesi on saattanut murehtia jo vuosia tunteidensa puutetta. Me ihmiset muutumme vuosien saatossa, kaikki liitot ei vain kestä. Mieti oletko valmis uhraamaan oman onnesi avioliiton pelastamiseksi?