Ennen esikoisen syntymää harrastimme seksiä melkein joka päivä, vaikka minusta meidän seksi on aina ollut tylsää. Sen jälkeen pari kertaa viikossa. Mies on minua aktiivisempi ja aloitimme riidellä seksistä. Usein halua ei ollut, koska olin työn, lapsen ja kotitöiden takia väsynyt ja vihainen, että hän ei auttanut riittävästi. Hän muutama kertaa ehdotti, että hoitaa asiaa itse. Kieltäydyin, koska näin tunnen itseni riittämättömäksi. Kerran kovin vihaisena sanoin hänelle, että lähden, jos jatkossa hän edelleen koskee minua sopimattomalla tavalla lapsen nähden. Noin vuosi sitten sain tietää, että tämän uhkauksen jälkeen hän jo puoli vuotta masturboi pornolle. Hän lupasi, että ei tee enää.
Tämä vuosi oli minulle tunteiden vuoristorataa. Tunnen itseni syylliseksi, koska en kuullut hänen tarpeitaan. Vihaa, koska hän ei kuullutkaan minua. Pettymystä, koska sitä ennen meidän välillä ei ollut salaisuuksia. Mustasukkaisuutta, vaikka hän sanoo, että porno oli vain virike ja että hän ei koskaan halunnut naista ruudulta. Pelkoa, koska luottamusta ei enää ole ja mietin tuijottaako hän naisia joka kerta kun hän on vessassa. Huonoina päivinä en jaksa olla äiti, vaimo ja työntekijä. Edes viaton vitsi seksistä saa minut itkemään. Seksiin suostun nyt aina, kun hän haluaa, vaikka ei huvita yhtään.
Sellainen elämä on nöyryyttävää meille molemmille, siksi ehdotin avioeron. Hän sanoi, että se on hänen pahin pelko ja ajattele lapsia. Kun sanoin, että silti haluan, hän uhkasi itsetuhoisuudella jopa edes itsemurhalla. En jaksa lähteä enkä jäädä.