Kuinka paljon on tarpeeksi?
Kirjoitanpa tänne minäkin, kun päässä pyörii niin paljon ajatuksia, ettei niistä saa omin avuin enää mitään tolkkua.
Kuinka paljon petturuutta voi yhden ihmisen kohdalle mahtua ennekuin ”aasinselkä” katkeaa?
Takana 2 pitkää liittoa, jotka molemmat kariutuivat miehen uskottomuuteen.
Itse en ole koskaan pettänyt ketään, koska olen sitä mieltä, että se on moraalisesti väärin jos parisuhteessa ollaan ja koska mielestäni ihmisellä ei saisi olla kuin yksi suhde kerrallaan.
Uskottomuuden määrittelen siten, että kaikki mitä et voi tehdä tai sanoa toisen sukupuolen edustajalle puolisosi nähden/kuullen on uskottomuutta. Mielestäni tuon perusteella on erittäin helppo määritellä missä ne rajat kulkee.
Uskottomuuden lisäksi jälkimmäisessä parisuhteessani oli kumppani aivan uskomattomattoman sulkeutunut. Ei kertonut mitään menemisistään tai ystävistään.
Ystäviään ei koskaan maininnut nimiltä, ei miehiä eikä naisia, yhteistä sosiaalista elämää ei ollut, kun mies oli sitä mieltä, että hänen ystävänsä ovat hänen ystäviään, eivätkä kuuluneet minulle, joten koskaan minua ei otettu mukaan yhtään mihinkään.
Ja tietysti sitten oli niitä vieraita naisia liittomme ajalla viimeisten 8 vuoden aikana todennettavasti ainakin 5, kuulemma mitään fyysistä ei heidän kanssaan ollut, mutta minä en sitä usko, koska vanha sanontakin sanoo ettei ole olemassa savua ilman tulta.
Nyt en voi käsittää, että mikä sai minut pysymään siinä liitossa 10 vuotta??? ☹️
Olenko yksinkertaisesti vain niin tyhmä, etten tajunnut lähteä, vai oliko kyse jonkinlaisesta pelosta vaiko siitä, että olin ”liian” rakastunut ja halusin uskoa niitä vannomisia ja vakuutteluita, että uskottomuus ei enää toistu?
Nyt kun mietin tätä jälkimmäistä suhdettani, niin en löydä siitä yhtäkään aidosti onnellista hetkeä. Vuosi siitä kun muutimme yhteen mies petti, kun menimme kihloihin hän petti, kun yritimme saada yhteistä lasta hän petti. Uskottomuuden takia kumppanini pilasi minulta joka ikisen sellaisen hetken suhteessamme, joka oli minulle merkityksellinen ja joista olisin halunnut olla onnellinen. Miksi juuri nämä ajankohdat?
Olen yrittänyt sitä häneltä itseltäänkin kysyä vielä erilleen muuttomme jälkeen, mutta en ole saanut asiaan vastausta.
Koen itseni lähinnä hyväksikäytetyksi ja ”vedätetyksi”.
Uskottomuuden takia koko naiseuteni ja itsetuntoni on poljettu lokaan. En osaa enää arvostaa itseäni ja olen katkera jokaikiselle miehenpuolelle, joka tämän maapallon kamaralla kävelee ☹️
Miksi juuri minä olen tällainen ”petturimagneetti”? Onko minussa jotain vikaa, kun miehet eivät ole minulle uskollisia? Tämän jälkimmäisenkin suhteen alussa mies sanoi ettei ole koskaan pettänyt ketään, miksi sitten minua?
Itselläni on hieman Freudilainen tunne siinä mielessä, että isäni aikanaan petti äitiäni ja sitä kautta myös välillisesti minua ja sitten vielä minä päädyn petetyksi koko aikuisikäni ajan. ☹️
Olin 20 vuotias, kun tapasin ensimmäisen mieheni, jonka kanssa liitto kesti 13 vuotta. 33 vuotiaana tapasin jälkimmäisen mieheni, jonka kanssa siis liitto kesti tuon 10 vuotta.
Nyt olen 43 vuotias ja käytännössä olen tullut miesten pettämäksi, joko suoraan tai välillisesti koko elämäni ajan. ☹️
Pelkään, että minulta ei yksikään mies saa enää yhtään mahdollisuutta ja, että tämä katkeruus, jota tunnen miehiä kohtaan ei katoa koskaan.
Miksi ihmiset, joiden pitäisi rakastaa ja pitää huolta ja kunnioittaa toista käyttävätkin valtaansa sen kumppanin tuhoamiseen?
Onko ylipäätään olemassa uskollista parisuhdetta muualla kuin mielikuvituksessa?
Olen useasti miettynyt voiko lapsuudessa koetut asiat löyttää myös omasta elämästäni. Oma mieheni ei petä kuten ei myös isäni iätiäni mutta niin mieheni kuin isänikin osaa käydä viinahuuruissa kinni ja satutta...tätä tapahtuu myös henkisellä taholla. Ite len vasta 27-vuotias ja 10vuoden parisuhde takana naimisissakin ollaa on meillä kolme ihanaa lastakin. Mutta nyt kun mieheni on siirtynyt enemmän vain henkisestä nöyryytyksestä fyysiseen väkivaltaan olen alkanu pohtia miksi lapsuus toistaa itseään. Isäni nimittäin löi myös minua. Olen väsynyt ja useasti mieheni syyttää etten luota häneen tarpeeksi. Selvinpäin luotan mutta en jos ottaa yhdenkin. Toivottavasti löydät itsellesi veilä onnen ja pystyt luottamaan miehiin.
Heippa
On niitä onnellisiakin parisuhteita ( itse ollaan oltu yhdessä eukon kanssa noin 17.v ja me ollaan todella onnellisia ) mut väitän että kaksi ihmistä pystyy elämään onnellisena
loppuelämän mut kummallakin pitää olla yhteistä halua ja tahtoa.
Sitä minäkin olen monesti miettinyt et miksi toinen puoliso on toiselle ilkeä ja tekee harmia
kun toista pitäs rakastaa ja kunnioittaa.
Mut ei sitä kannata lannistua kun on ollut huonoja kokemuksia avioelämässä etsit
itsellesi uusi elämänkumppani ja muistutan että on täällä suomessa upeita miehiä
ja niin miehille kuin naisille on satoja sopivia ehdokkaita.
Kaunista talvea sinulle
Kyllä on olemassa miehiä ja toivottavasti myös naisia jotka eivät petä, meillä on vaimoni kanssa takana 20 yhteistä vuotta, omat karikot olemme kokeneet, mutta pettämistä ei ole harrastanut kumpikaan.
Tuntuu vaan nykyään, että valtaosa pettää - ja yleensä valitettavasti humalassa, alkoholi alentaa kynnystä moiseen ensimmäisellä kerralla, sen jälkeen homma kait sujuu jo omalla painollaan.
Telkun kaikki saippuasarjat ovat täynnä pettämistä, sitä toitotetaan joka suunnalta, joka saa homman tuntumaan helpommalta ja hyväksytyltä, mutta siinä saadaan aikaan uskomattomia arpia ihmiseen.
Miksi ihmeessä moraali on valunut suomessa näin alas, muistutamme pian raamatun sodomaa ja gomorraa.
Tällähetkellä kaikki tuntuu niin kovin vaikealta...
En jaksa uskoa, että koskaan löydän uskollista kumppania, enkä tällähetkellä kyllä edes halua ketään etsiäkään.
Kaikesta tapahtuneesta huolimatta yhä vain toivon, että oma petturini muuttuisi... Kummallista miten rakkaus ei katoa mihinkään vaikka järki sanoisi muuta ja luottamus toiseen on täydellisesti kateissa... ☹️