Hei,

en oikein edes tiedä mistä aloittaa, kun pää on täynnä sumua ja ajatukset eivät kulje.

Olen ollut parisuhteessa noin vuoden ja nyt koen olevani murenemispisteessä. Olemme saavuttaneet suhteessamme tilanteen, jossa molempia kiristää ja olen kertonut kumppanilleni miettineeni, olisiko meidän parempi olla erillään. Koen, että suhdettamme varjostaa kumppanini mustasukkaisuus ja joustamattomuus, sekä minun tarpeeni miellyttää.

Olen aina ollut miellyttäjätyyppiä ja takanani on pari toksista parisuhdetta. Nykyinen suhde tuntui täydelliseltä rakkaustarinalta heti alusta alkaen. Ehkä tämän vuoksi en kiinnittänyt alkuun huomiota kumppanini epäilyksiin. Kumppanini epäili minun ja ystäväni suhdetta (ei uskonut, ettemme ole harrastaneet seksiä, koska kyseessä on vastakkaista sukupuolta oleva henkilö), hän epäili minun pettävän, koska alapääni maistui eriltä ja olin työharjoittelussa jossa vastakkaista sukupuolta oleva esimies, hajuvesi oli kulunut iholtani, mutta tuoksui vielä makuuhuoneessa (selvä merkki seksinhajun peittelystä)… Kumppanini on halunnut tietää, onko somessa listoillani ihmisiä, joiden kanssa olen harrastanut seksiä. Jos joku ystävistäni on laittanut useamman viestin, kysyy kumppanini vähän arkaillen, kuka minua pommittaa.

Kerran kumppanini suuttui, kun olin koulupäivänä laittautunut kuulemma todella upeaksi, vaikka totuus oli, että olin itselleni normaaleissa vaatteissa ja meikeissä, ei mitään spesiaalia. Tästäkin saimme kinan aikaiseksi ja katsoimme useaan kertaan kuvaa, jonka olin hänelle laittanut. Hän väitti kiven kovaa, että olen laittautunut jostain syystä paljon upeammaksi kuin normaalisti. Aikalailla tämän jälkeen alkoi hiipumaan meikkausintoni: enhän halua aiheuttaa kitkaa välillemme jollain niin turhalla asialla kuin meikillä.

Kumppanini on myös kommentoinut pukeutumistani kierrellen: ”kyllähän sinä tiedät, miten pukeudut”. Ihmettelin tätä ja pyysin tarkennusta. Kumppanini mielestä pukeudun niin, että korostan tiettyjä kohtia vartalossani. Tämä ei pidä paikkaansa: pukeudun itselleni mukavalla tavalla. Näitä kommentteja tuli useampia ja sitä myötä myös epäilyä, että miksi esimerkiksi kauppaan täytyy laittaa farkut. Hiljalleen hiipui farkkujen käyttö ja aloin kulkea collegeissa. Hän myös kiinnittää huomiota sanomisiini ja saattaa niitäkin rinnastaa pettämiseen, vaikka kyse olisi ihan vain tv-sarjan kommentoinnista humoristisesti. (ei mitään seksiin viittaavia kommentteja kuitenkaan)

Kumppanini pelkää muutoksia ja ahdistuu, jos pienikin asia on eri tavalla kuin normaalisti. Siihen riittää ihan se, että en olekaan niin iloinen kuin normaalisti, olen käynyt normaalista poikkeavaan aikaan suihkussa, laitan jotain ulkonäössäni vähän eri tavalla, viestittelen ihan vähän eri tavalla.. Näistä asioista saadaan isojakin keskusteluja aikaiseksi, koska toinen pelkää jotain olevan meneillään. Joka kerta olen kuitenkin keskustellut kumppanini kanssa ja rauhoitellut, ettei mitään ole meneillään. Olen myös kumppanini toiveesta keskustellut etukäteen, jos aion tehdä jotain muutoksia esim. ulkonäössäni, ettei tämä aiheuttaisi pelkoa. En koe tästä olleen apua.

Syksyllä meillä kriisiytyi suhde ja avauduin ystävälleni, kuinka minua ärsyttää. Tämän johdosta sain päästeltyä höyryjä ja pystyin taas olemaan paremmin kumppanini tukena. Jonkin ajan päästä tästä oli kumppanini käynyt salaa lukemassa keskusteluni. Hän kysyi, olenko puhunut jollekin suhteestamme tarkasti. Kielsin, koska en muistanut tilannetta. Hän kysyi useamman kerran uudelleen ja jossain kohtaa muistini palasi ja myönsin näin tehneeni. Tämä horjuutti suhdettamme niin, että erosimme. Eron aikana olin vaihtanut puhelimeni salasanan. Päätimme palata yhteen ja kumppanini tuli luokseni yökylään. Hän pyysi aamulla minua keittämään kahvit ja arvasin heti, mitä hänellä oli mielessä. Kahvinkeittimen ladattuani kumppanini kysyi, miksi olen vaihtanut salasanani, minä samantien kysyin, miksi hän haluaa puhelimelleni. Halusi kuulemma vain tarkistaa olenko vaihtanut sen (?). Myöhemmin tämä tilanne nousi esiin ja kumppanini on varma, että olen heti palannut deittisovelluksiin etsimään seuraa, tivasi asiaa ja sanoi, ettei se haittaa koska olimme sinkkuja. Kielsin tehneeni niin ja tämä on totuus.

Myöhemmin tuli toinen tilanne, joka koski kuskinkeikkaani: tiesinkö tuttuni (vastakkaista sukupuolta) asuvan samassa talossa kuin me. En siis muistanut hakeneeni häntä talon pihalta, koska tästä oli jo kovasti aikaa, myöhemmin muistin asian. En oikaissut tätä asiaa erikseen kumppanilleni, mutta myöhemmin hänen tivatessa, onko jotain mistä olen valehdellut, kerroin hänelle tämän asian. Tämä aiheutti kriisin ja tunnustan tehneeni virheen, etten oikaissut asiaa heti kun muistin.

Lähes koko suhteen ajan olen saanut riidellessä kuulla olevani kypsymätön ja lapsellinen. Kumppanini saattaa vittuilla ja naljailla, matkia puheitani, puhua paljon päälle.. toisinaan hän pitää mykkäkoulua ja käyttäytyy kuin olisin ilmaa.. Hermostuessaan hän saattaa paiskoa ovia ja huutaa. Saatan itsekin välillä korottaa ääntä, joten tässä asiassa meitä on kaksi. Vasta oli tilanne, kun kumppanini hermostui ja huusi niin lujaa kuin suustaan lähti, hänellä oli kädet nyrkissä ja hän otti pari askelta eteenpäin. Hän myös löi itseään kasvoihin ja paiskoi ovia. En ole ennen pelännyt häntä, mutta tuolloin pelkäsin.. Kumppanini kertoi säikähtäneensä myös itse käytöstään.

Meillä on ollut haasteita kommunikoinnissa, tai niin olen ymmärtänyt kumppanini puheista. Olemme kieltämättä erilaisia puhujia ja kommunikoijia, mutta oloni on, että olen aivan onneton enkä osaa olla parisuhteessa. Kumppanini tuo usein esille, kuinka ei koe olevansa minulle kiinnostava ihminen, koska en kysele. Tästä olen eri mieltä, koska kyselen paljon kumppaniltani, toki omaan tyyliini enkä hänen sanoillaan, mutta osoitan kiinnostusta useilla eri tavoilla. Olen pyytänyt, että tekisimme kompromissin: minä panostan hänen toivomiin kysymyksiin ja hän voisi vastata minun kysymyksiini laajemmin. Vastauksena oli, että kysymykseni on laiska ja ajattelematon ja siksi siihen vastata niin. Hän ei siis halua tulla vastaan. Olen soimannut itseäni paljon kommunikoinnin haasteista: miksi olen näin huono puhumaan, että toisella on jatkuvasti paha olla? Enkö tosiaan osaa olla suhteessa?

Nyt olen alkanut pohtia, onko asia ihan näin.. Koen tekeväni paljon suhteessamme hyvinvoinnin eteen ja että kumppanini kokisi olevansa rakastettu, sekä turvassa. Tiedostan virheeni valehtelemisen suhteen, mutta näistä ei ole päästy yli millään. Kumppanini on pitkään pohtiva, kun taas itse olen ”käsitellään kerralla kokonaan ja siirrytään eteenpäin”-tyyppiä (riippuen toki tilanteesta). Olen valmis kyllä puhumaan asioista, jos ne kumppania vielä painavat, en vain välttämättä itse hoksaa nostaa esille vanhoja tapahtumia. Nyt tuntuu, että olemme puoli vuotta junnanneet paikoillaan tämän puhelin-tapauksen vuoksi, siis kun minä valehtelin, etten ole puhunut kenellekään suhteestamme.. Kumppanini ei luota minuun pätkääkään, olen yrittänyt kaikkeni tehdä näyttääkseni, että olen luottamuksen arvoinen. Nyt vain tuntuu, etten enää jaksa.

Tällainen sekava vuodatus.. Olenko hirveä ihminen, jos en jaksa tällaista enää?