Hei,
en oikein edes tiedä mistä aloittaa, kun pää on täynnä sumua ja ajatukset eivät kulje.
Olen ollut parisuhteessa noin vuoden ja nyt koen olevani murenemispisteessä. Olemme saavuttaneet suhteessamme tilanteen, jossa molempia kiristää ja olen kertonut kumppanilleni miettineeni, olisiko meidän parempi olla erillään. Koen, että suhdettamme varjostaa kumppanini mustasukkaisuus ja joustamattomuus, sekä minun tarpeeni miellyttää.
Olen aina ollut miellyttäjätyyppiä ja takanani on pari toksista parisuhdetta. Nykyinen suhde tuntui täydelliseltä rakkaustarinalta heti alusta alkaen. Ehkä tämän vuoksi en kiinnittänyt alkuun huomiota kumppanini epäilyksiin. Kumppanini epäili minun ja ystäväni suhdetta (ei uskonut, ettemme ole harrastaneet seksiä, koska kyseessä on vastakkaista sukupuolta oleva henkilö), hän epäili minun pettävän, koska alapääni maistui eriltä ja olin työharjoittelussa jossa vastakkaista sukupuolta oleva esimies, hajuvesi oli kulunut iholtani, mutta tuoksui vielä makuuhuoneessa (selvä merkki seksinhajun peittelystä)… Kumppanini on halunnut tietää, onko somessa listoillani ihmisiä, joiden kanssa olen harrastanut seksiä. Jos joku ystävistäni on laittanut useamman viestin, kysyy kumppanini vähän arkaillen, kuka minua pommittaa.
Kerran kumppanini suuttui, kun olin koulupäivänä laittautunut kuulemma todella upeaksi, vaikka totuus oli, että olin itselleni normaaleissa vaatteissa ja meikeissä, ei mitään spesiaalia. Tästäkin saimme kinan aikaiseksi ja katsoimme useaan kertaan kuvaa, jonka olin hänelle laittanut. Hän väitti kiven kovaa, että olen laittautunut jostain syystä paljon upeammaksi kuin normaalisti. Aikalailla tämän jälkeen alkoi hiipumaan meikkausintoni: enhän halua aiheuttaa kitkaa välillemme jollain niin turhalla asialla kuin meikillä.
Kumppanini on myös kommentoinut pukeutumistani kierrellen: ”kyllähän sinä tiedät, miten pukeudut”. Ihmettelin tätä ja pyysin tarkennusta. Kumppanini mielestä pukeudun niin, että korostan tiettyjä kohtia vartalossani. Tämä ei pidä paikkaansa: pukeudun itselleni mukavalla tavalla. Näitä kommentteja tuli useampia ja sitä myötä myös epäilyä, että miksi esimerkiksi kauppaan täytyy laittaa farkut. Hiljalleen hiipui farkkujen käyttö ja aloin kulkea collegeissa. Hän myös kiinnittää huomiota sanomisiini ja saattaa niitäkin rinnastaa pettämiseen, vaikka kyse olisi ihan vain tv-sarjan kommentoinnista humoristisesti. (ei mitään seksiin viittaavia kommentteja kuitenkaan)
Kumppanini pelkää muutoksia ja ahdistuu, jos pienikin asia on eri tavalla kuin normaalisti. Siihen riittää ihan se, että en olekaan niin iloinen kuin normaalisti, olen käynyt normaalista poikkeavaan aikaan suihkussa, laitan jotain ulkonäössäni vähän eri tavalla, viestittelen ihan vähän eri tavalla.. Näistä asioista saadaan isojakin keskusteluja aikaiseksi, koska toinen pelkää jotain olevan meneillään. Joka kerta olen kuitenkin keskustellut kumppanini kanssa ja rauhoitellut, ettei mitään ole meneillään. Olen myös kumppanini toiveesta keskustellut etukäteen, jos aion tehdä jotain muutoksia esim. ulkonäössäni, ettei tämä aiheuttaisi pelkoa. En koe tästä olleen apua.
Syksyllä meillä kriisiytyi suhde ja avauduin ystävälleni, kuinka minua ärsyttää. Tämän johdosta sain päästeltyä höyryjä ja pystyin taas olemaan paremmin kumppanini tukena. Jonkin ajan päästä tästä oli kumppanini käynyt salaa lukemassa keskusteluni. Hän kysyi, olenko puhunut jollekin suhteestamme tarkasti. Kielsin, koska en muistanut tilannetta. Hän kysyi useamman kerran uudelleen ja jossain kohtaa muistini palasi ja myönsin näin tehneeni. Tämä horjuutti suhdettamme niin, että erosimme. Eron aikana olin vaihtanut puhelimeni salasanan. Päätimme palata yhteen ja kumppanini tuli luokseni yökylään. Hän pyysi aamulla minua keittämään kahvit ja arvasin heti, mitä hänellä oli mielessä. Kahvinkeittimen ladattuani kumppanini kysyi, miksi olen vaihtanut salasanani, minä samantien kysyin, miksi hän haluaa puhelimelleni. Halusi kuulemma vain tarkistaa olenko vaihtanut sen (?). Myöhemmin tämä tilanne nousi esiin ja kumppanini on varma, että olen heti palannut deittisovelluksiin etsimään seuraa, tivasi asiaa ja sanoi, ettei se haittaa koska olimme sinkkuja. Kielsin tehneeni niin ja tämä on totuus.
Myöhemmin tuli toinen tilanne, joka koski kuskinkeikkaani: tiesinkö tuttuni (vastakkaista sukupuolta) asuvan samassa talossa kuin me. En siis muistanut hakeneeni häntä talon pihalta, koska tästä oli jo kovasti aikaa, myöhemmin muistin asian. En oikaissut tätä asiaa erikseen kumppanilleni, mutta myöhemmin hänen tivatessa, onko jotain mistä olen valehdellut, kerroin hänelle tämän asian. Tämä aiheutti kriisin ja tunnustan tehneeni virheen, etten oikaissut asiaa heti kun muistin.
Lähes koko suhteen ajan olen saanut riidellessä kuulla olevani kypsymätön ja lapsellinen. Kumppanini saattaa vittuilla ja naljailla, matkia puheitani, puhua paljon päälle.. toisinaan hän pitää mykkäkoulua ja käyttäytyy kuin olisin ilmaa.. Hermostuessaan hän saattaa paiskoa ovia ja huutaa. Saatan itsekin välillä korottaa ääntä, joten tässä asiassa meitä on kaksi. Vasta oli tilanne, kun kumppanini hermostui ja huusi niin lujaa kuin suustaan lähti, hänellä oli kädet nyrkissä ja hän otti pari askelta eteenpäin. Hän myös löi itseään kasvoihin ja paiskoi ovia. En ole ennen pelännyt häntä, mutta tuolloin pelkäsin.. Kumppanini kertoi säikähtäneensä myös itse käytöstään.
Meillä on ollut haasteita kommunikoinnissa, tai niin olen ymmärtänyt kumppanini puheista. Olemme kieltämättä erilaisia puhujia ja kommunikoijia, mutta oloni on, että olen aivan onneton enkä osaa olla parisuhteessa. Kumppanini tuo usein esille, kuinka ei koe olevansa minulle kiinnostava ihminen, koska en kysele. Tästä olen eri mieltä, koska kyselen paljon kumppaniltani, toki omaan tyyliini enkä hänen sanoillaan, mutta osoitan kiinnostusta useilla eri tavoilla. Olen pyytänyt, että tekisimme kompromissin: minä panostan hänen toivomiin kysymyksiin ja hän voisi vastata minun kysymyksiini laajemmin. Vastauksena oli, että kysymykseni on laiska ja ajattelematon ja siksi siihen vastata niin. Hän ei siis halua tulla vastaan. Olen soimannut itseäni paljon kommunikoinnin haasteista: miksi olen näin huono puhumaan, että toisella on jatkuvasti paha olla? Enkö tosiaan osaa olla suhteessa?
Nyt olen alkanut pohtia, onko asia ihan näin.. Koen tekeväni paljon suhteessamme hyvinvoinnin eteen ja että kumppanini kokisi olevansa rakastettu, sekä turvassa. Tiedostan virheeni valehtelemisen suhteen, mutta näistä ei ole päästy yli millään. Kumppanini on pitkään pohtiva, kun taas itse olen ”käsitellään kerralla kokonaan ja siirrytään eteenpäin”-tyyppiä (riippuen toki tilanteesta). Olen valmis kyllä puhumaan asioista, jos ne kumppania vielä painavat, en vain välttämättä itse hoksaa nostaa esille vanhoja tapahtumia. Nyt tuntuu, että olemme puoli vuotta junnanneet paikoillaan tämän puhelin-tapauksen vuoksi, siis kun minä valehtelin, etten ole puhunut kenellekään suhteestamme.. Kumppanini ei luota minuun pätkääkään, olen yrittänyt kaikkeni tehdä näyttääkseni, että olen luottamuksen arvoinen. Nyt vain tuntuu, etten enää jaksa.
Tällainen sekava vuodatus.. Olenko hirveä ihminen, jos en jaksa tällaista enää?
Tulin vastikään pohtimaan omaa suhdettani ja sattui silmään tämä sinun kirjoituksesi. Ensinnäkin haluan sanoa miten pahoillani olen siitä mitä olet kokenut. Tunnistan myös tuon seurustelukumppanisi käytöksen joka on toksista ja toki vaikka teitä on kaksi ja teillä on vuorovaikutusta, tuo käytös ei ole sinun syytäsi vaan johtunee jostain kumppanisi lapsuus tai muista traumoista. Jos jatkat tuossa suhteessa on todennäköistä että traumatisoidut itse. Toisaalta jos sinulla itselläsi on kiintymyssuhde tms juttuja minkä vuoksi tuollainen ihmissuhde tuntuu tutulta ja kiinnostavalta päädyt todennäköisesti uudestaan samanlaiseen kuten itsekin kuvasit. Itselläni on vaikea traumatausta mikä näkyi sairaana käytöksenä parisuhteessa. Käytös loppui kun menin terapiaan ja jos en olisi mennyt niin suhde olisi loppunut siihen. Kenenkään ei tarvitse jaksaa toksista suhdetta ja altistua vaikealle traumalle. Sanoisin myös että vaikka hän on suunnannut raivoaan itseensä, on olemassa riski että se suuntautuu vielä sinuun. Jos rakastat tätä ihmistä ja haluat suhteen hänen kanssaan niin sitten niin että otat etäisyyttä ja saat raportin siitä miten terapia etenee hänen kohdallaan. Sinuun kohdistuu henkistä väkivaltaa jonka on loputtava. Toinen osapuoli on selkeästi vaikeasti traumatisoitunut ihminen. Jos etsit tietoa siitä miten trauma vaikuttaa parisuhteessa, löydät tuttuja asioita varmasti sieltä. Kannattaa myös tutkailla sitä että olet väkivallan uhri ja siitä löytyy lisää tietoa esim. naisten linjalta. Ihminen voi mennä terapiaan ja lopettaa käytöksensä mutta käsittääkseni se ei ole kovin yleistä. Suhteen lopettaminen jos sellaista mietit kannattaa myös miettiä tarkkaan koska suhteen jälkeen voi olla myös stalkkausta tai muuta häiriökäytöstä. Toivottavasti minusta oli sinulle jotain hyötyä ja toivon sinulle että keskityt omaan hyvinvointiisi ja priorisoit sen. Et ole vastuussa toisten traumoista. Tuolla tavoin ahdistuneelle ihmiselle ei kannata valehdella eikä salailla asioita koska se provosoi traumaa. Kuitenkin hän näyttää nyt hermostuvan normaaliin elämään kuuluvista asioista jolloin pohdin onko sinulle edes täysin selvää missä rajat kulkevat. Oletko sanoittanut hänelle omat tarpeesi ja toiveesi? Jos sinulla on hänen mielestään väärä pukeutumisen ja meikkaamisen tyyli niin miksi hän rakastui sinuun? Ei toista kuulu muuttaa parisuhteessa vaan toinen kuuluisi hyväksyä omana itsenään. Kuulostaa siltä että joudut pienentämään itseäsi ja sivuuttamaan omia tarpeitasi. Parisuhteen säännöt eivät ole sanelupolitiikkaa vaan ne pitäisi neuvotella yhdessä. Ystävyyssuhteet ja muut hyvinvoinnille tärkeät asiat kuten vaikka meikkaaminen(kyllä voit sanoa että se on sinulle tärkeää jos niin on) pitäisi saada pitää parisuhteessakin. Jos toista ahdistaa niin hän tarvitsee apua olotilaansa ja hänen on kehityttävä ja muututtava, ei sinun. Todellinen rakkaus on sitä että kelpaat ja Olet hyvä omana itsenäsi. Pohtisin myös omia traumojasi ja niiden käsittelyä kun sanot että yrität olla rakkauden arvoinen. Olet sitä automaattisesti, ei sitä pitäisi joutua todistelemaan. Kumppanillasi on omia käsittelemättömiä ongelmia ja hän sabotoi teidän suhteenne omalla toiminnallaan. Sinä itse vedät omat rajasi ja päätät miten sinua kohdellaan. Ansaitset olla turvassa ja ansaitset kunnioitusta. Olipa pitkä viesti, toivottavasti ei liian pitkä 😅
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi sitten. Syy: Kirjoitusvirhe
Hei,
En kommentoi tähän nyt sen enempää kuin sen, että kuten itse huomaatkin, niin sinä alat koko ajan muuttamaan itseäsi kaikkien kumppanisi reaktioiden pohjalta. Siis: et enää meikkaa, et voi käyttää farkkuja, et kohta voi pitää yhteyttä tiettyihin ihmisiin, alat varomaan tiettyjä asioita jne. Saatat alkaa kadottamaan tiettyjä puolia itsestäsi tai asioita, jotka on olleet sulle tärkeitäkin (kuten vaikkapa jos vaikka tykkäät meikata, mutta nykyään se ahdistaa koska kumppanisi alkaa riehumaan sen pohjalta..). Ihan normaaleista asioista alkaa tulemaan asioita, joita pitää varoa. Et voi tervehtiä miehiä, et saa mennä jonnekin yms. Tuo on todella kuluttavaa ja alkaa rajaamaan sinun elämääsi epänormaalilla tavalla.
Loppujen lopuksi tuo alkaa vähän kuulostamaan jonkinlaiselta kontrollilta, joka ei ole ihan normaali asia parisuhteessa. En usko, että myöskään pitkässä juoksussa pystyt pitämään suhdetta kasassa tuolla tavalla, jota nyt teet eli lakkaat tekemästä kaikkea joka triggeröi häntä.
Kumppanisi vaikuttaa sairaalloisen mustasukkaiselta.
Toivottavasti löydät itsellesi sopivan ratkaisun. Jos suhde ei tunnu hyvältä niin sen voi lopettaa.