Kertokaa hyvät ihmiset onko tämä normaalia vaikeassa masennuksessa :(
Haluan kysyä teiltä mielipiteitä. Olen itse lievästi masentunut. Olen sairastanut myös joskus aikaisemmin keskivaikeaa masennusta. Olen vajaa 40 vuotias ja asun vaimoni kanssa kahdestaan.
Vaimolleni on todettu jo pari vuotta sitten vaikea masennus. On ollut sairaslomalla jo kauan ja parempaan suuntaan hän on menossa. Ongelmana on se, että hän on todella ilkea minua kohtaan. En tiedä kauanko jaksan enää, onko oikea aika erota vai mikä.
Ongelmana on siis se, että hän on todella vihamielinen minua kohtaan koko ajan ja ei ymmärrä minua yhtään. Minun vastuullani on koti, kaupassa käynnit, tiskaus, ruoan teko ja ylipäätään keittiön ylläpito.
Esimerkiksi olen tällä viikolla tehnyt koko viikon 10-13 tuntista työpäivää. Olen parhaani mukaan koettanut ostaa kaupasta jotain valmisruokaa hänelle ja itselleni kun en ole illalla 21 jälkeen jaksanut enää tehdä ruokaa. Tänään nyt tein ja siitäkin sain kuulla heti valitusta. Ei ollut oikein tehty. Muutenki ruoat tehdään sen mukaan mitä hän haluaa syödä.
Vaimoni ei jaksa kuin maata. Joskus innostuu hetkeksi ja siivoaa jotain, tai käy ulkona tms. Ymmärrän tätä ja siksi koetan tukea häntä. Kehun aina kun voin ja muutenkin.
Hän ei ikinä pyydä mistään anteeksi minulta. Arvostelee tekemisiäni vaikka parhaani yritän. Ja jos huomautan hänelle ystävällisesti, että voisitko puhua mulle ystävällsemmin, hän alkaa syyttelemään minua ja on tosi vihamielinen. Kaikki on aina minun syytäni. Olen arvoton paska. Jos kyseenalaistan jotain niin monesti vastaus on, että ”Jos ei kelpaa, eti kämppä itsellesi”. Kaikki menee niin kauan hyvin kun olen kuin uskollinen koira. Heti kun ilmaisen etten nyt pidä jostain tai hän tekee minua kohtaan väärin, hän kääntää kaiken minun syyksi tai pistää kädet korville eikä kuuntele minua.
Mite te muut vaikeasti masentuneet? Kuuluuko tuollainen käytös asiaan? Vihamielinen, haukkuva, epäarvostava? Kertokaa millaista on olla vaikeasti masentunut. Miten te selviätte kun kukaan ei teille tee ruokaa tai käy kaupassa?
En tiedä onko tätä jaksettava kauan vielä. Jatkunut jo yli vuoden tätä samaa ja pahemmaksi menee käytös koko ajan. Syy miksi en vain lähde on se, etten voi jättää toista ihmistä pulaan. Kiitos jos jaksoit lukea.
Voihan se olla, että on osittain masennuksestakin johtuvaa, mutta voi olla jotain muutakin. Olisiko mahdollista käydä hänen kanssaan jossain ammattilaisen kanssa puhumassa? Jotain pitäisi tehdä, koska et tosiaan tuollaista menoa kauan jaksa ja menet itsekin huonompaan kuntoon. Aivan epäreilua tuo on, että hommat kaatuvat sinulle ja saat vielä haukutkin, kun teet ne. Masennus voi ilmetä ärtyisyytenä, mutta joku raja ymmärtämiselläkin täytyy olla.
Kiitos vastauksesta. Tuo on hyvä idea. Voisin ehdottaa hänelle, että käytäisiin jollain parisuhdeterapeutilla tms.
Tosin tästä oli joskus aikaisemminkin puhetta, eikä hän suostunut lähtemään. Syynä se, että kuulemma puhuisin vain hyviä asioita itesestäni ja esittäisin parempaa mitä olen. Tästä syystä terapeutti saisi väärän kuvan minusta. Tästä on kyllä aikaa joten voisin yrittää uudelleen.
Juttuna on vielä se, että en tosiaan itsekkään tiedä olenko oikeasti nyt järkevä ja asiallinen asioissa. Ehkä olenkin oikeasti niin huono ja en vain tajua sitä itse.
eijaksaenaakauaa kirjoitti 11.1.2015 16:35
Vaimolleni on todettu jo pari vuotta sitten vaikea masennus. Ongelmana on se, että hän on todella ilkea minua kohtaan.
Ongelma voi olla sairauteen liittyvä tai parisuhteeseen liittyvä tai vähän kumpaakin. Mielenterveysomaisten järjestöistä vois löytyä itsellesi jotakin vertaistukea, jos toimintaa sattuu olemaan asuinpaikkakunnallasi tai lähettyvillä: Omaiset mielenterveystyön tukena ja Finfami http://www.finfami.fi/
En tiedä auttaako mutta itselläni on tosi samankaltaiselta kuulostavia kokemuksia. Tarina täällä:
https://www.tukinet.net/keskustelu/viesti.tmpl?grp=58;mid=54134
Aloitin itse viime syksynä mielialalääkityksen, puoliso ei ole sellaista saanut kun ei ole koskaan hakenut. Eikä suostu hakemaan, on joskus yrittänyt hakea apua psykologeilta mutta eivät ole ymmärtäneet häntä. Herkkä ihminen, pitäisi olla äärimmäisen varovainen kaiken sanomisen kanssa, ja psykologit eivät ole olleet ☹️.
Mutta vaikka diagnoosia ei olekaan niin meistä kahdesta tasan varmasti hän olisi se, joka eniten lääkkeistä hyötyisi, joten sillä pohjalla.
Meillä on täällä pahimmillaan 24/7 sättiminen, puoliso huutaa usein unissaankin minulle jotain ilkeää. Syitä löytyy sekä aikaisemmista suhteista että omasta toiminnastani, ja ymmärrän kyllä tuota pahaa oloa mutta eihän sitä voi mitään sille, että pahaltahan se tuntuu.
Hän käy kyllä töissä ja lenkkeilee ja hyvä niin, mutta kaikki muu aika käytännössä menee sohvalla. Siivoamiseen hän osallistuu "kun minä en osaa siivota", paitsi jos on tosi väsynyt, jolloin alkaa kitinä ja raivoaminen siitä kun asunto on sekaisin mutta hän ei millään jaksa siivota - eli minähän siinä sitten ryhdyn hiki hatussa kuuraamaan lattioita. Vaatimustasokin kasvaa koko ajan, ennen riitti esim. vessan lattian pesussa moppi ja pesuaine, nyt pitää käyttää juuriharjaa ja kloriittia.
Muuten lähes kaikki on minun vastuullani ja minä saan haukut jos vaikka jääkaappiin on jäänyt jotain ruokaa vanhentumaan, tai jos minulla ei ole tarjota ruokaa kymmenessä minuutissa siitä kun hänelle tulee nälkä. Kun tämä on vähän hankalaa - hänen nälkäänsä on vaikea ennakoida - niin täällä syödään sitten aika usein kalapuikkoa ym tosi nopeaa ruokaa. Näissäkin on sitten usein jotain vikaa, niinkuin kaikessa mitä minä teen. Jos en ole hoitanut pankkimaksuja tai tarkistanut netistä jotain asiaa minkä hän haluaisi tietää, siitä tulee huuto, vaikka hän usein istuu vain läppäri sylissä facebookissa kun itse pakerran keittiössä.
Minultakaan ei ikinä pyydetä anteeksi vaikka empatiakyvyttömäksi psykopaatti-narsisti-ihmishirviöpaskiaiseksi haukkuminen on viikottaista, pienemmät tölväykset ja "kaapin paikan osoittamiset" melkein päivittäisiä. Ja vaikka ihan ystävällisesti sanon, että minusta tuntuu ikävältä kun sanot noin.
Että joo, kyllä tuo ikävä kyllä taitaa olla vaikeissa masennustapauksissa ainakin mahdollista ☹️. Minäkin mietin koko ajan, että onko vika minussa, ja kyllä siitä osa varmaan onkin - olisin minä voinut häntä usein paremmin huomioida. Mutta luojan kiitos olen ollut joskus aikaisemminkin parisuhteissa ja saanut niissä kiitosta, niin pystyn säilyttämään semmoisen pienen kipinän, etten ole ihan huono ja kelvoton, vaikka sellaiseksi minua koitetaan maalata.
Että en usko sinunkaan olevan tähän yksin syypää. Tiedän vähän mitä tuo "kevytkin" masennus voi tehdä, ja sinänsä ymmärrän että pahasti masentuneelle, kenties terapian tarpeessa olevalle lievästi masentunut ei välttämättä ole ihan paras seurustelukumppani, kun sitä vaan ei välttis jaksa kaiken aikaa olla iloinen ja pirteä - esimerkiksi. Mutta sen aiheuttamat vaikeudet on sun sairauttasi eikä sinua, ja kyllä minusta parisuhteessa pitää toisenkin vähän ymmärtää. Ei se saisi yksipuolista olla, ei ainakaan pitkiä aikoja.
Itte olen toivonut koko ajan, että jospa näistä syyllisten etsinnästä päästäisiin eteenpäin ja miettimään, mitä voisimme asioille yhdessä tehdä. Meillä näyttää vähän pahalta kun minkäänlaista apua ei saa ulkoa hakea, eikä asiasta edes mainita. Jos pääsette pariterapiaan niin ehkä se auttaisi?
Olen miettinyt että jos me pääsisimme tollaiseen (emme tule pääsemään), niin ottasiin kaikki syyt niskoilleni ihan siksi, että sitten tää toinen voisi kokea, että häntä kuunneltaisiin tai jotain. En tiedä kannattaisiko jotain tälläistä kokeilla vai olisiko siitä vaan haittaa.
Hei 🙂🌻
Kuulostaa tosi pahalta tuo tilanteesi. Meillä on samankaltaista mutta lievemmässä muodossa.
Meillä tämä outo käytös alkoi ensimmäisen kerran, kun miehellä oli avioliiton ulkopuolinen suhde. Tuolloin hän arvosteli tekemisiäni paljon. Tuntui siltä, etten osannut juuri mitään tehdä oikein. Mm.se, että halkaisin ruispalaleivän kahteen osaan oli väärin, koska hän on tottunut kuulemma syömään leivän palaset päällekkäin. Ja sävy, sekä haukkuminen noissa hyvin pienissä asioissa saivat ikävät mittasuhteet.
Suhteen julkitulon jälkeen mies makasi parisen kuukautta sohvalla masentuneena, vaikka minä olin se petetty osapuoli, eikä miehellä ollut edes mikään tarkoitus jättää minua ja perhettään. Tuosta toipumisen jälkeen hän oli reilun vuoden ihan mukava, kunnes nyt jälleen sama juttu: arvostelua sataa niskaan päivittäin, milloin mistäkin asiasta.
Tässä välillä mies on myös työssään riitaantunut yhden toisen miehen kanssa siten, että koko ajan välttelee tätä, vaikka työnteko edellyttäisi yhteistyötä.
Olen useampaan kertaan sanonut miehelle, etten jaksa tätä kauaa enää. Minulla on fyysinen perussairaus, joka kipujen vuoksi vie voimia. Kivuistani huolimatta hoidan kotityöt yksin.
Eilen tilanteemme jälleen kärjistyi...mies käänsi asian siten, ettei hän kauaa enää kestä tätä yhteiselämäämme. Vastasin samalla mitalla ja pyysin häntä miettimään sitä, miltä hänestä itsestään tuntuisi olla koko ajan arvosteluiden kohteena 😑❓
Riitamme päättyi mykkäkouluun mutta lopulta mies lähestyi ja lupasi parantaa tapojansa.
No; jo tunnin päästä tuosta hän lankesi arvostelemaan minua.
Mies epäilee olevansa masentunut mutta ei hae apua itselleen.
Minä kuljen harvakseltaan terapiassa, jonka aloitin uskottomuuden jälkeen. Siitä on ollut apua minulle paljon.
Välillä mietin, onko mies jälleen uskoton ja tätä olen häneltä myös kysynyt suoraan. Ei kuulemma ole mutta eihän hän edellistä kertaakaan heti myöntänyt.
Elämä on välillä jo niin vaikeaa, että tosissani mietin eroa. Tuntuu siltä, ettei tässä suhteessamme ole mitään menetettävää enää jäljellä 😞