Relaa vähän. Olet varmasti väsynyt ja uupunut koska sinulla on pieni lapsikin.
Nuo kuvaamasi oireet ovat todennäköisesti kaikki tressiin liityviä oireita eli eivät siis vaarallisia, kiusallisia kylläkin.
Oletko miettinyt miksi siivoat niin paljon? Minä olen jostain lukenut ja kuullutkin liiallinen siivoaminen on ehkä sitä että haluaa ikäänkuin siivota omaa sisintään. Toisaalta siivoaminen voi olla myös sitä että siivotessa ikäänkuin siirtää ne epämiellyttävät ajatukset syrjään ettei tarvis ajatella.
Masennusoireeseenkin nuo oirekuvaukset kyllä liittyvät. Mistäkö masennus tulee?
Sen kun tietäisi. Eikö se ole suomalainen kansantauti.
Synnytykseen jälkeen voi puhjeta masennus. Minulla se puhkesi silloin joka meni kyllä ohi. Muistan kun kävin lääkärissä. Lääkäri sanoi; kyllä se vielä ainakin 3 kuukautta kestää.
Ajattelin voi kauhistus VIELÄ niin kaun! Olotila oli kaamea. Sain lääkkeitä mutta en muista oliko niistä apua. Äitiysloma oli silloin 3 kuukautta. Jotenkin vain kävin töissä ja elämä jatkui.
Lapsen syntymän myötä voi tulla mieleen lapsuuden muistot, ehkä sellaisetkin joita ei muista. Nykyisin kyllä sanovat että masennus liittyisi hormooneihin siis synnytyksen jälkeinen tila.
Elämä ei ole helppoa kenelläkään. Elämään kuuluu kaikenlaista ikävääkin. Nyt vanhempana kun katson elämääni taaksepäin ajattelen miten paljon ja miten turhasta sitä on ottanut murheita. Elämähän pitäisi elää päivä kerrallaan eikä murehtia menneitä
tahi seuraavaa päivää. Tämän olen oppinut elämässä jos en muuta. Ehkä hyötyisit keskustelusta ja/tai lievästä lääkityksestä. Olen kyllä lääkevastainen mutta nekin lyhytaikaisesti voivat auttaa silloin kun tuntuu oikein pahalta. Nauti kuitenkin lapsestasi. Se on ihanaa aikaa seurata pienen ihmisen kehitystä. Sitä varten sinun pitäisi hoitaa itseäsi eikä vain siivota. Toki siivouskin on tärkeää ja puhdas koti on mukava. Muutama muru siellä täällä ei haittaa eikä edes villakoiratkaan joskus. Hae itsellesi apua jos tunnut sitä tarvitsevan. Siitä hyötyy myös sinun lapsesi. Olet varmasti ihan hyvä äiti. Jaksamista sinulle ja onnea matkaan!

Hei,

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, eivät monet masennukseen sairastuneet ole itse sitä heti tajunneet.

Toivottavasti saat keskusteluapua ja suosittelen kirjoittamista täällä tukinetissä ihan omalle tukihenkilölle. Hän vastaa yleensä viiden päivän sisällä (oman kokemukseni mukaan paljon nopeamminkin, joskus jopa heti seuraavana päivänä!) ja asiantuntijana sekä ulkopuolisena hän kykenee näkemään olennaisia juttuja sinun hyvinvointisi kannalta. Auttaa sinua ehkäpä löytämään uusia lähestymistapoja asiaan.

Voimia ja jaksamista!🙂🌻

J

P.S. Luin jostakin, että osasyy allergioiden yleistymiseen on liika hygieenisyys - lapset kuulema tarvitset ympäristöönsä kaikenlaista - myös likaa.

Ei mulla enää oo siivousneuroosia pääsin siitä kun sairastuin tähän uupumukseen,yksinkertasesti en jaksa siivota oikein mitään tällä hetkellä.Mulla on lääke sertralin 100mg mutta se ei ole auttanu tähän rankkaan väsymykseen mikä mulla on,oon syöny tätä isompaa annosta nyt reilu kaksi viikkoa eikä mitään vaikutusta,ainut mihin on tullut helpotusta on lievittänyt ihan hiukkasen ahdistusta mut vaan vähän.Mutta tämä fyysinen uupumustila mikä mul on on kyllä tosi raskasta kun mitään en jaksa,hoidan lapseni kyl hyvin mut kotitöitä en jaksa kuin tosi tosi harvoin,onneksi mieheni siivoaa kun mä en jaksa.

välillä luulen kuolevani tähän väsymykseen kun tää on niin rankan tuntusta,koko kroppa on niin heikko et pienikin ponnistus saa kädet tärisemään ja tulee hiki,joskus itken kun haluisin tehä asioita mut en jaksa,usein tuntuu että tää ei mene ikinä pois ja jään tällaseksi,oon miettiny jopa et mul oisi väsymysoireyhtymä tai jokin vakava sairaus,mut kun mitään ei oo näkyny tutkimuksissa,mut silti en usko kun olo on niin huono tämä tuntuu niin todelliselta ja pahalta,nää fyysiset oireet tuntuu niin kovilta että tuntuu kuin kaikki ois menetetty mul ei ole toivoa paremmasta.😞
Ja tuntuu tosi pahalt aina vaan valittaa,kaikki varmasti tympiintyy täälkin mun valitukseen.En haluis olla tällanen joka vaan valittaa uupumus oireitaan joka päivä,mut sisimmässäni on pelko joka hallitsee mua,pelkään kaikkea olen niin ahistunu kaikesta.Pelkään kuolemaa se ahdistaa,pelkään et mul on joku vakava sairaus,pelkään sikainfulenssaa sekin ahdistaa kaikki ahdistaa ja pelottaa.

Ja kun katson peiliin näen toivottoman ja kuoleman näkösen ihmisen,näytän mielestäni siltä että oon sairas kalpee,tunnen itteni niin sairaaksi ja uupuneeksi.

vaikka mä syön möller tuplaa ja oon koittanu ees vähän ulkoilla ja nukkua silti en piristy,en sitten piristy mistään uupumus painaa vaan koko ajan.anteeks kun valitan pakko purkaa tuntoja ees täällä.kiitos.☺️❤️

Nuo kuullostavat kyllä masennusoireilta. Masennustahan ei itse useinkaan tunnista. Lääkäreihin kannattaa uskoa. Itselläni on ollut masennusta jota en tunnistanut. Minulta loppui hetkeksi jopa elämänhalu.

Istuin kuusi kuukautta ja tuijotin seiniä - en ahdistukseltani voinut muuta. Mutta minä selvisin, vaikka pahoina hetkinä en edes halunnut selvitä. - Vielä joskus ajatus masennuksesta pelottaa ja pelkään masentuvani uudestaan.

Minulle eivät tepsineet mitkään lääkkeet - ainoastaan täydellinen ja pitkä lepo sekä keskusteluapu. Myös syiden tunnistaminen ja ennen kaikkea niiden tunnustaminen itselleen auttavat.

Olet ehkä kuullut lauseen liiku itsesi iloiseksi ja totta on, että liikuntaa lisäämällä ahdistunut olo saattaa helpottua - niin kävi ainakin minulla. Koeta ottaa omaa aikaa ja liikkua Sinulle mieleisellä tavalla - vaikka vain puolikin tuntia päivässä.

Koetathan

voimia 🙂👍

Charisse

Masennus, neuroosit, riippuvuudet, paniikkikohtaukset - ihan näin nopeasti mieleen juolahtavat "vaivat", ovatko ne meillä jo valmiiksi geeneissä vain odottamassa puhkeamistaan?

Minä olen sitä mieltä että osa varmaan periytyy mutta suurin osa meistä sairastuu niihin koska me vieraannumme, irtoamme, elämästä - omasta elämästämme. Nykyinen elämäntapamme irroittaa meidät juuristamme. Saamme siksi näitä "oireita."

Ei tämä ole oikeata elämää. Otetaan esimerkiksi ihmisen suurin pelko; mikä on ihmisen suurin pelko? Se on kuolema. Pelko omaisen ja/tai lähimmäisen kuolemasta tai vakasta sairaudesta. Tässä elämäntavassa sairaudet ja kuolema on siirretty pois elämästämme, piiloon laitoksiin, pois näkyvistä. Sillä me arvostamme nopeutta, kauneutta, nuoruutta, kimmoisuutta, tehokkuutta - ei näihin arvoihin kuulu sairaus tai kuolema. Mutta kun me jokainen kuitenkin sisimmässämme, osin tiedostamatta, tiedämme mikä meitä odottaa -ja silti emme sitä saa hyväksyä, ei ihme että sairastamme!

Voitko sinä KOHTALOTOVERI parantua, kun sitä kuitenkin haluat itse? Jos itse haluaa parantua ja itse tajuaa apua hakea - sitä saa. Ihan varmasti. Kun itse sairastuin ja tein mielessäni jo kuolemaa, en voinut enää muuta tehdä kuin huutaa Jumalaa apuun. Nyt on paniikkihäiriöt voitettu. Enää minua ei ahdista kuulla kirkossa kuolleiden nimiä niin kuin se ennen oli, se oli hirveää ennen vanhaan! Nyt minä en tarvitse uutta autoa, taulutelkkaria, betoniharkkotaloa - minulla ei ole mitään syytä juosta itseäni karkuun. Monelle tämä on se viimeinen oljenkorsi palata ihmiseksi - niin olkoon.😍

Pärjäisin hyvin jos mul ois vaan ahdistus ei se mua sillei pelota kun oon oppinu tiedostamaan ettei se oo kuolettavaa,mua pelottaa tää uupumus mikä mul on☹️siis kun usein tuntuu että en jaksas edes seistä enkä istuakkaa kun oon fyysisesti niin uupunu,kun en tunne olevani masentunut en haudo esim itsaria ja mul on halu tehdä asioita,mitä ei tietääkseni oo masentuneella?halua tehä asioita,mut mä en jaksa vaik haluisin käyä kaupungilla esim shoppailemassa,koska mä hengästyn kun kävelen esim ylämäkeä ja sydän hakkaa kovaa on siis niin uupunut olo että tuntuu et lyyhistyn kun kävelen vähänkin pitempään.

Kerrankin kun olin matkalla kaupunkiin pyörällä tänä kesänä,niin yhtäkkiä musta tuntu etten jaska,etten kertakaikkiaan jaksa mennä metriäkään enää eteenpäin,ikäänkuin maailmani oisi roahtanut ja iski todella kova toivottomuus,ja niin kova uupumus.😴

oon kierteessä näien oireiden kans et oon nykysin vaan pelkkää oireilua vaan tää masentaa mua ja tunnen toivottomuutta tämän takia.Siis ihmettelen ja oon kauhuissani kun oon niin totaalisen uupunu ja huom FYYSISESTI.Kävin tänään taas lääkärissä,sama vastaus...masennus diagnoosi taas.must otettiin verikokeita taas vaik kuinka paljon ja odottelen niitä taas.
kumpa löytäsin kohtalotoverin jol on kanssa syvä fyysinen uupumus ja ahdistus,tää pelottaa mua kun oon tämän vankina en jaksa tätä,kun aina on niin heikko ja unelias olo vaik nukun.

anteeks kun jankutan tääl,oon vaa niin yksin tän kans ja oon peloissani.☹️en voi olla missään läsnä vaik oon kut kuitenkaan en kykene olemaan täysin läsnä,ikäänkuin oon sumus ja pää on tokkurainen ja unelias silmät kuivaa....kädet vapisee kun nostelen lastani ja en jaksa siivotakkaa..😭hoidan kumminki lapseni ja mieheni auttaa paljon.Voiko tällasia oireita olla masennuksessa?siis näin kovia fyysisiä oireita.

kaikki on myös epätodellisen näköstä,ja ihan ku oisin kuplan sisäl,oon aina peloissani ja huolissani en uskalla lähtee yksin lenkille koska pelkään pökertyväni matkan varrelee tai jos saanki jonku kohtauksen.Oon tosi turvaton tän takia....pelko on niin suuri.miten sille tukihenkilölle voi kirjottaa??antteks kun valitan tääl.

Niin mä oon uskossa Jeesukseen ilman häntä en kyllä pärjäisi,mut silti voi olla ahdistusta vaik onkin uskossa,mä en havittele uusia tavaroita ollenkaan koska ei niistä saa onnea eikä tavaroilla täytetä tyhjyyttä.

Tänäänkin tuntui kun olin saunassa että tajuv lähtee kun on niin kova uupumus,en tiiä miksi en usko että tämä on masennus,ihmetyttää miten muka masennus voisi tehdä näin rankan ja hirveän FYYSISEN uupumuksen?
Kävin lääkärissä tässä uyksi päivä täl viikolla,lääkäri oli tyly kun koitin kertoa oireistani,hän vähätteli kun koitin kertoa miten kova uupumus mul on.Ehkä hän on kyllästynyt kun olen jo käynyt kerran tän saman asian takia jo kertaalleen hänel vastaanotolla.Tuli kyl sellanen olo ettei hän ottanut mua kovin vakavasti.😠
Kysyin että pääsisinkö aivokuvaan,mut hän sanoi että ei,hän ei voi kyllä laittaa lähetettä mulle.Mulla on päässä huimaava olo vaik syön hyvin ja ulkoilenkin viikossa,uupumus on niin niin kovaa että itken monesti kun mitään ei jaksa.tuntuu ettei kukaan ymmärrä mitä on oikeesti elää näin kovan uupumuksen kans koko ajan joka päivä,elämäni menee ihan hukkaan ja ohi tän takia.ympärilläni olevat ihmiset on virkeitä ja iloisia paitsi minä,minä oon rasite kaikille vaan kun valitan oloani joka päivä.

😞ärsyynnyn tosi pienisä,otan itseeni todella herkästi,äksyilen miehelleni kun on paha olo,on niin vihanen mieliki koko aika.