Että voikin tällaisesta ihminen saada itselleen ongelman… Elämääni astui yllättäen ihminen, jossa on paljon positiivista ja joka sai mieleni sekaisin. Pelottaa vaan paljon, haluanko sitoutua yms kun on kerran pahasti satutettu. Mutta niinhän se elämä kai menee, kun joku vie luottamuksen, haaveet, muistot. Toivon olen säilyttänyt, mutta silti moni asia on vaikeaa.

Olisi ihana kuulla muiden kokemuksia, millaisia tuntemuksia teillä on ollut, kun olette tehnyt henkistä irtautumista vanhasta rakkaudesta ja löytäneet jotain uutta? Pelkään myös, että välillä sanon liikaa ja välillä liian vähän tälle uudelle ihmiselle… On niin vaikeaa tietää, miten puhua. Yritän luottaa omaan itseeni ja olla rento, mutta hänen seurassaan menen kummalliseksi ja jälkikäteen ihmettelen kuka oikein olinkaan.

Kai sitä on vielä sen verran rikki, että vaikka toisen seurassa on onnellinen ja rauhallinen olo, niin jännittää, pelottaa, haluaa olla itsekseen,pelkää satuttavansa toista jos ei tiedä mitä haluaa yms…

Sekavaa.