Hei

Luin juttusi ja taisit jo lukea minun. ei ole helppoa sinullakaan. Mielestäni puhuminen auttaa. Tosin on hyvä olla joku ns. välissä jos tilanne on niin arka. Odota siihen että terapauttisi tulee lomalta ja juttele hänen kanssa. Ja jos miehesi suostuu käykää yhdessä terapiassa. Joko miehestäsi tuntuu pahalta tai sitten hirveä valehtelija. Vaimoni tuntuu niin kylmältä ja hänen sanat ( mitä nyt joskus tulee) vain satuttaa. Meillä kriisi on tuore ja ajatukset heittelee, mutta ajattelen mikä minut tekee hyvälle mielelle ja toimin sen mukaan. Kun vaimo ei tosiaan tunnu häpeävän yhtään ja on niin kylmä. En jaksa hakata päätä seinään ja vain odottaa, että jos joskus hän olisi häpeissään.

Toivon että jaksat ja voit paremmin. Minulle on apua täällä kirjoittamassa.
Jos suinkin voin auttaa. Teen sen voimieni rajoissa.
Oikein hyvää kesäpäivää.

hei, luin juttusi ja jutussasi oli paljon tuttuja piirteitä...en tiedä mitä vastaisin...jos haluat, voit lukea taustaa muutaman vuoden takaa eli 18.1.2011 alkaneesta viestiketjusta Omakotitalo, kolme lasta, koira ja romahtaneet kulissit...Koko viestiketju sivuaa tätä aihetta...ja ketjun loppupäässä painin samankaltaisten asioiden kanssa...ja sain hyviä neuvoja...
🙂👍
Tuon ajan ja tämän hetken väliin on mahtunut paljon...tunteita laidasta laitaan...jaksamista, väsymistä...iloa ja surua...elämän vuoristorataa...mutta päivä päivältä asialle uhraan vähemmän ja vähemmeän ajatusta.
Yhdessä olemme kahlanneet tuon kamalan suon läpi...rämpineet rapakossa ja nauttineet auringosta...meitä alkumatkasta auttoi perheterapeutti🙂🌻... keskustelu pysyi asiallisena ja eri tunnetilat löysivät paikkansa...Kannatan yhdessä perheterapeutin luo menoa....
Se, että olemme vielä tässä yhdessä...on vaatinut molemmilta paljon tahtoa...anteeksi pyytämistä ja anteeksiantoa ja paljon tunnetta...
Ajattelutapani muuttui...en suunniittele tulevaisuutta kovin pitkälle, vaan elän tätä päivää...
Katsele asiaa rauhassa monelta kantilta ja anna itsellesi aikaa...alussa minulle oli hyvä kirjata päiväkirjaan ylös asioita, hyviä ja huonoja...
Tämä on asia, joka ei koskaan varmaankan unohdu kokonaan, mutta sen kanssa oppii elämään ja sen merkitys ajan kuluessa vähenee ja vähenee...toivon sinulle paljon jaksamista...ja aurinkoa...🙂👍

Isot kiitokset teille tsemppauksesta...Samassa tilanteessa olevat osaavat tukea oikealla tavalla.
Mietin vielä tuota anteeksipyytämättömyyttä: olisiko häpeä kuitenkin niin suuri, että se estää noiden sanojen lausumisen? Ihmismieli toimii joskus oudosti. Ja sitten toisen syyttely: se on oman syyllisyyden siirtämistä toisen harteille.
Toivon, että tuoreessa kriisissä kamppailevat pääsevät johonkin keskusteluyhteyteen. Usein todella ulkopuolinen ammattilainen osaa auttaa. Itselleen ei kannata ottaa koko kuormaa kannettavaksi.
Tänään uusi surun aihe: poikamme ehkä eroaa. Meillä tuore isovanhemmuus ja nyt näyttää siltä, että se viedään meiltä kauemmas....pois.
Suruja riittää...Voimia teille myös ja hyviä kesäpäiviä, kaikesta huolimatta🙂🌻

Miinamamma: luin ehdottomasti ketjun ja se laittoi mielikuvitukseni laukkaamaan: mieheni oli avioliittoamme alussa viitisen vuotta reissutyössä ja tuolloin minulla todettiin sp-taudiksi tuona aikana luokiteltu hpv-virus, joka aiheutti pitkät hoidot. Mies vannoi, ettei hän ole aiheuttaja, mutta epäilys jäi...
Nykykäsityksen mukaan tuon viruksen voi saada kylpylöistäkin ja sitä todettu jopa viisivuotiailla...
Kriisi oli tuolloin ja kyllä miehellä ainakin puhelinsuhde oli reissutyössä. Paljastui erittelystä. Suhteen laatu ihan out...Siinä ei kuulemma tapahtunut mitään, vaikka tapailivat kyllä miehen reissukaupugissa ????
Eli monenlaista sulateltava on vuosien varrella kertynyt.
Liekö tämä sitten se viimeinen pisara kyynelten majassa?
Rankkaa on ollut myös Sinulla Miinamanna...😭

Aivan yksinkertainen neuvo kaikille miehille ja naisille; jos puoliso pettää, mono perseelle. Te, niinkuin minäkin ansaitsette uskollisen kumppanin. Jos toinen pettää, hän ei arvosta toista puoliskoa paskan vertaa ja todellista rakkautta ei sellaisessa suhteessa ole.
Olen pahoillani tylyistä kommenteistani asian suhteen, mutta itseäni on yhtä suhdetta lukuunottamatta petetty ja ne naiset ei vaan ole enää minulle kuin syviä halveksunnan kohteita. Tiedän myös, että nuo pettävät kumppanit ovat sitten rakastuessaan sairaalloisen mustasukkaisia, joten saavat kyllä tietää miltä tuntuu tuo käytös.
"Ympäri mennään, yhteen tullaan" eli niin makaa kuin petaa.

hei Mariella
pitkään kun on elänyt toisen ihmisen kanssa, suhdetta on vaikea katkaista...on niin paljon yhteistä...tiedän sen.
Minusta tuo jatkoaika oli hyvä termi...muista pitää itsestäsi huolta näin jatkoajalla...etsi joku mukava harrastua ja tapaa ystäviä...minulla auttoi ainakin se etten ollut aina saatavilla ja otin vähän etäisyyttä...
Kun terapeuttisi palaa lomilta, mene hänen kanssaan juttelemaan. Ulkopuolinen ihminen osaa muistuttaa sinua siitä, että sinä et ole syyllinen tähän tapahtuneeseen...vaan asiat olisi voinut hoitaa muullakin tavalla...vaikka ensin ero ja sitten toinen suhde, niin kaikkia olisi sattunut vähemmän.
Välillä tuntuu, että pettäjä ei itsekkään tiedä miksi hän on pettänyt, satuttanut pahimmalla mahdollisella tavalla läheistä ihmistä...tuntuu, että kysymys miksi ? on turhaa...
Mielestäni pahaa mieltä on turha peitellä...välillä petturuus muistuu mieleen...tai siitä muistuttaa vaikka laulunsanat...kyyneliä on turha peitellä tai pidätellä jo ihan oman itsensä takia...kun surut on surtu olo alkaa helpottaa...ja meidän tapauksessa yhteinen jatkoaika jatkuu...mutta aikaa ei ole sovittu kuinka kauan...
Muista tehdä niitä asioita mistä pidät ja mistä sinulle tulee hyvä mieli...ajattele tälläkertaa itseäsi...🌻🙂🌻

Kiitos miinamamma...Tässä ulkopuolisessa suhteessa ei ollut tarkoitus pysyvään. Nainen oli aktiivinen ( häiritsi vielä myöhemminkin), vaikka on naimisissa, mummo....
Mies haki kai enemmän henkistä tukea sairauteni vuoksi ja tämä tuttavanainen muutakin...
Soitin hänen miehelleen ja kotona kuulemma vetäytyy, ei halua fyysistä kontaktia.
Mitään etukäteen kertomatta oli kyseinen nainen jättänyt avioerohakemuksen n. puolitoista vuotta sitten. Muuttanut pois kotoa jättänyt lapsensa...palasi tosin takaisin miehensä houkuttelemana.
Meidän perheessä on aina tehty liikaa töitä. Kiivas vauhti vie maanisuuteen. Hämärtyy se, mikä elämässä on tärkeää. Pysähdys tulee masennuksen muodossa.
Paljon on tietä kuljettavana minulla itseni kanssa, terapeuttini avustuksella.
Jonain päivänä olen ehjä, tai ehjempi ihminen. Yksin tai sitten yhdessä mieheni kanssa☺️❤️

Minulla sama juttu, mies valehteli järjestelmällisesti kaikesta monta kuukautta. Ei sellaiseen ihmiseen voi enää luottaa, missään asiassa.

Näinhän se menee. Meillä painitaan samojen asioiden kanssa ja tapahtuneesta jo kuukausia. Kun asioista keskustellaan niin riidaksihan se menee lähes samantien. Eli minä vaimon mielestä syytän häntä kaikesta ja tottahan se tietysti on, pettämisestä syytän vain ja ainoastaan häntä. Ei hänen ollut pakko pettää muitakin konsteja on, jos ei tyytyväinen toiseen ole. Mutta kun mulle on hänen mukaan niin vaikea puhua mistään... en tiedä miksi☹️ Se tuntuu niin hiton pahalta kun hän ikäänkuin vähättelee tapahtunutta ja syyttelee mua siitä että en voi jo elää normaalisti ja olla jankuttamatta/kyselemättä asioista. Mutta mutta kun esiin on tullut paljon asioita jotka ovat olleet toisin kuin ne on kerrottu ja itse olen ne saanut selvittää ja vaimo myöntänyt ,vasta kun on huomannut että muuta mahdollisuutta ei enää yksinkertaisesti ole. Niin nyt sitten epäilen hänen kaikkea sanomaansa ja hän kyselee että miksi hänen sanomisillaan ei ole mitään arvoa ?? Niin miksiköhän? Eikä tunnu auttavan vaikka kerron että kun on niin paljon tullut valheita, niin on se vaan jotenkin vaikea mitään uskoa. Tottakai mä sen tiedän että teen virheitä ja mussa on virheitä ,vaan kun pettäminen on sellainen juttu johon pystyy itse vaikuttaa täysin. Se ei ole mielestäni niin kun vaimo sanoi että sahasithan säkin sormesi poikki rakentaessasi ja tämä hänen juttu on samanlainen että asioita vaan tapahtuu emmekä voi niille mitään... Yritin sitten siinä kertoa että tämä sahausjuttu oli vahinko mutta pettäminen ei ole mikään vahinko. Siis tuntuu välillä että tunnenko tätä ihmistä enää ollenkaan vaikka ollaan oltu 20vuotta yhdessä ja meillä on yhteiset lapset ja kaikki.. Tässä sitä nyt sitten kumminkin yritetään, en tiedä onko turhaa. Vaimo sanoi että hän tietää että jos erottaisiin niin täällä olisi varmasti parissa viikossa uusi emäntä johon sanoin että niin kuule olisi, vaikka en tosiaankaan tähän kamaluuteen ketään heti haluaisi. Vaimo sanoi että hän ei ketään miestä katselisi jos ero tulisi, ihan olisi itsekseen. Niimpä kysyin että kuinka se voisi olla mahdollista kun nytkin on pitänyt olla 2 miestä eli minä ja se toinen😝 vähän veti hiljaiseksi.
Joka tapauksessa jos vaimo olisi sydämmestään pahoitellut asiaa ,ollut avoin ja kertonut kaiken niin se olisi vaikuttanut helpottavasti siihen miten itse tästä selviän ja sitä kautta hänen selviämiseen mutta kun lähestulkoon ohimennen sanoo että joo joo tiedän tiedän minä tein väärin oon paska mutta ei sun tartte enää sitä asiaa muistella ne on puhuttu yms...... niin ei se oikein toimi. Luin jostain että naiset yleensä syyttää miestä pettämisestään ja miehet yleensä myöntävät helpommin että joo mun vika. Tiedä sitten. Itse haluaisin sellaisen parisuhteen että molemmat sitoutuu siihen ja tasa-arvo pelaa niin kotitöissä kun kaikessa muussakin ja sitten vielä se että olisi jokin kiva yhteinen harrastus joka meitä yhdistäisi . Vaan tämä on nyt tätä, itsehän sitä on vaimonsa valinnut ja vaimo valinnut mut. Eli yritetään nyt näistä rippeistä rakentaa hyvää parisuhdetta, saas nähä onnistuuko.
Tämä nyt oli tällänen vuodatus.

Voi että miten omaltani tuo kirjoituksesi kuulostaa :-S. Meillä on tosin jo edetty siihen, että eropaperit on jätetty ja mies on toisen asunnon hankkinut, muuttaa reilun viikon päästä. Lapset (8 ja 5 v.) käyvät eniten sääliksi :'(. Etenkin vanhempi reagoi voimakkaasti, mitä sitten kun isi vie tavaroitaan pois eikä enää tulekaan iltaisin kotiin?

Meillä vasta harkitaan sitä, mitä tehdään...Tai päätös on minun, kun se tehdään. Kerroin jo käyväni terapeutilla ja sitä suosittelen. Hän antaa tukea ja laajemman näkökulman asioihin.
Olen sisältä rikki ja ehjäksi tuleminen vaatii oman aikansa.
En uskonut, että meille enää tässä vaiheessa avioliittoa kävisi näin. Lisäksi tuntuu pahalta se, että toinen, nähtyään puolison sairauden aiheuttaman kärsimyksen, pystyy henkisesti aiheuttamaan syvät haavat:☹️
Toisaalta: terapeuttini mielestä mieheni ei ollut psyykkisesti tasapainossa silloin, kun tuo suhde oli päällä. Ja itse myös ihmettelin outoja kommentteja, mitä hän asioihin sanoi.
Saa nähdä, mikä on päätökseni. Jotenkin tuntuu siltä, etten tunne miestäni ollenkaan.
Hän on aina ollut kykenemätön keskustelemaan tunteista. Se tekee suurta kuilua välillemme.
Päivä kerrallaan menen nyt elämää. Parempiakin päiviä on jo ollut.
Sitä, että mieheni tekisi noin uudelleen en pelkää. Niin paha oli hänen masennuksensa itsesyytöksineen tapahtuman jälkeen, että muistijälki siitä säilyy varmasti.
Jos ei sitten kyseessä ole biboläärisenä tehty teko????😞