Kriisistä toiseen..
Oman elämän saaminen viestin mittaiseksi tiivistelmäksi on yllättävän vaikeaa; pitkään olen istunut tyhjän ruudun edessä..
Olen perheeni ainoa lapsi. Synnyin 70-luvun alkupuolella. En ole mistään kotoisin. Muutimme jatkuvasti; aina, kun löysin paikkani yhteisöstä, muutimme muualle. Äiti oli alkoholisti; lapsuus värittyi yksinäisyydellä, häpeällä, leimaamisella, pelolla ja ikävällä. Äiti joi työpaikkansa, mukaan tuli lääkkeiden väärinkäyttö, varastelu, valehtelu…Juomisen taisi rahoittaa myymällä itseään kotona. Mulla ei ole mielikuvaa, että olisin äitini sylissä koskaan ollut. Ryyppyputket ja reissut venyivät aina pidemmiksi. Taisin olla 10, kun äiti jäi reissulleen. Viimeksi olen omasta aloitteestani häntä nähnyt ollessani 15 v.Isä oli pois kotoa työn vuoksi pitkiäkin aikoja. Kahden elin isäni kanssa äidin lähdön jälkeen, kunnes muutin kotoa pois 16 vuotiaana. Isällä oli uusi perhe; nuori vaimo ja kaksi lasta. Isä kuoli syöpään kahdessa kuukaudessa 45 vuotiaana. Olin silloin 21.
19 vuotta olen elänyt samassa parisuhteessa, siitä 16 naimisissa vanhemman miehen kanssa. Avioliitto ei ole ollut helppo; sairaan lapsen syntymä, esikoinen kuoli yllättäen kaksi vuotiaana, miehen yrityksen konkurssi, runsas alkoholin käyttö, pelon täyteiset viikonloput, miehen muutama itsemurhayritys, taloudellinen ahdinko, uskottomuutta, väliaikainen asumusero, väsymystä ja alakuloa.
Meillä on suuri perhe. Miehellä myös edellisestä suhteesta aikuinen poika, joka on minulle yhtä rakas kuin oma.
Meillä on molemmilla hyvä koulutus, vakituinen työ ja pitkä työkokemus omalta alata. Elämään emme vaan ole oppineet. Sosiaalinen verkosto on mulla olematon; olen elänyt vain perheelle, lapsille. Muut ihmissuhteet on jäänyt olemattomalle huomiolle, sukua mulla ei olekkaan.
Meillä ei montaa tasaista vaihetta elämässä ole ollut. Viime vuoden aikana olen katsonut elämääni paljon taaksepäin; tuntuu kuin olisimme eläneet kriisistä toiseen. Apua olen hakenut vasta viime vuosina, kuitenkaan siihen sitoutumatta. Ongelmia ei ole pystytty selvittämään tai läpikäymään. On vaan menty eteenpäin. Avioliitosta puuttuu kunnioitus ja toisen arvostus. Suhteet lapsiin kohdallani koen hyviksi, mutta jälkensä on tämä elämä lapsiin jättänyt.
Takki on nyt tyhjä. Tähän asti koen kaikesta huolimatta selvinneeni ja jaksaneeni. Nyt on kartta kadoksissa. Elämää värittää sama tyhjyys ja yksinäisyys kuin lapsena. Olen nollapisteessä. Voimavarat ehtyneet vähiin. Vastoinkäymisistä huolimatta koen pystyneeni säilyttämään elämässä myönteisyyden ja huomaamaan sen tarjoamat valopilkut. Mistä löytyy voimaa elämän kannassa kiinni pysymiseen ja elämän ilon säilyttämiseen. Mistä usko tulevaan?
Hei! Olet lähtöpisteesi huomioiden selvinnyt hyvin. Voit olla itsestäsi ylpeä. Kirjoitat:
"Vastoinkäymisistä huolimatta koen pystyneeni säilyttämään elämässä myönteisyyden ja huomaamaan sen tarjoamat valopilkut. Mistä löytyy voimaa elämän kannassa kiinni pysymiseen ja elämän ilon säilyttämiseen. Mistä usko tulevaan? "
En tiedä mistä saisit lisää voimia ja jaksamista jos arkesi on täynnä työtä mutta kuitenkin olet säilyttänyt hoksaavan mielen, ja otat iloa elämän pienistä asioista.
Uskoa tulevaan saanet lapsista, ja katsomalla taaksepäin, olet pärjännyt hyvin, sulla on valtava elämänkokemus, ja tahtoa iloon ja hyvään mieleen. Osallesi on varmaankin parhaita aikoja edessä vaikkei se aina siltä tuntuisikaan.
Voimia sinulle!
Kiitos Puolukka,
Iloa ja valoa Joulun alusaikaan!
Maileena,
Kiva kun vastasit, se tuntui mukavalta.
Olen myöskin käynyt elämässä aikamoisen prässin läpi, ja selvinnyt. Isä oli alkoholisti, ja yksinvaltias, äidistä sairaan mustasukkainen ja vanhempia sisaruksiani pahoipitelevä. Kun olin pieni äidilläni oli syöpä, ihmeen kaupalla hän selvisi elossa, silloinkin isä joi päivittäin, äidin sairaudesta hän syytti meitä lapsia, sanoen meille että äiti kuolee. Pelko-nälkä ja häpeä, on tuttuja asioita.
Nyt, kun lapsuus on takana, olen kuitenkin onnellinen, olen jaksanut ja selvinyt, voin henkisesti hyvin.
Kannattaa olla tyytyväinen aina kun vain vähänkin voi, ihan itsekkäistä syistä, koska se lisää omaa jaksamista.
Olen varma että ilon hetkiä etsivällä elämän asenteellasi myös sinulle ja lapsillesi on parempaa tiedossa.
Rauhallista ja Onnellista Joulunaikaa sinulle ja perheellesi!