Kokemuksia ero-/parisuhdeseminaareista? (esim. Fisher-Rakentava valinta)
31 vuotta yhdessä ja viikko ennen 50-vuotispäivääni mies (55v.) jäi kiinni rinnakkaissuhteesta. Sitä on kestänyt ”vain” 2 kuukautta ja ”vain” kerran ovat olleet sängyssä ravintolaillan päätteeksi. Muuten tapaamisia on ollut kahvin ja lounaan merkeissä muutama viikossa. Näin siis minulle on kerrottu.
Mieheni on selkeästi ihastunut, tuntuu, ettei järki mahdu hänen päähänsä tällä hetkellä. Kyseessä on ”onneksi” ikäiseni nainen, eikä mikään tyttäriemme ikäinen neiti. Mieheni väittää kuitenkin, ettei tästä perheestä lähteminenkään helppoa ole ja että hänellä vielä on tunteita minuakin kohtaan. Hän ei vaan omien sanojensa mukaan ”kestä tätä meidän arkea”. Hän haluaa vapautta, golfata ja matkustaa.
Kannattaako minun edes yrittää saada häntä ymmärtämään, mikä arvo 30:llä vuodella on? Siihen mahtuu paljon hyvää ja arvokasta, kannattaako se heittää roskiin yhden ihastumisen takia? Kannattaako vakuuttaa, että tällaisesta voi päästä yli, jos tahtoa on? Tiedän, että se vaatii paljon töitä molemmilta. Vaatii täydellistä avoimuutta, jotta oppii uudelleen luottamaan. Koitan selittää, että miettisi nyt vähän pidemmälle kuin seuraavat viisi vuotta. Kohta ollaan 65, sitten 70. Mitäs sitten, jos uusi suhde ei onnistukaan? Ko. nainen ei ole koskaan ollut naimisissa ja me ollaan oltu 26 vuotta. Voiko tuollainen edes onnistua? Mieheni on tottunut mm. siihen, että mitään kotitöitä ei tarvitse tehdä. Ottaako ikänsä yksikseen ollut nainen miestä passattavakseen?
Oma mieli menee vuoristorataa. Itken ja pyydän takaisin ja seuraavana päivänä mietin, että haluanko edes.. Olin kuvitellut meidän vanhenevan yhdessä. Se malli on lähtenyt jo kotoa; molempien vanhemmat ovat elossa ja ovat olleet jo 57 vuotta naimisissa.
Yritänkö vielä? Onko terapiasta apua?
Hei, pettämisasia on ollut minulle se joka sai minut masentumaan, syömään ja lihomaan ja ties vaikka mitä. Nyt seitsemän vuotta tapahtuneesta olen tullut siihen tulokseen että tein väärin kun en antanut mieheni vaan mennä halujensa mukaan. Ainainen syyllisyys siitä että hänen onnensa tiellä olen ollut ja olen - kalvaa alinomaan.
Onhan kymmeniä vuosia yhdessäolo pitkä aika mutta uusi alku on aina uusi - uudet mahdollisuudet ja uusi elämä. - Parhaimmat vuodet olet varmasti saanut elää miehesi kanssa. 50 vuotta ihmisikää ja siitä alkaa alamäki, näin se on. Mikään ei enää parane. Auvoista onnea voi ehkä kestää pari vuotta ja se on siinä. - Miksi ei miehesi saisi mennä kun hänestä niin tuntuu hyvälle, eihän ihmistä voi vangita ja kahlita lopunelämää. Löydät varmasti loppuelämällesi mielenkiintoisen tarkoituksen siitä olen vakuuttunut. - Itse ratkaisin ongelmani muuttamalla toiselle paikkakunnalle ja avaimet omaan taskuun. Ehkä pikkuisen nöyryyttää mutta niinhän minuakin nöyryytettiin - minun oli ongelma kun tulin petetyksi - minun oli haettava apua koska minä olin se joka aiheutti pettämiskierteen - minä olin se joka kävi psykiatrilla ja terapeutilla - minä - mieheni mielestä. - Peuhatkoon vaan niin paljon kuin haluaa mutta minä nukun yöni hyvin omassa uudessa sängyssäni.☺️
Ei ole kokemuksia ero tai parisuhdeseminaareista, mutta eräs ystäväni kertoi tuollaisen auttaneet heitä pariskuntana kriisissään.
Jos suositella pitää, niin itse ehdottomasti suosittelen yrittämistä parisuhteen eteen. Tee kaikkesi, niin sen jälkeen et ainakaan tarvitse katua, ettet yrittänyt ja jos suhteenne jatkuu, hyvä kun yritit.
Toki tilanteenne on ns. haastava, mutta sellaisistakin voi selvitä paremmalle puolelle. Minusta voit hyvin ehdottaa puolisollesi esim. tuollaista seminaaria tai jotain muuta avun hakemista. Jos hän ei lähde tai lähtee, hän päättää itse siitä. Aina kannattaa kuitenkin yrittää, jos itse tosiaan sitä haluaa.