Kiltti mies juo, mitä tehdä?
Hei kaikki,
Kirjoitin tästä jo Elanonin sivuille, mutta siellä on kovin hiljaista. Eli ongelmani on seuraava:
Tapasin mieheni nelisen vuotta sitten. Hän nautiskeli jo silloin usein kahvilassa treffeillä viiniä siinä missä minä kahvia. En kuitenkaan tajunnut tätä ongelmaksi. Perustimme uusperheen uusperheongelmineen. Sittemmin aloimme yrittää lasta, mutta se ei ole onnistunut. Olen saanut kaksi keskenmenoa ja käymme lapsettomuushoidoissa.
Minua kalvaa nyt se, että miehen alkoholinkäyttö lisääntyy koko ajan. Nykyään menee jo noin pullo viiniä illassa. Olen tästä yrittänyt puhua hänen kanssaan moneen otteeseen. Välillä suuttunutkin. Aluksi hän myönsi ongelmansa, nyttemmin vain vaikenee. Alkoholinkäyttö ahdistaa siksikin, että myös miehen runsas alkoholinkäyttö lisää keskenmenonriskiä.
Lisäksi tuntuu, että jään lapsettomuuden kanssa yksin, kun mies pakenee viiniverhonsa taa. Hänellä on jo lapsia edellisestä liitosta, joten tuntuu että olemme siinäkin mielessä epätasa-arvoisia. Jos jäämme lapsettomaksi, hänellä niitä joka tapauksessa on.
Itselläni on yksi lähes aikuinen lapsi. Raskaus- ja pikkulapsiaikana lapsen isä pahoinpiteli minua. Kokemus oli siis hyvin traumaattinen. Jouduin silloin tekemään paljon psyykkistä työtä tilanteesta irtaantuakseni. Nyt huomaan olevani jollakin tapaa samassa tilanteessa, tiedän että olisi ehkä parempi lähteä ennen kuin/ jos alkoholinkäyttö patologisoituu täysin, mutta en haluaisi. Meidän suhteemme on muuten hyvä ja tasa-arvoinen, eikä mies ole koskaan, ei edes humalassa, ole minua kohtaa ilkeä. Tuntuu, ettei hän osaa kohdata omia eikä minun vaikeita tunteita, ja juo siksi.
En vain tiedä mitä nyt tekisin. Olen aivan sairaan ahdistunut ja joudun syömään unilääkkeitä pystyäkseni nukkumaan. Uusperhevaikeudet, lapsettomuus ja alkoholismi ovat liikaa.
Mitä pitäisi tehdä, kun miehen juominen ei sinänsä aiheuta muita konkreettisia ongelmia kuin ahdistusta? Pitäisikö sitä vain opetella sietämään, kun ei siihen voi vaikuttaa? Miten olette ratkaisseet tällaisen tilanteen?
Kaikki kommentit ovat tervetulleita, olen aivan lopussa. En halua erota, sen tiedän. Mutta miten tämän asian kanssa voisi oppia elämään, tai edes yrittää? Miten saisin miehen hakemaan apua? Hän sanoo aina, että haluaa vielä kerran yrittää itse. En ole huomannut mitään edistystä (ts. vähenemistä) hänen alkoholinkäytössään.
Ja ennen kaikkea, miten pystyn elämään sen kytevän vihan kanssa, joka tilanteessa syntyy? Tuntuu, että vihaisuuteni vain lisää miehen alkoholinkäyttöä, ja kierre on valmis.
Onko teillä kokemuksia vastaavasta? Miten toimitte? Kiitos jo etukäteen!
Hei.
Hienoa että miehesi kuitenkin yrittää vähentää juomista. Vaikkei tosin siihen yksin taida kyetäkkään, mutta tällöin hän taitaa kuitenkin ymmärtää sen tosiasian että hänellä on ongelma..alkoholiongelma, se juuri mikä minunkin puolisollani on, hän on alkoholisti, muttei myönnä sitä vielä itse. Tai saattaa hän sen sisimmässään tietääkkin muttei pysty sitä muille myöntämään. Itse olen kirjoittanut tänne pitkän "jaarittelun" suhteestamme ja siitä mitä suhteemme aikana on ollut, aika pintaraapaisuna kuitenkin, sillä 21 yhdessä olo vuoteen mahtuu niin paljon..liian paljon.
Itse olen käynyt aikoinaan psykologilla juttelemassa mutta häneltä en oikein apua saanut.
Sitten kävin 4 vuotta sitten kuintelemassa avominnen "palkoholistin läheisille tarkoitetun luennon" siinä oli asiaa ja se oli täysin ilmainen.
Nyt tässä syksyn tullen ja viimeisen alkoholin/alkoholistin aiheuttaman riidan jälkeen, jonka tosin minä kuulemma olin aloittanut ja omalla käytökselläni aikaansaanut, sisuunnuin ja aloin taas sadannen kerran netistä apua hakemaan, en niinkään tuolle juomarille vaan itselleni. Löysin ryhmän nimeltään al-anon, ryhmiä löytyy hyvin monelta paikkakunnalta ja mukaan pääsee ihan kun vain menee paikanpäälle. Olrn nyt ensinmäisen kerran käynyt ja tykkäsin kovin. Paikalla oli ihmisiä joilla on omakohtainen tarina jokaisella, he ovat alkoholistin läheisiä, vaimoja, äitejä, tyttäriä ym.. eli heillä on sitä elettyätietoa.
Aion käydä ryhmässä nyt säännöllisesti viikoittain.
Alkoholistinhan pitää itse ymmärtää sairastavansa sairautta johon ainoa lääke on olla juomatta, samoin on muitakin sairauksia esim. keliakia..hänenkin pitää olla syömättä kotimaista viljaa tai ei parane, ei sekään helppia ole kun sitä viljaa on jokapaikassa tyrkyllä. Samoin se on alkoholistinkin elämässä, kaljaa ja viiniä on saatavilla joka paikasta, siltä ei voi välttyä, mutta päätöksen ostaa ja juoda tekee alkoholisti aina itse. Toki syyn juomiseen hakee ulkopuolisista kuten meillä esim. asuu hulluämmä jonka takia juo..tarkoittaa siis minua. Tosin nykyään ei nimittele. Mutta tosiaan alkoholistia et voi pakottaa raitistumaan, mutta itsellesi voit hakea apua jotta et itsekkin sairastu tuota toisen rämpimistä seuratessasi. Jotenkin olen nyt tajunnut sen että jokaisella meillä kai tulee se oma mittatäyteen jossain vaiheessa ja silloin alkaa tapahtua..aloitamme silloin viimein itsemme pelastamisen tuosta hukkuvasta veneestä. Minulla se mitta on tullut täyteen nyt syksyllä, tai oikeastaan olin jo aivan hukkumaisillani mutta jokin kummallinen voima sai sisuuntumaan ja aloin etsiä apua itselleni. Enhän edes ollut varma että onko puolisoni alkoholisti kuitenkaan, mutta kyllä se nyt on tainnut itsellenikin valjeta..kyllä hän on. Olen alkoholistin muija. Ja sellaista titteliä en aio jaksaa kantaa mikäli alkoholisti on juova-alkoholisti. Mutta mikäli raitistuu niin ehkä silloin asioita ja menneitä kaunoja pystytään sopimaan ja anteeksi antamaan.
Toivon sinulle voimia, hae apua itsellesi, juttele asiasta ihmisille, ja varsinkin kasvotusten juttelu on sitä ihan parasta. Et ole yksin.
Hei aivopestyko,
Paljon kiitoksia vastauksestasi ja siitä, että kerroit omista kokemuksistasi. Olet ollut vahva kun olet hakenut apua itsellesi! Toivottavasti miehesi lopettaa juomisen.
Hyvä, ettei hän enää nimitttele sinua eikä syyllistä sinua ongelmastaan.
Olet oikeassa, toista ei voi muuttaa, vain itselleen voi lopulta hakea apua.
Meillä tämä on sellaista aaltoliikettä, aina välillä asia ärsyttää enemmän ja välillä vähemmän. Mutta se jäytää koko ajan. Saan välillä kauheita vihanpuuskia, yhtäkkiä, ja se tuntuu toisaalta epäreilulta, kun mies muuten on niin kiltti "perhemies" ja ikään kuin koittaa hyvitellä tissutteluaan tekemällä kotitöitä yms. kaiken aikaa...
Mutta jo pelkästään se alkoholin haju nostaa ahdistuksen pintaan. Taas tänään haistoin sen heti kun tulin töistä, mies siinä joi puolisalaa kaljaa ja viiniä ja nukahti. Onpa mukava viettää yhdessä viikonloppua. Jäin taas yksin tänne kukkumaan kaikkien ongelmien kanssa...
Patoan vihaa itseeni ja siten kun räjähdän, mies ei käsitä mistä se johtuu. Alkoholinkäytön vähentäminen, tai siis sen yritys, näyttää sekin hiipuneen.
Muuten liittomme on hyvä (no on uusperheongelmat ja lapsettomuus) enkä haluaisi erota, mies on sielunkumppanini, mutta en ehkä vaan kestä tuota alkoholiongelmaa. Se saa mut niin raivoihini, mikä taas antaa miehelle tekosyyn vetäytyä nurkkaansa juomaan.
Olen puhunut tästä ystävilleni, mutta eivät nekään oikein tietenkään voi muuta kuin olla empaattisia. Al-anonia en vielä ole kokeillut, en ole rohjennut.
Mutta kaikkea hyvää sinulle elämääsi!
Hei!
Kuulostaa niin tutulta tuo vihan nouseminen pintaan, että ajattelin minäkin vastata, vaikka meillä ongelmana onkin ollut niinkin "vähäinen" asia kuin tupakointi.
Suhteen alkuaikoina polteltiin molemmat, mutta aika pian tehtiin yhteinen päätös että yritetään ainakin vähentää. Itselläni se onnistui melko hyvin ja ensimmäisen raskauden myötä pääsin tupakasta eroon toivottavasti lopullisesti.
Puolisolleni se ei ole ollut aivan niin helppoa. Muutaman kerran on onnistunut olemaan useamman kuukauden ilman (omasta aloitteestaan), mutta sitten taas retkahtaa kun tulee stressiä ja muuta. Enimmillään kuluu yli aski päivässä ja hermostuu jos yritän rajoittaa missä tai milloin saa polttaa.
Ollessani edellisen kerran raskaana hän jälleen päätti lopettaa. En uskaltanut toivoa liikoja, ettei taas tarvitsisi pettyä. Petyin sittenki. Ja kihisin suorastaan kiukusta kun ekan kerran jäi rysän päältä kiinni. Olin aiemmin sanonut että jos alkaa taas polttaa, niin saa polttaa salaa (ettei perheen tarvitsisi sitä paskaa haistella). Kuitenkin kun epäilyt heräsi niin pakkohan asia oli saada selville. Ja sainkin aika pian.
Ensin päätin olla kertomatta että tiedän. Yhden päivän tiuskin ja olin tyly. Illalla jo kadutti ettei toinen tiedä miksi raivosin, se tuntui epäreilulta. Mietin sainko oikeastaan edes olla vihainen tupakoinnista, olinhan nainut tupakoivan miehen. Se tosiseikka pitäisi vain hyväksyä ja yrittää jälleen elää sen kanssa. Mutta silti suututti, itketti ja vitutti. Miksi?
Analysoin sen näin: mieheltä odottaa ryhtiä, päättäväisyyttä ja voimaa. Ryhtiä seistä sanojensa takana, perheensä tukena. Päättäväisyyttä huolehtia vaimosta ja lapsista käymällä töissä kun vaimo on kotona vauvan kanssa. Ja voimaa puolustaa perhettään ulkopuolisilta uhilta. Mutta mitä tapahtuu kun mies ratkeaa polttamaan?
Mieleen nousee ajatus jos toinenkin: "onko hän noin heikko, ettei pysty edes pienelle kääryleelle sanomaan ei?", "vai että menee oma mielihyvä perheen terveyden edelle" "jos hän ei edes tuohon pysty, pystyykö hän pysymään muissakaan päätöksissään?".
Ja kaiken lisäksi, ei tee mieli suudella tuhkakupin kanssa. Mitä siis tein?
Kerroin miksi olin ollut vihainen. Kerroin pettymyksen tunteesta, vaikka asia ei mulle tavallaan kuulunutkaan. Sanoin etten voi estää, mutta että harmittaa lastenkin puolesta.
Toiseksi yritin saada itseni hyväksymään tilanteen. Kirjoitin tuntemukseni ylös ja taisin vähän lukaista raamattua. Se yleensä saa mielen tyyntymään ja sykkeen rahoittumaan.
Nyt hän on ollut taas useamman kuukauden ilman, omasta aloitteestaan. Voin vain olla kiitollinen jokaisesta tupakattomasta päivästä ja rukoilla että hän saisi jostakin voimaa seuraavanakin päivänä vastustaa tupakantuskaansa. Ei se vissiin helppoa ole.
Voimia sinulle puhua asiasta kaikella rakkaudella. Syyttely ja uhkailu tuskin auttaa, mutta omista tunteistaan saa sanoa ääneen ja tuleekin sanoa. Joskus nöyrä rehellisyys toimii kaikkein parhaiten. Mutta joskus elämä on myös valintojen tekemistä ("viina vai perhe?").
Jonkun professorin mukaan riippuvuuksista irtaantumiseen auttaa kolme osatekijää:
1. Motivaatio (oma tahto)
2. Riittävät tiedot (miksi kannattaa)
3. Riittävät taidot (miten ja mitä tilalle).
Jos jokin osatekijä on heikompi kuin toinen tai puuttuu kokonaan, lopettaminen tuskin onnistuu. Voi siis yrittää antaa vihjeitä/neuvoja, esim. Mitä haittaa päivittäisestä juomisesta voi olla tai miten lopettamisesta voisi hyötyä.
Käytännössä jos toinen juo pullollisen viiniä illassa, eihän hän edes kykenisi viedä sinua laitokselle synnyttämään jos sellainen päivä joskus koittaisikin, tai omaa lastaan sairaalaan keskellä yötä... onko sellaisen kanssa järkevää edes yrittää? 😑❓
Vähän pitää korjata: eli mitä puolisolta odottaa on
- viisaus
- rohkeus
- rakkaus
Mitä taas tupakointi/juominen osoittaa on
- tyhmyys
- pelkuruus (kohdata ongelmiaan?)
- itsekkyys.