Olen ollut kauan vaikeassa avioliitossa, jota on varjostanut mieheni juominen kaikkine vapaa-aikoineen, siihen liittyvät riidat ja henkinen väkivalta ja alistamien jne. Olen miettinyt eroasiaa vuosikaudet, ja nyt tunnen olevani valmis tekemään jotain oman ja lasteni elämän tasapainottamiseksi. Mies ei ota kuuleviin korviinsa kun puhun erosta, kaipa sitten on alettava hakemaan hänelle asuntoa ja osoittaa lopulta ovea, kun mitään muutosta ei tapahdu, ja itse olen välillä hermoraunion partaalla kun voimavarat hupenevat liiaksi murehtimiseen.

Joulun alusaikakin ja joulunpyhät mies joi kuin sieni, vaikka olin kauniisti pyytänyt olemaan juomatta, edes jouluna. Valheita ja asioiden mitätöintiä olen enimmäkseen saanut häneltä osakseni. Nyt koen tunnetasolla, että luopiminen ei enää tuota tuskaa vaan pikemminkin helpotusta. Toivon ja pyydän itselleni vahvuutta, jotta viimein saisin jotain aikaiseksi. Lapset välillä oirehtivat ja vaikuttavat onnettomilta, vaikka melko hyvin ovatkin sinnitelleet kaiken ikävän keskellä.

Muutamia vuosia sitten tutustuin samalla aaltopituudella olevaan mieheen , työn merkeissä. Molemmat olimme silloin varattuja, ja suhteemme jäi ihastumisen asteelle, platonisessa mielessä. Kuitenkin, en ole kyseistä henkilöä unohtanut, ja luulen että hänkin välitti minusta aika lailla. Nyt kun olen pian vapaa, kuinka voisin ottaa häneen yhteyttä, jotta tietäisin, välittääkö hän yhä minusta ja olisiko meillä tulevaisuutta?? Näemme joskus vilaukselta toisiamme, ei minulla ole ollut rohkeutta mennä keskustelemaan, koska aina menee ”pasmat” sekaisin kun häkellyn täysin hänet nähtyäni. Kuulostaako hassulta?
Mikä olisi oikea ja fiksu tapa selvittää tämä sotku välillämme, koska uskon hänenkin ajattelevan samoin, itse olen antanut tylyn vaikutelman, kun en ole uskaltanut lähestyä, vaan olen vaan torjunut hänet. Luulen hänenkin olevan yksin tällä hetkellä. Voiko joku viisas auttaa, tunteitaan ei voi hallita, ja ne riehuvat halusinpa sitä tai en…